XVI.
Keskenkasvuinen tyttö.
Kuten tavallisestikin oli Christian Youngilla uutisia yllin kyllin kerrottavina — uutisia Guvutun juomingeista, missä miehet kerskuivat ryyppäävänsä ryyppyjen välilläkin, uutisia uusista kivääreistä, jotka olivat matkalla Ysabeliin, Malaitan viimeisistä murhista, että Tom Butler oli sairaana Santa Annalla, ja lopuksi sekä kaikkein tärkeimpänä tieto, että "Matambo" oli ajanut matalikolle Shortlandsin tienoilla ja sai luopua seuraavasta vuorostaan korjausten takia.
"Se merkitsee, että teidän täytyy odottaa viisi viikkoa kauemmin päästäksenne Sydneyhin", sanoi Sheldon Joanille.
"Ja että meiltä kuluu kallista aikaa hukkaan", lisäsi tämä pahoillaan.
"Jos aiotte Sydneyhin, niin 'Upolu' lähtee sinne Tulagista huomenna iltapäivällä", sanoi Young.
"Minä luulin, että sen oli määrä hankkia saksalaisille työväkeä Samoa-saarilta", väitti Joan. "Mutta oli miten oli, niin voisinhan ensin purjehtia 'Upolussa' Samoa-saarille ja sitten Apiassa siirtyä johonkin Weir-linjan rahtialukseen. Olisihan se pitkä kierros, mutta sittenkin voittaisimme siten aikaa."
"'Upolu' menee tällä kertaa suoraa päätä Sydneyhim", selitti Young. "Se on matkalla kuivatelakalle, nähkääs — ja voisitte astua laivaan vaikkapa vasta kello viideltä huomenna iltapäivällä — niin ainakin kapteeni minulle vakuutti."
"Mutta minun täytyy ensin käydä Guvutussa." Joan katsahti miehiin lystikäs ilme kasvoillaan. "Minulla on eräitä ostoksia tehtävänä. Enhän minä voi tulla Sydneyhin puettuna näihin Beranden ikkunaverhoihin. Minun täytyy ostaa kangasta ja neuloa itselleni puku menomatkalla. Lähden nyt heti — tunnin kuluttua. Lalaperu, käske Adamu-Adam minun luokseni, Sano myös, että Ornfiri laittaa kai-kaita. minulle veneeseen." Hän nousi seisoalleen ja katsahti Sheldoniin, "Ja olkaa te hyvä ja käskekää palvelijoita kantamaan vene rantaan — minun veneeni, kuten ymmärrätte. Tunnin kuluttua lähden matkaan."
Sekä Sheldon että Tudor katsoivat kellojaan.
"Soutu sinne kestäisi koko yön", sanoi Sheldon. "Voisitte toki odottaa aamuun."
"Ja jättää ostokseni tekemättä? Ei kiitos! Ja sitäpaitsi 'Upolu' ei ole mikään säännöllinen matkustajahöyry, ja se voi aivan yhtä hyvin lähteä ennen aikojaan kuin määrähetkellä. Ja sen mukaan, mitä olen saanut kuulla Guvutun mässäreistä, arvelen, että siellä on edullisinta tehdä ostoksensa aamulla. Ja nyt saatte suoda minulle anteeksi, sillä minun täytyy mennä pakkaamaan."
"Minä lähden teidän kanssanne", ilmoitti Sheldon.
"Antakaa minun viedä teidät sinne 'Minervalla'", sanoi Young.
Joan pudisti nauraen päätään.
"Minä lähden omalla veneelläni. Teidän levottomuudestanne voisi saada sen käsityksen, että olen ensi kertaa kotoa poissa. En voi suostua siihen, että te, mr Sheldon, joka olette yhtiökumppanini, jättäisitte Beranden ja työnne vain turhan kohteliaisuuden takia. Jos ette anna minun ruveta laivuriksi, niin minä puolestani en anna teidän maleksia pitkin meren ulapoita suojelemassa nuoria naisia, jotka eivät ole suojeluksen tarpeessa. Ja mitä teihin tulee, kapteeni Young, niin tiedätte varsin hyvin, että vasta tänä aamuna lähditte Guvutusta, että olette matkalla Marauun, ja että itse olette sanonut, että teidän on jatkettava matkaanne kahden tunnin kuluttua."
