XXI LUKU.
Vaikka Daylight toverien seurassa esiintyi rohkeana ja väsymättömänä, tarmoa ja elinvoimaa uhkuvana, oli hän sielunsa syvyydessä hyvin väsynyt mies. Ja toisinaan hänen ollessaan väkijuomien huumaamana oli hänen järkensä kirkkaampi kuin hänen selvänä ollessaan, kuten esimerkiksi eräänä yönä, kun hän istui vuoteensa laidalla kenkä kädessään ja mietti Deden sanoja, ettei hän voinut nukkua useammassa kuin yhdessä vuoteessa kerrallaan. Yhä pitäen kenkää kädessään hän katseli jouhisuitsia seinillä. Sitten hän kenkä kädessään nousi ja rupesi niitä laskemaan ja meni kahteen muuhunkin huoneeseensa voidakseen laskea kaikki. Sitten hän palasi vuoteelleen ja sanoi juhlallisesti kengälleen:
"Pieni nainen on oikeassa. Vain yksi vuode kerrallaan. Sata neljäkymmentä kappaletta jouhisuitsia, enkä yhdelläkään niistä tee mitään. Yhdet suitset kerrallaan! En voi ratsastaa yhdelläkään hevosella. Vanha Bob raukka. Olisi parasta lähettää sinut laitumelle. Kolmekymmentä miljoonaa dollaria ja sata miljoonaa tai ei mitään tulossa ja mitä hyötyä on minulle siitä? On paljon sellaista, mitä rahalla ei voi ostaa. En voi ostaa tuota pientä naista. Mitä hyötyä on kolmestakymmenestä miljoonasta, kun minuun ei mahdu enempää kuin neljännes cocktailia päivässä. Olisi eri asia, jos minulla olisi sadan neljänneksen cocktailin jano. Mutta yksi neljännes — yksi vaivainen pieni neljännes! Minä, kolmenkymmenen miljoonan omistaja olen joka päivä enemmän orjuutettu kuin kaksitoista miestä, jotka ovat minulla työssä ja ainoa palkkani on kaksi ateriaa, jotka eivät maistu hyvälle, vuode, neljännes Martin cocktailia ja sata neljäkymmentä kappaletta jouhisuitsia seinillä." Hän tuijotti synkkänä ympärilleen. "Herra Kenkä, olen suuttunut."
Paljon pahempi kuin hillitty, säännöllinen juomari, on yksinäinen juomari ja siksi oli Daylight kehittymässä. Hän joi harvoin enää seurassa, vaan omassa huoneessaan, itsekseen. Palattuaan väsyneenä joka päivän keskeytymättömien ponnistusten perästä, hän huumasi itsensä uneen, tietäen, että hän aamulla heräisi kuivin ja polttavin suin ja toistaisi saman päiväjärjestyksen.
Mutta paikkakunta ei tavallisella joustavuudellaan tullutkaan entiselleen. Rahaa ei ollut liikkeellä, vaikka Daylightin ja kaikkien muiden lehtien tilapäinen lukija olisi voinut tehdä vain sen johtopäätöksen, että kireä raha-aika jo oli ohi ja että paniikki kuului jo menneisyyteen. Kaikki julkiset lausunnot olivat toivehikkaita ja iloisia, mutta yksityisesti moni näiden lausuntojen antajista oli hyvinkin ahtaalla. Kohtaukset Daylightin yksityiskonttorissa ja hänen johtajiensa neuvottelukokoukset olisivat kumonneet hänen sanomalehtiensä pääartikkelit; kuten esimerkiksi silloin, kun hän sanoi Sierran ja Salvadorin voimayhtiön, Yhdistetyn vesiyhtiön ja muutamien muiden osakeyhtiöitten suurille osakkeenomistajille:
"Teidän täytyy ponnistaa. Teillä on hyvät osakkeet, mutta teidän täytyy tehdä uhrauksia saadaksenne pitää ne. Ei kannata pitää koreita puheita kireästä ajasta. Enkö minä muka tiedä, että nyt on kovat ajat käsissä? Olettehan te juuri siitä syystä täällä. Kuten jo ennemmin sanoin, täytyy teidän ponnistaa. Minulla on osake-enemmistö ja asiat ovat sillä kannalla, että on ryhdyttävä verottamaan osakkaita. On tehtävä joko se tai vararikko. Pienet osakkeenomistajat voivat mennä menojaan, mutta te suuret, ette voi. Tämä laiva ei vajoa niinkauvan kuin te olette siinä mukana. Mutta jos te jätätte sen, niin te varmasti vajootte pohjaan ennenkuin ennätätte rannalle. Tähän verotukseen on suostuttava, siinä kaikki."
