XIV
Aino Vanaja ja Hannes Borg olivat palatessaan Eversenin kemuista sopineet, etteivät seuraavana päivänä pitäisi osa-analysituntia. Neiti Vanaja oli huomauttanut, ettei hän väliintulleen juhlan vuoksi ollut tarpeeksi ehtinyt valmistautua. Ja "osaamatta läksyään" hän ei kehdannut tulla tohtorin luo tunnille. Hannes Borg oli sanonut hyvin ymmärtävänsä sen, mutta että he silti seuraavana päivänä tapaisivat toisensa, sillä hänellä oli asiaa Forsgrénille.
Herättyään ja muutettuaan pukua Hannes Borg läksi tervehtimään sisarentytärtään. Elisabet oli ollut varhain ylhäällä. Hän näytti alakuloiselta ja sanoi ikävystyneensä Hannes Borgin poissaollessa.
— Minulla on tunnonvaivoja siitä, että jätin sinut tänne yksiksesi, sanoi Hannes Borg, ja että läksin noihin ikäviin kemuihin. Mutta…
Hän keskeytti puheensa, epäröiden mitä sanoa. Oikean lähtönsä syyn hän hyvin tiesi, mutta vältti sitä koskettelemasta, jatkaen:
— Olisi epäilemättä herättänyt huomiota, jos me molemmat olisimme loistaneet poissaolollamme. Se olisi antanut aihetta monenlaisiin arveluihin ja juoruihin…
Sitten hän kertoi, että kunnan arvostelulautakunta oli päättänyt suostua alttaritaulun maalauttamiseen alkuperäisen muuttamattoman luonnoksen mukaan, ja tämä tieto ilahutti Elisabetia. Hän sanoi ryhtyvänsä työhön ja saatuansa sen valmiiksi matkustavansa ulkomaille.
Hannes Borg ehdotti, että he yhdessä lähtisivät Kuuselaan, ja Elisabet suostui siihen kernaasti, hän kun kaipasi vaihtelua ja virkistystä. Ja hänen enonsa virkkoi hetken vaiettuaan:
— Minulla olisi vielä toinenkin ehdotus, tai oikeastaan se onkin tilaus. Luuletko, että levätessäsi alttaritaulun maalaamisesta voisit tehdä muotokuvaluonnoksen. Tiedän, että et kernaasti tee kahta työtä samaan aikaan. Mutta ajattelin… että kun varsinainen taideaihelma on valmis, ei tällainen pieni sivutyö kenties häiritsisi.
— Ei suinkaan. Sinun "tilauksesi" eivät minua yleensä häiritse.
Mutta olenpa utelias kuulemaan mitä saan sinulle maalata.
Ujoudestaan huolimatta Hannes Borg rohkaisi itsensä ja virkkoi:
— Tahtoisin maalauttaa Aino Vanajan kuvan. Ne tunnit, jotka olen hänelle antanut, ovat olleet mielenkiintoisemmat, kuin mitä alussa odotin. Oppilaani on hyvin lahjakas, ja jos hän vaan pääsee hyvään alkuun, luulen, että hänestä tulee jotain huomattavaa. Hänellä oli tutkiessamme Desdemonan osaa traagillinen ilme, joka minuun vaikutti syvästi. Hänen kasvolihaksensa ovat hyvin joustavat ja tottelevat hänen eri tunnelmiaan, joita silmät ihmeellisesti kuvastavat. Olisipa mielenkiintoista, jos saisit juuri tuon ilmeen kiinnitetyksi kankaalle.
— Minusta on hauskaa maalata neiti Vanajan kuva. Hänen kasvonsa ovat todella mielenkiintoinen malli. — —
Saapuessaan Kuuselaan he huomasivat, että oli tapahtunut jotakin, mikä oli painanut alas isäntäväen muuten tasaiset ja rauhalliset mielet.
Kun oli vaihdettu tervehdykset ja istuuduttu vanhanaikuisesti kalustettuun saliin, valitti Forsgrén, että hänellä arentimiehensä takia taas oli ollut ikävyyksiä, että tämä mies oli ruvennut juomaan ja että hänen perheensä asiat ja vuokralle ottamansa tilan hoito olivat joutuneet rappiolle:
— Minun oli pakko sanoa hänet irti vuokrasopimusajan päättyessä. Enhän voi sallia, että viljelysmaani joutuvat hunningolle, ja etten maakamarastani saa irti edes puoltakaan siitä, mitä sen pitäisi tuottaa.
— Tekisitpä nyt osaviljelyssopimuksen, johon niin usein olen sinua kehoittanut, huomautti Hannes Borg.
— Mikä se oikein on tuo kuuluisa osaviljelyssopimuksesi? kysyi
Forsgrén puoleksi epäilevänä, puoleksi ivallisena.
