VI.
Hän saavutti pian uransa huippukohdan. Suuri mestari oli julkisesti ilmottanut haluavansa otella Glendonin kanssa, sitten kuin tämä ensin olisi voittanut kolme neljä muuta, jotka olivat jonkunlaisia mestaruuden aspirantteja. Puolessa vuodessa onnistui Patin raivata tieltään Kid Mc Croth ja Philadelphia-Jack Mc Bride ja silloin olivat jäljellä enää Nat Powers ja Tom Cannam. Ja kaikki olisi käynyt hyvin, jollei muuan määrätty, nuori ylhäisön nainen olisi ruvennut sanomalehtikirjottajaksi ja jollei Stubener olisi päästänyt tätä San Franciscon "Courier-Journalin" reportteria haastattelemaan Patia.
Kaikki, mitä tämä nainen kirjotti, julkaistiin aina Maud Sangsterin kirjotuksina, mikä ohimennen sanottuna oli hänen oikea nimensä. Sangsterit olivat kuuluisia rikkaudestaan. Kantaisä, vanha Jacob Sangster oli alottanut reppu selässään lännen maamiehenä. Hän oli keksinyt pohjattoman boraksikerroksen Nevadasta ja ensin vedätettyään boraksia muulilla oli hän rakennuttanut rautatien itselleen. Sitte oli hän boraksivoitoillaan ostanut tuhansia neliömaileja metsää Californiasta, Oregonista ja Washingtonista. Myöhemmin oli hän sovelluttanut yhteen politiikkaa ja kauppaa, ostanut valtiomiehiä, tuomareita ja koneita sekä tullut lukuisien teollisuuskeskuksien johtomieheksi. Sitte oli hän kuollut yltäkylläisenä kunniasta ja ihmisten kunnioituksesta ja jättänyt jälkeensä nimen, tahrapilkun historiaan sekä parinsadan miljoonan omaisuuden neljän poikansa jaettavaksi. Oikeus- ja teollisuusriidat sekä myöskin poliittiset riidat, jotka seurasivat, ja suututtivat Californiaa koko sukupolven ajan ja loppuivat kuolemattomaan vihaan ja lopulliseen tuttavuuden irtisanomiseen neljän veljeksen kesken. Nuorin, Theodore, muutti jostakin syystä mieltään saavutettuaan keski-iän, möi kaikki maatilansa ja karjalaumansa sekä kilpa-ajotallinsa ja antautui taisteluun kaikkia syntymäkaupunkinsa pahentavia mahteja vastaan, joihin kuuluivat useimmat sen miljonääreistä, puhdistamaan kaupunkia kaikesta siitä saastasta, jonka vanha Jacob Sangster oli sinne tuonut.
Maud Sangster oli Theodoren vanhin tytär. Sangsterin suku synnytti aina miehistään keinottelijoita ja naisistaan kaunottaria. Maud ei ollut poikkeus. Hän oli myös perinyt jotain Sangster-veren seikkailuhalusta, sillä ennen kuin hän oli ehtinyt kypsyä naiseksi, oli hän suorittanut tehtäviä, joita ei kukaan muu hänen asemassaan oleva nainen olisi tehnyt. Vaikka hän oli niin kaunis, oli hän jäänyt naimattomaksi. Hän oli oleskellut Euroopassa tulematta silti kotiin aviomies mukanaan ja hän oli antanut rukkaset lukuisille kotimaisille kosijoille. Hän oli antautunut harrastamaan ulkoilmaurheilua ja tullut mestariksi tennispelissä, täyttänyt viikkolehtien palstat tapainrikkomisillaan, käynyt jalan San Mateosta Skuta Cruziin määrätyssä ajassa erään vedonlyönnin johdosta ja kerran herättänyt huomiota pelaamalla pooloa miehisessä joukkueessa. Hän oli aikoinaan harrastanut taiteita, ja oli hänellä ollut oma atelieerinsakin San Franciscon ylioppilaskorttelissa.
Kaikki tämä oli ollut hyvin vähän merkityksellistä, kunnes hänen isänsä uudistussairaus alkoi. Hän ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaista miestä, jonka edessä hän olisi voinut taipua ilolla, ja aina oli hän inhonnut niitä, jotka olivat koettaneet voittaa hänen myötätuntonsa. Sen tähden suuttui hän isänsä sekaantumisesta hänen elämäntapoihinsa ja kruunasi entiset tekonsa muuttamalla pois kotoa ja ryhtymällä Courier-Journalin palvelukseen. Hän alotti kahdenkymmenen dollarin viikkopalkalla, mutta hänen palkkansa nousi viiteenkymmeneen. Hänen tehtäviinsä kuului pääasiallisesti musiikki-, teatteri- ja taidearvostelu, mutta hän antautui myös suoranaisiin sanomalehtimiehen tehtäviin, silloin kuin ne olivat hänen mielestään kyllin mieltäkiinnittäviä. Siten hän esimerkiksi haastatteli kuuluisaa Pierpot Morgania, sen jälkeen kuin puolentusinaa newyorkilaista sanomalehtimiestä oli tästä hävyttömästi soimaten kirjotellut, kävi sukeltajan puvussa Golden Gaten pohjassa ja lensi Roodin, "lintumiehen" kanssa, kun tämä löi kaikki siihenastiset pituuslentoennätykset lentämällä aina Riversideen saakka.
