XX LUKU.
Kun lauttauslaitos alkoi toimia ja Oaklandin ja San Fransiskon väliseen matkaan tarvittava aika oli lyhentynyt puoleksi, olisivat Daylightin hirvittävät menot voineet vähentyä. Mutta ne eivät todella vähentyneet, sillä hän ryhtyi heti muihin yrityksiin. Hän myi tuhansittain tontteja, tuhansia koteja oli rakennettu ja parhaillaan rakennettiin. Niinikään hän myi tehtaanpaikkoja ja liiketalojen tontteja Oaklandin keskuksesta. Tästä oli seurauksena, että Daylightin maa-alueiden arvo varmasti kohosi. Mutta, kuten ennenkin, oli hänellä suurenmoiset suunnitelmat. Hän oli jo alkanut lainata pankeilta. Suuret voitot, mitkä hän sai myymällä maata, hän heti käytti uusiin maa-ostoihin; ja sen sijaan, että olisi maksanut entiset lainat, hankki hän uusia. Hän käytti Oaklandissa samaa menettelytapaa, mitä oli käyttänyt Dawson Cityssä; mutta hän teki sen tietäen, että nyt oli kysymys varmasta liikeyrityksestä eikä epävarmasta kullankaivuusta.
Pienessä muodossa muut miehet seurasivat hänen esimerkkiään, ostivat ja myivät maata ja hyötyivät hänen parannuksistaan. Mutta tämä ei ollut mitään odottamatonta ja heidän ansaitsemansa pienet omaisuudet eivät Daylightia harmittaneet. Oli kuitenkin yksi poikkeus. Simon Dolliverilla, jolla oli rahaa sekä ymmärrystä ja rohkeutta käyttää sitä, näytti olevan hyvät toiveet koota monta miljoonaa Daylightin kustannuksella. Dolliver noudatti Daylightin menettelytapaa, toimi nopeasti ja täsmällisesti ja käytti voittonsa heti uusiin ostoihin. Useamman kuin kerran oli hän Daylightin tiellä, kun tämä oli ruvennut noudattamaan samaa menettelytapaa kuin Guggenhammerin liike keksittyään Ophirin.
Daylightin laivatelakoilla tehtiin ripeää työtä; mutta ne nielivät suunnattomasti rahaa eikä niitä saatu niin nopeasti valmiiksi kuin lauttauslaitosta. Rakentamisvaikeudet olivat suuret, ruoppaaminen ja täyttäminen jättiläistyötä. Pelkkään paaluttamiseen menevä rahaerä ei ollut vähänen. Keskimäärin tuli jokainen paalu valmiiksi kiinnitettynä maksamaan kaksikymmentä dollaria kullassa ja näitä paaluja tarvittiin tuhansittain. Kaikki saatavissa olevat täysikasvuiset eukalyptyspuut käytettiin ja suuret lautalliset mäntypaaluja tuotettiin Pugetin salmen rannalta.
Daylight ei tyytynyt raitioteitään varten valmistamaan sähköä vanhan-aikaisella tavalla, voima-asemilla, vaan perusti Sierran ja Salvadorin Voimayhtiön. Tästä tuli heti suurisuuntainen. Matkallaan vuoristosta se kulki San Joaquin-laakson poikki ja Contra Costa-kukkulain lävitse se saattoi antaa voimaa ja valoa monelle kauppalalle ja suurehkolle kaupungille; siitä piti saada sekä katu- että asuntovalaistus. Heti kun sähkölaitosten maan osto Sierrassa oli pikaisesti päätetty, alotettiin rakennustyöt.