— Siitä voisi paljonkin sanoa. Onhan olemassa runsas osaviljelystä käsittelevä kirjallisuus. Mutta lyhyesti sanoen on osaviljelyssopimus sellainen, että maanomistaja luovuttaa maansa viljeltäväksi niin sanotulle osaviljelijälle, samalla myöntäen hänelle vapaan asunnon ja työkalut. Osaviljelijä viljelee hänen maatansa ja korjaa sadon, jonka omistaja ja viljelijä keskenään jakavat tasan.
— Ja siinäkö kaikki?
— Siinä lyhyesti kaikki, mikä koskee sopimuksen aineellista puolta. Mutta sen siveellinen puoli on paljon laajempi ja painavampi. Se henkilö, jolle osaviljelyssopimuksen mukaan olet maasi viljeltäväksi antanut, ei ole työorjasi, ei ole palvelijasi, vaan on etutoverisi. Kuta suurempaa huolta hän omistaa viljelystyölleen, sitä suurempi on hänen osuutensa sadosta ja siis myös hänen työnsä palkka. Siinä paljon suurempi molemminpuolisen tyytyväisyyden lähde. Arentimies tekee pakollista työtä, ja kun tulee huono vuosi, on hänen kuitenkin suoritettava sinulle sovittu maksu. Tämä saattaa arentimiehen kyvyttömäksi maksamaan sinulle vaadittua vuokramaksua. Se taas aiheuttaa tyytymättömyyttä ja katkeruutta. Mutta osaviljelystä harjoittaessanne te molemmat huonon sadon tultua kärsitte vahingon. Tämä on omansa synnyttämään luottamusta ja tyytyväisyyttä.
— Tuo kuulostaa lupaavalta. Jospa se vaan olisi meidän oloissamme toteutettavissa. Mutta tahdonpa joka tapauksessa punnita asiaa.
— Se minua ilahuttaa. Osaviljelys on lempituumani, ja kun rupean viljelemään suotani, noudatan osaviljelysaatetta. Ja sinulta, joka olet suoviljelyksen erikoistuntija, tulen sitten pyytämään neuvoja.
Rouva Forsgrén, jota tämä keskustelu ilmeisesti ei ollut huvittanut, oli odottanut sen päättymistä ja puhkesi heidän vaiettuaan puhumaan:
— Tietääkö tohtori, että meillä eilisten kemujen tähden on ollut ikävyyksiä. Kävin aamupäivällä kirkonkylän puodissa ja tapasin siellä maanmittari Haaviston rouvan. Hän oli huonolla tuulella ja tervehti minua jäykästi. Hän oli katkera Eversenin sukulaisellemme Aino Vanajalle osoittamasta huomaavaisuudesta. "Onhan tässä pitäjässä muitakin tanssitaitoisia nuoria naisia. Esimerkiksi meidän tyttäremme, joka on ollut vuoden Sveitsissä ja läpikäynyt uudenaikaisen salonkitanssikurssin"… näin hän selitti ja sitten hän kähisten jatkoi: "Mutta se kuuluu olevan hyvin lyhytaikainen se kapteeni Eversenin suosio. Näkeehän sen siitäkin, että rouva Agathe Wigge muuttaa pois Louhivaarasta, tänä aamuna hän soitti minulle ja sanoi tulevansa jäähyväisille…"
Rouva Forsgrénin ystävälliset lapsensilmät hohtivat surullisina ja hän huokasi syvään sanoen:
— Mitä me sille voimme, että kapteeni Eversen tanssi enemmän Ainon kanssa kuin muiden.
Syntyi kiusallinen hiljaisuus, jonka Hannes Borg viimein keskeytti:
— Kapteeni Eversenillä on päähänpistonsa ja oikkunsa, eikä hän huoli siitä, jos hän niillä loukkaa muita.
Aino Vanaja tuli nyt saliin vieraita tervehtimään. Hänen kasvoissaan oli jotain outoa ja uhmaavaa. Hän koetti kuitenkin esiintyä iloisena ja löi leikiksi pitäjän naisten suuttumuksen:
— Minun tasapainoani tämä vähäpätöinen seikka ei saa horjumaan.
Minua vaan pahoittaa, että tädillä sentähden on ollut ikävyyksiä.
Hannes Borgia ei miellyttänyt se, että Aino Vanaja otti asian niin kevyeltä kannalta. Tuo uhma ja toisten mielipiteen ylenkatsominen oli hänestä vastenmielinen. Ja sitten hän ajatteli: oliko neiti Vanaja sisimmässään iloinen Eversenin osoittamasta huomaavaisuudesta?
Hän olisi tahtonut sanoa jotakin, mutta selittämätön vaisto esti häntä sitä tekemästä.
