XVII.
— Pankaa nyt, pojat, parempi puoli päälle, tai muuten saadaan sonninheiniä! huusi Varsanniemen isäntä, kun alettiin luokoa ottamaan. Viittasi kaakkoisella taivaalla näkyvään mustaan pilvenreunaan ja alkoi kovalla touhulla lyödä heiniä kuormaan.
Kiireen panivat matkaan toisetkin, poika-Masa, Tilta ja päiväläisenä oleva Heikin Matin Liisa. Ja Mikkukin, jota jo vähinsä aloteltiin Miskaksi sanoa, huhtoi ja teuhui kuorman päällä — ikäänkuin sekin jotain olisi auttanut. Renki-Masalla vain ei ollut kiirettä. Suu ivahymyssä hän vain harvakseen veteli haravaa ja haukotteli silloin tällöin. Oli maanantai ja hän oli eilen taas ollut iltamassa talolla.
— No Masa, Masa, haravoitse, haravoitse! hoputti isäntä, puolijuoksua vieden heinälavosta kuormaan.
— Piru tässä porvarin hyväksi raatakoon, jymäytti Masa.
— Häh? pääsi isännältä ja hän jäi suu auki katsomaan Masaan. Mitä — porvarin — —? Oletko sinä kans olevinasi sosialisti? kysyi sitten pilkallisesti.
— Olen minä, vastasi Masa varmasti.
— Jassoo — —! No sitten meille taitaa hyvin pian tulla ero.
— Tulkoon vain, uhmasi Masa.
— Häh? kysyi isäntä taas. Piruko sun nyt on?
— Ei mun mikään ole. Minä vain en enää meinaa toisen työssä itseäni tappaa enkä porvarin hyväksi raataa, vakuutti Masa.
— No lähde sitten pois! Ja siitä paikasta, tömähti isäntä. Minä en rupea sellaisten sosialistipirujen kanssa tappelemaan, sanoi vielä ja kiukusta puhisten alkoi taas lyödä heiniä rekeen.
Ukkonen jyrähti aivan lähellä, tuulenpuuska tohisutti metsää ja viskeli heinänkorsia ilmaan. Muutamia vesipisaroitakin jo tuli. Vaistomaisesti alkoi Masakin jouduttaa työtään.
Sade siitä kuitenkin tuli ja ajoi luo'on ottajat kesken työtä latoon.
— Vaai sosialisti sinusta nyt on tullut, jutteli isäntä renki-Masalle, kun maattiin ladossa heinäin päällä. Minä olenkin jo pitkän aikaa moittinut, jotta mikä siinä on, kun sun työntekosi ei ole enää paljon mistään kotoisin. — Vhai se siinä onkin, jotta sä oot kans sosialisti! Hm — hm.
Masa ei sanonut mitään. Isännän katsetta väistäen vain katsoi ulos.
Tilta ja Liisa keskeyttivät supattelunsa ja katsoivat hekin häneen.
Selällään makaava poika-Masa taivutti kädet päänsä taakse ja hymähti
pilkallisesti.
— Älä anna itseäsi narrata, alkoi isäntä uudestaan. Sosialisti vie sun elämäsi aivan männikköön.
— Nyt se männikössä on, tuhahti Masa.
— Hääh?
— Nyt se männikössä on, sanoi Masa kovemmin ja heittäytyi selälleen heinäin päälle.
— Hoo — sai isäntä vain sanotuksi ja jäi pitkästi katsomaan Masaan.
Sen enempää ei siitä puhuttu sillä kertaa. Eikä Masa myöskään pois lähtenyt. Mutta oikeaa sopua ei siitä enää tullut. Isäntä rupesi "piloillaan vain", niinkuin hän itse sanoi, "tekemään kiusaa sosialisteille" ja salaa järjesteli työt niin, että Masa joutui tekemään aina vähintäin yhtä paljon kuin joku toinen. Menikin joku päivä, ettei Masa päässyt selville mitä tekisi. Mutta sitten hän eräänä iltana hevosten viennistä tullessaan sattumalta kuuli, kun isäntä naapurin isännälle naureskeli, että "hän pani sosialistinkin tekemään työtä". Ja isäintäin ohi mennessään hän huomasi heidän merkitsevästi katsovan häneen.
— Etpäs pannutkaan, ilkkui Masa hammasta purren itsekseen.
— Etkä jumaliste panekaan! vannoi puoliääneen ja viskasi suitset avoimesta tallinovesta sisään vähääkään katsomatta minne ne osuivat. Ei vienyt naulaan, niinkuin aina ennen.
