IV LUKU.
Nathaniel Letton puhui juuri kun ovi avautui; hän vaikeni ja kahden toverinsa kera tuijotti huoneeseen astuvaan Daylightiin kyeten hyvin peittämään ällistyksensä. Kenties tietämättään liioitteli Daylight käynnissään erämaankävijän vapaita, heiluvia liikkeitä. Näytti todella siltä kuin olisi hän tuntenut polun jalkainsa alla.
"Hyvää päivää, herrat, hyvää päivää", sanoi hän ollen olevinaan huomaamatta sitä tunnotonta tyyneyttä, millä he ottivat hänet vastaan. Hän tervehti heitä vuorotellen kädestä, kulkien toisen luota toisen luo ja puristaen heidän käsiään niin sydämellisesti, ettei Nathaniel Letton voinut olla hätkähtämättä. Daylight heittäytyi jykevään nojatuoliin ja oikoi laiskasti jäseniään ikäänkuin olisi ollut väsyksissä. Nahkaisen käsilaukun, jonka hän oli tuonut mukanaan huoneeseen, laski hän huolettomasti viereensä lattialle.
"Kyllä jukoliste nyt olen ollut leikissä", hän alkoi huoaten puhua, nyt ollenkaan välttämättä kotiseutunsa murteellisuuksia. "Olemme pulskasti nolanneet heidät. Enkä minä oivaltanut pelin hienouksia ennenkuin se jo oli lopussa. Isku heitti kerrassa tantereeseen. Ja heidän surmaniskunsa oli todella hämmästyttävä."
He rauhoittuivat kuunnellessaan hänen lännen murteella verkkaan ja hyvänsävyisästi lausuilevan. Hän ei siis lopulta ollutkaan niin pelottava. Huolimatta siitä, että hän oli tunkeutunut huoneeseen vastoin Lettonin konttoriväelleen antamia määräyksiä, ei näyttänyt siltä, että Daylight rupeaisi rettelöimään ja raakuuksia syytämään.
"Noh, eikö teillä ole mitään sanottavaa osakkaallenne?" kysyi Daylight hyväntuulisesti. "Vai onko hänen loistava häviönsä häikäissyt teidät kokonaan?"
Letton rykäsi käheästi. Dowsett istui tyynenä ja odotti, Leon
Guggenhammer sai sanottua:
"Olette kuin kuolleista noussut Kain."
Daylightin mustat silmät välähtivät iloisesti.
"Todellako!" sanoi hän riemuiten. "Emmekö pitäneet heitä pilkkanamme!
Olin vallan ällistynyt. En olisi luullut heitä niin lyhytnäköisiksi."
"Ja nyt", jatkoi hän, antamatta vaitiolon käydä kiusalliseksi, "on meidän paras tehdä tili. Aijon tänään iltapäivällä lähteä Länteen." Hän tarttui käsilaukkuunsa, avasi sen ja penkoi sitä molemmin käsin. "Mutta älkää unohtako, toverit, että kuiskaatte korvaani sanasen, kun ensi kerran haluatte lähettää minut Wall Streetin mylläkkään. Siitä on minulle hyötyä."
Hän otti laukusta kaksi suurta kasaa papereita, maksumääräyslomakkeita ja välittäjäin kuitteja. Nämät hän asetti läjään suurelle pöydälle ja kaivoi sitten vielä esiin muutamia papereita, jotka lisäsi läjään. Hän katsoi paperilappua, jonka oli ottanut takkinsa taskusta ja luki ääneen: —
"Kymmenen miljoonaa kaksikymmentäseitsemän tuhatta neljäkymmentäkaksi dollaria ja kuusikymmentäkahdeksan senttiä on minulla ollut kuluja. Tietysti lasketaan tämä voitosta ennenkuin rupeamme laskemaan osuutta saaliista. Mitkä ovat teidän numeronne?"
Nuo kolme miestä katsoivat hämmästyneinä toinen toistaan. Tuo mies oli suurempi narri kuin he olivat luulleetkaan tai sitten pelasi hän peliä, josta heillä ei ollut aavistusta.
