KAHDEKSAS LUKU.
Valtaistuinsalin vieressä oli toinen avara sali, johon Mervim, hovilaiset ja todistajat olivat poistuneet siksi ajaksi, kun shaahi kuulusteli kertojatarta.
Haoma, jonka mieli oli oudon jännityksen valtaamana ja joka levottomana odotti sitä hetkeä, jolloin todistajat jälleen kutsuttaisiin valtaistuinsaliin, missä shaahin julistuksen Mervimin asian ratkaisun suhteen piti tapahtua, oli asettunut syrjäisen pylvään luo. Jo valtaistuinsalissa oli muuan vanhanpuolinen hovilainen, jonka tarkistelevat ja ilkeät silmät lakkaamatta tähystelivät Haomaa, vetänyt tämän huomion puoleensa. Vanhuksen kasvot olivat tuntuneet hänestä tutuilta, mutta sitten oli tuo hovilainen taas kääntynyt pois. Kun mentiin viereiseen saliin, oli tämä vanhus kulkenut vallan Haoman ohi ja luonut häneen vihamielisen ja samalla ivallisen katseen. Ja silloin oli Haoma tuntenut hänet, huolimatta hänen komeasta hovipuvustaan. Hän oli Shiruje, entinen häpeävankien vartija.
Todistajien odotussalissakin oli Shiruje muutaman kerran kulkenut Haoman ohi ja pysähtynyt matkan päähän häntä tähystelemään. Ja Haomasta oli tuntunut, kuin olisi tämä häijy mies tahtonut väijyä häntä tai urkkia esille hänen ajatuksiaan. Mutta Haoma näytti hänen suhteensa välinpitämättömältä, eikä enää luonut häneen katsettakaan.
Annettuaan määräyksensä Anahitan johtamisesta tähän aikaan asumattomina oleviin shaahin lempipuolison huoneisiin ja käskettyään naispalvelijoiden niitä komeasti koristaa, meni Demur siihen saliin, missä todistajat ja hovilaiset odottivat. Kulkiessaan salin toisessa päässä olevalle kohonteelle, kuuluttamaan että shaahi heitä odotti ilmaistakseen päätöksensä, huomasi Demur Haoman. Kuulutus-toimensa täytettyään hän heti riensi Haoman luo. Todistajat ja hovilaiset alkoivat sillävälin tulvia sisälle valtaistuinsaliin.
Shirujelta ei jäänyt huomaamatta, että suurvisiirin poika ja Haoma näin jäivät muista jälelle. Hän seurasi ihmistulvaa niin hitaasti, että oli viimeisten joukossa. Kun hän, ennen astumistaan valtaistuinsaliin, käänsi päätään katsoakseen juttelevia ystävyksiä ja silloin huomasi heidän vilkkaasti keskustelevan, ei hän seurannutkaan muita sisälle, vaan poikkesi pilarin ja ovipielen väliseen syvennykseen tähystelemään, mitä he aikoivat tehdä.
Demur oli kiireisesti kertonut Haomalle viime hetkien tapahtumat, eikä jälkimäinen vielä ollut tointunut hämmästyksestään. Sen verran oli hän käsittänyt, että Anahitaa uhkasi tavaton vaara ja häpeä, ja että hänen tuli uhrata kaikki pelastaakseen hänet.
Samassa Haoma huomasi salin tyhjäksi ja huomautti:
— Eikö meidän pitäisi mennä sisälle shaahin päätöstä kuulemaan?
— Se on tarpeetonta — sanoi Demur. — Shaahi ei nyt tule kuulustelemaan ketään todistajia, sillä hänen päätöksensä on jo valmis. Ja vaikka Mervimin asia olisi vaarakin, hän hänet muitta mutkitta julistaisi syyttömäksi, sillä ymmärräthän, ettei shaahin lempipuoliso mitenkään saa ajaa väärää asiaa! Tuo sana lempipuoliso koski kipeästi Haoman mieleen, ja kauhistunut ilme kasvoissa hän kääntyi Demurin puoleen kuiskaamaan:
— Ystävä hyvä, tahdotko kuulla ja auttaa minua? Nyt jos koskaan tarvitsen apuasi, sillä olen suuren ahdistuksen valloissa.