"Mutta enkö minä saa viedä teitä sinne?" kysyi Tudor, ja hänen äänessään oli suostutteleva sävy, joka ärsytti Sheldonin hermoja.
"Ette, ette, kerta kaikkiaan ette", huusi Joan. "Teillä on kaikilla tehtävänne ja minulla samoin. Minä tulin Salomonin-saarille työtä tehdäkseni enkä liikkuakseni suojelijan seuraamana kuin mikäkin nukke. Ja tässähän sitäpaitsi tulee yksi henkivartijoistani ja onhan minulla heitä yhteensä kokonaista kahdeksan."
Adamu-Adam seisoi hänen vieressään päätään pitempänä häntä ja kaikkia kolmea valkoista miestä. Hänen kireä puuvillakankainen paitansa ei voinut salata peloittavaa voimaa uhkuvia lihaksia.
"Katsokaa hänen nyrkkejään", sanoi Tudor. "Minä en tahtoisi saada häneltä korvapuustia."
"Siitä en teitä moiti." Joan nauroi muistellen jotakin. "Näin hänen kerran kolhaisevan erään ruotsalaisen laivan kapteenia Levukan rannikolla Fidshi-saarilla. Syy oli kapteenin. Näin itse koko kohtauksen, ja se oli loistava. Adamu sivalsi häntä vain kerran, mutta isku katkaisi miehen käsivarren. Muistatteko, Adamu?"
Kookas tahitilainen hymyili ja nyökäytti päätään, mutta hänen mustat, lempeät hirvensilmänsä näyttivät vakuuttavan, ettei hän suinkaan ollut niin taisteluhaluinen luonteeltaan kuin ehkä olisi voinut luulla.
"Me lähdemme tunnin kuluttua veneellä Guvutuun, veikkoseni", sanoi Joan hänelle. "Kertokaa veljillenne kaikille, niin että he tietävät laittautua kuntoon. Lähdemme sitten 'Upolussa' Sydneyhin. Te saatte kaikki tulla mukaan, purjehdimme sieltä uudella kuunarillamme takaisin Salomonin-saarille. Ottakaa kahdet paidat ja dungarit mukaan. Siellä on hyvin kylmä ilma. Juoskaa nyt ja sanokaa, että he pitävät kiirettä. Jättäkää pyssyt kotiin. Antakaa ne mr Sheldonin huostaan. Niitä emme tarvitse."
"Jos te todella aiotte lähteä…" aloitti Sheldon.
"Siitähän me sovimme jo aikoja sitten", vastasi Joan lyhyesti. "Nyt menen pakkaamaan. Mutta sanonpa teille, kuinka voisitte minua auttaa — ottakaahan esiin hiukan tupakkaa ja muuta, mitä laivamieheni voivat tarvita matkalla."
Tuntia myöhemmin nuo kolme miestä olivat puristaneet Joanin kättä alhaalla rannassa. Hän antoi merkin, ja vene lähti liikkeelle. Kuusi miestä istui airoissa seitsemäs kokassa ja Adamu-Adam hoiti peräsintä. Joan seisoi perätuhdon luona toistellen jäähyväishuutojaan — solakka nuori nainen puettuna samaan ruumiinmukaiseen päällysnuttuun, joka hänellä oli olin yllään tullessaan maihin haaksirikkonsa jälkeen, pitkäpiippuinen Colt-revolveri riippuen väljästi vyöstä, puhdaspiirteiset, poikamaiset kasvot loistaen Stetson-hatun alta, joka turhaan koetti peittää hiusten runsautta.
"Teidän on paras mennä katon alle", huusi hän miehille. "Aika sadekuuro on tulossa. Ja toivottavasti meillä on kyllin pitkä ankkuriketju, kapteeni Young. Hyvästi — hyvästi kaikki tyynni!"
