XVI LUKU.
Koko viikon tiesi jokainen konttorissa, että jotakin uutta ja tärkeätä liikkui Daylightin mielessä. Lukuunottamatta muutamia vähäpätöisiä liikeyrityksiä, ei hän moneen kuukauteen ollut osoittanut mielenkiintoa mihinkään. Mutta nyt tekivät hänen aivonsa ankaraa työtä, hän teki äkkinäisiä ja pitkällisiä retkiä lahden poikki Oaklandiin, tai istui äänettömänä ja liikkumatta pöytänsä ääressä tuntikausia, Hän näytti hyvin onnelliselta näissä mietteissään. Silloin tällöin tuli miehiä neuvottelemaan hänen kanssaan — ja nämät olivat aivan toisenlaisia kuin ne, jotka tavallisesti tulivat häntä tapaamaan.
Sunnuntaina sai Dede tietää kaikki.
"Olen paljon tuuminut keskusteluamme", alkoi Daylight, "ja minulla on valmiina suunnitelma, joka saa hiukset nousemaan pystyyn päässänne. Se on sellaista, mitä te sanotte rehelliseksi ja samalla se on suuremmoisinta peliä, mihin kukaan mies milloinkaan on ryhtynyt. Mitä sanotte siitä, jos lahjoittaa ihmisille aikaa tukuttain, antaa heille kaksi minuuttia siihen, mihin ennen on ollut varaa vain yksi minuutti? Niin, ja istuttaa puitakin — monta miljoonaa puuta, Te muistatte tuon kivilouhoksen, jonka sanoin aikovani ostaa? No niin, minä ostan sen. Ostan nämät kalliot, tästä Berkeleyn ympäriltä ja toiselta puolen San Leandroon saakka. Olen jo ostanut osan niistä tätä tarkoitusta varten. Mutta tämä on visusti pidettävä salassa. Ennenkuin kukaan aavistaa mitään, on minulla jo suuret alat hallussani. Te näette tuon kukkulan vastapäätä. Siitä olen ostanut jo alueen. Eikä se ole vielä mitään sen rinnalla mitä aijon ostaa."
Hän vaikeni voitonriemuisena.
"Ja kaikki tämä siinä tarkoituksessa, että voisitte lahjoittaa ihmisille kaksi minuuttia yhden asemasta?" kysyi Dede ja nauroi samalla sydämellisesti hänen salaperäisyydelleen.
Daylight katsoi häneen lumottuna. Hänellä oli sellainen suora poikamainen tapa nauraessaan heittää päätään taaksepäin. Ja hänen hampaitaan Daylight ihaili ihailemasta päästyään. Ne eivät olleet pienet, mutta säännölliset ja lujat, ilman ainoatakaan koloa ja ne olivat Daylightin mielestä terveimmät, valkoisimmat ja kauniimmat hampaat, mitkä hän milloinkaan oli nähnyt. Ja jo kuukausia hän oli verrannut niitä jokaisen tapaamansa naisen hampaisiin.
Vasta kun Deden nauru oli lakannut hän saattoi jatkaa.
"Lauttausjärjestelmä Oaklandin ja San Fransiskon välillä on kehnoin ja vanhanaikaisin laitos Yhdysvalloissa, Te kuljette sillä joka päivä edestakaisin, kuutena päivänä viikossa. Siis kahtenakymmenenä viitenä päivänä kuukaudessa, tai kolmenasatana vuodessa. Miten pitkä aika menee teiltä joka kerta tähän kulkuun? Neljäkymmentä minuuttia jos hyvin käy. Minä vien teidät ylitse kahdessakymmenessä minuutissa. Jollen täten lahjoita ihmisille kahta minuuttia yhden asemasta niin olen Matti. Säästän teiltä kaksikymmentä minuuttia kerralla. Se on neljäkymmentä minuuttia päivässä, kaksitoista tuhatta minuuttia vuodessa teiltä, yhdeltä henkilöltä. Malttakaahan: se on kaksisataa tuntia. Otaksutaan, että minä säästän kaksisataa tuntia vuodessa tuhansille muille — se on jo jotakin, eikö totta?"
