XIX.
Kadonnut lelu.
"Kas niin", sanoi Joan huoahtaen, "nyt olen osoittanut teille muutamia ripeitä amerikkalaisia toimintatapoja, jotka menestyvät ja vievät tuloksiin, ja kuitenkin te taas aiotte jatkaa hidasta myyräntyötänne."
Viisi päivää oli kulunut, ja Joan ja Sheldon seisoivat verannalla katsoen "Marthaa", joka suunnaten kulkunsa tiukasti tuulta vastaan loittoni rannasta. Noina viitenä päivänä Joan ei ollut sanallakaan ilmaissut hartainta toivomustaan, mutta Sheldon, joka tähän seikkaan nähden luki hänen ajatuksensa kuin avoimesta kirjasta, oli huomannut hänen parikymmentä kertaa johtavan puheen siihen suuntaan toivoen, että Sheldon itse ehdottaisi, että hän ottaisi "Marthan" päällikkyyden huostaansa. Hän oli odottanut, että Sheldon sanoisi ratkaisevan sanan, ja oli vahvasti päättänyt olla itse sitä sanomatta. Sopivan laivurin hankkiminen oli ollut vaikea tehtävä. Joan oli aluksestaan mustasukkainen, eikä kukaan ehdotetuista ollut häntä tyydyttänyt.
"Olesenko?" oli hän kysynyt. "Hän menee kyllä mukiin 'Flibbertyllä', kun minä tahitilaisineni olen saapuvilla, niin että voin pelastaa aluksen, kun se on menemäisillään kappaleiksi hänen velttoutensa takia. Mutta 'Marthan' kapteenina? Mahdotonta!"
"Munster? Niin, hän on Salomonin-saarten ainoa kapteeni, joka hoitaa virkaansa niin että se minua miellyttää. Mutta hänestäkin tiedetään pahaa. Hänen syynsä oli, että 'Umbawa' joutui haaksirikkoon ja sataneljäkymmentä henkeä hukkui. Hän oli ensimmäinen perämies ja hoiti päällikkyyttä. Toimi tietoisesti vasten annettuja määräyksiä. Ei ole ihme, että hänet erotettiin…
"Christian Young ei ole koskaan kuljettanut isoa laivaa. Ja sitäpaitsi meillä ei ole varaa maksaa hänelle niin paljoa kuin hän ansaitsee 'Minervalla'. Sparrowhawk on hyvä mies —- käskyjä täyttämään. Omaa aloitekykyä hänessä ei ole vähääkään. Hän on taitava merimies, mutta ei kelpaa hoitamaan päällikkyyttä. Sanon teille, että olin aivan hermostunut koko ajan, kun hän oli 'Flibbertyn' päällikkönä Punga-Pungassa, kun minun täytyi pitää huolta 'Marthasta'."
Ja niin oli aina käynyt. Ei yksikään ehdotettu nimi tyydyttänyt häntä, ja hänen sattuvat arvostelunsa saivat Sheldonin hämmästymään. Kymmenisen kertaa Joan oli vähällä saada hänet tunnustamaan, että sen arvostelun mukaan, jonka hän oli antanut Salomonin-saarten merimiehistä, hän itse oli ainoa "Marthan" päälliköksi sopiva henkilö. Mutta joka kerta Sheldon hillitsi itsensä, ja Joanin ylpeys esti häntä itseään sitä ehdottamasta. "Mies, joka pystyy ohjaamaan pientä valasvenettä, ei silti aina sovi kuunarin kapteeniksi", vastasi hän kerrankin erääseen Sheldonin väitteeseen. "Sitäpaitsi 'Marthan' kaltaisen laivan päälliköksi tarvitaan laajakatseinen mies, joka osaa nähdä asiat suuressa mittakaavassa; häneltä vaaditaan kykyä ja yritteliäisyyttä."
"Mutta jos teidän tahitilaisenne ovat mukana laivassa…" Sheldon koetti toista keinoa.
