XVIII.
Kirjat ovat joskus oikeassa.
Kului useita rauhallisia viikkoja. Viime aikojen taajojen laivavierailujen jälkeen vanha rauha jälleen palasi Berandelle. Sheldon jatkoi kiertokäyntejään viljelyksillä, raivasi pensaikkoja, kuivasi kopraa, rakensi siltoja ja ratsasteli työmailleen Joanin ostamilla hevosilla. Hän ei ollut kuullut mitään uutta Joanista. Laivat, jotka kävivät pestaamassa työmiehiä Malaitalta, jättivät säännöllisesti Punga-Pungan rauhaan, ja "Clansman", samoalainen pestauslaiva, joka eräänä iltana auringonlaskun aikaan laski ankkurinsa Beranden edustalle, biljardin ja juttuhetkisen houkuttelemana, toi Sion alkuasukkaitten kertoman tiedon, että Punga-Pungassa oli käyty taisteluita. Mutta koska nämä huhut olivat kulkeneet koko suuren saaren poikki, ei niihin ollut paljonkaan luottamista.
Sydneystä tuleva höyrylaiva "Kammambo" keskeytti Berandella vallitsevan hiljaisuuden tunniksi tuoden maihin postia ja elintarpeita sekä Joanin tilaamat puut ja siemenet. "Minerva", joka oli matkalla Cape Marshiin, toi kaksi lehmää Nogista. Ja "Apostle", joka kiiruhti takaisin Tulagiin tavatakseen Sydneyn-höyryn, lähetti Ulavasta tuodut appelsiini- ja sitruunapuut veneellä maihin. Kaikkina näinä viikkoina vallitsi suurenmoisen ihana ilma. Oli päiviä, jolloin meri lepäsi peilikirkkaana, värähtämättä, ja päiviä, jolloin milloin mistäkin tulevat tuulahdukset tuntikausia kevyesti väreilyttivät sen pintaa. Mutta maatuuli palasi säännöllisesti illan tullen, ja öiseen aikaan saattoi jokin kutteri tai ketchi kulkea ohi, mutta ne olivat aina liian innokkaat käyttämään tuulta hyväkseen malttaakseen jäädä ankkuriin edes tunniksi.
Sitten tuli kauan odotettu luoteismyrsky. Se raivosi kahdeksan päivää heiketen vain silloin tällöin hetkeksi, muutti suuntaa asteen tai pari, ja yltyi jälleen kahta raivoisammin myllertämään. Sheldon piti rakennuksia tarkoin silmällä; Balesunan vesi kohosi kohoamistaan ja teki niin kiivaita hyökkäyksiä juuri sitä äyrästä vastaan, jota Joan oli neuvonut suojelemaan, että Sheldon lähetti kaikki miehet ehkäisemään virran tuhotöitä.
Myrskyn tauottua tuli taas kaunis ilma, ja eräänä aamuna Sheldon jätti miehet työhön ja ratsasti pyssyineen kyyhkysiä ampumaan. Kahta tuntia myöhemmin eräs palvelija hengästyneenä ja ruumis okain ja risujen raapimana juoksi hänen luokseen kertoen, että "Martha", "Flibberty-Gibbet" ja "Emily" olivat purjehtineet Beranden satamaan.
Tullen vastakkaiselta suunnalta pihamaalle Sheldon ei nähnyt mitään, ennenkuin oli kiertänyt bangalon nurkan. Mutta samassa hän näkikin kaiken — ensiksi vilaukselta meren, jolla "Martha" lepäsi suurena ja mahtavana, kutterin ja ketchin, jotka olivat auttaneet sen karilta, sitten suuren joukon äsken paikalle tuotuja ihmissyöjiä, jotka seisoivat verannan portaitten edessä jännittyneinä odottaen. Heillä oli kullakin yllään lumivalkoinen lava-lava, siitä Sheldon päätteli, että he olivat uusia työmiehiä. Eräs joukosta laskeutui juuri portaita myöten muitten luo, ja toinen, nimeltä kutsuttuna astui portaita ylös. Ääni, joka oli lausunut nimen, oli Joanin, ja Sheldon kiristi ohjaksia ja seurasi tarkkaavaisesti. Joan istui verannalla pöydän takana Munsterin ja hänen valkoihoisen perämiehensä välissä. Kaikki kolme merkitsivät jotakin pitkiin luetteloihin, Joan teki kysymyksiä ja kirjoitti vastaukset Beranden suureen, punakantiseen työkirjaan.