Ja tähän tapaan työt jatkuivat. Oli tuhansia reikiä, joihin lakkaamatta täytyi syytää rahaa. Mutta se oli kaikki niin tervettä ja rehellistä, että Daylight, joka oli syntynyt pelaajaksi ja oli selvä- ja kaukonäköinen, ei voinut pelata varovaisesti ja varmasti. Nyt oli sopiva tilaisuus ja hän saattoi vain yhdellä tavalla käyttää hyväkseen: pelaamalla suurta peliä. Eikä hänen ainoa neuvonantajansakaan, Larry Hegan, joka tunsi kaikki hänen suunnitelmansa, kehoittanut häntä varovaisuuteen. Päinvastoin oli Daylightin pakko hillitä tämän haschisch-uneksijan hurjia näkyjä. Daylight ei ainoastaan ottanut suuria lainoja pankeilta ja trustiyhtiöiltä, vaan täytyi hänen sitäpaitsi myydä muutamien yhtiöittensä osakkeita. Hän teki sen kuitenkin vastahakoisesti ja piti useimmat suurista yrityksistään kokonaan ominaan. Niiden yhtiöiden joukossa, joihin hän vasten tahtoaan salli ostavan yleisön liittyä oli Kultaisen portin telakka-yhtiö, Huvipuistoyhtiö, Yhdistynyt vesiyhtiö, Encinalin laivanrakennusyhtiö ja Sierran ja Salvadorin voima-yhtiö. Kuitenkin jättivät hän ja Hegan itselleen niin paljon osakkeita, että heillä oli määräämisvalta kaikissa näissä yrityksissä.
Hänen suhteensa Dede Masoniin pysyi ennallaan. Vaikka hän viivytteli käymästä käsiksi siihen omituiseen arvoitukseen, jonka tuo suhde asetti hänen ratkaistavakseen, kasvoi hänen rakkautensa yhä. Hänen pelikielellään kuului hänen päätelmänsä: Onni oli antanut hänelle korttipakan tärkeimmän kortin ja hän oli vuosikausia halveksinut sitä. Rakkaus oli se kortti. Rakkaus oli valttikuningas, viides ässä. Se oli korttien kortti ja hän aikoi lyödä sen pöytään, pelata rajaan saakka, kun tuli mahdollisuus siihen. Hän ei vielä voinut nähdä mitään mahdollisuutta. Nykyinen peli täytyi ensin saattaa jonkunlaiseen loppuun.
Mutta hän ei voinut aivoistaan karkoittaa muistoa noista pronssinkarvaisista tohveleista, tuosta väljästä puvusta ja Deden naisellisesta suloudesta ja notkeudesta kauniissa Berkeleyn huoneessa. Vielä kerran hän eräänä sateisena sunnuntaina ilmoitti puhelimella tulonsa. Ja niinkuin on tapahtunut alinomaa siitä lähtien kuin mies ensi kerran katsoi naiseen ja sanoi häntä hyväksi, käytti hän hyväkseen miehekkään pakon sokeaa voimaa naisen salaista heikkoutta vastaan. Tosin ei Daylightin tapa ollut pyytää ja rukoilla. Päinvastoin teki hän mestarillisesti kaikki, mitä teki, mutta hänellä oli kummallinen tapa mielistellä, jota Deden oli vaikeampi vastustaa, kuin nöyrästi pyytävän rakastajan rukouksia. Heidän kohtauksensa ei päättynyt onnellisesti, sillä suuttuneena omaan heikkouteensa Dede sanoi:
"Te vaaditte minua koettamaan onnea, menemään kanssanne naimisiin ja luottamaan siihen, että kaikki käy hyvin. Ja elämä on peliä, sanotte. No niin, pelatkaamme. Ottakaa raha ja heittäkää se ilmaan. Jos se putoaa kuvapuoli ylöspäin, niin tulen vaimoksenne. Jollei, niin teidän on jätettävä minut ainaiseksi rauhaan, ettekä milloinkaan saa puhua sanaakaan avioliitosta."
Daylightin silmissä välähti rakkauden ja pelihimon tuli. Vaistomaisesti hän kohotti kättään ottaakseen taskustaan rahan. Sitten hänen kätensä pysähtyi ja tuli hänen silmistään sammui.
"Jatkakaa", kehoitti Dede terävästi. "Älkää viivytelkö, tai minä saatan muuttaa mieleni ja menetätte mahdollisuutenne."
"Pieni nainen". Hänen vertauksensa olivat humoristiset, mutta hänen tarkoituksensa oli vakava. Hänen ajatuksensa olivat juhlalliset kuten hänen äänensäkin. "Pieni nainen, pelaisin koko tien Luomisesta hamaan Tuomiopäivään, panisin peliin kultaharpun toisen ihmisen pyhimyssädekehää vastaan, pelaisin vielä Uuden Jerusalemin kynnyksellä kruunua ja klaavaa penninrahoilla tai farao-peliä Päärlyporttien takana; mutta olen ikuisesti kadotettu jos pelaan rakkaudesta. Rakkaus on minulle siksi tärkeä, etten tahdo heittäytyä sattuman varaan. Rakkauden täytyy olla varma ja teidän ja minun välillä se on varma. Vaikka olisi sata mahdollisuutta yhtä vastaan, että voittaisin tämän heiton, niin en sittenkään heittäisi."