"Ei ainoakaan tahitilaisistani lähde mukaan", oli Joan heti vastannut. "Minun mieheni pysyvät siellä missä minäkin. Enhän voi tietää, milloin tulen heitä tarvitsemaan. Kun minä purjehdin jonnekin, niin he tulevat kanssani, mutta jos minä jään maihin, niin hekin jäävät. Kyllä minä keksin heille yllin kyllin työtä täällä plantaasilla. Olette nähnyt heidän raivaavan maata ja tiedätte, että jok'ainoa heistä on viiden kuuden teidän ihmissyöjänne arvoinen."
Ja niinpä Joan nyt seisoi Sheldonin vieressä ja huokasi nähdessään "Marthan" luovivan merelle vanha Savo-saarelta kutsuttu Kinross päällikkönään.
"Kinross on vanha kivettymä", sanoi hän, ja hitunen katkeruutta väreili hänen äänessään. "Hän ei koskaan tule uhkarohkeudellaan aiheuttamaan haaksirikkoa, siitä voitte olla varma, mutta hän on aivan lapsellisen pelkurimainen, ja pelkurimaiset laivurit tekevät aivan yhtä usein haaksirikkoja kuin uhkarohkeat. Jonakin päivänä 'Martha' joutuu haaksirikkoon siksi, että on vain yksi pelastuksen mahdollisuus eikä Kinross uskalla koettaa sitä. Minä tunnen hänen kaltaisensa merimiehet. Peläten käyttää hyväksensä otollista tuulenpuuskaa, joka veisi hänet määränpäähän kahdessakymmenessä tunnissa, hän tyvenen tullen jää paikalleen istumaan ja saa viikkokauden pyrkiä satamaansa. Kyllä 'Martha' tulee ansaitsemaan rahaa hänen ollessaan kapteenina, siitä ei ole epäilystä, mutta ei läheskään niin paljoa kuin se ansaitsisi täysin kykenevän päällikön kuljettamana."
Hän vaikeni ja katsoi punoittavin poskin ja silmät säteillen merelle.
"Taivas! Se on hurmaava! Katsokaa, millaiset vuot se kyntää, ja kuitenkaan tämä tuuli ei ole vielä mitään. Mutta eipä se olekaan pohjattu tavallisella valkometallilla, vaan joka tuuma on sotalaiva-vaskea. Minä panin miehiä kiilloittamaan sitä kookospähkinän kuvulla, silloin kun sitä korjattiin Punga-Pungassa. Se oli hylkeenpyyntialus, ennenkuin tämä kullanetsijäretkikunta sai sen haltuunsa. Ja hylkeenpyyntilaivan pitää olla hyvä purjehtija. Ne ovat useammin kuin kerran luikkineet venäläisten toisen luokan risteilijäin kynsistä ylhäällä Siperian vesillä. Sanonpa suoraan, että jos olisin voinut uneksiakaan, että minua Guvutussa odotti niin suuri onni, että sain sen vähemmällä kuin kolmellasadalla dollarilla, niin en koskaan olisi ruvennut teidän yhtiökumppaniksenne. Ja siinä tapauksessa minä nyt purjehtisin sillä."
Sheldon huomasi yht'äkkiä, miten oikeassa Joan oli. Sen mitä hän oli tehnyt, hän olisi tehnyt vaikkakaan ei olisi ollut hänen yhtiökumppaninsa. Ja hän, Sheldon, ei ollut millään tavoin ottanut osaa "Marthan" pelastamiseen. Omin avuin ja neuvoin, Guvutun irvihampaitten naurun alaisena ja miesten sellaisten kuin Morganin ja Raffin kanssa kilpaillen, hän oli antautunut seikkailuunsa ja suoriutunut siitä kunnialla.
"Kun te puhutte noin, alkaa minusta tuntua siltä, kuin olisin paha iso mies, joka on ottanut pieneltä lapselta hänen rakkaimman lelunsa", sanoi Sheldon äkkiä katuvaisena.
"Ja se pieni lapsi itkee leluaan."