"Mikä nimi?" kysyi hän portailla seisovalta mustaihoiselta.
"Tagari", oli vastaus. Mies irvisti ja pyöritteli uteliaasti silmiään — hän ei ollut koskaan ennen nähnyt valkoisen miehen asumusta.
"Mikä paikka sinu koti?"
"Bangura."
Ei kukaan ollut huomannut Sheldonia, ja hän istui yhä hevosensa selässä ja katseli. Miehen vastaus ja pestauskirjojen merkinnät eivät vastanneet toisiaan. Tämä aiheutti keskustelua, kunnes Munster ratkaisi pulman.
"Bangurako?" sanoi hän. "Sehän on tuo pieni rantatörmä Lattan lahden perukassa. Tähän hänet on merkitty Lattasta kotoisin olevaksi — kas, tuossa se on, 'Tagari, Latta'."
"Mihin paikkaan sinä menet, kun lopetat työsi valkoisen herran luona?" kysyi Joan.
"Bangura", vastasi mies, ja Joan merkitsi paikan kirjaansa.
"Ogu!" kutsui Joan.
Tagari astui portaita alas, ja toinen musta mies tuli hänen sijaansa. Mutta juuri ennenkuin Tagari oli ehtinyt alimmalle portaalle, hän huomasi Sheldonin. Hevonen oli ensimmäinen, jonka miesparka eläissään oli nähnyt, Ja hän päästi kauhun ulvahduksen ja ryntäsi kuin mieletön portaita ylös. Samassa silmänräpäyksessä koko musta lauma kauhun valtaamana pakeni Sheldonin läheisyydestä. Palvelijat nauraa irvistivät ja koettivat rohkaista ja selitellä. Viimein hurja pako saatiinkin pysähdytetyksi, ja vastapestatut pääkallonpyytäjät palasivat paikalle painautuen lähelle toisiaan ja epäluuloisesti tuijottaen kauhistavaan hirviöön.
"Halloo!" huudahti Joan. "Mitä te ajattelette? Tehän peloitatte kaikki minun mieheni käpälämäkeen. Tulkaa tänne!"
"Mitä arvelette heistä?" kysyi hän heidän käteltyään toisiaan. "Ja mitä arvelette tuosta?" — hän osoitti "Marthaa" kädellään. "Minä luulin, että olitte hylännyt koko plantaasin ja että minun täytyi viedä miehet asuntoihinsa. Eivätkö he ole kauniit katsella? Näettekö tuon halkinenäisen? Hän on ainoa, joka ei ole Punga-Pungan rannikolta. Ja kuitenkin kaikki sanoivat, etteivät Punga-Pungan neekerit anna pestata itseään. Katsokaa heitä ja onnitelkaa minua. Heidän joukossaan ei ole ainoatakaan lasta eikä keskenkasvuista nuorukaista. Kaikki ovat miehiä, kaikki ensimmäisestä viimeiseen. Minulla on niin pitkä juttu kerrottavana, etten tiedä mistä alkaa, enkä aiokaan alkaa ensinkään, ennenkuin tämä työ on lopussa ja ennenkuin te olette sanonut, ettette ole minulle vihainen… Ogu — mikä paikka sinu koti?" jatkoi hän kuulusteluaan. Mutta Ogu oli bushmanni, joka ei lainkaan ymmärtänyt tuota melkein yleismaailmallista etelämeren-englantia, ja puolisen tusinaa hänen tovereistaan kiisteli siitä, kuka saisi olla hänen tulkkinaan.
"Meillä on vain pari kolme jäljellä", sanoi Joan Sheldonille, "sitten olemme valmiit. Mutta te ette ole vielä sanonut minulle, ettette ole vihainen."
