III LUKU.
Hänen palatessaan hotelliinsa olivat reportterit odottamassa haastatellakseen häntä, vaikka kello oli jo lähes kaksi aamulla. Seuraavana aamuna oli niitä vielä enemmän. New York otti hänet vastaan paperitorven toitotuksin. Vielä kerran esiintyi hänen kuvansa sanomalehtien palstoilla. Klondiken kuningas, Napaseudun sankari, Pohjanperän kolmenkymmenen miljoonan pohatta oli tullut New Yorkiin. Mitä varten oli hän tullut? Nolatakseen New Yorkin asukkaat, kuten oli nolannut Tonopahilaiset Nevadassa. Wall Streetin oli paras pitää varansa, sillä Klondiken hurjimus oli juuri tullut kaupunkiin. Tai ehkäpä nolaisi Wall Street hänet. Wall Street oli nolannut monta hurjaa miestä, se tulisi tämän Daylightinkin kohtaloksi. Daylight nauroi itsekseen ja antoi haastatteluissa epäselviä vastauksia. Se hyödytti peliä ja hän nauroi taas ajatellessaan, että Wall Street saisi paljon tekemistä ennenkuin se oli saanut hänet nolatuksi.
He olivat varmat siitä, että hän ryhtyisi peliin ja kun Ward Valleyn osakkeita alettiin ostaa, oltiin pian yksimielisiä siitä, että hän oli takana. Liikemaailman lörpöttelijät supattelivat. Hän ahdisti vielä kerran Guggenhammeria. Tarina Ophirista kerrottiin vielä kerran siinä määrin liioiteltuna, että Daylight tuskin tunsi sitä. Hiljaa, se kaikki vain hyödytti hänen tehtäväänsä. Pörssipelaajat olivat selvästi petetyt. Joka päivä hän lisäsi ostotarjouksiaan ja niin innokkaat olivat myyjät, että Ward Valleyn osakkeet nousivat, vaikka hitaasti. "Tämä on varmaan jännittävämpää kuin pokerpeli", kuiskasi Daylight iloisesti itsekseen huomatessaan aikaansaamansa hämmingin. Sanomalehdet esittivät lukemattomia arveluita ja otaksumisia ja Daylightia ahdisti alati reportterilauma. Hikien haastattelunsa olivat mestarillisia. Huomatessaan, miten sanomalehtiä huvittivat hänen klondikelaiset sanasutkauksensa ja kielivirheensä, hän vielä liioitteli näitä puhetapansa omituisuuksia, käytti lausetapoja, joita oli kuullut muiden vanhojen erämiesten käyttävän, ja keksi itse silloin tällöin uusia.
Viikko ennen torstaita, kahdeksattatoista päivää, oli hänelle hyvin jännittävä. Hän ei ainoastaan pelannut kiihkeämmin kuin milloinkaan ennen elämässään, vaan hän pelasi maailman suurimmalla pelipöydällä ja niin suurilla panoksilla, että karaistuneinkin pelaaja joutui pakosta ymmälle. Huolimatta siitä, että osakkeita rajattomasti myytiin, kohosivat Ward Valleyn osakkeet kohoamistaan ja kun torstai lähestyi, oli asema kireä. Jotakin oli tekeillä. Kuinka paljon aikoi tuo klondikelainen pelaaja ostaa Ward Valleyn osakkeita? Kuinka paljon hän saattoi ostaa? Mitä teki Ward Valleyn joukkokunta koko tämän ajan? Daylightin mielestä eivät heidän haastattelunsa merkinneet mitään — ne olivat huvittavan tyyniä haastatteluja. Leon Guggenhammer uskalsi ilmaista ajatuksen, että tämä Pohjanperän Kroisos mahdollisesti oli erehtynyt. Mutta eipä silti, että he olisivat olleet huolissaan, selitti John Dowsett. Eivät he tehneet vastaväitteitäkään. Vaikkeivät tienneetkään hänen aikeitaan, olivat he yhdestä seikasta aivan varmat, nimittäin, että hän koetti saada Ward Valleyn osakkeita kohoamaan. Eivätkä he käsittäneet tätä. Vähätpä siitä, miten kävi hänen ja hänen pörssikauppojensa, Ward Valleyn osakkeet olivat varmat ja tulisivat pysymään varmoina, lujina kuin Gibraltarin kallio. Ei, heillä ei ollut Ward Valleyn osakkeita myydä. Tämä keinotekoinen pula rahamarkkinoilla menisi pian ohi, eikä Ward Valleyn tarvinnut muuttaa kantaansa jonkun mielettömän arvopaperipörssi-hämmennyksen takia. "Se on pelkkää uhkapeliä alusta loppuun", sanoi Nathaniel Letton, "ja me kieltäydymme ryhtymästä mihinkään toimenpiteisiin sen johdosta ja ottamasta sitä missään muodossa huomioon."
