V

Rehtori kutsui koko koulun kokoon ja piti pitkän esitelmän siitä, mikä on hyvä käytös ja siivo esiintyminen. Kiljusen pojat kuuntelivat tätä hyvin hartaasti, sillä ei heillä ollut aavistustakaan siitä, että tällä puheella tarkoitettiin heitä.

Pari päivää kouluun tulonsa jälkeen ehdottivat Mökö ja Luru, jotka eivät tuumassaan nähneet mitään pahaa, toisille pojille, että kaikki laittaisivat hernepyssyjä ja koulussa määrättynä päivänä aloitettaisiin yleinen sota luokkien kesken. Ei heidän mielestään tämä voinut millään tavalla häiritä koulun järjestystä, kun he, pojat, siitä nauttisivat.

Koulun pojissa ehdotus herätti hyvin suurta iloa ja innostusta. He olivat saaneet niin huolellisen kasvatuksen, ettei heillä ollut aavistustakaan niistä pikku-iloista, mitä pahankuriset pojat voivat hankkia.

Eräänä päivänä oli koko koulu varustautunut hernepyssyillä. Heti ensimmäisellä väliajalla annettiin määräys, että koulun ylimmän ja alimman kerroksen oppilaat tekisivät hyökkäyksen keskikerrosta vastaan.

Kylläpä kuului portailta rapinaa, kun kaikki ampuivat herneitä. Opettajat kuulivat tämän raesateen kaltaisen äänen ja ryntäsivät katsomaan. Ensimmäinen sattui olemaan sellainen, jota kaikki oppilaat vihasivat, eikä kukaan sen vuoksi välittänyt, vaan he ampuivat suoraan häntä kohden. Opettaja läksi parkuen pakoon. Toinen opettaja tuli, hän sai samanlaatuisen sateen vasten naamaansa ja kieri portaita alas, jossa uusi sade osui häneen.

Mutta nyt tuli jo rehtori hätään. Hän huusi niin, että äänensä kiekui. Pojat taukosivat. Ai, ai, sitä vihaista ääntä, millä rehtori kysyi, kuka tämän kauhistuksen oli saanut aikaan! Hänen äänensä oli oikein kimeä. Pianhan oli päästy selville siitä, että Kiljusen pojat olivat tuuman keksineet ja neuvoneet tavan toisillekin.

Rehtori tuomitsi heille karsseria. Mökö ja Luru eivät koskaan olleet kuulleet puhuttavan karsserista eivätkä siis tienneet, mihin heitä vietiin. He olivat itse pitäneet kovin hauskaa hernesodassa ja luulivat joutuvansa johonkin oikein hauskaan paikkaan.

Tämä tapahtui lauantai-iltana. Rehtori kutsui pojat sen jälkeen, kun koulu oli lopetettu, luokseen ja meni heitä itse viemään karsseriin.

Tultiin tämän kopin ovelle. Silloin pojat arvasivat, että tuleekin kai ikävyyksiä heille, ja tenäsivät kovasti vastaan.

— Emme me tuonne mene, sanoivat he.

— Mitä te sitä pelkäätte, sanoi rehtori. — Eihän se ole mitään muuta kuin sellainen hauska paikka, jossa minäkin usein olen.

Tämän hän sanoi houkutellakseen poikia, sillä hän pelkäsi Mökön ja
Lurun karkaavan käsistään.

Pojat katsoivat pitkään häneen, ja Mökö sanoi:

— Jos rehtori siis menee ensin sinne sisään.

Rehtori hymyili omalle viekkaudelleen ja meni. Mutta kun hän oli kynnyksen yli astunut, niin Mökö paiskasi oven kiinni, väänsi sen lukkoon ja otti avaimen mukaansa.

— Mennään pois, sanoi hän Lurulle. — Rehtori sanoi, että se on hauska paikka ja että hän on siellä usein. Antaa siis hänen olla siellä.

He menivät koulusta pois kotiinsa ja olivat iloisia, kun seuraavana päivänä oli sunnuntai.

Kun oppilaat maanantaina tulivat kouluun, niin kaikki huomasivat, että opettajat olivat levottomia. He puhelivat keskenään hiljaisella äänellä. Opetusta jatkettiin kaikilla luokilla, mutta rehtoria ei vain näkynyt.

Tiistaina oli sama levottomuus, mutta silloin jo oppilaat saivat tietää, että rehtoria ei oltu tavattu ja että opettajat olivat hänen tähtensä hirveässä hädässä.

— Kyllä me tiedämme, missä hän on, sanoi Luru.

— Missä? kysyivät opettajat.

— Eräässä hauskassa paikassa, jossa hän sanoi usein olevansa, vastasi
Mökö.

— Missä paikassa?

— Hän sanoi sitä karsseriksi.

Kylläpä silloin opettajat juoksivat. He menivät sellaista kyytiä, että oikein piti ihmetellä. Tietysti rehtori löytyi karsserista, mutta aivan uupuneena, sillä hän ei ollut lauantaista asti syönyt.

Rehtori olisi tahtonut erottaa pojat, mutta hänet oli vallannut kummallinen pelko. Hän ei uskaltanut tulla enää koulullekaan, vaan päästyään sieltä pois kurkisteli kadun nurkan takaa koululle päin. Toiset opettajat alkoivat myös pelätä ja jättivät koulun. Pojat eivät tienneet, mitä heidän pitäisi tehdä. He tulivat kouluun joka aamu säännölliseen aikaan, ja kun ei opettajia ollut, niin pitivät he itse tuntia. Ja kyllä ne olivat meluisia tunteja, arvaahan sen.

Iltaisin opettajat uskalsivat tulla koululle neuvottelemaan, mihin toimenpiteisiin oli ryhdyttävä. Päätettiin ottaa Kiljusen pojat kiinni ja toimittaa heidät pois kaupungista. Tätä toimeenpanemaan pyydettiin poliiseja.

Kaikki Helsingin poliisit olivat liikkeellä, ne saarsivat koulun. Rohkeimmat tohtivat mennä ovesta sisään. He etsivät joka luokan ja viimein löysivät pojat.

Kyllähän Mökö ja Luru ennestään olivat siihen tottuneet, että heitä suurella kunnialla kohdeltiin poliisiviranomaisten puolelta; niin nytkin he päät pystyssä astelivat suuren poliisilauman saattamina asemalle päin, missä suljettu vaunu odotti heitä.

Pojat oli päätetty toimittaa Viipuriin.