VI LUKU.
Daylightin elämään tuli Dede Mason. Hän tuli miltei huomaamatta. Daylight oli ottanut hänet palvelukseensa kiinnittämättä häneen sen enempää huomiota kuin konttorikalustoon, juoksupoikaan, Morrisoniin, konttoripäällikköön ja ainoaan apulaiseen ja kaikkeen muuhun, mikä kuului yli-ihmisen pelipaikan, liiketoimisten tarpeisiin Ensimäisten kuukausien kuluessa, jotka Dede Mason oli hänen palveluksessaan, ei hän olisi voinut sanoa, minkä väriset silmät tällä oli, jos joku olisi sitä kysynyt. Hänellä oli hämärä käsitys, että Dede Mason oli tumma, vaikka tämä itse asiassa oli keskiväliltä. Niinikään oli hänellä mielikuva, ettei Dede Mason ollut laiha, vaikkei hän Daylightin käsityksen mukaan ollut lihavakaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten hän pukeutui. Hänen silmänsä eivät olleet harjaantuneet huomaamaan sellaisia asioita, eikä hän ollut niistä huvitettukaan. Päinvastaisen vaikutelman puutteessa piti hän selvänä, että hän oli hyvin puettu. Hän tunsi hänet "Neiti Masonina" ja siinä kaikki, vaikka hän oli pannut merkille, että hän pikakirjoittajana oli nopsa ja täsmällinen. Tämäkin vaikutus oli kuitenkin hyvin epämääräinen, sillä hän ei ollut milloinkaan ollut tekemisissä muiden pikakirjoittajien kanssa ja piti luonnollisena, että he kaikki olivat nopsia ja täsmällisiä.
Allekirjoittaessaan eräänä aamuna kirjeitä, huomasi hän sanat I shall. Silmäiltyään nopeasti sivua, nähdäkseen oliko siellä samoja lausetapoja, huomasi hän useita I will. I shall oli yksin. Se näytti epäilyttävältä. Hän painoi kahdesti soittonappulaa ja hetkistä myöhemmin tuli Dede Mason huoneeseen.
"Sanoinko noin, neiti Mason?" kysyi hän ojentaen hänelle kirjettä ja osoittaen epäilyttävää lausetta.
Mielipahan varjo häivähti Dede Masonin kasvoilla. Hänet oli tavattu virheestä.
"Olen erehtynyt", sanoi hän. "Olen pahoillani. Mutta se ei ole virhe, te tiedätte", lisäsi hän nopeasti.
"Mistä sen tiedätte?" väitti Daylight. "Se ei kuulu oikealta minun korvissani."
Dede Mason oli jo ennättänyt ovelle ja kääntyi nyt kirje kädessään.
"Se on aivan oikein niin."
"Mutta silloinhan ovat kaikki nuo I wills väärin", päätteli Daylight.
"Niin ovatkin", kuului rohkea vastaus. "Muutanko ne?"
"I shall be over to look that affair up on Monday." Daylight toisti ääneen kirjeen lauseen. Hän sanoi sen totisen ja hartaan näköisenä ja kuunteli liukkaan oman äänensä sointua. Hän ravisti päätään. "Se ei kuulu oikealta, neiti Mason. Se ei kuulosta oikealta. Eihän kukaan kirjoita minulle sillä tavoin. Kaikki sanovat I will — ja toiset heistä ovat sivistyneitä miehiä. Eikö se ole niin?"
"On", myönsi hän ja meni koneensa ääreen korjatakseen kiistanalaisen kohdan.
Samana päivänä sattui, että muuan nuori englantilainen, muuan kaivosinsinööri kuului seuraan, jonka kanssa hän söi välipalaa. Jos se olisi tapahtunut joskus toiste, olisi se jäänyt Daylightilta huomaamatta, mutta nyt, heti pikakirjoittajattaren kera tapahtuneen kiistan perästä pani Daylight heti merkille, että englantilainen sanoi I shall. Aterian kuluessa toistui tämä lause monta kertaa, ja Daylight oli varma, ettei se tapahtunut erehdyksestä.
Välipalan jälkeen saattoi hän ahdinkoon Mc Intoshin, yhden niistä klubin jäsenistä, jonka hän tiesi olleen yliopistossa, päättäen siitä maineesta, joka tällä oli jalkapallopelissä.
"Kuulehan, Bunny", kysyi Daylight, "kumpi on oikein, 'I shall be over to look that affair up on Monday, tai I will be over to look that affair up on Monday?'"
Entinen jalkapallomestari tuumi vaivaloisesti hetkisen.
"Kunpa vaan tietäisin", tunnusti hän. "Miten minä sen sanon?"
"I will tietysti."
"Silloin on se toinen oikea muoto, luota vaan siihen. Olen aina ollut kehno kieliopissa."