Tämän ajan kuluessa oli Daylightilla ollut muutama salainen kohtaus osakkaidensa kanssa — hän oli kerran neuvotellut Leon Guggenhammerin kanssa, kerran John Dowsettin ja kerran herra Howisonin kanssa. Mutta lukuunottamatta onnitteluja, ei niistä ollut mitään todellista tulosta, sillä, kuten hänelle vakuutettiin, kaikki kävi tyydyttävästi.
Mutta tiistaiaamuna tuli Daylightin korville huhu, joka oli omiaan saamaan hänet pois tasapainosta. Se oli niinikään julaistuna Wall Street Journalissa, joka oli saanut sen tietää varmalta taholta. Huhu kertoi, että kun Ward Valleyn johtokunta torstaina kokoontuu, näin päätetään tavanmukaisen osingon määräämisen asemasta ryhtyä verottamaan osakkaita lisämaksuilla. Se oli ensimäinen Daylightia kohdannut este. Samalla hänestä tuntui, että jos se oli totta, oli hän mennyttä miestä. Niinikään hän huomasi, että hän oli suunnattomiin yrityksiinsä käyttänyt yksinomaan omia rahojaan. Dowsett, Guggenhammer ja Letton eivät olleet panneet alttiiksi mitään. Se oli tosin lyhytaikainen säikähdys, mutta kyllin kiihkeä muistuttaakseen hänelle Holdsworthya ja tiilitehdasta ja saadakseen hänet peruuttamaan kaikki ostomääräykset hyökätessään puhelimeen.
"Siinä ei ole perää — pelkkä huhu", kuuluivat Leon Guggenhammerin kurkku-äänellä lausutut sanat puhelimessa. "Kuten tiedätte", sanoi Nathaniel Letton, "kuulun minäkin johtokuntaan ja tietäisin varmasti jos joku semmoinen päätös olisi tekeillä." Ja John Dowsett; "Varoitinhan jo teitä sellaisista huhuista. Siinä ei ole rahtuistakaan perää — ei rahtuistakaan. Vakuutan sen teille kunniani kautta."
Kovasti häveten mielenmalttinsa hetkellistä menettämistä, palasi Daylight tehtäväänsä. Keskeytys osakkeiden ostossa oli muuttanut arvopaperipörssin hulluinhuoneeksi ja pitkin linjaa aikaansaivat "karhut" hävitystä. Ward Valleyn osakkeet, jotka olivat kohonneet korkeimmalle, joutuivat ankarimman hyökkäyksen esineeksi ja olivat jo alkaneet horjua. Daylight lisäsi tyynesti ostotarjouksensa kaksinkertaisiksi. Ja tiistaina, keskiviikkona ja torstaiaamuna hän yhä osti ja Ward Valley kohosi voitokkaana korkeammalle. He yhä myivät ja hän yhä osti, monin verroin enemmän kuin hänen olisi kannattanutkaan, jos hänen todella olisi tarvinnut lunastaa kaikki ostamansa osakkeet. Mitäpä siitä? Tänäänhän päätettäisiin jaettavaksi kaksinkertainen osinko, vakuutti hän itselleen. Vain keinottelijat joutuisivat pulaan. He saisivat sopia ehdoista hänen kanssaan.