Keväällä tuli suuri paniikki. Ensimäisenä varoituksena oli se, että pankit alkoivat vaatia maksettaviksi lainojaan. Daylight maksoi heti ensimäiset mieskohtaiset lainansa; sitten hän arvasi, että tämä osoitti vain miltä suunnalta tuuli rupeisi puhaltamaan ja että Yhdysvalloissa kohta riehui tuollainen hirmuinen taloudellinen myrsky, jollaisista hän oli kuullut puhuttavan. Hän ei aavistanut miten peloittava juuri tästä myrskystä tulisi. Kuitenkin hän ryhtyi kaikkiin vallassaan oleviin varokeinoihin eikä epäillyt voivansa sitä kestää.
Rahamarkkinat kiristyivät. Aluksi tekivät muutamat Idän suurimmista pankkiliikkeistä vararikon ja kireys levisi kunnes jokainen paikkakunnan pankki supisti luotonantoaan. Daylight oli pinteessä ja hän oli pinteessä juuri siitä syystä, että hän ensi kerran pelasi rehellistä liikepeliä. Entiseen aikaan olisi tuollainen paniikki suurine arvonvähennyksineen ollut hänelle kultainen ansiotilaisuus. Nyt hänen ei auttanut muu kuin pysyä lujana ja kestää pelin hänelle tuottamat vaarat.
Hän näki selvästi aseman. Kun pankit vaativat häntä maksamaan lainansa, niin hän tiesi, että ne olivat pahassa rahapulassa. Mutta hän oli vielä pahemmassa. Ja hän tiesi, etteivät pankit välittäneet hänen ylimääräisistä takuistaan, jotka niillä oli hallussaan. Niistä ei ollut pankeille mitään hyötyä. Kun arvot siten alenivat, ei ollut myydä. Hänen takuunsa olivat hyvät, erittäin terveet ja arvokkaat. Mutta ne olivat arvottomat sellaisena aikana, jolloin lakkaamatta vaadittiin vain rahaa, rahaa, rahaa. Kun pankit huomasivat hänet paatuneeksi, vaativat ne enemmän takuita ja kun rahapula yhä kiristyi, vaativat ne kaksi ja kolme kertaa niin paljon takuita kuin olivat alkuaan vaatineet.
Toisinaan Daylight alistui näihin vaatimuksiin, mutta useammin ei, ja aina otteli hän tuimasti.
Hän taisteli aivankuin olisi savella vahvistanut hajoamaisillaan olevaa vallia. Kaikki vallin osat olivat vaarassa luhistua ja hän kulki ympäri ja vahvisti alituisesti heikoimpia paikkoja savella. Savi oli rahaa ja sitä käytettiin summa siellä ja summa täällä mikäli sitä tarvittiin, mutta ainoastaan, kun sitä kipeimmin tarvittiin. Hänen asemaansa vahvistivat Yerba Buenan lauttayhtiö, Yhdistetyt katuraitiotiet ja Yhdistetty vesiyhtiö. Vaikkeivät ihmiset enää ostaneet asunto- ja liiketalo- ja tehtaantontteja, täytyi heidän kulkea hänen raitiovaunuissaan ja lauttausveneissään ja käyttää hänen vettään. Kun koko liikemaailma kipeästi kaipasi rahaa ja oli sen puutteessa joutua häviöön, virtasi joka kuukauden ensimäisenä päivänä monta tuhatta dollaria vesijohtomaksuina hänen kassakirstuihinsa ja raitioteiltä ja lautalta tuli joka päivä kymmenen tuhatta dollaria hopea- ja nikkelilanteissa.
Rahaa ennenkaikkea vaadittiin ja kaikki olisi ollut hyvin, jos hän olisi saanut käyttää kaikki rahat säännöllisistä tulolähteistään. Asiain näin ollen hän sai lakkaamatta taistella voidakseen pitää osan niistä. Parannustyöt lakkautettiin ja vain ehdottomasti välttämättömät korjaukset suoritettiin. Tuimimmin täytyi hänen otella voidakseen suorittaa liikekulut, eikä tämä taistelu milloinkaan päättynyt. Pakko hankkia velkaa ja säästää ahdisti häntä lakkaamatta. Hän kiristi suurhankkijoita ja säästi konttorihenkilökunnan palkoissa ja postimerkkikuluissakin. Kun hänen alijohtajansa ja osastopäällikkönsä saivat aikaan ihmeitä menojen vähentämisessä, vaati hän enemmän. Kun he toivottomina vääntelivät käsiään, osoitti hän heille, miten enemmän voitiin saada aikaan.