Ei kuitenkaan saa kuvitella, että Maud Sangster olisi ollut joku karkeajäseninen amatsoni. Päinvastoin oli hän harmaasilmäinen, hoikka, keskikokoinen, nuori neito kahdenkymmenenkolmen vuoden seutuvilla. Hänen kätensä olivat tavattoman pienet, samoin jalat, kuuluakseen urheilijattarelle tai yleensä kenellekään. Aivan päinvastoin kuin muut urheilijattaret, osasi hän olla hienon naisellinen.
Omasta ehdotuksestaan hän sai toimittajalta määräyksen mennä haastattelemaan Pat Glendonia. Lukuunottamatta sitä, että hän kerran oli nähnyt Bob Fitzissimonsin seurapuvussa Palace hotellissa, ei hän koskaan elämässään ollut nähnyt ammattinyrkkeilijää. Hän ei myöskään ollut utelias sellaista näkemään — ainakaan hän ei ollut ollut utelias, ennen kuin nuori Pat Glendon saapui San Franciscoon treenaamaan itseään otteluun Nat Powersia vastaan. Silloin oli hän muistanut Patin sanomalehtinimen — Villipedon. Glendon olisi varmaankin katsomisen arvoinen. Siitä, mitä hän Patista oli lukenut, oli hän saanut sen käsityksen, että tämä oli ihmishahmossa oleva hirviö, raaka ja hurja kuin viidakon peto. Patin valokuvat eivät tosin vahvistaneet häntä siinä uskossa, mutta ne kyllä puhuivat puolestaan nyrkkeilijän yliluonnollisen voimakkaista lihaksista. Sanomalehtikuvan opastamana lähti hän Cliff Housen harjotushuoneustoon Stubenerin määräämällä ajalla.
Tonttikeinottelija oli huolissaan. Pat oli uppiniskainen. Hän istui nojatuolissa toinen jalka riippuen yli tuolin kädennojan, kädessään Shakespearen runoja ja lausui mielipiteitään tulevan haastattelun johdosta.
"Mitä tekemistä naisilla on nyrkkeilyn kanssa?" kysyi hän. "Se ei kuulu heille. Mitä he siitä tietävät? Miehetkin ymmärtävät sitä surullisen vähän. En minä ole mikään mallinukke, joka pannaan ikkunalle nähtäväksi. Tuo nainen tulee tänne vain töllistelemään minua. En ole koskaan pitänyt naisista harjotushuoneessa enkä välitä siitä, että hän on reportteri."
"Mutta hän ei ole mikään tavallinen reportteri", huomautti Stubener.
"Olette kai kuullut puhuttavan Sangstereista — miljonäärisuvusta?"
Pat nyökkäsi.
"No niin, hän on yksi heistä. Hän kuuluu suureen maailmaan. Hän voisi liikkua hienon hienossa seurapiirissä, jos hän tahtoisi, sen sijaan, että hän nyt tekee työtä palkasta. Hänen isänsä on ainakin viidenkymmenen miljoonan arvoinen."
"Minkä tähden hän sitte kirjottelee sanomalehtiin ja syö jonkun köyhän sanomalehtipaholaisen leipää?"
"Hän joutui riitaan isänsä kanssa, kun ukko tahtoi ruveta puhdistamaan San Franciscoa. Tytär muutti pois kotoa. Siinä koko juttu — jätti kodin ja hankki itselleen paikan. Ja erään asian sanon teille, Pat: hän kirjottaa aivan erikoisen hienoa englantia. Tällä seudulla ei ole ketään kynäilijää, joka kykenisi kilpailemaan hänen kanssaan, kun hän pääsee vauhtiin."
Pat näytti innostuvan, ja Stubener jatkoi:
"Hän kirjottaa myös runoja — tuota tavallista hölynpölyä, aivan kuin tekin. Mutta minä oletan, että hänen on parempaa, sillä hän sai kerran painetuksikin kokonaisen kirjan. Sitäpaitsi kirjottaa hän teattereista. Hän haastattelee jokaista kuuluisaa näyttelijää, joka sattuu tulemaan tänne kaupunkiin."
"Olen lukenut hänen nimensä sanomalehdistä", sanoi Pat.
"Luonnollisesti olette sen tehnyt. Se on suuri kunnia teille, että hän tulee tänne. Se ei tule tuottamaan teille mitään vaivaa. Minä tulen olemaan saapuvilla ja antamaan hänelle tarpeelliset tiedot. Niinhän olen aina tehnyt, kuten tiedätte."
Pat loi häneen tunnustusta antavan katseen.