Ja sitten iski salama. Huhu, joka oli kertonut, että Ward Valleyn johtokunta päättäisi verottaa osakkaitaan, osottautui todeksi. Daylight kohotti käsiään. Hän hankki varmuuden tiedon todenperäisyydestä ja lakkasi pelistä. Eivät ainoastaan Ward Valleyn osakkeet, vaan kaikki arvopaperit alenivat voitokkaiden "karhujen" toimesta. Daylight ei enää viitsinyt ottaa selvää, alenivatko Ward Valleyn osakkeet yhä, vai pysyivätkö paikalla. Vaikka Wall Street oli mielettömänä, ei Daylight ollut huumaantunut eikä ällistynyt. Hän väistyi taistelutantereelta harkitakseen asemaa. Lyhyen neuvottelun jälkeen välittäjäinsä kanssa, hän läksi hotelliinsa ostaen matkalla iltalehtiä ja silmäili niiden otsakkeita. Burning Daylight menettänyt kaikki rahansa, luki hän; Burning Daylight saanut rökkiinsä; toinen epäonnistunut yritys hankkia helpolla rahaa. Kun hän ennätti hotelliinsa, kerrottiin myöhemmässä painoksessa, että muuan nuori mies, joka oli noudattanut Daylightin esimerkkiä, oli tehnyt itsemurhan. "Miksi, piru vieköön, hän meni tappamaan itsensä?" mutisi Daylight.
Hän meni huoneisiinsa, tilasi Martin-cocktailin, riisui kenkänsä ja istuutui miettimään. Puolen tunnin kuluttua hän nousi juomaan ja kun hän tunsi liköörin lämmittäen virtaavan ruumiissaan, vääntyivät hänen kasvojensa lihakset kylmään, jäykkään, todelliseen irvistykseen. Hän nauroi itselleen.
"Puijattu!"
Sitten katosi irvistys hänen kasvoiltaan ja ne muuttuivat kalpeiksi ja vakaviksi. Lukuunottamatta hänen osuuksiaan muutamiin Lännen yrityksiin (joiden takia hän vielä sai maksaa suuria lisämaksuja) oli hän häviöön joutunut mies. Mutta kovemman kolauksen oli saanut hänen ylpeytensä. Hän oli ollut niin lyhytnäköinen. He olivat kynineet hänet putipuhtaaksi, eikä hänellä ollut mitään, jolla olisi sen todistanut. Typerinkin moukka olisi vaatinut todistuskappaleita, kun hän oli tyytynyt gentlemanin vakuutukseen ja päällepäätteeksi vielä suulliseen. Gentlemanin vakuutus! Hän myhähti sille. Hänen korvissaan soivat Dowsettin sanat puhelimessa. "Kunniani kautta". He olivat varkaita ja huijareita, eivät ollenkaan sen parempia, ja he olivat antaneet hänelle aimo iskun. Sanomalehdet olivat olleet oikeassa. Hän oli tullut New Yorkiin joutuakseen puijatuksi ja herrat Dowsett, Letton ja Guggenhammer olivat sen tehneet. Hän oli pieni kala ja he olivat leikkineet hänen kanssaan kymmenen päivää — kyllin kauan riistääksen häneltä hänen kymmenen miljoonaansa. Tietysti olivat he koko ajan myöneet osakkeitaan hänelle ja ostivat nyt Ward Valleyn osakkeita takaisin polkuhinnasta, ennenkuin rahamarkkinat tasaantuivat. Oli luultavinta, että Nathaniel Letton käytti voitto-osuutensa uuden rakennuksen rakennuttamiseen yliopistolleen. Leon Guggenhammer hankkisi uudet koneet huvipurteensa tai kokonaisen huvipursilaivaston. Mutta hän ei keksinyt, mitä pirullinen Dowsett tekisi saaliillaan — todennäköisintä oli, että hän perustaisi uusia pankkirenkaita.