Hänen viimeiset sanansa tulivat pimeydestä, joka oli kietonut veneen läpinäkymättömään verhoon. Mutta nuo kolme miestä tuijottivat yhä siihen suuntaan, mihin vene oli kadonnut, ja kuuntelivat airojen tasaista natinaa, kunnes sekin heikkeni kuulumattomiin.
"Hän on vain lapsi", sanoi Christian Young hitaasti ja juhlallisesti.
Hän näytti juuri tehneen tämän keksinnön.
"Vain lapsi", toisti hän vielä juhlallisemmin.
"Riivatun kaunis tyttölapsi ja rohkea lisäksi", sanoi Tudor nauraen.
"Hänessä on puhtia, eikö totta, Sheldon?"
"Rohkea hän on", kuului hidas vastaus, sillä Sheldonia ei haluttanut puhella Joanista.
"Hän on amerikkalainen, siitä se johtuu", jatkoi Tudor. "Pois tieltä ja eteenpäin, tarmoa ja riippumattomuutta… Mitä te ajattelette, kapteeni?"
"Minä ajattelen, että hän on nuori, hyvin nuori, vain lapsi", sanoi "Minervan" kapteeni tuijottaen lakkaamatta pimeyteen, joka peitti meren näkyvistä.
Pimeys näytti äkkiä käyneen entistä mustemmaksi, ja he hapuilivat rantatörmää ylös veräjälle päin.
"Varokaa putoavia pähkinöitä", huusi Sheldon, kun sadetuulen ensimmäiset puuskat vinkuivat palmujen latvoissa. He tarttuivat toistensa käsiin ja hoipertelivat tällä tavoin polkua ylös kypsien kookospähkinöiden putoillessa hirvittävänä sateena heidän ympärilleen. He pääsivät kuistille ja istuivat hiljaa whiskylasiensa ääressä kukin tuijottaen suoraan merelle, missä "Minervan" hurjasti hyppelehtivä lyhty silloin tällöin sateen väliajoilla ilmestyi näkyviin.
Jossakin tuolla merellä, ajatteli Sheldon, oli Joan Lackland, tuo keskenkasvuinen tyttölapsi, joka näytti naiselta, mutta jolla oli pojan mieli ja pojan intohimot. Hän lähti nyt Berandelta myrskyssä ja sateessa — niinkuin oli tänne tullutkin, istuen veneensä perätuhdolla Adamu-Adamin pitäessä perää ja muun alkuasukasjoukkonsa ponnistellessa airoissa. Ja hän oli vienyt Stetson-hattunsa mennessään ja patruunavyönsä ja pitkäpiippuisen revolverinsa. Sheldon huomasi äkkiä tuntevansa rajatonta hellyyttä noita hänen omistamiaan esineitä kohtaan, joille oli salaa nauranut nähdessään ne ensi kerran. Hän huomasi, että mielikuvituksensa oli eksyttämäisillään hänet hempeämielisyyteen, ja hänen teki mieli nauraa. Mutta hän ei nauranut. Seuraavassa hetkessä hän taas oli näkevinään tuon hatun, vyön ja revolverin. Epäilemättä tämä oli rakkautta, tuumi hän ja tunsi miltei ylpeyttä siitä, että Salomonin-saarten ei ollut onnistunut kokonaan tukahduttaa hänen tunne-elämäänsä.
Tuntia myöhemmin Christian Young nousi paikaltaan, koputti tuhan piipustaan ja valmistautui lähtemään laivaansa jatkaakseen jälleen matkaansa.
"Hänellä ei ole mitään hätää", sanoi hän. Kukaan ei ollut sanonut mitään, mihin hänen sanansa olisivat liittyneet, mutta ne jatkoivat sopivasti jokaisen ajatuksia. "Hänellä on hyvä miehistö, ja hän on itsekin merimies. Hyvää yötä, mr Sheldon. Voinko jotenkuten hyödyttää teitä Maraun-matkallani?" Hän kääntyi toisaalle ja osoitti kädellään laajenevaa tähtikirkasta taivaan kaistaletta. "Tulee sittenkin kaunis yö. Kun on näin suotuisa tuuli, on hänellä varmaan jo purjeet ylhäällä ja hän ehtii Guvutuun päivän valjetessa. Hyvää yötä."