Paluumatkalla konttoriinsa pistäysi Daylight kirjakauppaan ja osti kieliopin; ja nostettuaan jalkansa pöydälle, tutki hän pitkän tovin sitä huolellisesti.
"On totta tosiaan tyttö oikeassa", sanoi hän ääneen tutkistelun päätyttyä. Ensi kerran juolahti hänen mieleensä, ettei hänen pikakirjoittajattarensa ollut niinkään vähäpätöinen henkilö. Hän oli ollut Daylightin silmissä naisolento, jotakin, joka kuului konttorin sisustukseen. Mutta nyt, kun oli käynyt ilmi, että hän taisi paremmin kielioppia kuin liikemiehet ja yliopisto-tutkinnon suorittaneet, muuttui hän yksilöksi. Hän esiintyi nyt Daylightin tietoisuudessa yhtä selvänä kuin I shall oli esiintynyt konekirjoitetulla sivulla ja hän alkoi tehdä huomioita.
Hän päätti tänä iltapäivänä odottaa hänen poislähtöään ja huomasi ensi kerran, että hän oli kaunisvartaloinen ja pukeutui hyvin. Daylight ei tiennyt mitään naisten pukujen yksityiskohdista, eikä nähnyt mitään yksityiskohtia pikakirjoittajattarensa sievässä puserossa ja moitteettomassa kävelypuvussa. Hän näki vain yleisvaikutuksen. Hän näytti hyvin puetulta. Hänen puvussaan ei ollut mitään sopimatonta eikä tarpeetonta.
"Hän on aika sievä tyttö", kuului hänen arvostelunsa, kun ulko-ovi oli sulkeutunut tytön jälkeen.
Sanellessaan seuraavana aamuna kirjeitä, päätti hän, että piti hänen kampaustavastaan, vaikkei hän millään ehdolla olisi osannut sitä määritellä. Vaikutus oli miellyttävä, siinä kaikki. Tyttö istui hänen ja akkunan välissä ja hän huomasi, että tytön hiukset olivat vaaleanruskeat ja vivahtivat kultapronssiin. Kalpea aurinko, joka paistoi sisään, sai tukan kultapronssin välähtelemään tavalla, jota oli hyvin hauska katsella. Hän ajatteli leikillisesti, ettei hän milloinkaan ennen ollut huomannut tätä luonnonilmiötä.
Keskellä kirjettä täytyi hänen käyttää muotoa, joka edellisenä päivänä oli saanut aikaan hämmennystä. Hän muisti kielioppiottelunsa ja saneli: —
"I shall meet you halfway in this proposition — —"
Neiti Mason vilkaisi häneen nopeasti. Ele oli aivan vaistomainen ja hämmästyksen aiheuttama. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän jälleen luonut alas silmänsä ja odotti sanelua. Mutta hänen vilkaistessaan ylös oli Daylight huomannut, että hänen silmänsä olivat harmaat. Myöhemmin hän sai tietää, että noissa harmaissa silmissä oli kultaisia välähdyksiä; mutta sekin, mitä hän nyt näki, kummastutti häntä, sillä hän tajusi äkkiä, että hän oli aina pitänyt neiti Masonia tummaverisenä ja ruskeasilmäisenä.
"Te olitte kuitenkin oikeassa", tunnusti hän ja hänen kasvoilleen ilmestyi hymy, joka ei ollenkaan sopinut hänen jyrkkiin, intiaania muistuttaviin piirteisiinsä.
Taas sai hän palkinnoksi katseen ja hymyilyn ja tällä kertaa hän varmisti huomionsa, että tytön silmät olivat harmaat.
"Mutta se ei kuulu oikealta", valitti hän.
Tälle neiti Mason suorastaan nauroi.
"Pyydän anteeksi", kiiruhti hän korjaamaan asiaa ja pilasi sen sitten lisäämällä, "mutta te olette niin lystikäs."
Daylight alkoi joutua hiukan hämilleen ja aurinko kisaili yhä tytön hiuksissa.
"En tarkoittanut olla lystikäs", sanoi hän.
"Juuri sitä minä nauroinkin. Mutta se on oikein ja aivan kieliopin mukaista."
"Hyvä", huokasi Daylight — "I shall meet you halfway in this proposition — joko kirjoititte sen?"
Ja sanelu jatkui.
Daylight huomasi, että väliaikoina, kun neiti Masonilla ei ollut mitään tekemistä, hän luki kirjoja ja aikakauslehtiä tai teki jotakin somaa naisellista käsityötä.
Kerran hän meni hänen pöytänsä ääreen, otti käteensä nidoksen Kiplingin runoja ja selaili sitä hämillään.
"Te pidätte kirjoista, neiti Mason?" sanoi hän laskien kirjan takaisin pöydälle.
