SE ISÄNNÄNPALKKA.
No nyt siitä vasta eri meno tuli mailmahan tuasta isännänpalkasta! Koko maakunta on varpatullansa ja käyy sellaane sihinä ja kohina, jotta mitähän tästä lopuksi tulookaa?
Esti se isännänpalkka otettihin vastaha joka taloos Kyrööski niinku taivas olis auennu — ja nyt kuljethan taloosta taloohi nyrkit pystys kyselemäs jotta:
— Oottako kuullu, minkälaane räkninki se isännän palkka oikiastansa onki?
Mäkituvan Kaappoo-isäntäki oli revetä riamusta ku se luki lehrestä sen maaherran kuulutuksen, jotta täski läänis ruvethan nyt räknäämhän isännänpalkkaa kuuresta tuhannesta aina 38.000 markkahan asti vuares.
Se hiaroo silmiänsä ja takoo kuhmuusella nyrkillä päähänsä jotta:
— Tuu ny akka säkin kattomhan, mitä täsoikee seisoo? — Eikö tuas sanota, jotta ensi veronmaksus tullaha taloon isännille laskemhan palkkaa 6.000:sta 38.000 markkahan asti? Ja jotta siihen palkkahan räknäthän sekä rumhillinen tyä että jokin »henkinen johtoki» ja jotta se henkine johto on paljo tyyrihimpää ku tavallinen ojankaivu.
Emäntä Maija oli hakenu oikeekahret silmäklasit päähä, tavannu ja tankannu koko kirjootuksen läpitte ja tullu samahan tuloksehen jotta:
— Nii siinä seisoo, Kaappoo! — Sellaaset palkat isännille nyt tuloo.
Kauan oli tuvas ollu hiljaasta, isäntä istunu ja imehrelly jotta:
— Olisko totisesti valtiopäivillä ny tehty sellaanen laki, jotta täs ruvethan maksamhan maanviljelijöölle isännänpalkkoja valtion pualesta, niinku n'oon höväänny nua akitaattorit ja ollehet kovaa poikaa, jotta parannuksia täs pitää saara taloonpoijan verootuksehe? — Ja nykkö sitä tuloo nuan rommaamalla oikee Porvoon mitalla, jotta joka isäntämiähelle palkkaa vuares kuuresta kolmehekymmenehekahreksahan tuhantehe asti! Pikkutaloon isännille manttaaliluvun mukhan väheet vissihi ja rusthollariille eneet.
Ja vaikka Mäkituvan Kaappoo-isäntä olis kuinka lukenu, niin sillä lailla siinä seisoo maaherran kuulutukses', jotta niin suloosesti nyt on asiat. Iloksi remahti äkkiää elämä Mäkituvan nutuuses huushollis. Kaappoo riamastuu jotta:
— Voi erinomaasta sentähre Maija tätä mailman menua! Kyllä tästä ny tuloo henua olua meillekki ku rupiaa mullekki valtiolta palkka juaksemhan. Laita vähä joutua oikee pystykaffit ja haje puarista korppuja. Nyt se meiltäki kitu loppuu. Saas nährä, mihkä kraatihi ne herrat munki räknäävät, mutt' en perusta vaikkeivät antaasi enämpää ku 10.000 vuares. Siinäki sit' on jo liikaa. — Nousoohan siitä kyllä sitte tiätysti veroäyrikki, mutta kontillani ja lakki kouras kiikutan vaikka tuhannen markkaa takaasi valtiolle veropenningiksi. En totisesti enää valita enkä maruteeraa verootuksista. Kyllä ny loppuu veromarinat taloonjussiilta. Helposti sitä 10.000:sta jo veroja maksaaki ja loppu on purkista tulua n'otta hei elämää eikä mitää kituelämää! — Korppukaffit ja Amerikan fläskit on tiaros täski huushollis tästälährin joka päivä, eikä niinku tähän asti, jotta vai palkkaväjelle syättää ja itte nualla hyppyysiänsä.
Nii se Kaappoo innostuu siitä »isännänpalkasta» n'otta vaikka s'oon totinen ja harvapuheene, eik'oo viittiny enää pitkihin aikoohi primputella, nii eikös känttyrä hairannukki Maijaansa käsikynkästä kiinni ja viipoottanu ympärinsä laattialla sellaasta heipparitirallaa n'otta Maija oli aiva saumoosta hajota.
Jos ei totisesti Maija olsi saanu viimmee hairatuksi Kaappojansa kaulasti kiinni, nii hajonnu oliski siihe paikkaha ku aluushamhen liirinki jo pritkahti poikki n'otta aiva syltys oli Maijan muutoonki väärät sääret.