"Muuan asia vielä, Pat: älkää unohtako, että teidän täytyy alistua tuohon haastatteluun. Se kuuluu ammattiinne. Siten saamme suuren reklaamin ilmaiseksi. Se herättää yleisössä mielenkiintoa ja saa sen liikkeelle, ja juuri yleisöstä me hyödymme." Hän vaikeni, kuunteli ja katsoi kelloonsa. "Luulen, että hän saapuu jo. Menen ottamaan hänet vastaan ja tuon hänet sisään. Annan hänelle viittauksen siihen suuntaan, että hän ymmärtää lähteä pian. Tämä tulee käymään kädenkäänteessä." Hän kääntyi ovella. "Käyttäytykää siivosti nyt, Pat. Älkää purko hampaitanne yhteen älkääkä vastatko pitkästi hänen kysymyksiinsä."
Pat laski kirjan pöydälle, otti sanomalehden ja oli olevinaan syventynyt lukemaan sitä, kun Stubener vieraineen saapui. Pat nousi. Kohtaus muodostui molemminpuoliseksi yllätykseksi. Kun siniset silmät kohtasivat harmaat, oli melkein kuin mies ja nainen olisivat huudahtaneet voitokkaasti toinen toisilleen, aivan kuin he molemmat olisivat löytäneet odottamatta jotain, jota he olivat etsineet. Mutta sitä kesti vain silmänräpäyksen. Kumpikin oli kuvitellut toisensa aivan toisenlaiseksi, niin että iloinen jälleennäkeminen muuttui hämmennykseksi. Naisena selvisi reportteri ensimäisenä siitä, ja sen hän teki ollenkaan osottamatta olleensa hämmentynyt. Hän astui yli lattian Glendonia kohden. Tämä puolestaan tuskin huomasi, kuinka esitteleminen tapahtui. Tässähän oli nainen, oikea nainen. Pat ei ollut koskaan aavistanut, että voisi olla olemassa sellaista olentoa. Ne harvat naiset, joihin hän oli kohdistunut huomiotansa, eivät ollenkaan muistuttaneet tätä. Hän ajatteli, mitä vanha Pat olisi sanonut tästä naisesta, oliko tämä sellainen, johon piti tarttua molemmin käsin. Hän huomasi seisovansa pitäen reportteria kädestä. Pat katseli vieraan kättä ja ihmetteli sen pienuutta.
Reportteri puolestaan koetti parhaansa mukaan unohtaa tuon omituisen tunteen, joka johtui vieraan miehen vetovoimasta. Hänen edessäänhän oli nyrkkeilylavan villipeto, tuo suuri, tyhmä eläin, hurjan ammattikunnan hurjin. Hän nauroi Patin tavalle pitää hänen kättään omassaan.
"Tahtoisin saada käteni vapaaksi, mr Glendon", sanoi hän. "Katsokaa, minä… minä tarvitsen sitä todellakin."
Pat katsoi nolona häneen, seurasi katseellaan hänen katsettaan yhtyneihin käsiin ja irrotti ne samassa punastuen korviaan myöten.
Reportteri huomasi punastumisen ja teki sen johtopäätöksen ettei nyrkkeilijä ehkä ollutkaan juuri niin eläimellinen, kuin hän oli mielessään kuvitellut. Sillä hän ei voinut ajatella, että joku eläin punastuisi. Hän huomasi myös, ettei Patilla ollut tarpeeksi seurustelukykyä pyytääkseen anteeksi. Pat katsoi häneen yhä kuin hurmioissaan ja tuli vielä punaisemmaksi poskiltaan.
Stubener oli sillävälin tuonut tuolin ja viittasi neidin istumaan.
Glendon istuutui mekaanisesti omalleen.
"Hän on loistavassa kunnossa, miss Sangster, loistavassa kunnossa", sanoi impressario. "Eikö totta, Pat? Ette koskaan elämässänne ole tuntenut itseänne hyvinvointisemmaksi?"
Tämä kiusotti Glendonia. Hän rypisti hämillään otsaansa eikä vastannut.
"Olen usein halunnut tutustua teihin mr Glendon", sanoi miss Sangster. "En ole koskaan ennen haastatellut ketään nyrkkeilijää, niin että pyydän anteeksi, jollen osaa suoraan asiaan."
"Ehkä mieluimmin alottaisitte katsomalla häntä työssään?" ehdotti impressario. "Sillä aikaa kuin hän pukeutuu nyrkkeilypukuun, voin minä kertoa teille hänestä paljon — myöskin asioita, joita ei koskaan ole ollut sanomalehdissä. Kutsukaamme Walsh sisään, Pat, ja nyrkkeilkäämme muutama erä."
"Ei siitä tule mitään", murisi Glendon töykeästi aivan niin kuin villipedolta saattoi odottaakin. "Ryhtykää haastatteluun."
