4. KOHTAUS
Tuvassa.
1. NÄYTÖS.
Lemmes, Hölmönen, Pöperö.
LEMMES.
Tuossa vieraita tuloopi.
Liekkö posti portillasi.
HÖLMÖNEN.
Kovin konttisa komiat,
Ajovärkit välkkyväiset,
Vahva varsa valjaissa,
Joka on jotai parempi,
Holliluhoja lujempi.
2. NÄYTÖS.
PIRJO (Pöperöllen).
Mäne peltoin perillen,
Aja lampaat aholta!
LEMMES.
Ajoin lampaat aholta;
Ne on korjatut kotiinne
Karsinoissaan karihtat,
Lämpimissä läävissään.
PIRJO (Pöperöllen).
Aja tamma tallin luokse,
Kanna kakroja eteesä!
LEMMES.
Ammoin tamma tallissanne,
Kappa kakroja rupussa.
PIRJO (Pöperöllen).
Laske lehmät laitumellen
Irti iltasyötöllesä!
LEMMES.
Laskin lehmät laitumellen,
Tein jotakin joutessani.
PIRJO (Pöperöllen kiivaasti).
Totta torvea tuvasta,
Ehi piiloa pihalla,
Tuossa vieraita tuloopi.
Kuka kurja kulkenoonki?
Paavin pakanan väkeä,
Pirun Birgerin uroja
Uuven uskon puoltajija,
Vainoojija vaimopuolten.
Ei ou sijoa sinullen
Tuossa tuommoisten tulolla,
Liijoin out sinä likainen,
Kovin pölyinen Pöperö.
Miss out ryysyssäis rypennä,
Reikiin repaleis repinnä?
LEMMES.
Tuossa tila Tuhkimuksen,
Pöperöllen pöyvänpäässä.
Koti, kontu Tuhkimuksen.
Se on oikia emäntä.
PÖPERÖ.
Sovin istumaan sopessa:
Piiloin pimeessä pitäyvyn,
Uunin turvin turvauvun.
PIRJO (Kiivaasti Lemmeksellen).
Pöperöä pöyvän päähän!
Mikä sitten mie olisin,
Enkö ensinkään emäntä?
Totta torvea pihallen;
Herja heittolas hävytön,
Konna koirankuotolainen:
Et ou ilmoin imeisten
Kerju-ukko kelvollinen!
(Pöperöllen).
Totta lyöttäyvy lymöön
Kyykistäyvy kynkillesi,
Painu pankon siimekseen;
Kata kasvosi hameilla,
Peitä ruumis peitteillä!
LEMMES.
Empä paikalta pakene,
Tuosta tultuini tuvasta;
Tämä tupa Tuhkimuksen;
Minä oun eno emäsä.
PIRJO (Riehkäisten Lemmestä käsikynkästä).
Ulos sitä sievemmästi,
Sitä pikemmin pihallen,
Kutka kunnoton pakene,
Pötki Pöperön omainen:
Kyllä sullen kyyvin annan
(Hölmönen ehtii puolustoo Lemmestä).
Tohitko torata mullen,
Vastustella vaimollesi?
Joko ukkoni unohit
Monet saavut mammansaunat.
(Hölmönen pakenoo pöyvän alle).
Kuule kulta ukkoiseni!
Nouse nopeesti jaloillen,
Vieraat tuloovat tupaamme!
HÖLMÖNEN.
Näätkö Lemmes onko leikki?
Tokko tottelen toroosa?
Käynpä yli käskystäänki!
3. NÄYTÖS.
KERSKO.
Terve teiltäni taloonne,
Seurallen ihana ilta,
Isännällen ilta kaunis!
(Hölmönen kaataa pöyvän).
LEMMES.
Tuossa ilmautuu isäntä,
Kylältä valittu vanhin.
KERSKO.
Kummat nään tavat talossa
Oikeuven erinomaisen.
Mikä ihtoisen isännän
Asettanna pöyvän alle,
Kylänmiehen kyyvinnynnä?
LEMMES.
Missä vaimot vallan päällä;
Kussa emäntä enempi,
Siellä ihtoisen isännän
Pako vahvinna varana.