Oudot aavistukset leimahtivat Demurin mielessä ja hän virkkoi:
— Menkäämme pois täältä, niin saat kertoa minulle kaikki.
— Mutta voitko poistua?
— Sen voin tehdä, sillä olen nimenomaan shaahilta saanut toimekseni valvoa lempipuoliso-huoneiston koristamista ja Anahitan kestitsemistä. Isäni huoneet ovat tässä lähellä. Asustan niissä nyt hänen poissaollessaan. Siellä saamme häiritsemättä puhua.
Leveätä pylväskäytävää myöten he poistuivat odotussalista ja astuivat avaralle pihalle. Sen perältä menivät he sisälle pienempään palatsirakennukseen, ja kuljettuaan pitkän solakäytävän läpi saapuivat he suurvisiiri Hassan Ibn Alin avaraan odotussaliin, joka Haomalle oli tuttu hänen edelliseltä käynniltään. Sieltä he kulkivat suurvisiirin pieneen työhuoneeseen.
— Mikä sinun on? — kysyi Demur heidän istuuduttua.
Haoma tunnusti nyt hänelle onnettoman rakkautensa kertojattareen, miten tämä oli sen hyljännyt ja miten Haoma oli päättänyt taistella luvatonta kiintymystään vastaan sekä ilmaista kieltäymispäätöksensä kertojattarelle.
— Minun täytyy vielä saada häntä tavata, minun täytyy saada ilmaista hänelle päätökseni, minun täytyy vielä kerta nähdä hänen viattomat silmänsä…
— Mutta ajattele toki, että toivomuksesi on miltei mahdoton toteuttaa. Mitenkä voisit sinä tunkea lempipuolison-asuntoon joutumatta mitä suurimpaan vaaraan?
— Sanoithan juuri itse, että sinulla on toimena valvoa näiden huoneiden koristamista. Etkö voisi kutsua kertojatarta johonkin sivuhuoneeseen, jotta voisin puhua hänen kanssaan?
— Sitä en voi. Sillä kertojattaren mentyä sinne sisälle, en minä enää saa näyttäytyä siellä. Ainoastaan uskottujen eunukkien kautta saan kuulustella, miten koristaminen ja kestitys on järjestetty.
— Anna minulle siis eunukinpuku ja toimeksi jonkun koristusesineen vienti noihin huoneisiin. Saatanhan salaisesti puhutella Ferengistä ja pyytää häntä kutsumaan kertojatarta johonkin sivuhuoneeseen.
— Se olisi yksi keino. Mutta sekin on perin vaarallinen. Ajattele, kuinka paljon panet alttiiksi yhden hetken vuoksi!
— Kiellätkö siis apusi minulta, kiellätkö tämän pyynnön, joka kenties on viimeinen, jonka sinulle teen?
Haoman ääni oli niin rukoileva ja hänen silmissään kuvastui niin surullinen ilme, että Demur tunsi itsensä liikutetuksi.
Hän sanoi:
— En kiellä apuani; mutta pelkään vaan, että syöksyt suoraa päätä turmioon. Et luultavasti tiedä, mikä kauhea rangaistus kohtaa sitä miestä, joka tavataan shaahin haaremista. Hän sidotaan käsistä ja jaloista ja haudataan elävältä kaulaa myöten. Sitten soaistaan hänen silmänsä ja hän saa tässä tilassa nääntyä nälkään. Melik on hirvittävä, kun hän suuttuu. Hän on antanut soaista silmät omalta veljeltään, joka kapinoi häntä vastaan.
— Olen valmis mihin kärsimyksiin tahansa. Olen jo ennenkin katsonut surmaa silmiin; Velvollisuuteni on, jos suinkin voin, tunkeutua kertojattaren luo, näyttääkseni, että henkeni uhalla tahdon tehdä hänelle viimeisen ystävänpalveluksen.
— Onko siis tämä toivomuksesi järkähtämätön?
— Se on järkähtämätön, jos mahdollisuus sen sallii.