Dede saattoi vain hengästyneenä nyökähyttää päätään. Häneen oli tarttunut Daylightin innostus, vaikkei hän ollutkaan selvillä siitä, miten tämä aikaa säästäessään aikoi menetellä.
"Tulkaa", sanoi Daylight. "Ratsastakaamme tuonne kukkulalle ja päästyämme huipulle mistä on avara näköala, minä selitän teille kaikki."
Kapea polku vei alas kalliorotkon kuivuneeseen uomaan, jonka poikki täytyi kulkea, ennenkuin saattoivat alottaa kiipeämisen. Rinne oli jyrkkä ja tiheän pensaikon peittämä, jossa heidän hevosensa kompastelivat, Bob suuttui, kääntyi äkkiä ja koetti päästä Mabin ohitse. Se työnsi tamman syrjään tiheään pensaikkoon, missä tämä oli vähällä kaatua. Tasapainon saavutettuaan työntyi Mab koko painollaan Bobia vastaan. Välttämätön seuraus oli, että molemmat ratsastajat törmäsivät yhteen ja kun Bob syöksyi rinnettä alaspäin, oli Dede vähällä pudota hevosen selästä. Daylight sai hevosensa hillityksi ja auttoi Deden samalla satulaan. Oksa- ja lehti-sade rapisi heidän päälleen ja vastus seurasi vastusta kunnes he vaatteet revittyinä, mutta onnellisina ja virkein mielin pääsivät huipulle. Täällä eivät mitkään puut peittäneet näköalaa. Se kukkula, jonka huipulla he olivat, ulkoni säännöllisestä kukkulajonosta, joten he näkivät kolmeneljännestä ympyrästä. Alhaalla lahden ympärillä olevalla tasangolla oli Oakland, ja lahden takana oli San Fransisko. Näiden kahden kaupungin välillä he saattoivat nähdä valkeat lauttaveneet vedessä. Heidän oikealla puolellaan oli Berkeley, ja vasemmalla harvaanasutut kylät Oaklandin ja San Leandron välillä. Suoraan heidän edessään oli Piedmont umpimähkäisine asumuksineen ja viljelysmaineen, ja Piedmontista vietti maa säännöllisesti alenevina aaltoina Oaklandiin.
"Katsokaa", sanoi Daylight tehden kaarevan liikkeen käsivarrellaan. "Tuolla asuu sata tuhatta ihmistä, eikä mikään estä siellä asumasta puolta miljoonaa. Siinä mahdollisuus lisätä asukasluku viidenkertaiseksi. Tällainen on suunnitelmani lyhyesti kerrottuna. Miksi ei Oaklandissa asu enemmän väkeä? Puuttuu hyvä yhdysliikenne San Fransiskon kanssa ja sitäpaitsi on Oakland nukkuvaa paikkakuntaa. Se on paljon sopivampi asuinpaikaksi kuin San Fransisko. Otaksukaammepa nyt, että minä ostan kaikki Oaklandin, Berkeleyn, Alamedan, San Leandron ja muut raitiotiet — hankin niille pätevän ja yhteisen johdon, Otaksukaamme, että minä lyhennän San Fransisko-matkaan tarvittavan ajan puoleksi rakentamalla suuren aallonmurtajan Goat Islandin tienoille ja järjestämällä lauttauslaitoksen uusilla ajanmukaisilla veneillä? No, silloin ihmiset haluavat asua tällä puolen lahtea. Hyvä. He tarvitsevat maata, mille rakentaa. Siispä minä ensin ostan maan. Mutta maa on halpaa nyt. Miksi? Siksi, että tämä on maaseutua, siksi, ettei ole sähköraitioteitä, ei nopeita kulkulaitoksia, eikä kukaan aavista, että sähköraitiotiet ovat tulossa. Minä rakennan raitiotiet. Se saa maanarvon kohoamaan. Sitten minä myyn maata niin paljon kuin ihmiset haluavat ostaa parannetun lauttauslaitoksen ja kulkuneuvojen houkuttelemina.