Tilanne muuttui ikäväksi. Stubener puhui eniten johtaen keskustelua, joka kiusotti Maud Sangsteria, samalla kuin Pat ei juuri ollenkaan ottanut siihen osaa. Miss Sangster tarkasti Patin kauniita kasvoja, kirkkaansinisiä silmiä, kauniinmuotoista, melkein kotkankaarevaa nenää ja kiinteitä huulia, jotka kaikki olivat miehekkään eivätkä ollenkaan äreän näköiset. Siinä oli sangen omituinen persoonallisuus, ajatteli hän, jos sanomalehdet olivat oikeassa kaikessa, mitä he hänestä kertoivat. Turhaan hän koetti etsiä mitään merkkiäkään eläimellisyydestä. Ja turhaan hän koetti saada keskustella suorastaan Patin kanssa. Ensiksikin tiesi hän liian vähän nyrkkeilylavasta ja ammattinyrkkeilijöistä ja niin pian kuin hän yritti saada aikaan kahdenkeskistä keskustelua, tuli Stubener heti väliin ja tulvi tiedonannoista.
"Tämä nyrkkeilyelämä lienee äärettömän mieltäkiinnittävää", sanoi miss Sangster kerran ja jatkoi huoaten: "Toivoisin tietäväni siitä enemmän. Sanokaa minulle, minkä tähden te nyrkkeilette? — niin, lukuunottamatta siitä koituvaa rahallista hyötyä." (Viimeisen hän sanoi säästyäkseen Stubenerin keskeytyksestä.) "Pidättekö, että on hauskaa nyrkkeillä? Onko jännittävää astua lavalle toista miestä vastaan? En osaa oikein lausua ajatustani, joten teidän täytyy antaa minulle anteeksi."
Pat ja Stubener alkoivat yhtaikaa, mutta Pat vei suunvuoron impressarioltaan.
"Alussa en ollenkaan ajatellut sitä…"
"Niin, katsokaas, se tuntui hänestä aivan liian helpolta", keskeytti
Stubener.
"Mutta sitte", jatkoi Pat, "kuin jouduin parempien nyrkkeilijöitten kanssa tekemisiin, todellisten kuuluisuuksien, kun minulla oli suurempaa…"
"Kiihotinta?" ehdotti miss Sangster.
"Niin, aivan oikein, kun minulla oli suurempaa kiihotinta, huomasin, että pidin siitä… hyvin paljon sitäpaitsi. Mutta en osaa antautua siihen aivan niin kokonaan kuin pitäisi. Katsokaa, samalla kuin kaikki ottelut ovat jonkunlaisia probleemeja, jotka on ratkaistava ymmärryksellä ja lihaksilla, ei tulos ole minulle koskaan…"
"Hänen ei koskaan ole tarvinnut antaa erotuomarin ratkaista ottelua", selitti Stubener. "Hän on voittanut jokaisen kilpailun nujertamalla vastustajan."
"Juuri tuo varmuus lopputuloksesta ottaa pois ihanan jännityksen", sanoi Pat.
"Haluamaanne jännitystä saatte kai tuntea, kun joudutte mittelemään voimianne Jim Hanfordin kanssa", sanoi impressario.
Pat hymyili, mutta ei sanonut mitään.
"Kertokaa lisää", innostui miss Sangster, "miltä teistä tuntuu, kun nyrkkeilette."
Pat hämmästytti impressariotaan, miss Sangsteria ja itseään sanomalla:
"En tahdo puhua teidän kanssanne sellaisista asioista. Minusta tuntuu, kuin meillä olisi tärkeämpiäkin asioita puhuttavanamme. Minä…"
Hän vaikeni äkkiä; hän tiesi vallan hyvin, mitä hän oli sanomaisillaan, mutta hän ei tietänyt, miksi hän olisi sen sanonut.
"Niin", puuttui miss Sangster puheeseen innokkaasti, "olette oikeassa.
Hyvän haastattelun ehtona on — todellinen henkilökohtaisuus."
Mutta Patin puheenlahja oli edelleen kadoksissa, ja Stubener ryhtyi vertaamaan nyrkkeilijänsä painoa, pituutta ja leveyttä Sandowin, Kauhean turkkilaisen ja Jeffriesin sekä muitten kuuluisuuksien vastaaviin ominaisuuksiin. Se ei ollenkaan innostuttanut Maud Sangsteria, ja hän osotti selvästi, että se kiusotti häntä. Hänen katseensa sattui runokirjaan. Hän otti kirjan käteensä ja katsoi kysyvästi Stubeneriin.
"Se on Patin", sanoi tämä. "Hän on innostunut tuollaiseen, värivalokuvaukseen, taidenäyttelyihin j.n.e., mutta älkää jumalan nimessä kirjottako siitä mitään. Se pilaisi hänen maineensa."
Maud Sangster katsoi ihmeissään Glendoniin, joka joutui hämilleen. Sehän oli ihastuttavaa, ajatteli miss Sangster, että nuori jättiläinen, nyrkkeilykuningas, luki runoja, kävi taidenäyttelyissä ja harrasti värivalokuvausta! Hän ei tosiaankaan ollut mikään villipeto. Miss Sangster huomasi, että Patin ujous riippui hienotunteisuudesta eikä tyhmyydestä. Shakespearen runoja! Tämähän oli jotain, josta oli otettava tarkempi selko. Mutta Stubener ryösti häneltä tilaisuuden ottamalla jälleen sananvuoron.