Sheldon katsoi hänen kirkkaihin silmiinsä, joiden avoimen katseen hän kokemuksesta tiesi niin helposti voivan muuttua ärsyttävän uhkamieliseksi. Ja katsoessaan häneen hän äkkiä huomasi, ettei koskaan ollut voinut puoleksikaan kuvitella, kuinka suuren ilon Joanin paluu hänelle tuottaisi.
"Minä olin vihainen", sanoi hän tyynesti. "Ja olen vieläkin vihainen, hyvin vihainen" — hän huomasi uhman pilkahduksen Joanin katseessa ja tunsi pientä kammoa — "mutta minä annoin anteeksi ja annan taas uudestaan kaiken anteeksi. Mutta pysyn yhä edelleen väitteessäni, että…"
"… että minulla pitäisi olla holhooja", keskeytti Joan. "Mutta se päivä ei tule koskaan. Jumalan kiitos, minä olen ehtinyt lailliseen ikään ja saan hoitaa liikeasioita omin päin. Mitä muuten pidätte ripeistä amerikkalaisista menettelytavoistani?"
"Mr Raff ei kuulemani mukaan ole niihin erikoisen ihastunut", sanoi Sheldon vältellen, "ja aivan varmaan te olette pudistellut heidän kuivia luurankojansa niin että he ovat saaneet tarpeekseen joksikin aikaa. Mutta minä tahtoisin tietää, menestyvätkö kaikki amerikattaret yhtä hyvin liikeyrityksissään."
"Minulla oli onni matkassa, siitä melkein kaikki johtui", selitti Joan vaatimattomasti, mutta hänen silmänsä loistivat tyytyväisyydestä. Sheldon tiesi, että hänen kiitoksensa, niin hillitty kuin se olikin, oli miellyttävästi hivellyt Joanin poikamaista turhamaisuutta.
"Vai onneako vain?" huudahti pitkä perämies Sparrowhawk, ja hänen kasvonsa loistivat ihailusta. "Se oli kovaa työtä, sitä se oli. Me ansaitsimme palkkamme. Hän pani meidät tekemään työtä, kunnes siihen paikkaan näännyimme. Ja puolet aikaa olimme menehtymäisillämme kuumeeseen. Ja niin hänkin oli, mutta hän ei tahtonut olla laiskana eikä antanut meidänkään olla. Minä sanon teille, että hän sopisi orjainkatsastajaksi. 'Vielä yksi yritys, mr Sparrowhawk', sanoi hän minulle, 'ja sitten saatte mennä vuoteeseen viikoksi' — ja minä tein työtä ja horjuin ja hoipuin kuin aave, ja sapenkeltainen valo välähteli silmissäni ja pääni oli haljeta. Olin aivan kuitti, mutta tein kuin teinkin sen yhden yrityksen, ja sitten hän taas alkoi: 'Vielä kerta, mr Sparrowhawk, yksi ainoa kerta vain.' Ja taivas varjelkoon, miten hän hakkaili vanhaa Kina-Kinaa!"
Hän pudisti moittivasti päätään ja oli samalla naurusta pakahtumaisillaan.
"Kina-Kina oli vanhempi kuin Telepasse ja vielä likaisempi", vakuutti
Joan Sheldonille, "ja olen varma siitä, että hän on paljon ilkeämpikin.
Mutta onko tämä nyt työntekoa? Käykäämme loppuun nämä luettelot!"
Hän kääntyi portailla odottavan mustan puoleen.
"Ogu, kun sinu lopeta työ suuren valkean herran luona, sinu mene Not-Not. — Kuule, Tagari, sinu puhu tämä fella Ogu kanssa. Kun hän lopeta, hän mene Not-Not. — Oletteko merkinnyt sen, mr Munster?" —
"Mutta te olette rikkonut pestaussääntöjä", sanoi Sheldon, kun uudet työmiehet olivat lähteneet asuntoihinsa. "'Flibbertyllä' ja 'Emilyllä' ei ole oikeutta ottaa sataaviittäkymmentä miestä. Mitä Burnett siitä sanoi?"
"Hän antoi heidän mennä, kaikkien", vastasi Joan. "Kapteeni Munster kertoo kyllä teille mitä hän sanoi, jotain riivattua tai muuta sensuuntaista. Nyt minun pitää juosta siistiytymään. Ovatko Sydneystä tilaaman tavarat saapuneet?"