Joan katsoi häntä silmiin, ja Sheldon huomasi, että hänen huulensa hiukan vapisivat ja silmänsä olivat kosteat. Nyt hän taas oli poika kiireestä kantapäähän, ajatteli Sheldon, poika, joka itki pientä leikkilaivaansa. Ja kuitenkin hän samalla oli nainen. Mikä ristiriitaisuuksien yhdistelmä hän olikaan! Ja Sheldon mietti mielessään, olisikohan rakastanut häntä niinkuin nyt rakasti, jos hän olisi ollut pelkkä nainen eikä ensinkään poika. Ja hänet valtasi tietoisuus siitä, että hän rakasti Joania juuri sellaisena kuin hän oli, hänen poikamaisuuttaan samoin kuin hänen olentonsa muitakin puolia, rakasti sitä kokonaisuutta, joka ei olisi ollut sama, jos joku sen osa olisi ollut toisenlainen.
"Mutta pieni lapsi ei enää itke", kuuli hän Joanin sanovan. "Tuo oli viimeinen nyyhkytys. Tiedän, että ellei Kinross saata laivaa perikatoon, niin te jonakin päivänä uskotte sen yhtiökumppaninne huostaan. Ja nyt en enää aio nalkuttaa. Mutta toivoisin teidän ymmärtävän, mitä minä tunnen. Minun tunteeni eivät ole vain kuin 'Marthan' ostajan tai rakentajan. Minä olen sen pelastanut. Minä autoin sen karilta. Minä pelastin sen joutumasta meren hautaan, vaikka pidettiin uhkarohkeana panna viisikymmentä puntaa alttiiksi koko yritykseen. Se on minun omani, aivan erikoisesti minun omani. Ilman minua sitä ei olisi olemassa. Tuo kova luoteismyrsky olisi tehnyt siitä lopun, ennenkuin se olisi kolmeakaan tuntia puhaltanut. Ja sitten minä olen purjehtinut sillä, ja se kulkee kuin noiduttu, aivan kuin noiduttu. Esimerkiksi käännöksissä! 'Marthaa' teidän ei tarvitse mairitella nostamalla etupurjetta, vähentämällä isoapurjetta ja hiljentämällä vauhtia ruorilla. Ei, ruori alas vain, ja se kääntyy aivan kuin ori, jolla on suitset suussa. Ja sen saa kulkemaan taapäin kuin höyrylaivan. Tein sen Langa-Langassa karin ja rantahietikon välillä. Se oli suurenmoista… Mutta te ette rakasta laivoja niinkuin minä, ja minä tiedän, että teidän mielestänne olen naurettava. Mutta kyllä minä vielä kerran taas purjehdin 'Marthalla'. Tiedän sen. Tiedän sen."
Vastaukseksi Sheldon — ennakolta ensinkään harkitsematta tekoaan ojensi kätensä ja laski sen Joanin kädelle, joka lepäsi kaidepuulla. Mutta hän tiesi — eikä siitä ollut vähintäkään epäilystä — että hän sai vastauksen kädenpuristukseensa pojalta, pojalta, joka suri lelunsa menettämistä. Tuo ajatus jäähdytti häntä. Hän ei ollut todellisuudessa koskaan ollut Joania lähempänä, mutta samalla tämä ilmeisesti ei ollut koskaan ollut hänestä niin kaukana kuin nyt. Hän ei varmaan ollut edes tietoinen siitä, että Sheldon oli koskettanut hänen kättään. Hän oli suruissaan 'Marthan' lähdöstä, ja Sheldonin käsi oli hänelle kuin kenen tahansa — parhaassa tapauksessa ystävän — käsi.
Sheldon veti takaisin kätensä ja asteli hermostuneena poispäin.
"Miksi ihmeessä hän ei nosta isoa haruspurjetta?" kysyi Joan harmistuneena. "Se antaisi 'Martha'-muorille aika vauhdin tällä tuulella. Mutta tiedänhän minä, mitä lajia ukko Kinross on. Hän on sellainen laivuri, joka loikoilee kolme päivää märssypurje kahdesti reivattuna odottaen ja peläten kovaa tuulenpuuskaa, joka ei tulehan. Varovainenko? Tottahan toki, aivan onnettoman varovainen."