"Luulenpa, että menen nukkumaan minäkin", sanoi Tudor nousten tuoliltaan ja laskien lasinsa pöydälle. "Lähden matkaan niin aikaisin aamulla kuin suinkin. Olenhan viipynytkin täällä aivan sopimattoman kauan. Hyvää yötä."
Jäädessään yksin istuskelemaan Sheldon mietti mielessään, olisikohan tuo toinen mies päättänyt lähteä matkaan huomisaamuna, ellei Joan olisi purjehtinut tiehensä. No niin, joka tapauksessa oli lohdullista tietää, että Joan ei ollut tahtonut jäädä Berandelle yhdenkään miehen, ei Tudorinkaan tähden. "Lähden tunnin kuluttua" — nuo sanat kaikuivat Sheldonin mielessä, ja sulkiessaan silmänsä hän näki Joanin sellaisena kuin tämä oli seisonut kuistilla lausuessaan ne. Hän hymyili. Samassa silmänräpäyksessä kuin tyttö oli kuullut laivan lähdöstä, oli hän päättänyt lähteä. Se ei ollut erikoisen imartelevaa kenellekään heistä miehistä, mutta mitä arvoa olisikaan kellään miehellä saattanut olla hänen silmissään, kun Sydneyssä kaupan oleva kuunari ilmestyi hänen näköpiiriinsä? Mikä olento? Mikä hämmästyttävä olento!
Seuraavina päivinä Berande tuntui Sheldonista äärettömän yksinäiseltä. Joanin lähdön jälkeisenä aamuna hän oli nähnyt Tudorin retkikunnan suuntaavan kulkunsa Balesunaa ylöspäin, myöhään iltapäivällä hän oli kaukoputkellaan erottanut "Upolun" savun, "Upolun", joka vei Joania Sydneyhin, ja illalla hän istuutui yksin päivällispöytään omistaen enemmän aikaa Joanin tyhjän tuolin katselemiseen kuin syömiseen. Hän ei kertaakaan astunut kuistille kiinnittämättä ensimmäiseksi katsettaan hänen pihamaan nurkassa sijaitsevaan ruohomajaansa, ja eräänä iltana, työnnellessään välinpitämättömästi palloja sinne tänne biljardipöydällä, hän äkkiä havahtuen mietteistään huomasi tuijottavansa naulaan, johon Joanilla oli alusta alkaen ollut tapana ripustaa Stetson-hattunsa ja revolverivyönsä.
Miksi hän oikeastaan välitti tuosta tytöstä? kysyi hän suutuksissaan itseltään. Joan oli varmastikin vihoviimeinen nainen, joka hänen olisi pistänyt päähänkään valita vaimokseen. Hän ei ollut koskaan tavannut naista, joka olisi häntä siinä määrin hermostuttanut, repinyt verille hänen tunteitaan, loukannut hänen sopivaisuuskäsitteitään ja halveksinut miltei kaikkia ominaisuuksia, jotka olivat muodostaneet hänen naisihanteensa. Oliko hän liian kauan ollut poissa maailmasta? Oliko hän unohtanut naisen luonteen erikoisuuden? Oliko hänen tunteeseensa syynä vain läheinen naapuruus? Joanhan ei ollut mikään oikea nainen. Hän esiintyi vain naisen valepuvussa. Näennäisestä naisellisuudestaan huolimatta hän oli poika, jota poikamaiset kujeet huvittivat, joka sukelteli haikalaparvien keskelle temmatakseen kalan pedon suusta, ammuskeli revolverilla, himosi seikkailuja ja — mikä merkitsi enemmän — lähti itse valaanpyyntiveneellään niitä etsimään, hurjat saarelaisensa seuranaan ja rahapussi mukanaan. Mutta hän rakasti häntä — se oli sittenkin tärkeintä — eikä yrittänytkään kieltää sitä itseltään. Hän ei ollut pahoillaan siitä, että näin oli käynyt. Hän rakasti häntä — se oli vastustamaton, ihmeellinen tosiasia.