Muutaman minutin kuluttua pääsi miss Sangster ajatuksineen oikealle tolalle. Hänen ensimäinen kiintymyksensä Patiin heräsi taas hänen huomattuaan runokirjan. Miehen suurenmoinen koko, kauniit kasvot, tiukka suu, kirkkaat silmät, jalo otsa, jota lyhytvaalea tukka ei peittänyt, hänen fyysillinen hyvinvointinsa ja puhtautensa — kaikki tämä veti häntä puoleensa voimalla, jota hän ei ennen ollut tuntenut. Eikä hän kuitenkaan voinut olla ajattelematta rumia huhuja, joita hän viimeksi eilen oli kuullut Courier-Journalin toimituksessa.
"Olitte äsken oikeassa", sanoi hän. "On olemassa tärkeämpääkin puhuttavaa. Ajattelen, että voisitte selittää minulle erään asian, jota olen paljon ajatellut. Ellei se ole teistä vastenmielistä?"
Pat pudisti päätään.
"Tahdon olla suora. Olen joskus kuullut herrojen puhuvan ihmeellisistä otteluista ja kummallisista vedonlyönneistä enkä kiinnittänyt niihin silloin huomiotani, vaikka minusta tuntui, kuin urheilun suojassa harjotettaisiin paljon petosta. Kuu katselen esimerkiksi teitä, on minun vaikea ymmärtää, kuinka te voitte olla mukana tuollaisessa pelissä. Ymmärrän, että pidätte urheilusta sinänsä ja myöskin sen tuottamista rahoista, mutta minä en voi käsittää…"
"Ei siinä ole mitään käsittämistä", keskeytti Stubener Patin hymyillessä ystävällisesti. "Ne ovat satuja nuo puheet petoksesta, etukäteen sovituista otteluista ja kaikki tuollaiset tyhmyydet. Niissä ei ole mitään perää, miss Sangster, sen voin vakuuttaa. Sallikaa minun kertoa nyt, kuinka keksin Glendonin. Sain hänen isältään kirjeen…"
Mutta Maud Sangster ei antanut pettää itseään, vaan kääntyi Patin puoleen.
"Kuulkaahan. Muistan erikoisen hyvin erään tapauksen. Se koskee erästä ottelua, joka tapahtui useita kuukausia sitte — olen unohtanut nyrkkeilijöitten nimet. Muuan Courier-Journalin toimittajista kertoi minulle aikovansa ansaita sievoisen summan. Hän ei sanonut toivovansa, vaan aikovansa. Hän sanoi kuuluvansa niiden joukkoon, jotka tiesivät etukäteen ja lyöneensä vetoa erien lukumäärästä. Hän lausui, että ottelu tulisi loppumaan yhdeksännessätoista erässä. Tämä tapahtui kilpailun edellisenä päivänä. Seuraavana päivänä hän muistutti voitokkaasti sitä, että ottelu oli loppunut juuri siinä erässä. En sen koommin sitä ajatellut. En ollut silloin innostunut nyrkkeilyyn. Mutta nyt olen. Silloin oli tämä tapahtuma aivan sopusoinnussa nyrkkeilystä saamani käsityskannan kanssa. Siis näette, etteivät nuo huhut ole vain satuja, vai kuinka?"
"Muistan tuon ottelun", sanoi Glendon. "Se oli Owenin ja Murgweatherin välinen. Se loppui juuri yhdeksännessätoista erässä, Sam. Ja miss Sangster sanoo kuulleensa tuon erän mainittavan jo kilpailun edellisenä päivänä. Kuinka selitätte sen, Sam?"
"Kuinka te selitätte, että arpajaisissa satutaan saamaan voittonumero?" sanoi impressario vältellen, mutta hän kokosi ajatuksiaan osatakseen vastata. "Henkilöt, jotka tutkivat tapoja ja tilanteita, sekuntteja, sääntöjä ja sen semmoisia asioita, arvaavat usein oikean erän, aivan kuin kilpa-ammunnassa on satuttu arvaamaan oikeat osumat. Älkää sitäpaitsi unohtako, että samalla kuin joku voittaa, on olemassa aina joku, joka häviää, joku, joka ei ole arvannut oikein. Miss Sangster, vakuutan kunniasanallani, ettei nyrkkeilyn suojassa harjoteta mitään vilppiä."
"Mikä on teidän käsityksenne siitä, mr Glendon?" kysyi miss Sangster.
"Sama kuin minunkin", sanoi Stubener. "Hän tietää, että minä puhun totta. Hän ei koskaan ole otellut muita kuin rehellisiä otteluita. Eikö totta, Pat?"
"Kyllä, se on totta", vahvisti Pat, ja ihmeellisintä oli, että Maud
Sangster uskoi Patin sanoihin täydellisesti.
Miss Sangster pyyhkäisi kädellään otsaansa ikäänkuin vapautuakseen kaikista epäilyksistään.