Nyt tuli isännän vuoro ällistyä ja joutua neuvottomaksi. Masa alkoi silminnähtävästi tahallaan ja tarkoituksellisesti hutiloida ja venkkailla työssään. Milloin vähän vain päällisin puolin hotaisi osalleen asetetun työn, milloin jätti osan siitä suorastaan tekemättä. Ja aina teki edes hieman toisin kuin tiesi isännän tahtovan.
Isäntä turvautui käskijävaltaansa. Alkoi komentaa Masaa että: sun pitää mennä sinne ja sinne, ja tehdä siellä se ja se työ sillä ja sillä tavalla.
— Ja se pitää tehdäkin niinkuin minä sen sanon, varmensi aina määräyksensä.
Masa hymyili kurillista hymyä ja teki aina jonkunverran toisin kuin isäntä käski. Ja kun isäntä alkoi "ottaa tappionsa takaisin" venyttämällä työpäivää, alkoi Masa seisoskella ja vihellellä ja kysellä:
— Aijotaanko työ tehdä kaikki nyt tänä päivänä?
Äkä kasvoi molemmilla puolilla.
Ja eräänä päivänä se vihdoin puhkesi.
Oltiin Mätikorvessa kauraa leikkaamassa. Puoliselta noustua käski isäntä renki-Masan ruveta asettamaan lyhteitä kuhilaille.
— Pane ne tälle puolelle vesivakoa, sanoi hän osoittaen kädellään.
Ja sun pitääkin nyt tehdä niinkuin minä käsken. Muista se!
— On ajaessa parempi, kun saa peltojen päissä tehdä kuormilla loivemmat käänteet maasilloille kääntyessä, selitti isäntä toisille.
Masa alkoi tehdä kuhilaita ja asetti ne — keskelle vesivakoa. Isäntä huomasi sen. Sanaa sanomatta hän meni Masan luo ja Masan kaulukseen tarttuen ärjäsi:
— Sepä nyt on helvetinmoista, kun ei sulle enää ollenkaan kelpaa oikea puhe! Sinne panet ne likoamaan!
Masa ei ollut huomannut isännän tuloa. Häneltä pääsi säikähtynyt älähdys ja hän iski nyrkillä taakseen. Nyrkki sattui jonnekin, ja kun hän kääntyi, näki hän isännän pitelevän verta vuotavaa nenäänsä.
— Sosialisti, sähisi isäntä hampaitaan kiristäen.
— Porvari, vastasi Masa, ja hänen kasvoilleen levinnyt hätäytymisen ilme katosi kuin pyyhkäisten.
— Minä olen sulle jo kerran sanonut, jotta sun pitää laputtaa pois meiltä. Uskotko sä sen yhdellä sanomalla? Vai pitääkö mun sanoa se vielä toisenkin kerran? jylisi isäntä.
— Minä en ole koskaan pyytänyt teillä olla, vastasi Masa. Väkisin minut on teille tuotukin. Mutta väkisin ei minua tarvitse teiltä pois viedä. Minä menen vapaasti ja pää pystössä menenkin, jatkoi, otti takkinsa ojan reunalta ja läksi menemään pois päin.
— Hyvästi, sanoi vielä ilkkuen.
— Shosialisti, tuhahti isäntä.
— Phorvari, tuhahti Masa.
Ensi kiivaudessaan aikoi Masa mennä sen tien. Mutta kylätielle tultuaan kääntyikin kylään päin. Ja kylään tultuaan poikkesi maantieltä Varsanniemen kujalle, olematta itsekään selvillä, mitä varten sille poikkesi. Pihassa ei ollut ketään. Mutta emäntä voi tulla milloin tahansa, älysi Masa ja pujahti talliin. Sieltä kiipesi tallin ylisille ja asettui makaamaan heinäin päälle. Makasi pitkän aikaa ja tuijotti kattoon, jonka rimalautain reunoissa kuivuneet parkkisoirot siirottivat.
— Jahas! sanoi vihdoin havahtuen. Mitäpäs siinä nyt muu on keinona kuin kilometritehtaalle lähtö. Vääntäytyi seisaalleen ja tuli alas talliin. Kuunteli ja kurkisteli, mutta ei huomannut mitään vaarallista. Kukko kanoineen vain pakisi pihanurmikolla, ja kissa makasi auringonpaisteessa rappusilla, ilmassa jäähyväisiään viserteleviä pääskysiä vahtien. Masa tuli tallista pihalle. Samassa tuli siihen emäntäkin nurkkauksen takaa, avopäin ja hameet sonnustettuna, sian ämpäri kädessään.