Hän tunsi jälleen haltioitunutta työintoa. Salomonin-saarten ankara todellisuus oli hävittänyt kaikki hänen haaveensa troopillisessa maassa toimivan plantaasin viljelijän elämästä. Hughien kuoltua hän oli päättänyt jotenkuten ponnistella eteenpäin, mutta tämä päätös ei ollut perustunut haluun. Sen pohjana oli kernaamminkin ollut hänen luonteensa itsepäisyys, joka teki aloitetun työn keskenheittämisen hänelle vastenmieliseksi. Mutta nyt kaikki oli toisin. Berande oli käynyt äärettömän tärkeäksi. Työn täytyi onnistua — ei ainoastaan sen vuoksi, että Joan oli siinä osallinen, vaan siksi, että hän tahtoi saada heidän yhtiökumppanuutensa ikuiseksi. Vielä kolme vuotta, ja plantaasi olisi loistavasti kannattava sijoitus. Silloin he joka vuosi ja useamminkin voisivat tehdä matkoja Austraaliaan, ja pistäytyisivät tietenkin silloin tällöin kotona Englannissa — tai Hawaiilla.
Illat hän istui kumartuneena tilikirjojensa yli ja teki loputtomia laskelmia, jotka perustuivat halvempiin koprankuljetusmaksuihin ja tämän kauppatavaran arvioituihin maksimi- ja minimihintoihin markkinoilla. Päivät hän vietti viljelyksillä. Hän pani alulle uusia raivaustöitä, ja sekä ne että istutus edistyivät hänen valvontansa alaisina nopeammin kuin koskaan ennen. Hän antoi koetteeksi mustille työmiehille palkkioita ylityöstä ja toivoi hartaasti, että voisi saada enemmän työväkeä. Tämä ei käynyt mahdolliseksi, ennenkuin Joan palasi kuunarillaan, sillä kaikki laivat, joiden varsinaisena tehtävänä oli mustan työväen hankkiminen, olivat pitkiksi ajoiksi sitoutuneet Fulcrum-veljesten, Morgon & Raffin, Fires'in ja Philp-yhtiön palvelukseen, ja "Flibberty Gibbetillä" oli työtä yllin kyllin sen kulkiessa edestakaisin hänen hajallaan olevien kauppa-asemiensa välillä, joita oli Uuden-Georgian rannikolta aina Ulavaan ja Sikianaan asti. Hänen täytyi saada työväkeä, mutta jos Joanin onnistuisikin hankkia kuunari, niin kuluisi vähintään kolme kuukautta, ennenkuin ensimmäiset työläiset astuisivat Beranden rantaan. Viikkoa "Upolun" lähdön jälkeen "Malakula" laski ankkurinsa Beranden edustalla, ja laivuri tuli maihin pelaamaan biljardia ja juttelemaan, kunnes maatuuli alkaisi puhaltaa. Sitäpaitsi hänen aivan välttämättä täytyi käydä maissa, sanoi hän lastauspäällysmiehelleen, ei ainoastaan siksi, että hänellä oli muassaan iso mytty erilaisia Joanin lähettämiä siemeniä ja tarkat ohjeet niiden istuttamisesta, vaan samalla tuottaakseen Sheldonille aika yllätyksen kertomalla uutisen, joka hänellä oli tiedossaan.
Kapteeni Auckland pelasi ensin biljardinsa ja vasta vaivuttuaan mukavaan nojatuoliin ja saatuaan toiset whiskylasin käteensä hän antoi pommin räjähtää.
"Suurenmoinen otus tuo teidän miss Lacklandinne", sanoi hän nauraa hihittäen. "Väittää ostaneensa osuuden Berandesta. Teidän yhtiökumppaninne toisin sanoen. Onko se totta?"
Sheldon nyökäytti rauhallisesti päätään.