Suurilla tukkuliikkeenomistajilla, hänen hotelliensa hankkijoilla ja kaikilla niillä, jotka lakkaamatta vaativat maksua, oli kuumat puolituntisensa hänen kanssaan. Hän kutsui heidät konttoriinsa ja selvitteli heille viimeisiä esimerkkejä siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun kovalle ottaa.
"Kautta Jumalan, teidän täytyy tukea minua!" sanoi hän heille. "Jos te luulette, että nyt on kysymyksessä pieni hupainen whisti-peli ja että te voitte sen lopettaa ja mennä kotiin milloin haluatte, niin te suuresti erehdytte. Watkins, te huomautitte muutama minuutti sitten, ettette voi kestää sitä. Nyt sanon minä teille jotakin. Te kestätte, sillä hyvä. Teidän täytyy yhä edelleenkin hankkia minulle mitä tarvitsen, ja ottaa paperini kunnes rahapula on ohitse. Miten te siitä selviätte, on teidän asianne eikä minun. Muistatteko, mitä tein Klinknerille Altamont Trust Yhtiölle? Tunnen liikeasianne paremmin kuin te itsekään tunnette ja jos te koetatte hyljätä minut, niin minä saatan teidät häviöön. Vaikka itse joutuisinkin häviöön, niin olisi minulla kuitenkin aikaa käydä teidän kimppuunne ja vetää teidät mukanani. Meidän kaikkien täytyy yhdessä vajota tai uida ja te kyllä käsitätte, että teidän täytyy oman etunne vuoksi auttaa minua."
Ehkä kuumimmat ottelunsa oli hänellä Yhdistetyn vesijohtoyhtiön osakkeenomistajien kanssa, sillä hän käytti koko tämän yhtiön suuret tulot omiin tarpeisiinsa. Mutta hän ei milloinkaan antanut omavaltaisuutensa mennä liian pitkälle. Vaikka hän pakoitti uhrauksiin henkilöt, joiden kohtalo riippui hänen kohtalostaan, auttoi hän heidät kuitenkin pälkähästä, kun he joutuivat pahaan pulaan. Ainoastaan voimakas mies saattoi pelastaa niin sotkuisen aseman niin jännittävänä aikana ja Daylight oli mies siihen. Hän kierteli ja kaarteli, suunnitteli ja keksi keinoja, uhmaili heikompia, rohkaisi pelkureita eikä armahtanut niitä, jotka karkasivat leikistä.
Ja vihdoinkin, kun kesä oli alulla, kääntyi kaikki parempaan päin. Tuli päivä, jolloin Daylight teki jotakin odottamatonta. Hän lähti konttorista tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti ja siitä syystä, ettei ensi kerran paniikin alettua siellä ollut mitään välttämätöntä tehtävää suoritettavana. Ennen lähtöään hän pistäytyi Heganin yksityiskonttoriin juttelemaan ja kun hän nousi lähteäkseen niin hän sanoi:
"Hegan, me olemme onnenpoikia. Olemme suoriutuneet pulskasti pulmasta tarvitsematta jättää jälkeemme ainoatakaan lunastamatonta panttia. Pahin on ohitse ja loppu on näkyvissä. Vain ohjat kireällä vielä parin viikon ajan, hiukan rahapulaa tai levottomuutta silloin tällöin, ja me saamme sylkäistä kämmeniimme."
Hän muutti ohjelmaansa. Sen sijaan, että olisi lähtenyt suoraan hotelliinsa, hän teki kierroksen ravintoloihin ja kahviloihin, joi cocktailin siellä ja cocktailin täällä ja kaksi tai kolme, kun tapasi tuttavia. Noin tunnin kuluttua hän pistäytyi Parthenonin ravintolaan juodakseen vielä viimeisen cocktailin, ennenkuin läksi päivälliselle. Tällöin oli alkoholi miellyttävästi lämmittänyt koko hänen olemuksensa ja hän oli parhaimmalla tuulellaan. Ravintolan nurkassa koettelivat muutamat nuoret miehet parhaillaan vanhaa temppua koettaa painaa toistensa kädet alas kyynärpäitten ollessa pöydällä. Muuan leveäharteinen nuori jättiläinen ei milloinkaan liikahuttanut kyynärpäitään, vaan aina painoi kaikkien kädet pöytään. Tämä herätti Daylightin mielenkiinnon.
"Se on Slossom", kertoi tarjoilija vastaukseksi hänen kysymykseensä. "Hän on U.C:n paras moukarinheittäjä. Lyönyt kaikki ennätykset tänä vuonna ja hänellä on maailmanennätys. Hän on oikein voimakas."
