X.
Kyyrölän kylä.
Krasnoje Selo, ei keisarillinen huvilinna, vaan täällä kotona meillä Muolassa, tai toisin sanoin, Kyyrölän kylä, on siksi kummallinen kylä, että muutamat lyhykäiset kynäelmät siitä eivät liene kaikkea viehätystä vailla. Kylä, jota asukkaat sanovat Krasnoje Seloksi, on laajempi kuin moni meidän pikkukaupungeistamme. Lisäksi on sillä ihanaa vaihtelevaa hempeyttä, jommoista ani harvassa meidän kylistämme ja kauppaloistamme on nähtävänä. Lukija kuvitelkoon mielessään kyläkadun — oikeammin maantien — noin virstan pitkän ja melkoisen leveän; molemmin puolin katua ovat talot, niinkuin kaupungissa, vieretysten, mutta siten, että kaikki pääseinät ovat maantielle päin. Tien ja rakennusten välillä on nurmikenttä, leikki- ja kisakenttä kyläkunnan lapsille, vasikoille ja nelijalkaisille. Joka kolmannen tai neljännen talon edessä on kaivo suurine vinttineen, jotka vinosti kohoavat taivaan sineä vasten. Joku puukon tai kirveen raatelema pihlaja tahi koivu, joka on saanut uhrata alimmat oksansa jokapäiväisiin tarpeisiin, katkaisee päätyvien tasaista jonoa ja antaa perspektiiville vaihtelevaisuutta. Talot, jotka ovat rakennetut pyöreistä hirsistä suorastaan maaperään sekä oljilla, laudoilla eli päreillä katetut, ovat enemmän tai vähemmän rappeutuneita ja koristeltuja kummallisilla ornamenteilla ja sahauksilla peräseinän huipussa, alhaalla katonrajassa ja päätyikkunoiden yläpuolella. Sitäpaitse ovat nämä varustetut loistavan värisillä luukuilla.
Yllämainitusta huomaa, että Kyyrölä, — Krasnoje Selo — ei ole mikään suomalainen kylä; Kyyrölä on, tai oikeammin, on ollut, puhtaasti venäläinen kunta. Jo ennen kun Pietari suuri Uudenkaupungin rauhan kautta sai omistusoikeuden Viipurin lääniin, oli hän antanut pois ei vähempää kuin 2,748 kartanoa 28 lahjoituksena, "ikipäiväiseksi ja perittäväksi omaisuudeksi talonpoikineen ja karjoineen" — kuten lahjakirjassa sanottiin. Heti Viipurin valloittamisen jälkeen lahjoitti tsaari Pietari, heinäkuun 21 päivänä 1710, Viipurin kaupungin ensimmäiselle venäläiselle komentajalle, Gregori Petrovitsch Tschenischeffille, 92 taloa Muolan pitäjässä. Lahjoitettujen tilusten joukossa löytyi muutamia niistä lukemattomista autioista taloista, joita "ison vihan aika" Kaarle XII hallitessa oli tuottanut. Sellainen tila oli Kyyröläkin, jonka komentaja Tschenischeff asututti Vähä Venäjäläisillä — puheen mukaan erään venäläisen sanomalehtimiehen toimesta, joka Kyyrölässä käytetyn venäjän kielen monikon päätteissä ja pehmeissä tekosanan muodoissa oli tuntevinaan maloryssäläis murteen ominaisuuksia. Kuten näemme on tämä perin venäläinen, suomalaiselle alueelle perustettu, kylä, jonka tuttavuutta tässä käymme tekemään. — Jos se ylipäätään onkin köyhä ja kurjan näköinen, niin täytyy myöntää, että verrattuna ympärillä oleviin suomalaisiin kyliin saattaa Kyyrölä täydellä todella nimittää itseään Krasnoje Seloksi; sillä täällä löytyy kumminkin halua kaunistaa ja käyttää tarpeellisuuden vaatimuksien yli hiukkasen koristuksiakin. Vähät siitä, jos työ on epätarkkaa ja huolimattomasti tehtyä; löytyy kuitenkin kaikessa tässä kummallisessa sekasotkussa jotakin, josta huomaa, että on tahdottu uhrata kauneudelle. Melkein keskellä kylää on vanha hovitila, suunnattoman suuri puupalatsi, aikoinaan varustettu pylväskäytävällä paestiläisistä patsaista, vanhaan Viipurilaiseen tapaan tehdyt hirsistä ja käärityt säkkikankaalla, jonka jälkeen pinta maalattiin ihanasti naxosmarmorin vahakeltaseen väriin tai hienosuonisen giallo anticon tapaan, kaikki liimavärillä tietysti. Päällystys on laudankappaleista, ikkunat korkeat, kaarevat, pielet lankuista tehdyt. Ylinnä kohoaa puinen torni kupulakineen ohuista, taivutetuista laudoista. Sisäpuolelta on kupulaki maalailtu ja koristeltu roseteilla, kukkaisköynnöksillä, haaraisilla kynttelinjaloilla y.m. Tuo upea rakennus vaatelijaine ja outoine muotoineen on oivallinen kuva siitä vuosisadasta, jolla se on rakennettu.
Entinen puisto, joka oli ollut järjestetty komeaan malliin, pensasaitoineen lammikoineen ja siltoineen, on nyt hakana, jossa vain kultakoristeet ja joku heinittynyt ruusupensaisto ja pari lahonnutta jalustaa puhuvat menneiden aikojen loistosta.