"Te saatte kahdeksantuhatta dollaria vuodessa", sanoi hän Matthewsonille. "Teillä on parempi palkka kuin milloinkaan ennen elämässänne. Teidän menestyksenne riippuu minun menestyksestäni. Teidänkin on kestettävä osanne jännityksestä ja tappionuhasta. Teillä on luottoa kaupungilla. Käyttäkää sitä. Tehkää velkaa teurastajalle ja leipurille ja kaikille muillekin. Ymmärrättekö? Te saatte nyt suunnilleen kuusisataa kuusikymmentä dollaria kuukaudessa. Minä vaadin nämät rahat. Tästälähtien alennetaan jokaisen palkka sadaksi dollariksi. Minä korvaan teille tappionne, kun myrsky on ohitse."
Kun he kaksi viikkoa myöhemmin tarkastelivat palkkauslistaa, sanoi
Daylight:
"Matthewson, kuka on kirjanpitäjä Rogers? Sisarenpoikanneko? Niinpä arvelinkin. Hän saa kahdeksankymmentä viisi dollaria kuukaudessa. Saakoon hän tästä lähtien kolmekymmentä viisi. Nuo viisikymmentä minä lainaan."
"Mahdotonta!" huudahti Matthewson. "Hän tuskin tulee toimeen nykyisellä palkallaan ja hänellä on vaimo ja kaksi lasta."
Daylight keskeytti hänet voimakkaalla kirouksella. "Ei voi! Mahdotonta! Mitä helvettiä luulette minun tekevän? Luuletteko minun kustantavan heikkomielisten kotia? Luuletteko minun ruokkivan ja vaatettavan ja ruokkoovan idiootteja, jotka eivät kykene pitämään huolta itsestään? En ikinä. Minä olen nyt pinteessä ja nyt täytyy jokaisen, joka tekee minulle työtä olla pinteessä. Minä en halua mitään kauniinilman lintuja istumassa konttorini nojatuoleilla. Nyt on ruma ilma, kirotun ruma ilma ja heidän on kärsittävä siitä kuten minunkin. Oaklandissa on juuri nyt kymmenentuhatta ihmistä työtönnä ja San Fransiskossa kuusikymmentä tuhatta. Sisarenpoikanne ja kaikki muut saavat tehdä niinkuin juuri sanoin tai suoria tiehensä. Jos joku heistä joutuu rahattomaksi, niin auttakaa te heitä luotollanne. Ja alentakaa kaikki palkat samaan tapaan. Olen pitänyt huolta monesta tuhannesta ihmisestä, joiden täytyy nyt jonkun aikaa itse pitää huolta itsestään."
"Te sanotte, että on hankittava uusi suodatin", sanoi hän vesijohtolaitospäällikölleen. "Saammehan nähdä. Juokoot Oaklandin asukkaat vaihteeksi mutaa. Siitä he oppivat pitämään arvossa hyvää vettä. Keskeyttäkää työt. Eroittakaa työmiehet. Peruuttakaa tilaukset. Sopimuksentekijät antavat haasteen? Antakoot vaan."
Ja Wilkinsonille: —
"Poistakaa lauttauslaitoksen viimeinen kulkuvuoro. Soutakoon yleisö ja tulkoon varhain kotiin vaimonsa luo. Ja poistakaa viimeinen raitiovaunu, joka liittyy 12,45 Twenty-secondiin ja Hastingsiin tulevaan veneeseen. En voi kulettaa sitä parin kolmen matkustajan takia. Tulkoot aikaisemmalla veneellä kotiin tai kävelkööt. Nyt ei ole aika harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Poistakaa samalla muutamia raitiovaunuja, jotka kulkevat vilkkaimpaan liikeaikaan."