Nathaniel Letton kostutti huuliaan ja loihe lausumaan:
"Kestää muutaman tunnin ennenkuin tili on tehty, herra Hamish. Herra Howison laskee sitä juuri. Otaksun, että syömme yhdessä välipalaa ja juttelemme siitä. Panen konttoripalvelijat kiireellä työhön, jotta hyvissä ajoin ennätätte junallenne."
Dowsett ja Guggenhammer ilmaisivat miltei silminnähtävästi tuntemansa huojennuksen. Asema alkoi selvitä. Oli hermoillekäypää oleskella samassa huoneessa kuin tämä jäntevälihaksinen, intiaanin kaltainen mies, jonka rahat he olivat ryövänneet. He muistelivat kauhulla monia tarinoita hänen vahvuudestaan ja häikäilemättömyydestään. Jos Letton vain voisi karkoittaa hänet siksi kauvas, että he pääsisivät pakenemaan konttorin oven ulkopuolelle poliisin suojeleman maailman turviin, olisi kaikki hyvin; ja näytti aivan siltä kuin olisi Daylight aikonut lähteä.
"Hauska kuulla", sanoi hän. "En tahtoisi myöhästyä junalta ja olen tuntenut itseni ylpeäksi saadessani olla liikeasioissa teidän kanssanne, hyvät herrat. Tajuan sen täydellisesti, vaikken kykene tunteitani ilmaisemaan. Mutta olen kovin utelias ja tahtoisin hirveän mielelläni tietää, paljonko arvelette meidän voittaneen. Voitteko suunnilleen arvioida sitä?"
Nathaniel Letton ei katsonut vedoten ystäviinsä, mutta lyhyen vaitiolon kestäessä nämät tunsivat, että hän vetosi heihin. Dowsett, joka oli karskimpaa ainetta kuin nuo toiset, alkoi aavistaa, että klondikelaisella oli jotakin mielessä. Mutta toiset kaksi antoivat hänen lapsellisen viattomuutensa yhä pettää itseään.
"Se on kovin vaikeata", alkoi Leon Guggenhammer, "Ward Valleyn osakkeiden kurssi on vaihdellut, joten —"
"Joten edeltäkäsin on mahdotonta tehdä mitään arvioita", täydensi
Letton.
"No sinnepäin vain", neuvoi Daylight ystävällisesti. "Miljoona sinne tai tänne ei paljoa merkitse. Täsmälliset numerot saamme sitten myöhemmin. Mutta olen nyt niin utelias. Miksi ette sano?"
"Miksi leikkiä kauemmin tyhjillä sanoilla?" kysyi Dowsett äkisti ja kylmästi. "Tehkäämme nyt heti asiat selviksi. Herra Hamishilla on väärä käsitys asioista ja häntä täytyy neuvoa. Tässä liikeyrityksessä —"
Mutta Daylight keskeytti hänet. Hän oli pelannut siksi paljon pokeria, ettei sielutieteellinen tekijä ollut jäänyt häneltä huomaamatta ja hän ehätti ennen Dowsettia suorittaakseen pelin paljastuksen omalla tavallaan.
"Liikeyrityksistä puhuttaessa", sanoi hän, "muistuu mieleeni muuan poker-peli, jonka näin kerran Renossa, Newadassa. Se ei ollut oikein rehellistä peliä. Kaikki, jotka olivat siinä mukana, olivat väärinpelaajia. Mutta siellä oli muuan uusi tulokas — keltanokiksi niitä siellä sanottiin. Hän seisoi jakajan takana ja näki, että tämä jakoi itselleen neljä ässää korttipakan pohjasta. Keltanokka säikähtyi. Hän hiipi jakajaa vastapäätä istuvan pelaajan luo.
"'Kuulkaahan', kuiskasi hän, 'näin jakajan antavan itselleen neljä ässää.'
"'No, entäpä sitten?' sanoi pelaaja.