"Oikeinko totta? Sepä vasta oli yllätys! Mutta eipä hän vain ole saanut Guvutua eikä Tulagia sitä uskomaan. Ovathan ne siellä melko tottuneita kaikenlaisiin epäsäännöllisyyksiin, mutta — hahahaa!" Hän vaikeni voidakseen nauraa tarpeekseen ja pyyhki kaljua päätään nenäliinalla. "Mutta tuo hänen yhtiökumppanuusjuttunsa oli heille liian paksu, vaikkakin se antoi heille aiheen juoda muutamia ylimääräisiä maljoja."
"Se ei ole missään suhteessa epäsäännöllistä. Se on aivan tavallinen kauppasopimus." Sheldon koetti käyttäytyä ikäänkuin tällaisia sopimuksia tehtäisiin Salomonin-saarten viljelyksillä joka päivä. "Hän sijoitti noin viisitoistasataa puntaa Berandeen…"
"Niin hän kertoi."
"Ja nyt hän on lähtenyt plantaasin asioissa Sydneyhin."
"Ohoh, eipä olekaan."
"Anteeksi — mitä sanoitte?" kysyi Sheldon.
"Että hän ei ole lähtenyt Sydneyhin, siinä kaikki."
"Mutta eikö 'Upolu' siis lähtenytkään? Olisin voinut vannoa nähneeni sen savun myöhään viime tiistai-iltapäivänä sen juuri kulkiessa Savon ohi."
"'Upolu' kyllä lähti, niinkuin sen pitikin." Kapteeni Auckland maisteli whiskyään hermostuttavan hitaasti. "Mutta miss Lackland ei ollut matkustajien joukossa."
"Missä hän sitten on?"
"Viimeksi näin hänet Guvutussa. Hänhän oli matkalla Sydneyhin ostamaan kuunaria, eikö totta?"
"Oli, oli."
"Niin hän sanoi. No niin, hän on ostanut kuunarin, mutta minä en antaisi siitä kymmentä shillinkiäkään, kun luoteinen alkaa puhaltaa, ja sitä kai meidän ei tarvitse kauan odottaa. Meillä on ollut niin kauan kaunista ilmaa, ettei sitä voi enää kauan kestää."
"Jos te olette tullut tänne saadaksenne minut uteliaaksi, ukkoseni", sanoi Sheldon, "niin olette totta vie onnistunut. Jatkakaahan nyt ja kertokaa suoraan kaikki mitä on tapahtunut. Mitä kuunaria tarkoitatte? Missä se on? Kuinka hän tuli sen ostaneeksi?"
"Ensiksikin se on nimeltään 'Martha'", ilmoitti laivuri laskien vastaukset sormillaan. "Toiseksi se nykyään on ulommaisilla kareilla Punga-Pungan edustalla putipuhtaana kaikesta, mikä irti lähtee, ja valmiina menemään pirstaleiksi heti kun meri käy hiukankaan levottomaksi. Ja kolmanneksi miss Lackland osti sen huutokaupalla. Hän sai sen viidelläkymmenellä viidellä punnalla. Paikalla asuva valtion asiamies, kolmas apulainen, piteli nuijaa. Kyllähän minun luulisi tietävän, kun itse tarjosin viittäkymmentä Morgan & Raffin puolesta. Niiden teki sitä kovasti mieli, totta vie. Mutta minä sanoin heille etukäteen, että menkööt helvettiin ja syyttäkööt itseänsä, kun kieltävät minua menemästä ylemmäksi kuin viiteenkymmeneen, vaikka ovat sitä mieltä, että 'Marthan' hylystä kannattaisi maksaa enemmänkin. Nähkääs, he eivät odottaneet kilpailijoita. Fulcrum-veljeksillä ei ollut edustajaa paikalla, ei liioin Fires'illä eikä Philp-yhtiöllä, ja ainoa, jota olisi voinut pelätä, oli Nielsenin asiamies, Squires, ja hänet he juottivat humalaan ja uneen Guvutussa. 'Kaksikymmentä' oli minun ensimmäinen huutoni 'Kaksikymmentäviisi', huusi tyttölapsi. 