"Teidän tavaranne ovat asunnossanne", sanoi Sheldon. "Kiiruhtakaa, sillä aamiainen odottaa. Antakaa minulle hattunne ja vyönne! Olkaa hyvä ja antakaa ne minulle. On vain yksi naula, johon ne voi ripustaa, ja minä tiedän missä se on."
Joan loi häneen pikaisen katseen, joka oli miltei naisellinen, ja huoahti helpotuksesta irroitettuaan yltään raskaan vyön ja ojentaessaan sen Sheldonille.
"Luulen melkein, etten koskaan enää tahdo kantaa revolveria", valitti hän. "Olenpa varma, että se on hangannut loven kylkeeni. En olisi koskaan voinut uneksiakaan, että voisin näin julmasti kyllästyä siihen."
Sheldon katsoi hänen jälkeensä; portaitten juureen päästyään Joan äkkiä kääntyi ja huudahti:
"Taivas! En voi sanoa, kuinka hyvältä tuntuu olla taas kotona!"
Sheldon näki hänen astuvan pihan poikki pienelle ruohomajalleen, ja äkkiä hänelle selveni, että Berande oli ainoa paikka koko avarassa maailmassa, jota Joan saattoi sanoa kodikseen.
"Ja Burnett sanoi: 'Kyllä on vallan riivattua, että… pyydän anteeksi, miss Lackland, mutta te olette kevytmielisesti rikkonut pestauslakeja ja tiedätte sen'", kertoi kapteeni Munster miesten istuessa whiskynsä ääressä Joanin paluuta odotellen.
"Ja sitten tyttö sanoo: 'Mr Burnett, osoittakaahan minulle, mikä pykälä kieltää ottamasta matkustajia karille ajautuneesta laivasta?' — 'Eihän tässä ole siitä kysymys', sanoo Burnett. 'Juuri siitä tässä on kysymys eikä mistään muusta', sanoo tyttö, 'pitäkää se mielessänne ja huolehtikaa siitä, että pestaamani miehet pääsevät jatkamaan matkaa. Voittehan lähettää minusta tiedonannon yliasiamiehelle, jos haluatte, mutta minulla on täällä kolme alusta, jotka odottavat, että te suvaitsette antaa niille luvan jatkaa matkaansa, ja jos te vielä kauan viivytätte niiden lähtöä, niin täältä lähetetään toinenkin tiedonanto yliasiamiehelle.' 'Te saatte vastata tästä, kapteeni Munster', sähisi hän silloin minulle niin äkäisenä, että olisi voinut niellä rautakankia. 'Eipä suinkaan', sanoo tyttö. 'Minä olen vuokrannut 'Emilyn', ja kapteeni Munster on toiminut minun määräysteni mukaan.' Mitä Burnett olisi voinut tehdä? Hän antoi matkaluvan sadalleviidellekymmenelle, vaikka 'Emilyllä' oli oikeus ottaa vain neljäkymmentä ja 'Flibberty-Gibbetillä' kolmekymmentäviisi."
"Mutta minä en ymmärrä, kuinka hän sai ne sataviisikymmentä pestatuksi", sanoi Sheldon.
"Kerronpa teille, miten hän järjesti sen asian. Kun 'Martha' oli saatu karilta, niin meidän piti nostaa se rannalle lahden yläpäähän ja korjausten kestäessä — piti tehdä uusi peräsin, parannella purjeita, hankkia yhtä ja toista neekereiltä ja niin edespäin — niin, silloin miss Lackland lainasi Sparrowhawkin kuljettamaan 'Flibbertyä' yhdessä Curtisin kanssa, antoi Brahmsin minulle Sparrowhawkin sijaan ja lähetti molemmat alukset miehiä pestaamaan. Ja neekerit tulivat helpolla, totta vie. Niillä mailla ei juuri ole pestausta harjoitettu. 'Scottish Chiefsin' ajoilta asti ei yksikään pestauslaiva ole koettanut onneaan sillä rannikolla, ja me olimme jo päntänneet niin paljon jumalanpelkoa neekerien päihin, että kaikki olivat lauhkeita kuin lampaat. Saatuamme laivat täyteen palasimme katsomaan, miten 'Martha' edistyi."