"'Luulin, että minun olisi kerrottava se teille', sanoi keltanokka. 'Hän antoi itselleen neljä ässää.'
"'Kuulkaahan, herraseni', sanoi pelaaja, 'teidän on paras suoria täältä tiehenne. Te ette ymmärrä peliä ollenkaan. Nythän on hänen vuoronsa jakaa'."
Nauru, joka tervehti hänen juttuaan oli väkinäistä, mutta Daylight ei näyttänyt sitä huomaavan.
"Otaksun, että jutullanne on joku tarkoitus", sanoi Dowsett painokkaasti.
Daylight katsoi häneen viattomasti eikä vastannut. Hän kääntyi hilpeästi Nathaniel Lettonin puoleen.
"Sanokaa pois", sanoi hän. "Sanokaa paljonko suunnilleen voitamme. Kuten jo äsken sanoin, ei miljoona sinne tai tänne vaikuta asiaan, kun voitto on niin suuri."
Mutta tällä kertaa oli Letton rohkaistunut Dowsettin ottamasta asenteesta ja hänen vastauksensa oli suora ja täsmällinen.
"Pelkään, että olette käsittänyt väärin, herra Hamish. Teille ei tule mitään voitto-osuutta. Pyydän älkää nyt kiihtykö. Minun tarvitsee vain painaa tätä nappulaa…"
Puhumattakaan siitä, että Daylight olisi kiihtynyt, näytti hän kaikesta päättäen vallan huumaantuneelta. Hän haki hajamielisenä liivintaskustaan tulitikun, sytytti sen ja huomasi, ettei hänellä ollut savukkeita. Nuo kolme miestä seurasivat jännittyneinä hänen liikkeitään. Nyt kun se oli sanottu, he tiesivät, että heillä oli edessään kiusalliset hetket.
"Ettekö sanoisi sitä vielä kerran?" sanoi Daylight. "Minusta tuntuu, etten käsittänyt aivan oikein. Te sanoitte…?"
Hän näytti tuskallisessa jännityksessä odottavan Nathaniel Lettonin sanoja.
"Sanoin, että olette käsittänyt väärin, herra Hamish, siinä kaikki. Olette harjoittanut pörssipeliä ja kärsinyt suuria tappioita. Mutta ei Ward Valley enkä minä, eivätkä yhtiötoverini tunnusta, että olemme teille mitään velkaa."
"Tuo tuossa vastaa kymmentä miljoonaa kahtakymmentäseitsemää tuhatta neljääkymmentäkahta dollaria ja kuuttakymmentäkahdeksaa senttiä puhdasta rahaa. Eikö se teidän mielestänne ole mitään?"
Letton hymyili ja kohautti hartioitaan.
Daylight katsoi Dowsettiin ja mutisi:
"Alanpa aavistaa, että tuolla jutullani oli kuitenkin tarkoitus." Hän yritti nauraa. "Oli teidän vuoronne jakaa kortit ja kyllä te ne jaoittekin. Hyvä, en tahdo puuttua siihen. Olen tuon pokerinpelaajan kaltainen. Oli teidän vuoronne jakaa, ja teillä oli oikeus katsoa eteenne. Ja te sen teittekin — kynitte minut putipuhtaaksi kädenkäänteessä."
Daylight osoitti kuitti- ja paperikasaa pöydällä.
Hän tuijotti tyrmistyneen näköisenä paperiläjään pöydällä.
"Ja kaikki tuo ei ole edes sen paperin arvoinen, jolle se on kirjoitettu. Oh ei, en tahdo valittaa. Oli teidän vuoronne jakaa ja te puijasitte minua ja mies, joka pyrkii toisen miehen osuutta anastamaan, ei ole mies eikä mikään. Ja nyt on peli päättynyt, kortit ovat pöydällä ja tappiot on suoritettu, mutta…"
Hänen kätensä sukelsi nopeasti povitaskuun ja otti esiin Coltin itsetoimivan pistoolin.