KERSKO.
Jätän hyvät jäähyväiset!
Neuvoi mullen neitoisija
Tästä talosta tavata,
Vatusteli vanha akka:
Vaan sanoovat sananlaskut,
Aasit aasista sikiivät,
Tammat tammoja tekeevät
Sukuusa on suopetäjät,
Tekijääsä tervaskannot.
LEMMES.
Polvi muuttuupi pojasta.
Monesti emeä moiti
Vaikka tyynet tyttäresä.
KERSKO.
Tytöt ovat kaikki tyynet;
Vasta vaimoina vihaiset.
LEMMES.
Vaimot vallan pyytäjijä
Missä miehet puolimiehet,
Höplät Hölmösen tapaiset.
KERSKO.
Empä ensinkään varaja
Valtaa vaimon multa saavan;
Kuhu kumpaiset tupaanne.
Kellen nämä kengät käyvät,
Sen valihten vaimokseni,
Enkä valtaasa varaja.
4. NÄYTÖS.
Soma, Soria ja Syöjätär.
SYÖJÄTÄR (joka salaa syöstäin uunillen tuhkin siekloo Pöperön ja alastultua sanoo).
Tuossa Soma ja Soria,
Tytöt tyynet työntekiät,
Hyvätahtoiset tasaiset.
(Kersko ojentaa kengän. Soma ja Soria sysiit toisiaan
vihalla pois. Pirjo ja Syöjätär kokoovat sanotuin neuvoin
tunkee kenkää Sorian jalkaan: vaan se ei mahu turvonneesen
jalkaan. Soria ähkää ja irvistää).
Oisi oikeen omasa,
Muutoin lykkynään mukava,
Vaan on kenkä vanhennessa
Kutistunna, kuivanunna,
Vielä se viruupi kyllin,
Mukautuu jalan mukaan.
KERSKO.
Niin oisi sopu sovuton,
Aivan arvoton avio,
Kuin on työläs työntekonne.
Ei ole mukava mullen,
Emännäksi ei pätevä.
SYÖJÄTÄR.
Jo on oikeen jalassa,
Mahtui päällen mainiosti.
KERSKO.
Paneppa nyt paklat kiini,
Solet, palkimet sovita.
(Syöjätär panoo salaa paklat niekloilla kiini ja
kaivaa uuvet palkimen reijät, kuin ei muutoin yllä).
Käyppä tuossa käpsyttele;
Pitkin siltoa sileetä.
(Soria yrittää käymään; tuskassaan kaatuu,
paklat ja solet irtautuu).
Et ole emäni verta,
Etkä emäntä minullen.
Ehkä sisko sievempäsi.
Somalla somemmat sorkat!
SORIA (Itkiin).
Minun somemmat Somalla!
Ovat pikkuista pitemmät,
Varavammat varpailta;
Vaikka vaimot suurin vaivoin,
Kaksin kääntivät käpälät,
Varsin varpaasa varusti.
Ponnistivat pohjan alle.
PIRJO (Näpistäin Soriaa, jota Syöjätär tapaa purrakseen, tahtoo kenkiä Somaa, joka viimen akkain avuin saapi kengän Sorialta. Vielä työläämmät reistaukset: hän parkuu äänissä).
Pijä suusi piikaiseni,
Kohta kenkä koiteltuna!
SYÖJÄTÄR.
Tällen käypi täyvellesä,
Tällen tehty tietettykin.
Somalla somemmat sorkat.
Elä itke impiseni!
Heität herttaisen kotisi;
Muutat korempaan kotiisi
Kerskon pojan puolisona.
(Ponnistaissa kenkä halkiaa. Akat ja Soma purskahtaat itkemään).
KERSKO.
Nyt on koiteltu koriat,
Kaunisvaatteiset kehutut.
Kuka tuolla kurkistaksen,
Ken se piilossa pijäksen?
SYÖJÄTÄR (Kerskollen, vaan Lemmeksen kuulla).
Se on Pirjon piikatyttö.
Ei ou puhas puolimieli.
Se on Pöperö pölyinen,
Toimenpuuttuva, tomuinen:
Jalat laajat kuin lapiat.