Oltuaan lakkatehtaana, rohtolana ja postitoimistona, on rakennus laadittu asumukseksi 32:nen reservikomppanian päällikkö- ja alapäällikkökunnalle. Ja varmasti saa vakuuttaa, ettei yksikään reserviupseereistamme majaile niinkuin 32:nen komppanian esimies.
Hovileirin lähellä on venäläinen kirkko, kirjava rakennus, joka hohtaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Etempänä on entinen "muonakasarmi", jossa Suomesta Siperiaan kuljetettavat vangit saivat levähtää, nyt iso, rappiolle joutunut puukoju. Kuten näkee, on Kyyrölän kylää aljettu rakentaa paljoa suuremmassa mitassa kuin elämä kylässä, ainakaan tätä nykyä, jaksaa täyttää.
Joskus kauniina kesäpäivänä, etenkin lauantai- tai sunnuntai-ehtoina, saa kuitenkin leveällä kyläkadulla joskus nähdä semmoista eloa ja liikettä, joka muistuttaa niistä ajoista, jolloin läänitysherra täällä kaikessa komeudessaan asui, metsästi, piti juomakemuja ja maalaisjuhlia korkeasäätyisille vieraille keisarin kaupungista. Kaikki kylän asukkaat ovat silloin ulkona kadulla, istuvat kaivolla tahi lepäävät portaillansa. Pojat pelaavat "bafkaa" huolellisesti siloitetuilla porsaanluilla, tytöt tanssivat ja laulavat vapaasti, sillä välin kun vanhemmat käsiharmonikan soidessa juttelevat päivän tapahtumista.
Tavattoman paljon harakoita istuu kaikilla aidoilla ja räkättävät arioita "la gazza ladra'sta". Vielä kirjavammat kuin harakat ovat naisien puvut; hame moniväristä kattuunia, leikattu yhteen palaan liivien kanssa, joka on hyvin ruman näköistä. Vyötäinen nousee siten korkealle ylös melkein kainaloihin, ja paitsi että se turmelee poven, antaa se vartalolle kovin hullunkurisen muodon; pää ja thorax ovat verrattoman pienet suunnattoman abdomenin rinnalla, puhuaksemme hyönteistutkijain kielellä. Miesväkeä näkee sangen vähän. Kaikki ovat puetut tavanmukaiseen muschikpukimeen. Syy tähän epäsuhteesen miesten ja naisten lukumäärässä on se, että maanviljelys ja käsityö ovat näillä seuduilla tyyten vaihtaneet paikkaa toistensa kanssa. Mies on puutyöntekijä, astianvalaja, maalari, tapetinpanija ensisijassa, sitten vasta maanviljelijä. Hän oleksii enimmäkseen läheisissä kaupungeissa, Viipurissa ja Pietarissa, käsityöläisenä; pääsiäiseksi hän tavallisesti palajaa kotiin, mutta niinpian kuin kevät lähenee, herää hänessä kaiho pääsemään ulos maailmalle. Ei siis ole ihmettä, että maanviljelys on vallan alkuperäisellä kannalla, vallankin kun maa on yhteistä ja jaetaan viljelijöiden kesken — jos oikein asian kuulimme, joka viides vuosi. Kaikilla talonpojilla ei ole edes omaa hevoistakaan; kyntö- ja kylvöaikana lainataan juhta joltakin onnellisemmalta naapurilta.
Kieli on, niinkuin yllä mainittiin, venäjä; miehet puhuvat kuitenkin melkein kaikki suomeakin. Viime aikoina on suomalainen sisäänmuutto tullut huomattavaksi. Moni rakennus on jo rakennettu pitkin kylänkujaa, josta melkein aina tietää, että joku kansalaisemme on talon rakentanut.
Kylässä on koreaksi maalattu kansakoulu, joka nauttii kannatusta Suomen valtiolta kuin myös joltakin venäläiseltä virkakunnalta. Kansakoulun opettaja on syntyperäinen venäläinen, eikä ymmärrä sanaakaan suomenkieltä. Ikävää on, että lapset, jotka kaikessa tapauksessa ovat suomalaisia, Suomen alamaisia, eivät ole tilaisuudessa oppimaan Suomen historiaa ja maatiedettä. Koulun tarkastaja, ponteva suomalainen pappismies, ei ole voinut tehdä niin mitään tämän suhteen, sillä oppikirjoja venäjää puhuvia suomalaisia varten ei löydy laisinkaan. On helppo käsittää, miten herra koulumestari kuvailee Suomea ja Suomen historiaa oppilailleen. Sillä kannalla kuin opetus nyt on, on sekä surkeaa että naurettavaa kuulla opettajan selittävän "isänmaan historiaa" oppilaille. Saporogit, tatariruhtinaskunta Krimin niemellä, Ivan julma ja muut aasialaiset suurherrat, kaikki he kuuluvat "isänmaan historiaan". Maatieteessä, jossa Suomi on paremmin kuin historiassa esitettynä, ei ole aivan voitu olla lukuunottamatta "tschudilaisia rajamaita"; ja opettaja on, käyttäen avukseen vanhaa venäläistä, Viipurin läänin karttaa, juurruttanut oppilaittensa päihin muutamien kaupunkien, jokien ja kaikkien rautatieasemien nimet Viipurin ja Pietarin välillä. Tätä tehdään Suomenmaassa, Suomen alamaisille, Suomen valtion kustantamassa koulussa. Kuta useampia kansakouluja perustetaan venäläis-suomalaisissa kylissä, sitä tärkeämpää on valvoa, että kouluissamme käytäntöön otetut oppikirjat käännetään venäjän kielelle, jotta ei tuota melkoista määrää venäjää puhuvia suomalaisia kasvatettaisi isänmaatansa halveksimaan.