Sheldon kääntyi takaisin.
"Olkaa huoleti", sanoi hän. "Voitte lähteä purjehtimaan 'Marthalla' milloin ikänä haluatte — vaikka pestausretkelle Malaitalle, jos mielenne tekee."
Hän teki suuren myönnytyksen ja tunsi tekevänsä sen vastoin todellista vakaumustaan. Mutta Joanin vastaus sai hänet hämmästymään.
"Ukko Kinross kapteenina?" kysyi hän. "Ei kiitos. Hän saisi minut tekemään itsemurhan. Minä en jaksaisi nähdä, miten hän kohtelee 'Marthaa'. Hermoni menisivät aivan hunningolle. En koskaan aio astua 'Marthat kannelle muuten kuin sen päällikkönä. Minä olen merimies kuten isänikin, eikä hän koskaan sietänyt nähdä laivaa huonosti hoidettavan. Näittekö, miten Kinross lähti liikkeelle? Se ei ollut kaunista. Ja mitä melua hän piti lähtiessään! Ukko Noa oli varmaan taitavampi lähtiessään matkaan arkkeineen."
"Mutta pääsee kai hän kuitenkin perille", sanoi Sheldon hymyillen.
"Pääsihän Noakin."
"Ja se oli pääasia."
"Niin oli — ihmisille, jotka elivät ennen vedenpaisumusta."
Hän katsoi taas kauan "Marthaan" päin ja kääntyi sitten Sheldonin puoleen.
"Te olette kehnoa joukkoa täällä alhaalla, mitä laivoihin tulee, ainakin useimmat teistä. Christian Young on kyllä all right, Munsterilla on oma yltiöpäinen tyylinsä, ja vanha Nielsen kuuluu olleen tuhti äijä. Mutta ei kenelläkään muulla niistä, joita olen täällä nähnyt, ole oikeata reippautta, vauhtia, kykyä, ei oikeata merimiehen ylpeyttä. He ovat velttoja, hitaita nahjuksia ja kulkevat rauhassa eteenpäin, kunnes pääsevät perille — taivas tiesi milloin. Mutta kerran minä näytän teille miten 'Marthaa' on käsiteltävä. Nostan ankkurin ja lähden matkaan semmoista vauhtia, että päätänne aikaa pyörryttää — ja ohjaan sen Guvutun rantaan laskematta kertaakaan ankkuria."
Hän vaikeni hengästyneenä ja purskahti sitten nauruun, joka ilmeisesti kohdistui häneen itseensä.
"Kinross vanhus nostaa sittenkin haruspurjeen", sanoi Sheldon rauhallisesti.
"Eihän!" huudahti Joan epäuskoisesti, katsahti merelle ja juoksi sitten noutamaan kaukoputken.
Hän katsoi tarkasti toimitusta kaukoputkella, ja Sheldon, joka tutki hänen kasvojensa ilmeitä, huomasi, ettei laivuri ollut menetellyt edukseen.
Viimein Joan surkeasti huoahtaen otti kaukoputken silmiltään.
"Pannukakku tuli koko yrityksestä", sanoi hän, "ja nyt hän koettaa uudestaan. Ja tuollainen mies saa ohjata 'Marthan' kaltaista hurmaavaa alusta. No onhan tämä ainakin hyvä este avioliitolle heidän kesken. Ei, en tahdo enää katsoa. Tulkaa sisään ja pelatkaamme rauhallinen, vanhanaikainen peli biljardia. Ja sitten minä satuloin hevosen ja lähden kyyhkysiä metsästämään. Tuletteko mukaan?"
Tuntia myöhemmin, juuri kun he ratsastivat pihamaalta, Joan käännähti satulassaan luodakseen viimeisen silmäyksen "Marthaan", joka näkyi kaukaisena pilkkuna Floridan rantaa vastaan.