"Ja luulimme, että heti lähtisimme kotiin saaliinemme", tokaisi Sparrowhawk väliin. "Mutta varjelkoon, miss Lackland ei koskaan ole tyytyväinen. 'Minä otan nuo miehet 'Marthaan', sanoo hän,' ja te saatte lähteä täyttämään laivanne uudestaan.'"
"Mutta minä sanoin hänelle, ettei se käynyt päinsä", jatkoi Munster. "Sanoin, että 'Marthalla' ei ollut lupaa ottaa rekryyttejä. 'Vai niin, eikö se käy päinsä niinkö?' sanoi hän. Ja sitten hän seisoi ja mietti hetkisen.
"Ja minä olin ennenkin nähnyt hänen miettivän", huudahti Sparrowhawk, "ja tiesin heti, että hän ennen pitkää ratkaisee pulman."
Munster sytytti savukkeen ja jatkoi:
"'Näettekö tuon matalikon', sanoi hän minulle, 'tuon, jonka ympärillä vesi alituisesti loiskuu. Juuri sen kohdalla käy virta. Näettehän nuo oikulliset pienet vedenpinnan väreet? Nyt on hyvä ilma ja luode. Nyt te lähdette matkaan molemmat, eikä teidän tarvitse muuta kuin pitää huolta siitä, ettette saa laivojanne kääntymään tuossa samaisessa virtapaikassa, vaan että virta vie teidät kauniisti karille.'"
"'Tuo vesitilkka ei jaksa kuljettaa laivaa muuta kuin enintään parin kuparilaatan verran', sanoi tyttö, kun Munster aikoi mukista vastaan", selitti Sparrovhawk. "Se tyttö ei ole ensi kertaa pappia kyydissä."
"'Sitten minä tulen ja pelastan teidän rekryyttinne ja purjehdin tieheni. Sehän on hyvin yksinkertaista, eikö totta', sanoi hän." Munster jatkoi taas kertomustaan' "'Odottakaa, kunnes taas on vuoksen aika. Silloin te nostatte ankkurin ja lähdette noutamaan lisää miehiä' Ei mikään laki kiellä teitä ottamasta rekryyttejä laivaanne, kun niitä ei ole siinä ennestään.' 'Mutta laki kieltää tappamasta heitä nälkään', sanoin minä, 'tiedättehän itse, että meillä ei juuri ole sanottavia ruokavarastoja laivoissamme ja 'Marthassa' ei ole leivän muruakaan!'"
"Me olimme kaikki saaneet tyytyä alkuasukkaitten kai-kaihin", sanoi
Sparrowhawk.
"'Älkää olko siitä huolissanne, kapteeni Munster', sanoo tyttö. 'Minä voin 'Marthalla' hankkia muonaa kahdeksaksikymmeneksineljäksi kuukaudeksi ja te molemmat saman verran laivoillanne. Lähtekää nyt vain ja katsokaa, että joudutte karille, ennenkuin tuuli vakaantuu ja tekee koko tempun tyhjäksi. Lähetän veneet avuksenne heti kun törmäätte karille. Ja nyt hyvästi, hyvät herrat!'"
"Ja me teimme niinkuin hän oli sanonut", sanoi Sparrowhawk juhlallisesti ja alkoi sitten nauraa hihittää. "Me laskimme ylähankatuuleen, ja minä ohjasin 'Emilyn' matalikkoa kohti. 'Kierrä!' kirkui kapteeni Munster minulle, 'kierrä tai minäkin joudun karille!' Ja hän kirkui muutakin paljon rumempaa. Mutta minä en ollut kuulevinanikaan. Laiva ei kääntynyt totta totisesti, ja 'Flibberty' törmäsi meitä kohti ja takertui meihin, ja me ajauduimme karille semmoisessa sekamelskassa, ettei pahemmasta väliä. Miss Lackland siirsi rekryytit omaan laivaansa — ja kepponen oli onnistunut."
"Mutta missä hän oli luoteismyrskyn ajan?" kysyi Sheldon.