"Kuulkaahan vielä", sanoi hän. "Eilen illalla sanoi sama toimittaja minulle tulevan ottelun olevan järjestetyn niin, että se tulee loppumaan juuri siinä erässä, jossa sen pitää loppua."
Stubener aivan kauhistui, mutta Patin sanat vapauttivat hänet vastaamasta.
"Silloin valehtelee toimittaja." Ensimäisen kerran oli Patin sanoissa tiukka äänensävy.
"Viime kerralla hän ei valehdellut", sanoi miss Sangster vakavana.
"Missä erässä hän sanoi minun otteluni Nat Powersin kanssa loppuvan?"
Ennen kuin nainen ehti vastata, tarttui impressario puheeseen.
"Tyhmyyksiä, Pat!" hän huudahti. "Lopettakaa jo, ne ovat noita tavallisia huhuja."
Glendon ei kuunnellut häntä, hänen katseensa, kun se kohtasi miss Sangsterin, ei ollut enää lempeä, vaan tuima ja käskevä. Reportteri oli nyt varma kosketelleensa jotain hirvittävää, jotain, joka tulisi selittämään kaiken, mikä oli herättänyt hänessä epäluuloja. Samalla kertaa tunsi hän liikutusta Patin tuiman, hallitsevan katseen ja äänen johdosta. Hänen edessään oli miehinen mies, joka tahtoi saada mielipiteensä kuuluville. "Minkä erän toimittaja mainitsi?" kysyi Glendon jälleen.
"Jumalan tähden, Pat, lopettakaa jo ajattelemasta tuollaisia hulluuksia", sanoi Stubener.
"Sallitteko minun vastata?" sanoi Maud Sangster.
"Luulen olevan parasta, että itse puhun miss Sangsterin kanssa", huomautti Pat. "Menkää te, Sam, ulos pitämään seuraa valokuvaajan kanssa."
He tarkastivat toisiaan hetken jännityksellä, sitte lähti Stubener hitaasti ovea kohti, aukaisi sen ja käänsi päätään kuullakseen paremmin.
"No, minkä erän hän ilmotti?"
"Luullakseni en erehdy", sanoi miss Sangster värisevällä äänellä, "muistaessani hänen puhuneen kuudennestatoista erästä."
Hän näki Glendonin kasvoista kuvastuvan hämmästystä, vihaa ja syytöstä, kun hän katsahti impressarioonsa, ja Maud Sangster tiesi, että isku oli osunut.
Patilla oli myös syytä vihaansa. Hän tiesi puhuneensa asiasta Stubenerin kanssa ja tiesi heidän sopineen, että yleisö saisi katsomista rahojensa edestä, ettei ottelua venytettäisi liikaa ja että se loppuisi kuudennessatoista erässä. Ja nyt oli hänen luonaan muuan nainen sanomalehtitoimistosta tietäen myöskin tämän erän.
Stubener seisoi ovella kalpeana. Hänen oli selvästikin vaikea säilyttää tasapainoansa.
"Tapaamme jälkeenpäin", sanoi Pat hänelle. "Sulkekaa ovi jälkeenne."
Ovi sulkeutui ja he jäivät kahdenkesken. Glendon ei sanonut mitään.
Hänen kasvonsa ilmaisivat rauhattomuutta ja loukkaantuneisuutta.
"No?" kysyi miss Sangster.
Pat nousi ylös seisten kookkaana ja mahtavana, sitte istuutui hän jälleen kostuttaen huuliaan kielellään.
"Sanon teille erään asian", lausui hän vihdoin. "Ottelu ei tule loppumaan kuudennessatoista erässä."
Nainen ei vastannut mitään, mutta hänen epäilevät kasvonilmeensä loukkasivat Patia.
"Odottakaa, niin saatte nähdä, miss Sangster, ja tulette myös huomaamaan, että toimittaja on väärässä."
"Tarkotatte, että ohjelma tulee muutettavaksi?" sanoi miss Sangster viekkaasti.
Pat säpsähti hänen sanojensa terävyydestä.
"Minulla ei ole tapana valehdella", sanoi hän täsmällisesti, "ei edes naisille."
"Ette ole sitä tehnyt minullekaan ettekä ole kieltänyt sitä, että ohjelma tulee muutettavaksi. Olen ehkä tyhmä, mr Glendon, mutta en ymmärrä mikä merkitys sillä on, missä erässä joku ottelu loppuu, niin kauan kuin se on edeltäkäsin määrätty."
"Sanon teille loppuerän numeron, eikä yksikään sielu lukuunottamatta teitä saa sitä tietää."
Miss Sangster kohautti hartioitaan ja hymyili.
"Se kuulostaa minusta kilpa-ajosopimukselta. Ne ovat samanlaisia, kuten tiedätte. Sitäpaitsi en ole ehdoton idiootti ja tiedän, että tässä on jotain hullusti. Minkä tähden suutuitte, kun ilmotin teille erän numeron? Minkä tähden vihastuitte impressarioonne? Minkä tähden lähetitte hänet ulos?"