— Hyh — yh, pääsi emännältä. Ka Masako se onkin! Mä jo luulin, jotta mikä tallista tulee. Mitä sä haet?
— En mä mitään — — Hyvästi nyt vain emäntä, änkytti Masa ja läksi kujalle päin.
— Mitä — hyvästi? Onko isäntä määrännyt sun pois?
— Kyllähän siinä taisi olla mun omaakin syytäni, tunnusti Masa, tallin nurkkaa nyppien.
— Vhaai — no — mutta älä nyt vain niin lähde. Tulehan edes vaatteesi ottamaan, käski emäntä, kun huomasi Masan aikovan lähteä.
— Äijä parka, sanoi vielä Masasta pois kääntyen.
Masa kuitenkin kuuli sen. Ja syventyi tallin nurkkaa tutkimaan.
— Tule nyt vain tupaan! huusi emäntä rappusilta.
Masa meni. Istui hiljaa penkillä ja antoi katseensa kulkea kautta tuvan sillä aikaa kun emäntä laittoi hänen vaatteitaan nyyttiin. Vielä haki emäntä aitasta juuston ja kaksi leipää, jotka pani samaan nyytiin. Ruokaakin olisi laittanut pöytään. Mutta Masa ei luvannut enää syödä. Otti vain nyyttinsä ja läksi.
— Mutta — äläs vielä, huomasi emäntä ja pujahti kamariin. Tuli pian takaisin kädessään seteli, jonka antoi Masalle.
— Vähän matkarahoiksi, naurahti.
— Mutta jos isäntä suuttuu, huomautti Masa.
— Ei se suutu, vakuutti emäntä. Katuu se itsekin, kun saa itsensä takaisin.
Masa pani rahan taskuunsa ja vihdoinkin läksi.
— Hyvästi — ja paljon kiitoksia! sai hän porstuan puolelta sanotuksi.
— Hyvästi, vastasi emäntä, viimeistä tavua korostaen.
— Poika parka — kun tuollaisen työn jouduit itsellesi tekemään, sanoi vielä itsekseen ja ryhtyi askareisiinsa.
Sekavin tuntein asteli Masa vaatemyttyä kantaen Varsanniemen kujaa.
Maantielle kääntyessä tuli leikkuuväki vastaan.
— No hyvästi nyt sosialisti, sanoi isäntä pilkallisesti. Koska sä takaisin tulet?
— Joskus, vastasi Masa. Mutta en teille rengiksi, lisäsi painavasti.
Ja kuuli isännän nauraa höräyttävän.
Äsken hän vielä arkaillen ajatteli, että jos sattuisi joku tulemaan vastaan ja kysymään, että: minnekäs nyt? Nyt ei hän enää muistanutkaan sitä mahdollisuutta. Meni vain.
Saarenpään ohi mennessään hän näki Sannin istuvan kuistin rapuilla parvi puolikasvuisia kananpoikia ympärillään ja kissanpoika sylissään. Näkyi ruokkivan kananpoikia ja houkuttelevan niitäkin syliinsä.
Masan mielessä läikähti, ja uteliaana jäi hän seuraamaan, saako Sanni kananpoikia syliinsä.
Eipä näy saavan. Eivät uskalla mennä, kun siellä jo on kissa.
Hänen teki mieli mennä Sannin luo. Sanomaan hänellekin hyvästit.
Samassa kuitenkin muisti missä on ja alkoi jouduttaa askeleitaan, ja käänsi päänsä toisaalle, ettei Sanni huomaisi, kuka se on, joka siellä menee vaatemyttyä kantaen.
Vasta Sannin näköpiiristä ulos päästyään Masa vapautui ja ajatteli:
— Tuleekohan Sannista porvari vai sosialisti?
* * * * *
Jonkun päivän kuluttua tiesi Antin Miina Varsanniemessä kertoa, että Masa on Kirkonkylässä Nallisen räätälin, "sen pääsosialistin ja jumalankieltäjän luona."
Ja taas jonkun päivän kuluttua tiesi hän kertoa, että Nallisen räätäli on vienyt Masan kaupunkiin.
— Se on nyt siellä Vapauden Sanomissa. Kuuluvat meinaavan siitä kirjainpränttääjää itsellensä, kertoi Miina ja hartain ilmein katsoi takan nurkalle selkiämään nostettua kahvipannua.