"Langa-Langassa. Purjehti sinne myrskyn alkaessa ja oli siellä koko viikon ja osteli muonaa neekereiltä. Meidän tullessamme Tulagiin oli hän siellä meitä odottamassa ja väitteli Burnettin kanssa. Sanon teille, mr Sheldon, tuo tyttö on ihme kerrassaan."
Munster täytti lasinsa, ja Sheldonin vilkaistessa pihamaan yli Joanin asuntoon päin kärsimättömästi odottaen hänen tuloaan Sparrowhawk jatkoi:
"Ja rohkea! Hän on rohkein olento, mies tai nainen, jonka mikään tuuli koskaan on tuonut Salomonille. Olisittepa nähnyt Punga-Pungan sinä aamuna, jolloin me sinne saavuimme. Snider-kiväärejä paukahteli rannalla ja mangrove-pensaikoissa, sotarummut rämisivät viidakoissa, ja merkkitulien savuja näkyi joka suunnalta. 'Tämä menee päin mäntyä', sanoi kapteeni Munster."
"Niin sanoin", myönsi kapteeni. "Oli aivan selvää, että kaikki oli menossa päin mäntyä. Sen saattoi nähdä puolella silmällä ja kuulla toisella korvalla."
"'Te puhutte niinkuin olisitte oma isoäitinne', sanoi miss Lackland hänelle. 'Emmehän me vielä ole edes päässeet perille, saati sitten joutuneet perikatoon. Odottakaa nyt ainakin, kunnes ankkuri on laskettu, ennenkuin rupeatte pelkäämään.'"
"Niin hän sanoi minulle", selitti Munster. "Ja minä tietysti raivostuin niin, etten välittänyt mistään, mitä tapahtui. Me koetimme lähettää veneen tiedusteluretkelle, mutta sitä tervehdittiin laukauksilla. Ja aina silloin tällöin joku neekeri ampui meitä kaukaa mangrove-pensaikoista."
"He olivat vain neljännesmailin päässä meistä", kertoi Sparrowhawk, "ja se oli hemmetin harmillista. 'Älkää ampuko, elleivät ne koeta päästä laivaan', kielsi miss Lackland, mutta ne saastaiset villit eivät tahtoneetkaan hyökätä laivaan. He pysyivät piilossa pensaikoissaan ja ampua paukuttelivat. Sinä iltana pidettiin 'Flibbertyn' kajuutassa sotaneuvotteluja. 'Meidän täytyy', sanoi miss Lackland, 'saada panttivankeja.'"
"'Sellaista tapahtuu kirjoissa', sanoin minä aikoen nauraa tuon hullutuksen hänen päästään", keskeytti Munster.
"'Se on totta', sanoi hän, 'mutta ettekö koskaan ole huomannut, että kirjat voivat olla oikeassa?' Minä pudistin päätäni. 'Silloin teidän on aika oppia se nyt', sanoi hän. 'Sanonpa teille jotain', sanoin minä, 'ja se on, että ennen saa paha viedä minut pesäänsä, ennenkuin teidän onnistuu saada minut öiseen aikaan maihin varastamaan neekereitä tällaiselta paikalta.'"
"Te ette sanonut 'paha'", oikaisi Sparrowhawk. "Sanoitte 'perkele'."
"Niin sanoin ja sitä tarkoitinkin."
"'Ei kukaan ole pyytänyt teitä menemään maihin', sanoi tyttö nopeasti kuin salaman leimahdus." Sparrowhawk irvisteli tyytyväisenä. "Ja hän sanoi muutakin. Hän sanoi: 'Ja jos minä huomaan, että olette lähtenyt maihin ilman minun käskyäni, niin varokaa itseänne — ymmärrättekö, kapteeni Munster?'"
"Kenen asia on kertoa tämä, hitto soikoon, teidänkö vai minun?" kysyi laivuri suutuksissaan.
"No eikö hän muka sanonut niin?" intti perämies.
"Sanoi, sanoi, jos teidän välttämättä pitää saada se todistetuksi. Ja kun kerran olette alkanut, niin voisitte samalla kertoa, mitä hän teille sanoi, kun sanoitte, ettette tahtonut mennä Punga-Pungan rannikolle pestaamaan, vaikka olisitte saanut kaksinkertaisen palkan."