— Ajattelen siis näin: Pukeudut eunukinpukuun ja viet ruusuöljy-ruukkua lempipuolison makuuhuoneeseen. Mukaasi tulee taattu eunukki, joka tuntee nämät huoneet ja käytävät. Menette makuuhuoneeseen. Siinä tai jossakin sen lähellä olevassa huoneessa ovat Anahita ja Ferengis, sillä en luule, että kertojattarella on halua mennä isoon saliin kuulemaan soittoa ja katsomaan odaliskien tanssia. Nähdessäsi Ferengiksen, voit salaisesti viitata häntä tulemaan makuuhuoneen viereiseen kylpyhuoneeseen — tunnen kaikki nämät huoneet hyvin, sillä olen valvonut niiden korjaustöitä. Pyydä häntä silloin sanomaan Anahitalle, että kylpy odottaa, tai jotakin sellaista. Sano sitten kertojattarelle nopeasti sanottavasi. Sillä jos viivyt, olet hukassa. Shaahi julistaa paraikaa päätöksensä Mervimin asiassa ja vastaanottaa kansan suosionosoituksia. Ei voi viipyä pitkää aikaa kunnes ylimäinen pappi saapuu. Ja keskusteltuaan hänen kanssaan shaahi epäilemättä heti vie hänet Anahitan luo. Sitä ennen sinun täytyy olla poissa. Mutta sinun ei sovi palata samaa tietä. Mukaasi tullut eunukki osoittaa sinulle käytävän, joka kylpyhuoneesta johtaa puutarhaan. Tästä puutarhasta vie käytävä sille pihalle, josta shaahi lempipuolisonsa kanssa lähtee ajelemaan. Pihan perällä on ovi, joka vie tähän isäni asuntoon johtavaan käytävään. Sillä tätä tietä on suurvisiirin ilmestyminen avaamaan joen marmorisillalle päin aukenevaa kullattua porttia, shaahin lähtiessä ajamaan. Tämä avain on nyt, kuten kaikki muut isäni hoitamat avaimet, hallussani. Tuon oven edessä ei vielä ole mitään vartijaeunukkia, koska tämä palatsin osa jo jonkun aikaa on ollut asumattomana. Aukaise tuo ovi ja sulje se huolellisesti jälkeesi. Sitten astut salakäytävään, jota myöten opaseunukin kanssa palaat näihin huoneisiin. Täällä saatat piillä kunnes tulee pimeä, pukeutua omiin vaatteisiisi ja syrjäkäytäviä myöten poistua ja palata vuorikoskelle. Mutta suurin varovaisuus on tarpeen. Ja sittenkin on yritys hyvin vaarallinen… Jos joutuisit kiinni, olisi minunkin tilani vähän arveluttava…
— Se on pahin pelkoni. Mutta ennen annan kiduttaa itseni kuolijaaksi, kuin ilmaisen sinun minua auttaneen.
Omituinen toivonvälke valaisi Haoman otsaa, hän puristi liikutettuna ystävänsä kättä ja virkkoi:
— Miten paljon teetkään minulle, sinä kelpo ystävä!
— Ei ole hetkeäkään hukattavissa — huomautti Demur. — Odota täällä hetkinen.
Menen kutsumaan tänne eunukin ja käsken hänen tuoda sinulle valepuvun.
Demurin mentyä, rupesi Haoma kuumeisesti astumaan edestakaisin pienen huoneen lattiaa pitkin. Outona kuohuivat hänen tunteensa, raivo ja epätoivo taistelivat hurjaa taistelua hänen sisällään, ja levottomana odotti hän joka hetki Demurin paluuta.
Nopeasti palasikin suurvisiirin poika, eunukki seurassaan. Haoma ei myöskään vitkastellut pukiessaan ylleen pitkää punaista eunukki-vaippaa ja suurta avaraa vaaleankeltaista päähinettä. Hän sai ruusuöljyruukun käteensä, ja toverinsa seurassa, joka kantoi hienoja pyyheliinoja — kylpyhuoneen tarpeisiin — alkoi Haoma kulkea vaarallista päämääräänsä kohti.
Jäähyväisiksi hän herttaisesti puristi Demurin kättä.