LEMMES (Puhuin tomun Pöperöstä, joka on muuttanna veljeltä
Lemmeksin lähätetyt vaatteet ja sukat).
Se on puhas pulmuiseni.
Toimen tyttö ja totinen!
KERSKO.
Tule pieni piikaiseni!
Ehkä liet sinä emäntä,
Jota kauvan kaihonnunna
Olen ehtinnä ehäten.
(Pöperö koittaa toista kenkää).
Varsin on Varoa kyllä
Että panna paklat kiini,
Sekä solkija solaten.
Niissä käyvä käpsyttääpi,
Kuin ennen kävi emäni,
Oma äitini osaisi.
Tahotko minun talooni,
Elämään, emäntänäni?
Omakseni, onnekseni?
PÖPERÖ.
Kernaasti Kerskoiseni,
Hyvä sulhainen suloinen!
Miten miettinöön Isäni?
Sano sana vanha vaari,
Elä epäile emäni,
Eläkä eno emäni!
PIRJO.
Ei minun elossa ollen,
Sinun silmäni näössä,
Minä laske miehelään;
Lasta niillen laitumillen,
Pahoillen rekipajuillen,
Likasillen liisteillen,
Kerskon pojan puolisoksi.
Kovin komia näöltä,
Kehno Kersko on tavoilta.
LEMMES.
Ole vaiti vanha portto,
Pijä suusi suuri konna.
Tuossa on ite isäsä;
Vaikka vallan antanunna,
Ollut alti allakynsin,
Niin on oman tyttäresä
Iho ihtoinen isäntä.
HÖLMÖNEN.
Kuin on kerran tunto tullut,
Pitkän piinani lopetan,
Haureuvestani havahan:
Enkä ota ollenkaan
Muilta tässä muistutusta.
Tyyvyn työhön tyttäreni
Annan avulla Jumalan,
Valloin vanhan Väinämöisen,
Hänen häitä piettyväni,
Kerskon pojan puolisoksi.
Tehköön Pirjo piijantöitä
Pojan poikessa ololla.
Konsa joutuupi kotiisa,
Annan ehtiä emännän.
Piemmä Pirjoa kurissa
Tahikka talosta poisi,
Jos on mieli mierontiellen,
Josta korjaisin kotiimme.
Ajan työllen tyttäresä
Tekemään talontekoja.
KERSKO.
Kiitos ikuinen Isällen!
Emänenollen enemmän;
Toimen, totuuven ukollen!
Jos tahot taloomme tulla,
Kilvoin kiitämmä sinua;
Sullen valta vanhempamme.
PÖPERÖ.
Kilvoin palvellaan paraten!
LEMMES.
Poltin poikana poloissa,
Karjan, kartanon poroksi,
Kaikki taloni tavaran.
Murhe saattoi muillen maillen
Tavaroita tarjoin kannoin,
Kauppakaluja kuletin:
Aina rossan alttinalla
Voitin, säästin sääveliini.
Tahoin takasi taloni
Ostoa, oman kotini.
Tuli mullen tuttavaksi
Kaunis Kapraali komia:
Otin ottopojakseni.
Nyt en tarvihte taloa,
Enkä tiijusta tiloa;
Yhä elämmä yhessä.
Ei ou höplä Hölmön poika:
Konsa joutuupi kotiisa,
Kohta ottaapi komennon,
Tahtoo hallita taloosa.
Siks' en pääse paikan päältä:
Aina tarpeita talossa,
Kahtomista kartanossa.
Käyn mie teillä käynnän tietä,
Olijammissa oleksin
Aika ajalta ajelen.
Ihailen iloa teijän,
Kahon kapraalin eloa.
(Akat ovat pyörtyvinään).
PÖPERÖ (Laulaa):
Aina luotin Luojan töihen,
Valtaan vanhan Väinämöisen.
Ijankaikkinen Isämme
Kaikki kahtonna paraten,
Osuttanna onnekseni.
Kävi toivoni toeksi,
Luojan laitos luotolleni,
Ett'ei vanha Väinämöinen
Hylkeä, hyvä Jumala!