Ja toiselle johtajalle, jota alituiset menojensupistusvaatimukset tuskastuttivat:
"Sanotte, ettette voi tehdä sitä, ettekä voi tehdä tätä. Näytän teille viimeiset esimerkit tässä suhteessa. Onko teidän pakko alistua? Hyvä, jos ajattelette niin. En ole milloinkaan tavannut miestä, joka olisi ollut niin pahassa rahapulassa kuin minä nyt. Ja jos joku luulee, etten tule toimeen ilman häntä, niin näytän hänelle viimeisen esimerkin ja annan hänelle lähtöpassit."
Ja tähän tapaan hän taisteli ja pakotti ja uhmaili ja vieläpä mielistelikin saadakseen muut taipumaan tahtoonsa. Se oli taistelua, taistelua, taistelua ilman pysähdystä aamusta iltaan. Hänen yksityiskonttorissaan oli joka päivä tungosta. Kaikki tulivat häntä tapaamaan tai saivat määräyksen tulla. Milloin julisti hän toivehikkaan mielipiteensä paniikista, milloin kertoi hupaisen jutun, keskusteli vakavasti liikeasioista tai vaati suoraan hyväksymään jonkun toimenpiteen tai jättämään paikkansa. Eikä ollut ketään, joka olisi häntä tukenut ja rauhoittanut. Hänen täytyi pakoittaa, pakoittaa, pakoittaa ja hän yksin pystyi siihen. Ja tätä jatkui päivästä päivään ja koko liikemaailma huojui hänen ympärillään ja liike toisensa perästä teki vararikon.
"Kaikki hyvin, ukkoseni", sanoi hän joka aamu Heganille ja samoja iloisia sanoja hän toisti päivät päästään paitsi silloin, kun hänen täytyi kuumimmin otella taivuttaakseen ihmiset ja asiat tahtonsa mukaan.
Kello kahdeksalta hän oli joka aamu konttorissaan. Kello kymmeneltä hän läksi voimavaunullaan kierrokselle pankkiin. Ja tavallisesti oli hänellä vaunussa mukanaan nuo kymmenen tuhatta dollaria ja enemmän, jotka hänen lauttansa ja raitiotiensä olivat edellisenä päivänä ansainneet. Nämä olivat liikepadon heikoimpia kohtia varten. Ja toisen pankinjohtajan kanssa toisensa perästä hän esitti samantapaisia kohtauksia. He olivat kaikki pelon lamauttamia ja ennenkaikkea hän esitti mahtavan ja elinvoimaisen optimistin osaa. Ajat elivät jo paranemaan päin. Tietysti olivat. Merkit olivat jo ilmassa. Täytyi vain kestää vielä jonkun aikaa. Siinä kaikki. Idässä oli jo runsaammin rahaa liikkeessä. Katsokaa kaupanhierontaa Wall Streetillä viime vuorokauden aikana. Siitä näki, mistä päin tuuli alkoi puhaltaa. Eikö Ryan ollut sanonut niin ja niin? Ja eikö kerrottu, että Morgan aikoi tehdä sen ja sen?
Mitä häneen itseensä tuli, niin eivätkö tulot raitioteiltä yhä lisääntyneet? Paniikista huolimatta muutti Oaklandiin yhä enemmän väkeä. Ja maata alettiin taas ostaa. Hän oli myynyt tuhansia acreja maata esikaupungeistaan. Luonnollisesti oli se uhraus, mutta se vähentäisi jännitystä ja rohkaisisi pelkureita. Pelkurit — nepä juuri saivatkin häiriötä aikaan. Jollei olisi ollut pelkureita, niin ei olisi ollut paniikkiakaan. Idän rengas hieroi nyt hänen kanssaan kauppoja ottaakseen haltuunsa osake-enemmistön Sierran ja Salvadorin voimayhtiössä.
Ja ellei iloinen keskustelu auttanut, vaan Daylightin täytyi rukoilla ja pyytää, tai pankit osoittautuivat taipumattomiksi, muutti hän menettelytapaa. Jos he saattoivat uhmailla, niin saattoi hänkin uhmailla. Jos palvelus, jota hän pyysi, kiellettiin, osasi hän vaatia. Ja kun tuli avoin ja kaunistelematon taistelu kysymykseen, osasi hän kyllä pitää puoliaan.