"Kuten sanoin, on vanha peli jo päättynyt. Nyt alkaa minun pelini ja haluanpa nähdä, kykenenkö minä pitämään neljä ässääni — —"
"Ottakaa pois kätenne, te valkeaksi sivuttu hauta!" huusi hän ankarasti.
Nathaniel Lettonin käsi, joka oli hiipinyt lähemmäksi soittonappulaa pöydällä, pysähtyi äkkiä.
"Muuttakaa paikkoja", komensi Daylight. "Muuttakaa tämä tuoli sinnemmä, te raadonkarvainen petturi. Pian! Kautta Jumalan! Tai laitan teihin sellaisen vuodon, että luulevat isänne olleen vesijohtohanan ja äitinne kasteluvaunun. Te, Guggenhammer, siirtäkää tuolianne lähemmäs ja te, Dowsett, istukaa tänne, niin selitän teille tämän pistoolin hyvät ominaisuudet. Se on ladattu suurta peliä varten ja siinä on kahdeksan panosta. Se on varma kapine, kun vaan alkaa sillä paukutella.
"Kun alkuhuomautukset nyt on tehty, käyn käsiksi peliin. Ottakaa huomioon, etten ole tehnyt mitään muistutuksia teidän peliänne vastaan. Te teitte parhaanne ja se oli oikein. Mutta nyt on minun pelini vuoro ja minun on tehtävä parhaani. Ensiksikin, te tunnette minut. Olen Burning Daylight — tiedättekö sen? En pelkää Jumalaa, pirua, kuolemaa enkä murhaa. Ne ovat minun neljä ässääni ja ne voittavat teidän kuparinne. Katsokaahan tuota elävää luurankoa. Letton, teitä kuolema varmaan peloittaa. Teidän luunne rutisevat säikähdyksestä. Ja katsokaa tätä lihavaa juutalaista. Tämä pieni ase tekee hänet jumalaapelkääväiseksi. Hän on keltainen kuin sitruuna. Dowsett, te olette kylmäverinen mies. Ette ole edes silmäänne räpäyttänyt. Se johtuu siitä, että te olette taitava laskennossa. Ja se tekee pelini helpoksi. Te istutte siinä ja laskette kaksi ja kaksi yhteen ja tiedätte, että minä varmasti nyljen teitä. Te tunnette minut ja tiedätte, etten pelkää mitään. Ja te laskette kaikki rahanne ja tiedätte, ettette kuole, jos vaan voitte sen estää."
"Tahdon nähdä teidät hirressä", kuului Dowsettin vastaus.
"Sitä ette, piru vie, näe. Kun leikki alkaa, ammun teidät ensiksi. Tulen kyllä roikkumaan hirressä, mutta te ette saa olla elossa nähdäksenne sitä. Te kuolette tässä ja nyt heti, mutta minä kuolen vasta pitkän ajan päästä lain käden kautta — ymmärrättekö? Kuoltuanne, kun ruoho kasvaa haudoillanne, ette saa tietää milloin minut hirtetään, mutta minulla on oleva pitkät ajat ilo tietää, että olen ampunut teidät."
Daylight vaikeni.
"Ette kaiketi tahdo surmata meitä"? kysyi Letton kummallisella, kimeällä äänellä.
Daylight ravisti päätään.
"Se olisi kaiketi liikaa tuhlausta. Ette ole sen arvoiset. Otan mieluummin rahani takaisin. Ja arvaan, että tekin mieluummin annatte rahani takaisin kuin joudutte paareille."
Seurasi pitkä äänettömyys.
"No, olen jakanut kortit. Nyt on teidän pelattava. Mutta ennenkuin rupeatte harkitsemaan asiaa, on minun varoitettava teitä: jos tuo ovi avautuu ja joku konttoristeistanne huomaa, että täällä on jotakin tavatonta tekeillä, niin ammun heti. Ei kukaan pääse ulos tästä huoneesta muuten kuin jalat edellä."