"Kyllä", kuului vastaus, "hyvin paljon."
Toisen kerran oli pöydällä Wellsin Onnen pyörät.
"Mikä kirja se on?" kysyi Daylight.
"Oh, se on romaani, rakkaustarina."
Hän vaikeni, mutta Daylight yhä odotti ja hän katsoi velvollisuudekseen jatkaa.
"Siinä kerrotaan vähäpätöisestä kangaskauppiaan apulaisesta, joka vapaa-aikanaan tekee polkupyörämatkan ja rakastuu nuoreen tyttöön, joka on paljon hänen yläpuolellaan. Tytön äiti on kuuluisa kirjailija. Asema on hyvin omituinen ja surullinen ja traagillinen. Haluatteko lukea sen?"
"Saako hän tytön?" kysyi Daylight.
"Ei, sepä juuri on kuvaava piirre. Hän ei — —"
"Ja hän ei saa tyttöä ja te luette kaikki nuo sivut, satoja sivuja, saadaksenne sen tietää?" mutisi Daylight kummissaan.
Neiti Mason oli harmistunut ja huvitettu.
"Mutta luettehan te kaivos- ja liikeuutisia joka päivä", vastasi hän.
"Mutta siitä on minulle hyötyä. Ne ovat liikeasioita ja se on eri juttu. Siitä minä saan rahaa. Mitä saatte te kirjoista?"
"Elämänkatsomuksia, uusia ajatuksia, elämää."
"Sellaista, mikä ei ole sentinkään arvoista."
"Elämä on arvokkaampaa kuin raha."
"Niin kaiketi", sanoi Daylight miehekkään suvaitsevaisesti, "niin kauvan kuin nautitte siitä. Otaksun, että se on sitä, minä sen pidätte; eikä mausta ole kiisteltävä."
Huolimatta omasta halventavasta näkökannastaan, oli Daylightilla se käsitys, että neiti Mason tiesi paljon asioita ja hänellä oli ohimenevä tunne aivankuin raakalaisella, joka näkee jonkun pelottavan kulttuuri-ilmiön. Daylightin mielestä oli sivistys arvotonta ja kuitenkin hänen mielipidettään nyt hiukan järkytti aavistus, että sivistys oli arvokkaampi kuin hän luuli.
Ohimennessään näki hän taas neiti Masonin pöydällä kirjan, joka oli hänelle tuttu. Tällä kertaa ei hän pysähtynyt, sillä hän tunsi kansilehden. Se oli erään aikakauslehden kirjeenvaihtajan kirja Alaskasta ja hän tiesi, että siinä oli hänen kuvansa ja elämäkertansa ja hän tiesi niinikään, että siinä oli muuan luku, jossa kerrottiin erään naisen itsemurhasta.
Tämän jälkeen ei hän enää puhunut neiti Masonin kanssa kirjoista. Hän kuvitteli, mitä vääriä johtopäätöksiä tämä oli tehnyt tuon erityisen luvun perusteella ja se harmitti häntä sitä enemmän, kun ne olivat ansaitsemattomia. Kaikista epämieluisista asioista oli vastenmielisin huhu, että hän oli naistensurmaaja — hän, Burning Daylight — ja että nainen oli hänen tähtensä surmannut itsensä. Hän tunsi olevansa maailman kovaonnisin mies ja hän aprikoi mikä kohtalon oikku oli juuri tuon kirjan kaikista tuhansista kirjoista saattanut hänen pikakirjoittajattarensa käsiin. Muutaman päivän jälkeen oli hänellä epämiellyttävä rikollisuuden tunne aina neiti Masonin seurassa ollessaan; ja kerran hän huomasi, että tämä katsoi häneen tiukkaan ja uteliaasti aivankuin päästäkseen selville, mikä hän oli miehiään.
Hän kuulusteli Morrisonia, konttoristia, joka purki mieskohtaiset valituksensa neiti Masonia kohtaan ennenkuin saattoi kertoa sitä vähäistä mitä tästä tiesi.
"Hän on kotoisin Siskiyousta. Hän on tietysti hyvin ystävällinen toveri täällä konttorissa, mutta hän on ylpeä, tiedättekö."
"Mistä sen päätätte?" kysyi Daylight.
"Hän on mielestään liian hyvä seurustellakseen työtoveriensa kanssa täällä konttorissa. Hän ei, nähkääs, tahdo olla missään tekemisissä toverien kanssa. Olen monta kertaa pyytänyt häntä mukaani teatteriin ja muihin huvituksiin. Mutta mikään ei kelpaa. Hän sanoo, että tahtoo nukkua tarpeeksi, eikä voi nousta myöhään ylös ja että hänen on kuljettava koko matka Berkeleyhin — siellä hän asuu."