'Kolmekymmentä', sanon minä. 'Neljäkymmentä', sanoo hän. 'Viisi kymmentä', sanon minä. 'Viisikymmentä viisi', sanoo hän. Ja siinä minä sitten seisoin. 'Odottakaahan', sanon minä, 'kunnes saan tavata isäntäni'. 'Sitä ette saa' sanoo hän. 'Se on tapani', sanon minä. 'Ei missään maailmassa', sanoo hän. 'Silloin me Salomonin-saarilla olemme kohteliaampia', sanon minä. — Ja kautta kunniani, olen varma siitä, että Burnett olisi myöntynyt pyyntööni, ellei tyttö olisi alkanut piipittää niin suloisesti ja viekkaasti, kuin ajatella saattaa. 'Herra huutokaupanpitäjä', sanoi hän, 'olkaa hyvä ja jatkakaa huutokauppaa tavalliseen tapaan. Minulla on muitakin asioita toimitettavina, enkä mitenkään voi koko päivää odottaa ihmisten takia, jotka eivät tiedä mitä tahtovat.' Ja sitten hän hymyilee Burnettille, tuolla tavoin, niin, tiedättehän, sellaista oikein hemasevaa hymyä, ja eikö se riivatun Burnett heti paikalla ala veisata vanhaa virttään. 'Eikö kukaan tarjoa enempää? No sitten minä annan sen sille, jolla on viimeinen huuto. Viisikymmentäviisi puntaa, ensimmäinen, toinen, ja —- kolmas kerta. Se tuli teille, miss — hm — mikä nimi?' — 'Joan Lackland', sanoo tyttö hymyillen minulle, ja juuri sillä tavoin hän osti 'Marthan'."
Sheldon kävi äkkiä levottomaksi. "Martha" oli hienompi kuunari kuin "Malakula", sanalla sanoen hienoin kaikista Salomonin-saarten kuunareista, erikoisen sopiva pestauslaivaksi. Ja olihan se aivan kotinurkissa. Mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että kun sellainen alus myytiin huutokaupalla viidestäkymmenestäviidestä punnasta, niin täytyi olla hyvin pienet mahdollisuudet saada se pelastetuksi.
"Mutta miten kaikki oikeastaan kävi?" kysyi hän. "Eivätkö myyjät hätiköineet vähän liikaa?"
"Ei ollut muuta neuvoa. Tunnettehan Punga-Pungan matalikon. Sillä paikalla 'Martha' ei ole kahden penninkään arvoinen, jos alkaa tuulla mistä hyvänsä, ja nyt on luoteismyrsky odotettavissa millä hetkellä tahansa. Laivaväki hylkäsi sen kokonaan. Eivät edes ajatelleetkaan huutokauppaa. Morgan & Raff ainoastaan pakottivat heidät naulaamaan huutokauppajulistukset seinille. Tiedättehän, että 'Marthan' laivaväki on osuustoiminnallisesti järjestetty liikeyhtymä. He pitivät kokouksen ja päättivät myydä."
"Mutta miksi he jättivät laivan eivätkä koettaneet saada sitä irti?"
"Miksikö? Tunnettehan te Malaitan. Ja Punga-Pungan myös. Juuri siellä 'Scottish Chiefs' kaapattiin ja koko laivaväki sai surmansa. Ei, ei siinä muu auttanut kuin turvautua veneisiin. 'Martha' ei totellut peräsintä käännöksessä, ja viittä minuuttia myöhemmin se oli karilla ja neekerien vallassa. Niitä tuli laumoittain. Ja ne ne ajoivat laivaväen veneisiin. Puhuttelin eräitä miehiä. He vannoivat, että kuunarin ympärille puolessa tunnissa kerääntyi kaksisataa sotakanoottia ja rannalle viisituhatta viidakkopirua. Sanoivat, ettei Malaitaa voinut nähdä merkkitulien savulta. Oli miten oli, he korjasivat luunsa Tulagiin."