Mutta hän tiesi myöskin, milloin ja miten tuli taipua, Kun hän näki, että valli jollakin kohtaa oli auttamattomasti luhistumaisillaan, paikkasi hän sen rahalla, jota sai kolmesta tuottavasta yhtiöstään. Jos pankit sortuivat, sortui hänkin. Kaikki riippui siitä, kestivätkö ne. Jos ne tekivät vararikon ja kaikki hänen arvopaperinsa, jotka niillä oli hallussaan, joutuisivat sekasortoisille markkinoille, oli se hänenkin loppunsa. Ja kun aika kului, sattui joskus, että hän päivittäisin raha-erän lisäksi kuletti punaisessa automobiilissaan varmimpia arvopapereitaan, nimittäin Lauttausyhtiön, Vesijohtoyhtiön ja Yhtyneiden raitioteiden osakkeita. Mutta hän teki tämän vastahakoisesti ja taisteli tuuma tuumalta.
Merchant San Antonio-pankin johtajalle, joka väitti, että pankkiin tuotiin niin paljon muita papereita, hän sanoi:
"Ne ovat vähäpätöisiä liikeyrityksiä. Tehkööt ne vararikon. Hyödytte enemmän, jos autatte minua. Minä olen liian voimakas joutuakseni häviöön. Te voisitte vain saattaa minut pulaan ja joutuisitte itse rettelöihin. Antakaa pikkuliikkeitten tehdä vararikko ja minä autan teitä siinä."
Ja tänä liikesekasorron aikana Daylight järjesti Simon Dolliverin asiat
ja sai aikaan, että tämä kilpailija teki täydellisen vararikon. Golden
Gate National oli Dolliverin päävarustus ja tämän laitoksen johtajalle
Daylight sanoi:
"Te olette nyt joutunut kovaan ahdinkoon, sillä Dolliver on käyttänyt teitä ja minua hyväkseen koko ajan. Se ei käy päinsä. Te kuulette, se ei käy päinsä. Dolliver ei voisi hankkia teille yhtätoista dollaria pelastaakseen teidät. Minä annan teille neljän päivän nikkelilantit raitioteillä — siitä tulee neljäkymmentätuhatta dollaria. Ja kuukauden kuudentena päivänä te saatte kaksikymmentätuhatta; lisää Vesijohtoyhtiöstä." Hän kohautti olkapäitään. "Hyväksykää tai hyljätkää. Ne ovat minun sanani."
"Minä olen kaikkiruokainen, en halveksi mitään tarjona olevaa ruokaa", selitti Daylight tänä iltapäivänä Heganille; ja Simon Dolliver vaelsi samaa tietä kuin muutkin onnettomat tässä suuressa paniikissa, jossa oli paljon papereita ja vähän rahaa.
Daylightin keinot ja neuvot olivat hämmästyttävät. Ei ollut mitään niin suurta eikä pientä, jota hänen kirkkaat silmänsä eivät olisi keksineet. Jännitys, jossa hän eli, oli hirveä. Hän ei enää syönyt väliateriaa. Päivät olivat liian lyhyet ja hänen yhdeksän tuntiansa olivat täynnä puuhaa ja hänen konttorinsa täynnä väkeä. Kun työpäivä oli päättynyt, oli hän lopen uuvuksissa ja hillittömämmin kuin milloinkaan ennen hän etsi unohdusta alkoholista. Hän ajoi suoraan hotelliinsa ja meni suoraan huoneisiinsa, mihin hänelle heti tuotiin päivän ensimäinen Martini. Päivällisellä olivat hänen aivonsa jo hyvin tylstyneet ja paniikki oli unohtunut. Maata mennessä, jolloin häh vielä joi skotlantilaista whiskya, oli hän juovuksissa — ei rajusti eikä meluavasti juovuksissa, eikä typeränä, vaan suloisessa tylsyydentilassa.
Seuraavana aamuna hän heräsi huulet ja suu kuivina ja päässä raskauden tunne, joka pian hävisi. Kello kahdeksalta hän oli konttoripöytänsä ääressä taistovalmiina, kello kymmeneltä hän läksi mieskohtaiselle kierrokselleen pankkeihin ja tämän jälkeen hän keskeytymättä iltaan saakka selvitteli teollisuuden, rahamaailman ja ihmisluonnon sotkuisia johtolankoja. Ja illalla hän palasi hotelliin Martin cocktailien ja skotlantilaisen whiskyn ääreen ja tällainen oli hänen päiväjärjestyksensä päivästä päivään kunnes päivät muuttuivat viikoiksi.