Tämä kohta kuvauksesta oli Daylightin mieleen. Neiti Mason oli koko joukon yläpuolella tavallisen. Mutta Morrisonin seuraavat sanat tekivät hänet taas tyytymättömäksi.
"Mutta se on pelkkää lorua. Hän seurustelee ylioppilasten kanssa. Hän tarvitsee muka paljon unta eikä voi mennä teatteriin minun kanssani, mutta hän saattaa tanssia heidän kanssaan milloin tahansa. Olen kuullut varmalta taholta, että hän käy kaikissa heidän tanssijaisissaan. Liian hieno ja ylpeä pikakirjoittajattareksi. Ja hänellä on hevonenkin. Hän ratsastaa sillä pitkin mäkiä siellä maalla. Näin itse hänet eräänä sunnuntaina. En käsitä kuinka hänellä on varoja siihen. Kuusikymmentä viisi dollaria kuukaudessa ei pitkälle riitä. Sitten hänellä on vielä sairas velikin."
"Asuuko tämä kotonaan?"
"Ei, heillä ei ole kotia eikä omaisia. Olen kuullut, että he olivat varakkaita. Heidän täytyi olla, muutoin ei tämä hänen veljensä olisi voinut mennä Californian yliopistoon. Hänen isällään oli suuri maatila ja karjaa, mutta hän rupesi keinottelemaan kaivoksilla ja teki vararikon ennen kuolemaansa. Hänen äitinsä oli kuollut jo paljon varemmin. Hänen veljensä kulutti varmaankin paljon rahaa. Hän pelasi jalkapalloa, oli innokas metsämies ja vuoristoretkeilijä. Hän loukkasi jalkansa ratsastusmatkalla ja sai sitten luuvalon tai jonkun sentapaisen. Toinen jalka on lyhyempi kuin toinen ja hiukan surkastunut. Hän kulkee kainalosauvojen nojalla. Näin heidät kerran yhdessä — lautalla. Lääkärit ovat kokeilleet hänellä vuosikausia ja luulen, että hän on nyt ranskalaisessa sairashuoneessa."
Kaikki nämät lisätiedot neiti Masonista, lisäsivät Daylightin mielenkiintoa. Mutta niin suuresti kuin häntä olisi haluttanutkin, ei hän tullut rakentaneeksi lähempää tuttavuutta tämän kanssa. Hänen teki mieli pyytää tätä kanssaan välipalalle, mutta hänessä oli vanhanajan miesten luontaista ritarillisuutta eikä hän koskaan pannut ajatustaan täytäntöön. Hän tiesi, ettei ollut itseään kunnioittavan, rehellisen miehen tapaista tarjota pikakirjoittajattarelleen välipalaa. Hän tiesi, että sellaista kyllä sattui, sillä hän oli kuullut klubilla juoruja; mutta hän ei ajatellut hyvää sellaisista miehistä ja tyttöjä hän surkutteli. Hänellä oli se omituinen käsitys, että miehellä oli vähemmin oikeuksia niihin, jotka olivat hänen palveluksessaan kuin pelkkiin tuttaviin tai vieraisiin. Ellei siis neiti Mason olisi ollut hänen palveluksessaan, olisi hän varmaan pyytänyt häntä välipalalle tai teaatteriin. Mutta hän tunsi, että koska hän osti virkailijan aikaa maksamalla työtunneista, olisi ollut väärin, jos hän jollain tavalla olisi anastanut työntekijänsä vapaata aikaa. Jos hän olisi tehnyt sen, olisi hän ollut kerskuri. Asema oli kiero. Hän olisi siinä tapauksessa käyttänyt hyväkseen sitä tosiasiaa, että virkailija oli elatuksensa vuoksi riippuvainen hänestä. Virkailija saattaisi suostua tarjoukseen pelosta, että loukkaisi työnantajaa eikä tulla halusta.
Tässä tapauksessa hän tiesi, että sellainen tarjous olisi ollut erityisen moitittava, sillä olihan neiti Mason lukenut tuon Klondiken kirjeenvaihtajan kirjan. Mahtoi hänellä olla kauniit ajatukset hänestä, tuolla tytöllä, joka oli liian ylpeä seurustellakseen Morrisonin-laisen hauskannäköisen kelpo toverin kanssa! Mutta pääsyynä oli kuitenkin se, että Daylight oli arka. Ainoat, mitä hän koskaan elämässään oli pelännyt, olivat naiset ja hän oli pelännyt heitä koko ikänsä. Tämä arkuus ei heti ottanut haihtuakseen kun hän nyt ensi kerran tunsi hiukan kaipaavansa naista. Esiliinannauhan aave kummitteli vielä hänen ajatuksissaan ja auttoi häntä selittämään itselleen sen, ettei hän päässyt lähemmäksi Dede Masonia.