Seurasi pitkä, kolmen tunnin istunto. Ratkaisevana tekijänä ei ollut suuri itsetoimiva pistooli, vaan varmuus siitä, että Daylight käyttäisi sitä. Eivät ainoastaan nuo kolme muuta miestä olleet vakuutetut siitä, vaan Daylight itsekin oli siitä vallan varma. Hän oli lujasti päättänyt tappaa miehet, ellei saisi rahojaan takaisin. Ei ollut helppoa yht'äkkiä hankkia kymmentä miljoonaa paperirahassa ja kiusallisia viivykkeitä sattui. Toistakymmentä kertaa kutsuttiin herra Howison ja konttoripäällikkö huoneeseen. Tällöin oli pistooli huolellisesti piilossa sanomalehden alla ja Daylight kierteli tai sytytti tapansa mukaan savukkeitaan. Mutta lopulta oli kutenkin kaikki valmista. Muuan konttoriapulaisista haki odottavasta moottorivaunusta lippaan ja Daylight lukitsi sen. Hän pysähtyi ovelle tehdäkseen loppuhuomautuksensa.
"Minulla on vielä kolme seikkaa teille sanottavana. Kun olen ennättänyt tämän oven ulkopuolelle, niin olette te vapaat toimimaan ja minä haluan juuri varoittaa teitä siitä, mitä aijotte tehdä. Ensiksikin: ei mitään toimenpiteitä minun vangitsemisekseni — ymmärrättekö? Tämä raha on minun, enkä minä ole sitä teiltä ryöstänyt. Jos tulee ilmi, miten te petkutitte minua ja miten minä maksoin teille samalla mitalla, joudutte te naurunalaisiksi, teille nauretaan oikein makeasti. Tämä nauru ei varmaan ole teille oikein tervetullut.
"Jos te sen jälkeen kun olen saanut takaisin rahani, jotka te ryöväsitte minulta, haastatte minut oikeuteen ja koetatte toistamiseen ryövätä minua, niin ammun teidät, aivan varmaan tapan teidät. Eivät teidän kaltaisenne arat peukaloiset nyle Burning Daylightia. Jos te voitatte, niin te häviätte ja täällä saadaan varmasti viettää muutamia odottamattomia hautajaisia. Katsokaa minua nyt silmiin, niin tiedätte, että tarkoitan täyttä totta. Nuo paperit ja kuitit pöydällä ovat teidän. Hyvästi."
Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, juoksi Nathaniel Letton puhelimeen ja Dowsett ehätti häntä estämään.
"Mitä aijotte tehdä?" kysyi Dowsett.
"Hälyyttää poliisin. Tämä on suoraa ryöväystä. En aijo kärsiä sitä.
Sanon teille, etten aijo kärsiä sitä."
Dowsett hymyili julmasti, mutta kantoi samalla laihan rahamiehen takaisin ja laski hänet nojatuoliin.
"Puhumme siitä tarkemmin", sanoi hän ja sai Leon Guggenhammerista huolestuneen liittolaisen.
Eikä siitä milloinkaan tullut sen enempää. Asia pysyi noiden kolmen miehen salaisuutena. Ei Daylightkaan milloinkaan ilmaissut salaisuutta, vaikka hän tänä iltapäivänä riisuttuaan kenkänsä ja nostettuaan jalkansa tuolille kauvan ja sydämellisesti nauraa hihitti hotellihuoneessaan. New York sai ainaista päänvaivaa tästä jutusta; se ei kyennyt keksimään mitään järjellistä selitystä. Kaikesta päättäen olisi Daylightin pitänyt menettää kaikki rahansa, mutta tiedettiin, että hän heti sen jälkeen palasi San Fransiskoon ja liikutteli näennäisesti koskematonta pääomaa. Tämä ilmeni selvästi hänen yritystensä suurenmoisuudesta. Hän esimerkiksi riisti Shefstlyltä Panama-radan johtajavallan ja myi sitten kahden kuukauden kuluttua osuutensa tähän yhtiöön Harriman'ille voitolla, joka herätti suunnatonta huomiota.