Daylight nyökähytti päätään ja meni hänen luokseen ja asetti kätensä vääntöasentoon.
"Minäkin tahtoisin yrittää, poikaseni", sanoi hän.
Nuori mies nauroi ja tarttui hänen käteensä; ja Daylightin hämmästykseksi painui hänen oma kätensä pöytään.
"Malttakaahan", mutisi hän. "Vielä kerran. En ollut tällä kertaa valmiina."
Taas heidän kätensä yhtyivät. Se kävi nopeasti. Daylightin lihasten hyökkäysasento muuttui silmänräpäyksessä puolustusasennoksi ja vastustuskin oli turhaa, hänen kätensä painui pöytään. Daylight oli ymmällä. Tässä ei ollut tapahtunut mitään konnankoukkua. Molemmat olivat yhtä harjaantuneet tähän temppuun tai oikeastaan oli hän itse harjaantuneempi. Voima, pelkkä voima oli hänet voittanut. Hän tilasi juomia ja yhä ymmällä ja mietiskellen hän piti ylhäällä kättään ja katseli käsivarttaan aivankuin olisi nähnyt uuden oudon esineen. Hän ei tuntenut tätä käsivartta. Se ei ollut varmaankaan se käsivarsi, jota hän oli kuljettanut mukanaan kaikki nämät vuodet. Entinen käsivarsi. Ennen olisi ollut leikintekoa hänelle painaa tuon nuoren miehen käsi pöytään. Mutta tämä käsivarsi — hän katseli sitä katselemistaan niin epäillen ja kummissaan, että nuoret miehet purskahtivat nauruun.
Tämä nauru herätti hänet mietteistään. Hän yhtyi siihen aluksi, mutta sitten hänen kasvonsa hitaasti muuttuivat vakaviksi. Hän kääntyi moukarinheittäjän puoleen.
"Poikaseni", sanoi hän, "antakaahan, kun kuiskaan teille salaisuuden.
Lähtekää täältä ja lopettakaa juominen ennenkuin olette alottanutkaan."
Nuori mies punastui suuttuneena, mutta Daylight jatkoi.
"Nyt kuulette isänne puhuvan ja sallikaa hänen sanoa teille yhtä ja toista. Minä olen itse nuori mies, mutta en ole. Muutamia vuosia takaperin olisi kätenne taivuttaminen pöytään ollut lasten leikkiä minulle."
Slossom katsoi häneen epäuskoisena ja toiset naureskelivat ja kokoontuivat Daylightin ympärille.
"Poikaseni, en ole taipuvainen pitämään saarnoja. Tämä on ensimäinen kerta kuin olen milloinkaan puhunut jostakin katuen, ja se on teidän syynne. Olen kokenut yhtä ja toista aikoinani, enkä ole turhamainen, kuten voitte luulla. Mutta sanon teille suoraan, että omistan piru tiesi kuinka monta miljoonaa ja että antaisin varmasti kaikki juuri tässä paikassa, jos voisin taivuttaa kätenne pöytään, jos saisin takaisin ruumiinvoimani, jotka minulla oli silloin, kun nukuin taivasalla ja ennenkuin tulin kaupunkien kanakoppeihin juomaan cocktaileja ja ajamaan automobiileilla. Poikaseni, näin on minun laitani ja näin minä siitä ajattelen. Peli ei ole minkäänarvoinen. Pitäkää huolta itsestänne ja miettikää neuvoani. Hyvää yötä!"
Hän kääntyi ja hoiperteli pois sieltä ja hänen sanojensa vaikuttavaisuutta vähensi suuresti se seikka, että hän ne lausuessaan oli niin silminnähtävästi juovuksissa.
Yhä vielä ymmällä saapui Daylight hotelliinsa, soi päivällisensä ja valmistautui menemään levolle.
"Kirottu nuori keltanokka!" mutisi hän. "Painaa pöytään minun käteni aivankuin ei mitään. Minun käteni!"
Hän piti pystyssä loukattua jäsentä ja katseli sitä ihmetellen. Käsi, joka ei vielä milloinkaan ollut tavannut vahvempaansa! Käsi, joka oli saanut Circle Cityn jättiläiset vääntelehtimään! Ja ylioppilas-poikanen oli naurusuin taivuttanut sen pöytään — kahdesti. Dede oli oikeassa. Hän ei ollut sama mies. Asema oli vakavampi kuin häh oli milloinkaan myöntänyt. Mutta nyt ei ollut aika ajatella sitä. Aamulla, nukuttuaan hyvin yön, hän tuumisi asiaa.