"Te näette, rakentamalla tiet minä lisään maan arvoa. Sitten minä myyn maan ja saan arvon takaisin ja tämän jälkeen ovat vielä jäljellä raitiotiet, jotka kuljettavat ihmisiä edes takaisin ja ansaitsevat suuria summia. En saata hävitä tässä pelissä. Ja on muitakin mahdollisuuksia ansaita miljoonia. Millaista on alue vanhan aallonmurtajan ja sen paikan välillä, mihin aijon rakentaa aallonmurtajani? Vesi on siinä matalaa. Minä täytän ja ruoppaan sen ja rakennan laivatelakoita, joihin sadat laivat laskevat. San Fransiskon telakoilla on tungosta. Ei ole enää tilaa laivoille. Jos sadat laivat purkavat lastinsa lahden tällä puolen suoraan kolmen suuren rautatielinjan tavaravaunuihin, perustetaan tehtaita tänne sen sijaan, että nyt perustetaan niitä San Fransiskoon. Tehtaat tarvitsevat maata. Minun on siis ostettava tehtaan paikat ennenkuin kukaan aavistaa, että maan-arvo tulee kohoamaan. Tehtaat tuovat mukanaan kymmeniä tuhansia työmiehiä perheineen. Nämät tarvitsevat enemmän taloja ja enemmän maata, siis minua, sillä minähän heille myyn maan. Ja kymmenet tuhannet perheet tuovat joka päivä kymmeniä tuhansia nikkelilantteja sahköraitiovaunuihin. Kasvava asutus tarvitsee enemmän kauppoja; enemmän pankkeja, enemmän kaikkea. Kaikkeen tähän tarvitaan minua. Mitä arvelette siitä?"
Ennenkuin Dede ennätti vastata, jatkoi Daylight taas puhettaan. Hänen sielunsa silmien edessä vilisi kuvia tästä uudesta hänen unelmainsa kaupungista, jonka hän rakensi Alamedan kukkuloille.
"Tiedättekö — olen ollut sitä katsomassa — Clyden vuono, missä kaikki rautaiset laivat rakennetaan, ei ole puoleksikaan niin suuri kuin Oaklandin lahti tuolla alhaalla, missä kaikki vanhat laivahylyt viruvat? Miksei se ole Clyden vuono? Siksi että Oaklandin kaupunginneuvosto kuluttaa aikansa kiistelemällä joutavista asioista. Tarvitaan joku, joka näkee asiat ja sen jälkeen tarvitaan järjestelykykyä. Minä olen siinä mies paikallani. En suotta onnistunut niin hyvin tehdessäni Ophirin siksi, mikä se oli. Ja kun asiat ensin ovat ruvenneet luonnistamaan, tulvii kyllä vierasta pääomaa yritykseen. Minun on vain pantava se alkuun. 'Hyvät herrat', sanon minä, 'täällä on kaikki luonnolliset edellytykset suurelle kaupungille. Jumala Kaikkivaltias on ne pannut tähän ja pannut minut näkemään ne. Haluatteko laskea maihin teenne ja silkkinne Aasiasta ja lähettää sen laivoilla suoraan Itään. Tässä ovat laivatelakat höyrylaivoillenne ja tässä ovat rautatiet. Haluatteko tehtaita, joista voitte kuljettaa tavarat suoraan maitse tai meritse. Tässä on paikka tehtaille ja tässä on nykyaikainen ajanmukainen kaupunki viimeisine parannuksineen teidän ja työmiestenne asuttavaksi.'