Sparrowhawkin ahavoituneet kasvot lensivät vielä punaisemmiksi, ja hän koetti naurulla ja virnistelyllä päästä koko jutusta.
"Jatkakaa, jatkakaa", kehoitti Sheldon, ja Munster alkoi jälleen kertoa.
"'Lujaa kättä me tässä tarvitsemme', sanoi hän. 'Kovakouraisesti heitä on kohdeltava, muu ei kelpaa, ja meidän on alunpitäen saatava luja ote. Minä lähden ensi yönä maihin ja tuon Kina-Kinan itsensä laivaan enkä edes kysy, ketä haluttaa lähteä mukaan, sillä olen jo järjestänyt kullekin tehtävänsä. Otan mukaani laivamieheni sekä yhden valkoisen.' — 'Tuo valkoinen olen tietysti minä', sanoin, sillä olin sillä hetkellä tarpeeksi hurja lähteäkseni vaikka helvettiin ja takaisin taas. 'Ettepä tietystikään', sanoi hän. 'Te saatte hoitaa venettä, jonka tehtävänä on suojella meitä. Curtis joutuu tiedusteluveneeseen. Fowler seuraa minua. Brahms ottaa huostaansa 'Flibbertyn' ja Sparrowhawk 'Emilyn'. Lähdemme kello yksi.'
"Jukoliste, se oli tiukkaa työtä tuo suojelusveneessä loikominem. En ollut koskaan luullut, että työttömänä olo olisi niin kovaa työtä. Me pysähdyimme noin viidenkymmenen sylen matkan päähän ja näimme toisen veneen menevän rantaan. Mangrove-puitten alla oli niin pimeätä, ettemme voineet erottaa mitään. Tunnetteko tuon pienen, apinan näköisen neekerin, Sheldon, joka on 'Flibbertyn' kokkina? No niin, hän oli kaksikymmentä vuotta takaperin ollut laivapoikana 'Scottish Chiefsissä' ja laivan onnettomuuden jälkeen orjana Punga-Pungassa. Sen miss Lackland oli saanut tietää. Ja kokki otettiin oppaaksi. Miss Lackland antoi hänelle puoli laatikollista tupakkaa sen yön työstä —"
"Ja säikytti hänet puolikuoliaaksi, ennenkuin sai hänet lähtemään mukaan", huomautti Sparrowhawk. "En ole koskaan nähnyt mitään niin mustaa kuin tuo mangrove-metsä oli. Tuijotin siihen, kunnes silmäni olivat pudota päästä. Ja sitten katsahdin tähtiin ja kuuntelin maininkia, joka huokaillen löi karia vasten. Ja sitten joku koira haukkui. Muistatteko sen koiran, Sparrowhawk? Olin saada halvauksen, kun se kunnoton alkoi. Hetken kuluttua se vaikeni — ei ollut ensinkään haukkunutkaan maihinnousijoita, ja sitten hiljaisuus oli entistä täydellisempi ja mangrove-puut tulivat vielä mustemmiksi ja minä jaksoin töintuskin olla huutamatta Curtisia, joka oli tiedusteluveneessä, vain saadakseni tietää, etten ollut ainoa hengissä oleva valkoinen mies.
"Tietysti siellä syntyi meteli. Täytyihän sen syntyä ja tiesinhän sen, mutta siitä huolimatta se sai minut pelästymään. En ole koskaan eläissäni kuullut semmoista kirkumista ja ulvontaa. Neekerit olivat luultavasti syöksyneet pensaikkoihin tutkimatta mitä oli tekeillä, ja tahitilaiset riehuivat kuin mielipuolet, ampuivat ilmaan ja kirkuivat kiihoittaakseen heitä pakenemaan edelleen. Ja sitten, aivan äkkiä, hiljaisuus taas palasi; vain jokunen pienokainen, joka oli pudonnut äitinsä sylistä joukon paetessa, itki pensaikoissa.
