II.
Hay Stockard kirosi karkeasti ja voimakkaasti. Hänen vaimonsa kohotti katseensa padoista ja kupeista silmäten terävästi pitkin jokea. Vaimo osasi eroittaa miehensä mielenlaadun niistä kirouksista, joita tämä päästeli. Hän ymmärsi tämän tapauksen ansaitsevan huomiota. Pitkä ruuhi, auringossa välkkyvine airoineen, tuli poikki joen ja ohjasi rannalle. Hay Stockard silmäili sitä huolellisesti… Kolme soutumiestä ojentautui ja kumartui, kumartui ja ojentautui säännöllisessä tahdissa; mutta punainen vaate, joka oli kääritty yhden miehen pään ympäri, kiinnitti hänen huomiotaan.
— Bill! — huusi hän. — Hei, Bill!
Kömpelö, jättiläismäinen olento näyttäytyi toisesta teltasta haukotellen ja hieroen silmiään. Nähdessään kummallisen veneen karkkosi hänestä heti uni.
— Oh, helvetti! Piruko niitä tänne kiikuttaa?
Hay Stockard pudisti päätään yrittäen ottaa kiväärin.
— Parasta ampua hänet, — sanoi Bill. — Tuo varmasti turmelee meiltä kaiken, jos laskemme hänet tänne.
Mutta Stockard hylkäsi tämän äärimmäisen keinon ja pidätti Billiä. Kaksi intiaania hyppäsi rannalle ja ruuhesta astui maihin valkoinen matkustaja, eroten toisista silmiinpistävän päähineensä vuoksi.
— Paavali Tarsolaisen tapaan tervehdin teitä. Olkoon rauha ja Jumalan armo kanssanne.
Hänen ilmaantumisensa vastaanotettiin jurolla vaiteliaisuudella.
— Hay Stockard, jumalankieltäjä ja syntinen, tervehdin teitä. Sydäntänne hallitsee mammona, järkenne on pahan hengen vallassa, teltassanne on nainen, jonka kanssa teillä on rakkaussuhde; näistä synneistä käsken minä, Jumalan lähettiläs, Sturges Owen, teitä kääntymään, katumaan ja puhdistautumaan.
— Jättäkää nuo lorunne! — keskeytti Hay Stockard suuttuneena, — tiedättekö, että Baptiste Punainen on tuolla? — ja hän osoitti kädellään intiaanien leiriin.
Sturges Owen, maailman valistaja ja Herran apostoli, meni jyrkänteen reunalle ja käski saattajiensa tuoda leiritarpeet.
Stockard seurasi häntä.
— Kuulkaapas, mitä sanon teille, — sanoi hän tarttuen lähetyssaarnaajan olkapäähän. — Pidättekö omaa nahkaanne suuressa arvossa?
— Elämäni on Herran kädessä ja minä teen vain Hänen työtään Hänen viinitarhassaan, — vastasi mies juhlallisesti.
— Oh, jättäkää tuo! Mitä pidätte kidutuksesta?
— Tapahtukoon Herran tahto.
— Hyvä on, te löydätte sen täältä, mutta minä annan aluksi teille neuvon. Ottakaa se vastaan tahi ei, niinkuin haluatte. Jos te jäätte tänne, niin te tulette kukistetuksi. Ettekä te yksin, vaan mekin, Bill, vaimoni…
— Vaimonne ei usko pyhään evankeliumiin…
— Enkä minä. Te tuotatte kärsimyksiä ei vain itsellenne, mutta myöskin meille. Viime talven palelin yhdessä kanssanne, niinkuin hyvin muistatte, ja tiedän teidän olevan hyvän miehen. Jos katsotte velvollisuudeksenne kääntää pakanoita, niin hyvä on, mutta älkää unohtako mahdollisia seurauksia. Tämä mies — Baptiste Punainen — ei ole intiaani. Hän on samaa juurta kuin mekin. Yhtä päättäväinen kuin minäkin ja yhtä itsepäinen uskonkiihkossaan kuin te. Kun te molemmat kohtaatte, niin en sekaannu asiaan, vaikkapa joutuisinkin suoraa päätä helvettiin. Ymmärrättekö? Seuratkaa neuvoani ja matkustakaa. Jos lähdette alas, tulette venäläisten luo. Heidän keskuudessaan on kreikkalaiskatolisia pappeja, jotka auttavat teitä pääsemään yli Beringin merelle — sinne mihin Yukon laskee, — ja sieltä ei ole vaikea palata sivistyneisiin oloihin. Kuulkaa minua ja matkustakaa täältä mahdollisimman nopeasti.
— Se, jonka sydämessä asuu Herra ja jonka kädessä on evankeliumi, ei pelkää ihmisten eikä saatanan juonia, — vastasi lähetyssaarnaaja juhlallisesti. — Minä tapaan tämän miehen ja koettelen käännyttää hänet. Yksi kadonnut lammas, joka palautetaan kirkon helmaan, on suuremman arvoinen kuin tuhannen pakanaa. Se, joka on voimakas pahassa, saattaa tulla suureksi myöskin hyvässä, siitä on Saulus esimerkkinä: Lähtiessään Damaskon tielle vangitsemaan kristittyjä hänen korviinsa kaikui Pelastajan ääni: "Saulus, Saulus, miksi vainoot minua?" Siitä hetkestä astui Paavali Herran puolelle ja tuli suureksi sielujen pelastajaksi. Samoinkuin Paavali Tarsolainen työskentelen minäkin Herran viinimäessä ja kärsin kidutusta, loukkauksia, pilkkaa ja vainoa rakkaudesta Häneen.
— Tuokaa pieni teepussi sekä vesikattila, — huusi hän venemiehilleen; — ja älkää unohtako hirvenlapaa ja paistinpannua.
Kun hänen miehensä saapuivat rantaäyräälle, laskeutuivat he kaikki kolme, leiritarpeet selässä ja käsissä, polvilleen ja kiittivät Jumalaa aavikon ja joen yli onnellisesti suoritetusta matkasta. Hay Stockard katseli näitä menoja epäillen ja pilkallisesti; mikään juhlallinen tahi romanttinen ei liikuttanut hänen kovaa sydäntään. Samaan aikaan ilmestyi Baptiste. Huomaavaisesti katseli hän kaikkea tätä muistellen tyttöä, joka jakoi hänen kanssaan vaivat vuorilla ja metsässä sekä tytärtään, joka makasi jossakin synkän Hudsonin lahden rantamilla.