"Sitten on vesijohtokysymys. Tulen jokseenkin täydellisesti omistamaan vedenjakajan. Miksi en vesilaitoksiakin? Oaklandissa on nyt kaksi vesiyhtiötä, jotka tappelevat keskenään kuin kissa ja koira. Suurkaupunki tarvitsee hyvää vesijohtolaitosta. Nuo yhtiöt eivät sitä voi antaa. Ne ovat kehnosti järjestetyt. Minä anastan, nielen ne ja hankin kaupungille hyvää vettä. Siitäkin tulee rahaa — rahaa kaikkialta. Jokainen parannus saa jonkun muun arvon kohoamaan. Arvo riippuu asukasluvusta. Mitä suurempi on jonkun paikkakunnan asukasluku, sitä arvokkaampi on siellä maaomaisuus. Ja tämä on kuin luotu suuren ihmisjoukon asuinpaikaksi. Katsokaa sitä! Katsokaahan vain! Ette voisi löytää parempaa paikkaa suurelle kaupungille. Tarvitaan vain asukkaita ja kahden vuoden kuluttua on täällä parisataa tuhatta asukasta lisää. Ja mikä on enemmän, tässä ei tapahdu mitään huijausta. Se on rehellistä peliä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua on lahden tällä puolen miljoona asukasta. Puuttuu vielä hotellit. Täällä ei ole yhtään kunnollista hotellia. Minä rakennan pari ajanmukaista hotellia, jotka herättävät huomiota. En välitä siitä, vaikkeivät ne vuosikausiin tuottaisikaan voittoa. Niistä on kuitenkin minulle toisissa suhteissa hyötyä. Ja sitten aijon vielä istuttaa miljoonia eukalyptus-puita näille kukkuloille."
"Mutta miten aijotte menetellä?" kysyi Dede. "Teillä ei ole kylliksi rahaa kaikkiin näihin suunnitelmiinne."
"Minulla on kolmekymmentä miljoonaa ja jos tarvitsen enemmän voin lainata maata vastaan. Kuoletuslainan korot eivät lähimainkaan niele maan arvon kohoamista ja minä aijon myydä maata kosolti."
Seuraavina viikkoina oli Daylight aina toimessa. Hän vietti suurimman osan ajastaan Oaklandissa ja tuli harvoin konttoriin. Hän aikoi muuttaa konttorin Oaklandiin, mutta, kuten hän sanoi Dedelle, oli sitä ennen alkuvalmistukset, maan osto, suoritettavat loppuun. Sunnuntain toisensa perästä he milloin miltäkin kukkulanhuipulta katselivat uneksittuun kaupunkiin ja sen maataviljeleviin esikaupunkeihin ja Daylight näytti Dedelle viimeiset ostonsa. Aluksi ne olivat maakaistaleita sieltä ja täältä, mutta sitä mukaan kuin viikot vierivät, harvenivat kohdat, joita Daylight ei omistanut, kunnes ne lopulta olivat kuin saaria, joita Daylightin maa ympäröi.
Se vaati nopeaa ja suurisuuntaista toimintaa, sillä Oaklandissa ja sen lähiseuduilla piankin huomattiin summaton maanostaminen. Mutta Daylight maksoi heti ja nopeasti toimiminen oli aina kuulunut hänen menettelyohjeisiinsa. Ennenkuin muut saattoivat aavistaakkaan hänen aikeitaan, hän kaikessa hiljaisuudessa saattoi loppuun monta aijetta. Samaan aikaan kuin hänen asiamiehensä ostivat maa-alueita sekä liikekeskusta että tehtaita varten, hankki Daylight kaupunginneuvostolta etuoikeuksia, valtasi nuo kaksi vedetöntä vesiyhtiötä ja kahdeksan tai yhdeksän itsenäistä raitiotielinjaa ja sai haltuunsa lahden rantamat telakoitaan varten. Rantamista oli vuosikausia käräjöity ja hän ryhtyi ripeästi asiaan — osti yksityisomistajien osuudet ja samalla vuokrasi osan kaupunginvaltuustolta.