"Ja sitten kuulin heidän tulevan mangrove-metsän läpi ja kuulin airon lyönnin laivan laitaa vastaan ja miss Lacklandin naurun ja tiesin kaiken olevan all right. Me tulimme laivaan ampumatta ainoatakaan laukausta. Ja kautta kaikkien taivasten! hän oli osoittanut, että kirjat voivat puhua totta, sillä itse vanha Kina-Kina siellä vedettiin partaan yli. Hän tutisi pelosta ja kirskui kuin apina. Kaikki muu kävi sitten helposti. Kina-Kinan sana oli heidän lakinsa, ja hän oli aivan järjiltään pelosta. Me pidätimme hänet laivassa ja annoimme hänen lähettää maihin julistuksia koko ajan kun viivyimme Punga-Pungassa.
"Se oli hyvä temppu toisessakin suhteessa. Hän pakotti Kina-Kinan antamaan kansalleen määräyksen, että heidän oli palautettava kaikki, mitä olivat varastanet 'Marthasta'. Ja kaikki tuli takaisin, päivä päivältä — kompassit, taljat, purjeet, köydet, lääkearkut, liput, merkinantoliput — sanalla sanoen kaikki paitsi niitä kauppatavaroita ja elintarpeita, jotka he jo olivat ehtineet syödä suuhunsa. Hän antoi heille tietysti hiukan tupakkaa silloin tällöin, jotta he pysyisivät hyvällä tuulella."
"Antoi kuin antoikin", huudahti Sparrowhawk. "Hän antoi niille veijareille viisi syltä puuvillakangasta isosta purjeesta, kaksi myttyä tupakkaa kronometrista ja yhdentoista pennyn arvoisen tuppipuukon sadasta sylestä uudenuutukaista viiden tuuman manillaköyttä, Lujalla otteellaan hän oli alussa saanut Kina-Kinan valtaansa ja piti häntä kovilla koko ajan. Hän — kas tuossa hän tuleekin."
Sheldon hämmästyi suuresti nähdessään hänet. Koko ajan Punga-Pungan tapahtumia kerrottaessa hän oli nähnyt Joanin edessään sellaisena kuin hän aina oli hänet tuntenut, huonosti puettuna, hameessa, joka oli tehty akkunaverhokankaasta, pojan paita puserona, olkisandaalit jalkineina, Stetson-hattu päässä ja ikuinen revolveri asun täydennyksenä. Sydneystä tilattu puku oli kokonaan muuttanut hänen ulkonaisen olemuksensa. Yksinkertainen, jostakin pesukankaasta ommeltu puku antoi hänen solakalle vartalolleen sorean naisellisuuden leiman, joka oli Sheldonille aivan outo. Ruskeat kengät pilkistivät hameen alta hänen astuessaan pihamaan poikki, ja kerran hän vilaukselta näki ruskeaan, läpinäkyvään sukkaan verhotun nilkan. Kaiken kaikkiaan nämä ulkonaiset korut olivat tehneet hänet monta vertaa entistään naisellisemmaksi, ja hänen hurjat satumaiset seikkailunsa tuntuivat Sheldonista entistä käsittämättömämmiltä.
Heidän mennessään sisään aamiaiselle Sheldon huomasi, että Munster ja Sparrowhawk olivat hämmästyneet yhtä suuresti kuin hänkin. Tuttavallisuus oli kadonnut tipotiehensä, ja heidän käytöksensä oli äkkiä tullut äärettömän kunnioittavaksi.
"Min& olen raivannut meille uusia maita", sanoi Joan alkaessaan kaataa kahvia kuppeihin. "Vanha Kina-Kina ei koskaan unohda minua, siitä olen varma, ja sieltä saan miehiä milloin ikinä haluan. Näin Morganin Guvutussa. Hän on halukas sitoutumaan tuhannen miehen kauppaan ja lupaa maksaa neljäkymmentä shillinkiä kappaleelta. Kerroinko teille, että hankin 'Marthalle' pestauslupakirjan. Tein sen ja nyt se kuljettaa kahdeksankymmentä neekeriä joka matkallaan."
Sheldon hymyili hieman katkerasti itsekseen. Ihmeellinen nainen, joka sydneyläiseen pukuunsa puettuna oli astunut pihan poikki, oli kadonnut — ja hän kuuli taas pojan puhuvan.