Ja Daylight istui ja tyhjensi cocktaileja ja muisteli elämäänsä Alaskassa ja eli uudelleen nuo julmat vuodet, jolloin hän oli taistellut yhdentoista miljoonansa puolesta. Hetkeksi valtasi hänet murhanhimo ja hurjia ajatuksia ja keskeneräisiä aikeita surmata pettäjänsä liikkui hänen mielessään. Se olisi tuon nuoren miehen pitänyt tehdä sensijaan, että oli tappanut itsensä. Hänen olisi pitänyt ampua. Daylight avasi käsilaukkunsa ja otti esille itsetoimivan pistoolinsa — suuri Coltin 44. Hän veti sen vireeseen ja tyhjensi sen patruunasäiliön. Sieltä vierähti yksitellen kahdeksan patruunaa. Hän täytti säiliön jälleen, työnsi sinne sitten vielä lisäpatruunan. Hän veti pistoolin vireeseen ja painoi suojusliipasimen paikoilleen. Sitten hän pisti aseen taskuunsa ja tilasi uuden martinin ja joi sen.
Hän ajatteli tiukasti tunnin ajan, mutta hän ei enää irvistellyt. Hänen kasvoihinsa ilmaantui ryppyjä ja nämät rypyt kertoivat työstä pohjanperällä, pakkasesta, kaikesta siitä, mitä hän oli suorittanut ja kestänyt — pitkistä loppumattomista viikoista taipaleella, Point Barrowin kalpeista lumiaavikoista, Yukonin ryskivistä jäälohkareista, kamppailuista ihmisten ja eläinten kera, nälän vaikeista päivistä, pitkistä kuukausista Koyokukin varrella sääskien ahdistellessa, raatamisesta kuokka ja lapio kädessä, raskaiden taakkojen kantamisesta, ja kahdestakymmenestä vaivan, hien ja ponnistusten pitkästä vuodesta.
Kello kymmeneltä hän nousi ja tutki tarkoin kaupungin karttaa. Sitten hän pani kengät jalkoihinsa, otti ajurin ja läksi yön selkään. Kaksi kertaa hän muutti ajuria ja meni lopulta erään salapoliisitoimiston yökonttoriin. Hän valvoi itse asian suoritusta, maksoi runsaasti etukäteen, valikoi kuusi miestä, jotka tarvitsi ja antoi heille ohjeet. Milloinkaan eivät nämät olleet saaneet niin hyvää palkkiota niin yksinkertaisesta tehtävästä, sillä virallisen palkan lisäksi hän antoi jokaiselle viisisataa dollaria ja lupasi antaa vielä saman verran, jos he onnistuisivat tehtävässään. Hän oli varma siitä, että hänen kolme äänetöntä osakastaan kohtaisivat toisensa seuraavana päivänä, ellei jo ennemmin. Hän oli pannut kaksi salapoliisia pitämään kutakin heistä silmällä. Hän halusi tietää vain paikan ja ajan.
"Älkää antako minkään estää itseänne, pojat", kuului hänen viimeinen ohjeensa. "Minun täytyy saada tämä tieto. Vastaan kaikesta mitä te ikinä teettekin, mitä ikinä tapahtuneekin."
Hotelliinsa palatessaan hän kaksi kertaa vaihtoi ajuria, kuten ennenkin, meni huoneeseensa, joi vielä yhden cocktailin, paneutui levolle ja nukkui. Aamulla hän pukeutui ja ajeli partansa, käski lähettämään aamiaisen ja sanomalehdet huoneeseensa ja odotti. Mutta hän ei juonut mitään. Kello yhdeksältä alkoi puhelin soida ja tiedonantoja tulla. Nathaniel Letton oli lähtenyt junalla Tarrytowniin. John Dowsett oli tulossa maanalaisella rautatiellä. Leon Guggenhammer ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle. Ja kaupungin kartta edessään seurasi Daylight täten noiden kolmen miehen liikkeitä, heidän lähtiessään kohtaamaan toisiaan. Nathaniel Letton oli konttorissaan Mutual-Solanderin talossa. Ensin saapui Guggenhammer. Dowsett viipyi vielä omassa konttorissaan. Mutta kello yhdeltätoista tuli sana, että hänkin oli saapunut ja muutamia minuuttia myöhemmin kiiruhti Daylight vuokratussa moottorivaunussa Mutual-Solanderin taloa kohti.