Samaan aikaan kuin Oakland oli kuohuksissa tämän odottamattoman joka suuntaan ulottuvan toiminnan johdosta ja kiihtyneenä kyseli sen tarkoitusta, osti Daylight salaa republikaanisen puolueen pää-äänenkannattajan ja demokratisen puolueen pää-äänenkannattajan ja muutti rohkeasti uuteen konttorihuoneustoonsa. Tämä oli luonnollisesti suuri, se käsitti neljä kerrosta kaupungin ainoassa ajanmukaisessa konttorirakennuksessa — ainoassa rakennuksessa, jota ei myöhemmin tultaisi repimään, kuten Daylight arveli. Siellä oli osasto toisensa jälkeen ja satoja konttoristeja ja pikakirjoittajia. Kuten hän kertoi Dedelle:
"Minulla on enemmän yhtiöitä kuin osaatte laskeakaan. Alamedan & Contra Costan Maarengas, Yhdistetyt Katuraitiotiet, Yerba Buenan Lautta-yhtiö, Yhdistetty Vesiyhtiö, Piedmontin Kiinteimistö-yhtiö, Fairview- ja Portola-hotelli-yhtiö ja puolisen tusinaa muita, joiden nimet minun on täytynyt merkitä muistikirjaan voidakseni ne muistaa. Vielä on Piedmontin Pesulaitosyhtiö ja Redwoodin Yhdistetyt Kivilouhokset. Ostettuani aluksi tuon louhoksen, josta on ollut puhetta, olen nyt aikeissa ostaa ne kaikki. Ja sitten on laivarakennusyhtiö, jolle en vielä ole antanut nimeä. Kun minun kerran täytyy hankkia lauttausveneitä, niin päätin rakentaa ne itse. Ne ovat valmiina siksi kuin aallonmurtajakin on kunnossa. Kylläpä tässä on ollut hommaa. Ja minulla on ollut ilo samalla pettää ryövärijoukkuetta. Vesiyhtiön miehet kiljuvat nyt. Annoin varmaankin heille aimo iskun. Tein lopun hyvästä tulolähteestä."
"Mutta minkävuoksi vihaatte heitä noin?" kysyi Dede.
"Siksi, että he ovat sellaisia raukkamaisia pettureita."
"Mutta he pelaavat samaa peliä kuin tekin."
"Kyllä, mutta eivät samalla tavalla." Daylight katseli häntä miettiväisenä. "Kun sanon raukkamaisia pettureita, niin tarkoitan juuri sitä — raukkamaisia pettureita. He ovat olevinaan aika pelaajia eikä yhdellä tuhannestakaan heistä ole rohkeutta olla pelaaja. He ovat pieniä pumpulihäntäisiä kaniineja, jotka koettavat uskotella olevansa suuria peloittavia susia. Katsokaa miten he menettelevät. Kun mahtimiehet halusivat myydä Little Copper-osakkeita, lähettivät he Jakey Fallowin New Yorkin arvopaperipörssiin huutamaan: 'Minä ostan kaikki Little Copperin osakkeet tai osan niistä viidestäkymmenestä viidestä.' — Little Copper oli silloin viidessäkymmenessä neljässä. Ja kolmessakymmenessä minuutissa nuo pumpulihännät — rahamiehiksi jotkut nimittävät heitä — saivat Little Copperin kohoamaan kuuteenkymmeneen. Ja tunnin kuluttua syntyi paniikki ja Little Copper aleni neljäänkymmeneen viiteen, jopa neljäänkymmeneen.
"He toimivat tietämättään pomojen kätyreinä. Miltei yhtä paljon kuin he ryöstävät raukkoja, ryöstävät pomot heitä. Tai käyttävät pomot heitä välikappaleinaan ryöstäessään toisiaan. Tällä tavoin trusti viimeisessä paniikissa kaappasi Chattanogan Hiili- ja Rautayhtiön osakkeita. Trusti sai aikaan tuon paniikin. Se tahtoi saattaa häviöön pari suurta pankkiyhtiötä ja löylyttää samalla puolta tusinaa pomoja; ja se teki tämän peloittamalla pumpulihännät. Pumpulihännät pitivät huolen muusta ja yhtiö keräsi Chattanogan Hiili- ja Rautayhtiön osakkeita. Ken tahansa, kellä on rohkeutta ja ymmärrystä, voi tanssittaa pumpulihäntiä mielensä mukaan. Minä en suorastaan vihaa heitä, mutta en juuri kunnioita tuollaisia pelkureita."