"Mutta miksi he eivät tapelleet?" kysyi Sheldon,
"Oli naurettavaa, etteivät he sitä tehneet, mutta he joutuivat hajalleen. Katsokaahan, kaksi kolmannesta heistä oli ilman aseita veneissä, eivätkä he voinee uneksiakaan, että alkuasukkaat hyökkäisivät. He huomasivat liian myöhään erehtyneensä. Alkuasukkaat yllättivät heidät. Noilla uusilla luudilla on vaikeuksia täällä. Teille tai minulle tai kenelle tahansa, joka on täällä kauan ollut, ei koskaan olisi voinut tapahtua mitään sellaista."
"Mutta mitä miss Lackland aikoo tehdä?"
Kapteeni Auckland naurahti.
"Hän kai aikoo saada 'Marthan' karilta, luulisin minä. Miksi hän muuten olisi maksanut siitä viisikymmentäviisi puntaa. Ja ellei se onnistu, niin hän koettaa ansaita rahansa takaisin korjaamalla raa'annosturit, runhultit, patentinsaaneet peränpitolaitteet ja vintturit ja sen semmoiset. Niin minä ainakin tekisin hänen asemassaan. Kun lähdin Tulagista, oli tyttölapsi juuri vuokrannut 'Emilyn'. 'Minä olen lähdössä työväkeä pestaamaan', sanoi Munster — hän on nyt sen laivuri ja omistaja. 'Entä paljonko ansaitsette nettoa matkallanne?' kysyi tyttö. — 'Noin viisikymmentä', sanoi toinen. — 'Hyvä, lähtekää 'Emilyllä' minun kanssani, niin saatte seitsemänkymmentäviisi?' Muistatteko nähneenne ison ankkurin ja ketjun, hiilikatoksien takana. Hän osteli paraillaan niitä minun lähtiessäni. Hän on aika vekkuli, tuo teidän tyttösenne."
"Yhtiökumppanini", oikaisi Sheldon.
"Olkoonpa niin, hyvä kumppani hän on, totta vie, hyvä ja rohkea. Taivaan nimessä, valkoinen nainen Malaitalla ja vielä päällepäätteeksi Punga-Pungassa. Niin, unohdin kertoa teille, että hän livertelyillään sai Burnettin houkutelluksi antamaan hänen miehilleen kahdeksan pyssyä ja kolme laatikkoa ruutia. Te nauraisitte, jos näkisitte, miten hän saa koko sen Guvutun joukon tanssimaan pillinsä mukaan. Ja miten he yrittävät olla kohteliaita ja antaa hänelle neuvojaan. Taivas tietäköön, Sheldon, se tyttölapsi on ihmeellinen ilmiö — luonnonihme oikea — oikea katastrofi. Juuri niin, katastrofi hän on. Hän on kulkenut Guvutun ja Tulagin läpi kuin hirmumyrsky, ja jok'ainoa niistä sioista siellä on rakastunut häneen — kaikki paitsi Raff. Hän on pahalla tuulella huutokaupan takia ja viskasi hänelle Munsterin kanssa tekemänsä sopimuskirjan. Mutta mitä luulette tytön tehneen? Hän kiitti kauniisti, luki sen alusta loppuun ja huomautti, että Munster tosin oli sitoutunut luovuttamaan kaikki pestaamansa työläiset Morgan & Raffille, mutta että asiakirjassa ei ollut ainoatakaan pykälää, joka olisi estänyt häntä vuokraamasta 'Emilyä' muille. 'Tuossa saatte sopimuskirjanne', sanoi hän ojentaen sen takaisin. 'Se oli sangen taitavasti tehty. Mutta kun ensi kerran teette sopimuksen, niin liittäkää siihen pykälä, joka soveltuu tämänkaltaisiin odottamattomiin tapauksiin.' Ja taivas tietäköön, silloin se tyttölapsi oli valloittanut Raffinkin. — Mutta nyt alkaa puhaltaa, ja minun pitää lähteä. Hyvästi, hyvä ystävä. Toivon, että tyttölapsi menestyy. 'Martha' on hiton hieno alus ja korvaisi teille mainiosti 'Jessien'."