Sen siaan että olisi vastannut, meni Glendon ikkunan luo katsoakseen ulos, mutta samassa muuttui hänen ajatuksensa ja hän kääntyi, ja miss Sangster tiesi näkemättään, että Pat katseli häntä. Pat tuli takaisin ja istuutui tuolilleen.
"Sanoitte, etten ole valehdellut teille, miss Sangster, ja siinä olette oikeassa. En ole valehdellut." Hän vaikeni ja koetti keksiä suoran selityksen tilanteeseen. "Uskotteko voivanne luottaa siihen, mitä nyt aion kertoa teille? Onko… ammattinyrkkeilijän kunniasanalla mielestänne mitään merkitystä?"
Maud Sangster nyökkäsi totisena, katsoi häntä suoraan silmiin varmana siitä, että Pat tulisi puhumaan totta.
"Olen aina tehnyt rehellistä työtä. En ole koskaan elämässäni käsitellyt likaisia rahoja tai käyttänyt saastaisia keinoja niiden saamiseksi. Voin lähteä siitä. Olette säikähyttänyt minut täydellisesti kertomuksellanne. En voi tässä tuokiossa päästä siitä mihinkään varmaan käsitykseen. En tiedä… mutta se juuri tekee minut rauhattomaksi. Sillä katsokaa, Stubener ja minä olemme puhuneet tästä ottelusta ja sovimme siitä, että se loppuisi kuudennessatoista erässä. Nyt tiedätte tekin sen etukäteen. Kuinka toimittaja on voinut saada tämän tietää? Ei ainakaan minulta. Stubenerin on täytynyt sanoa se jollekin… mikäli…" Hän vaikeni ajatellakseen tarkemmin. "Mikäli tuolla toimittajalla ei ole onnea arvatessaan. En voi päästä siitä selville. Minun täytyy pitää silmäni auki, odottaa ja tehdä huomioita. Kaikki, mitä olen teille sanonut, on totta. Tässä on käteni siitä vakuudeksi."
Hän nousi tuoliltaan ja seisoi ryhdikkäänä Miss Sangsterin vierellä. Hän tarttui naisen pieneen käteen, kun tämä myöskin nousi, ja katsottuaan toisiansa avoimesti ja rehellisesti suoraan silmiin, seisoivat he molemmat vaiti katsoen yhteenpuristettuihin käsiinsä. Maud Sangster ei ollut koskaan tuntenut näin selvään olevansa nainen. Molemmat kädet — toinen hento, pehmeä ja toinen jäntevä miehen käsi — kuuluivat selvästikin eri sukupuolille. Glendon alotti taas keskustelun.
"Voitte helposti saada väärän käsityksen minusta", sanoi Pat, ja samassa tunsi reportteri Patin kiinteän puristuksen muuttuvan lempeäksi, melkein hyväileväksi.
"Oli hauska, että tulitte tänne tänään", sanoi Pat kiiruhtaen heti sen jälkeen selittämään: "Tarkotan sen tähden, että olette ehkä sen kautta aukaissut silmäni huomaamaan tehdyt vääryydet."
"Olette yllättänyt minut", sanoi miss Sangster painostaen. "Luulin olevan aivan yleisesti tunnettua nyrkkeilijöitten kesken, että ammattinyrkkeilyssä harjotetaan epärehellisyyttä, etten oikein voi ymmärtää, kuinka te, joka kuulutte näitten nyrkkeilijöitten eturiviin, saatatte olla siitä tietämätön. Pidin selvänä, että olisitte tuntenut kaiken tuon, ja nyt olette te vakuuttanut minulle, ettei teillä ole ollut aavistustakaan siitä. Teidän täytyy olla aivan erilainen kuin muut."
Pat nyökkäsi.
"Siinä selitys. Seurauksena tulee olemaan, että pysyn erilläni nyrkkeilijöistä, vedonlyöjistä ja urheilunharrastajista. Oli helppoa sokaista silmäni. Mutta nyt on minun aukaistava ne. Katsokaa, nyt toimin itsenäisesti."
"Ja poistatte epäkohdat?" kysyi miss Sangster jännittyneenä, vakuutettuna siitä, että Pat varmasti täyttäisi lupauksensa.
"Ei, vaan käännän heille selkäni", vastasi Pat. "Jollei se kerran ole rehellistä, en enää koskaan tahdo olla missään tekemisissä ammattinyrkkeilyn kansa. Eräs asia on varma: tuleva ottelu Nat Powersin kanssa ei tule loppumaan kuudennessatoista erässä. Jos tuon toimittajan puheissa on jotain perää, tulevat he kaikki pettymään. Sen sijaan, että nujertaisin hänet kuudennessatoista erässä, annan ottelun pitkistyä kahdenteenkymmenenteen saakka. Sen saatte nähdä."
"Enkä minä puhu siitä mitään toimittajalle?"
Miss Sangster oli noussut valmiina lähtemään.
"Luonnollisestikaan ette. Jos hän vain arvaa, niin antakaa hänen pysyä uskossaan. Ja jos kerran asiassa on petosta, on oikein, että hän menettää kaikki vetonsa. Tämä saa jäädä meidänkeskeiseksi pikku salaisuudeksemme. Sanon teille, mitä aion tehdä. Ilmotau teille, missä erässä lopetan ottelu. Tulen lyömään Nat Powersin kahdeksannessatoista."