"Uskotteko, että Tudor hämmästyy saadessaan tietää, että minä omistan
'Marthan'?" sanoi hän sitten naurahtaen. "Ajatelkaahan! Ellei hän löydä
täällä kultaa, niin hän saa ostaa höyrylaivalipun päästäkseen
Salomonin-saarilta."
Iloisesti nauraen hän ratsasti veräjästä. Mutta äkkiä hänen naurunsa muuttui laimeaksi ja hän seisautti ratsunsa. Sheldon katsahti häneen tutkivasti, ja huokasi, että hänen kasvoihinsa ilmestyi punertavankeltaisia ja vihreitä täpliä.
"Se on kuume", sanoi hän. "Minun täytyy kääntyä takaisin."
Heidän tultuaan jälleen pihamaalle häntä värisytti ja puistatti, niin että Sheldonin piti auttaa häntä laskeutumaan hevosen selästä.
"Lystikästä, eikö totta?" sanoi Joan, ja hänen hampaansa kalisivat. "Aivan kuin merikipu, aivan vaaratonta, mutta tekee ihmisen hirveän viheliäiseksi, niin kauan kuin sitä kestää. Menen nukkumaan. Lähettäkää Noa-Noa ja Viaburi luokseni. Antakaa Ornfirin lämmittää vettä. Neljännestunnin kuluttua olen aivan poissa suunniltani. Mutta illalla olen taas kunnossa, Se iskee minuun aina ankarasti, mutta menee pian ohitse. Miten ikävää, että metsästysretki täytyi jättää. Kiitos, olen all right."
Sheldon teki niinkuin Joan oli pyytänyt, lähetti hänelle kuumaa vettä ja istuutui sitten kuistille turhaan koettaen mielenkiinnolla syventyä kaksi kuukautta vanhoihin Sydneyn sanomalehtiin. Alituisesti hänen katseensa lensi pihan poikki ruohomajaa kohti. Ja hän päätteli, että täkäläiset valkoiset miehet varmasti olivat oikeassa siinä, että Salomonin-saaret eivät sopineet naisen oleskelupaikaksi.
Hän löi käsiään yhteen, ja Lalaperu tuli juoksujalkaa paikalle.
"Kuulehan, sinä!" sanoi hän pojalle. "Mene parakille, tuo mustat Maryt, hyvin monta, kaikki."
Muutamaa minuuttia myöhemmin Beranden kaksitoista mustaihoista naista seisoivat rivissä hänen edessään. Hän katsoi heitä arvostelevasti ja valitsi lopulta erään, joka oli nuori ja niin sievä kuin hänen rotuisensa yleensä saattoi olla ja jonka ruumiissa ei näkynyt ihotaudin merkkejä.
"Mikä nimi?" kysyi Sheldon. "Sangui?"
"Minu Mahua", oli vastaus.
"All right, sinä Mahua. Lakkaa keittämästä ruokaa parakissa. Tule valkoisen Maryn luo. Koko aika sinun pitää olla hänen luonaan. Ymmärrätkö?"
"Minu ymmärrä", mutisi tyttö ja meni Sheldonin viittauksesta suoraa päätä ruohomajaan.
"Miten on?" kysyi Sheldon Viaburilta, joka astui ruohomajasta.
"Paljo sairas", vastasi tämä. "Valkoinen Mary puhu paljon, hyvin paljon koko aika. Koko aika puhu häne suuri kuunari."
Sheldon nyökäytti päätään. Hän ymmärsi. "Marthan" menettäminen oli aiheuttanut kuumeen. Se olisi tullut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, mutta pettymys oli jouduttanut sitä. Hän sytytti savukkeen ja oli sen savukiehkuroissa näkevinään englantilaisen äitinsä ja mietti mielessään, tokkopa äiti voisi ymmärtää, että poikansa rakasti naista, joka itki sitä, ettei saanut olla ihmissyöjäsaarten vesillä purjehtivan laivan kapteenina.