Kyllä s'oli nii juhlaa ja iloosta ja herraasta olua Kaapoon huushollis sinä iltana ku kinkeriillä ainaki. Kaffia keitettihin ja panthin sulamhan ja ku kropsuaki laitettihin, nii oikee voita lyätihin joukkoho.
Nii ne riamastuu Maijaki sitä isännänpalkan tulua, jotta otti ja haki menhenvuatiset siansyltyt pöythän ja sanoo jotta:
— Mitäs me täs nyt enää turhia nuukaalemma, otethan ja syärähän nämä sianräntykki pois ennenku aiva pahentuuvat, n'otteivät kelpaa enää väjellekkää…
Ja kyllä jee Kaappoo pisteliki poskehe, jotta aiva leuka kiilti.
Häntäki meni n'otta kerraasti vai vilahti.
Nii tuli Kaappoo isäntä jo korko-oloohi, jotta kessupussinsa paiskas uunin loukkoho ja sanoo jotta:
— Kaikenlaasia tunkiontakaasia täs onki isäntämiähen pitäny höyryyttää ja henkehen vetää, mutta tästä lähri se savuaa Mekka paperossi tämänkin poijan nenän alla ku herroos vai. — Ja sinä saat Maija ostaa heti ensi palkanmaksus ittelles plynssikapan niinku tyämiästen frouvillaki on…
Sellaasen ilon ja riamun se isännän palkka maakunnas nosti.
Ja ihanalta se näytti viälä seuraavanaki aamuna ku Kaappoo lähti voorollansa meijärikuarmaa viämhän.
Mutta ku takaasin tuli, niin oli ku olis pirun syäny ja toista ettiny.
— Mikä herran jukeli sun on oikee tullu, kun sä nuan kovasti raskahasti hengität! — peljästyy Maija.
— Ääääh! ähkyy Kaappoo vai.
— Kuule, mikä sun on oikee toresta tullu?
Äääh-hääh, puhkuu Kaappoo isäntä. — Siinä se ny oli se isännänpalkka! Ei penniäkää! Lisää vai veroja lyärähän ja sanothan jotta »isännänpalkkaa» maksethan. Voi nuata tuhannen juupelia, minkälaasen verohuajennuksen ne ny on keksinhet.
— No eikö sitä isännänpalkkaa sitte maksetakkaa? — hätääli Maija.
— Kissinhäntiä kans! — Mä rookasin meijäris kunnankirjurin ja ihastelin kovasti sille, jotta nyt meiränkin taloonpoikaan passaa, ku ruvethan niitä isännänpalkkoja täs maksamhan — —, nii nauroo vai kriivari ja sanoo, jotta ne on kaikille jo aikoja sitte maksettu ja kiitollisuurella kuitattu —.
— Ku mä sitte haikaasin — manas Kaappoo — jotta koska jutinan tähre ne on maksettu, ku en m'oo kuullukkaa, vaikka mulle tuloo oma aviisiki, johna kaikki kuulutukset seisoo — —, nii kriivari seliitti, jotta se isännänpalkka maksethan sillä lailla, jotta se vai »kiitollisuurella kuitathan» ja merkithän paperille pohjahan maksetuksi.
— Mutta em m'oo mitää rahaa saanu, pääsi multa.
— Et ookkaa, mutta se on niinku olsit saanu -, sanoo kriivari.
— Mutta s'oon sitte vähä helkutinmoone ero asias saara ja olla saavanansa! — Kymmenentuhatta markkaa, niinku m'oon ittelleni kaavaallu tulevan, s'oon isoo raha ja jumalatoon erootus siinä saako sen vai ei.
— No se on ny nii kus s'olsit sen saanu.
— Eikä peijakas viä ookkaa niin!
— Siitä sitte laskethan ääniä niinku kovasta rahasta ainaki! — nauroo kriivari.
— Mutta silloo min'en enää saattanu kuullakkaa — sähisi Kaappoo. — Mä ruataasin kriivaria muatoho, jotta ketarat pystyhyn, — vaikk'eihän se sen vika ollu — ja sinne jätin koko meijärikuarman, niin mun sappeni kiahuu. — Saa ny nährä haastaako se mun viälä vastaamhan — pahkulootti Kaappoo-isäntä.
— Ja ne syltykki ku tuli syätyä etukäthen — siunaali emäntä.
Kauan istuu Kaappoo klasipenkillä pää käsien varas, ähkyy ja manas herraan merkillisiä palkanmaksutapoja.
Viimmee nousi, meni uuniloukolle, ettii siältä putuläjästä vanhan kessumassinsa ja huakaasi raskahasti jotta:
— On se ny eres luajan lykky, jottei ne viälä oo havaannehet ruveta emännillekki palkkoja räknäämhän.
— Sanos muuta — siunaali Maijaki.