"Enkä minä puhu siitä halaistua sanaa kenellekään", vahvisti miss
Sangster.
"Tahtoisin pyytää teiltä pienen palveluksen", sanoi Pat harvakseen.
"Olen ehkä liian vaativainen."
Naisen kasvonilme muuttui entistä lempeämmäksi siten etukäteen ilmaisten pyynnön tulevan täytetyksi, ja Pat jatkoi:
"Tiedän, ettette mainitsisi haastattelussa mitään petoksesta. Mutta tahtoisin vielä enemmän, nimittäin ettette kirjottaisi yhtään sanaa meidän keskustelustamme."
Miss Sangster loi häneen tutkivan katseen harmailla silmillään ja vastasi sitte omaksi hämmästyksekseen:
"Luonnollisestikaan se ei tule julkisuuteen. En mainitse siitä rivilläkään."
"Tiesin sen", sanoi Pat vain.
Ensin tunsi miss Sangster itsensä pettyneeksi, kun Pat ei sanonut mitään kiitosta, mutta samassa oli hän iloinen siitä, että niin oli asianlaita. Hän ymmärsi, että Pat tämän lyhyen keskustelun aikana oli muuttanut toimintatapansa, ja hän innostui rohkeasti tutkimaan suurta nyrkkeilijää.
"Kuinka voitte sen tietää?" kysyi miss Sangster.
"En osaa sitä sanoa." Hän pudisti päätään. "Tiesin sen, toisin sanoen pidin sitä luonnollisena. Minusta tuntuu, kuin tietäisin paljon muuta teistä ja minusta."
"Mutta miksi ei haastattelua julaista? Sehän olisi hyvä reklaami, kuten impressarionne sanoo."
"Tiedän sen", vastasi Pat tyynesti. "Mutta en tahdo tuntea teitä sillä tavalla. Olen varma, että se kiusottaisi minua. En tahdo ajatella tuntevani teitä teidän ja oman ammattini perusteella. Haluaisin mieluummin muistella keskusteluamme ainoastaan naisen ja miehen välisenä keskusteluna. En tiedä, ymmärrättekö, mitä tarkotan. Mutta niin minusta tuntuu."
Hänen puhuessaan oli hänen kasvonilmeensä kokonaan sellainen, jollaisella mies katsoo naiseen. Miss Sangster tunsi Patin voimien vaikutusta itsessään ja hän tunsi olevansa hämillään ja sanaton sen miehen edessä, jota oli luultu sanattomaksi seuraihmiseksi. Pat osasi todellakin puhua asiallisemmin ja vakuuttavammin kuin useimmat miehet, ja mikä eniten ihmetytti miss Sangsteria, oli Patin teeskentelemätön suoruus ja rehellisyys.
Pat saattoi hänet automobiiliin, ja hyvästijättö teki miss Sangsteriin syvän vaikutuksen. Heidän puristaessaan toisiaan kädestä, sanoi Pat:
"Tapaamme joku päivä. Tahdon nähdä teidät jälleen. Minusta tuntuu kuin me emme vielä olisi sanoneet toisillemme viimeistä sanaamme."
Ja kun automobiili lähti liikkeelle, joutui miss Sangster samanlaisen tunteen valtaan. Tämä ei saanut olla viimeinen kerta, kuin hän näki omituisen Pat Glendonin, nyrkkeilijöitten kuninkaan, villipedon.
Kun Glendon palasi takaisin harjotteluhuoneeseen, tapasi hän suuttuneen impressarionsa.
"Minkä tähden ajoitte minut ulos?" kysyi tämä. "Nyt on asiamme hukassa. Te olette pilannut sen. Ette koskaan ole osannut yksinänne selviytyä reporttereista ja saattepa nähdä tämän haastattelun seuraukset."
Glendon, joka oli katsonut häneen kylmän iroonisesti, aikoi kääntyä poistuakseen, mutta muutti äkkiä aikomuksensa.
"Se ei tule julkaistavaksi", sanoi hän.
Stubener loi häneen terävän katseen.
"Minä pyysin häntä olemaan kirjottamatta mitään", selitti Glendon.
Silloin kiivastui Stubener.
"Ja luulette, että hän luopuisi niin tuottavasta toimenpiteestä!"
Glendon jähmettyi kiukusta, ja hänen äänensä oli varma ja terävä, kun hän vastasi:
"Haastattelu ei tule painettavaksi. Niin sanoi hän itse, ja hänen sanojensa epäileminen on samaa kuin sanoisi häntä valehtelijaksi."
Irlantilainen tuli hehkui hänen silmistään. Nähdessään sen ja huomatessaan Patin vaistomaisesti ja intohimoisesti puristavan kätensä nyrkkiin, joiden sanoman hän tunsi yhtä hyvin kuin edessään olevan miehen, ei Stubener enää uskaltanut epäillä.