Fredrika rouva tajusi, että tilanteessa oli jotain väkinäistä, ja haihduttaakseen ikävän tunnelman hän ehdotti, että kahvia odotettaessa naiset lähtisivät kävelylle puutarhaan, jotta Elisabet näkisi sen paikan, mistä rouva Forsgrén halusi saada heidän talonsa maalatuksi, ja että Forsgrén sillä aikaa näyttäisi tohtori Borgille mehiläisiään.
Ehdotukseen suostuttiin kernaasti. Mutta heidän astuessaan
pihanpuoleiselle kuistikolle, ajoi Eversenin auto portaiden eteen.
Siinä istui ainoastaan kuljettaja, joka toi neiti Vanajalle kapteeni
Everseniltä ison ruusuvihon ja kirjeen.
Aino Vanaja siirtyi kuistikon kulmaan ja luki itsekseen kirjeen:
'Kunnioitettava Neiti.
Kun eilisissä kutsuissani sattui pieniä epäsointuja ja vierailla oli niin kiire, ettei ehditty panna toimeen mitään intiimimpää ohjelmaa, olen aikonut täydentää sen mikä jäi vajanaiseksi. Aikomukseni on järjestää ravunpyyntiretki karjatalolleni, jonka ohi virtaa rapurikas joki. Tahdon tällä kertaa kutsua pelkkää nuorta väkeä. Siitä on tuleva nuoruuden ja kauneuden juhla. Ei varsin paljo vieraita: ahdas, valittu piiri. Eivätkä kai kaikki pitäjän neitoset olisikaan halukkaita tulemaan. Monet ovat, mikäli olen kuullut, loukkaantuneet siitä, että viehätyin tanssimaan etenkin Teidän kanssanne.
Ehkä saamme ilon nähdä Teidän soihtujen valossa tanssivan tarantellaa. Minulla on naamiopukuvarastossani etelämaalaisia kansallispukuja. Kenties suvaitsette niistä valita jonkun. Olen ajatellut täksi huviretkeksi huomisiltaa. Toivon, että voitatte ennakkoluulot ja tulette, sillä ilman Teitä huviretki menettäisi pääviehätyksensä.
Autoni tai vaununi ovat milloin tahansa käytettävissänne. Teidän tarvitsee vaan käyttää puhelinta.
Pyydän vastaustanne.
Kunnioittavimmin:
Julius Eversen.'
Luettuaan kirjeen Aino Vanaja kertoi Everseniltä saaneensa kutsun huviretkelle hänen karjatalolleen.
— Se vielä puuttuisi, huudahti Forsgrén. Ethän toki aio lähteä sinne? Tuo karjatalo on hänen pahimpien orgioidensa pesäpaikka.
— Miksi en lähtisi, vastasi Aino Vanaja. Aion uhmailla tämän pitäjän naisten pikkumaista suuttumusta.
— Te nuoret olette niin valmiit uhmailemaan. Ja uhmailkaa vaan minun puolestani, kun uhmanne on oikeutettua. Mutta se, mitä sinä sanot pikkumaiseksi suuttumukseksi, on itse asiassa suureksi osaksi oikeutettua loukkautumista Eversenin ylimielisen käytöksen johdosta.
— Se on totta, että kapteeni Eversen suvaitsi tanssia enemmän minun kuin muiden kanssa. Ja se voi olla hänen asiansa. Mutta se ei ollut minun syyni, en minä häntä siihen kehoittanut.
Fredrika rouva puuttui nyt puheeseen:
— Minusta on kyllä ikävä, että verrattain pienestä seikasta on nostettu suurta melua, ja se voi vielä kiihtyä, jos Aino lähtee huviretkelle. Mutta paha on myös suututtaa kapteeni Everseniä. Hän on rikas ja aulis auttamaan. Hän ehkä lainaisi Ainolle rahoja hänen opintoihinsa.
Forsgrén nuhteli närkästyneenä:
— Sinä, Fredrika, olet joskus vallan sokea teatteri-innossasi. Eversen on viimeinen henkilö, jonka puoleen on käännyttävä raha-asioissa. Hän vaatii aina erityisen korvauksen antamastaan avusta.
— Mutta setä näyttää pitävän minua lapsena, jota voi kohdella mielivaltaisesti. Minä en pelkää kapteeni Everseniä, olenhan jo nuoresta saanut tulla omin neuvoin toimeen ja osaan pitää varani. Te nähtävästi pidätte Everseniä hirviönä. Minulle hän on näyttänyt ainoastaan ritarilliset puolensa.
— Hän osaa olla ritarillinen ja rakastettava, silloin kun tahtoo ja niin kauan kuin se häntä itseään miellyttää. Toiste hän taas voi olla häikäilemätön, jopa raakakin, huomautti Elisabet.
Aino Vanaja loi Elisabetiin pitkän, kysyvän katseen.
— Minä en salli, että lähdet tuolle huviretkelle, huudahti Forsgrén, kun sinne yksinomaan tulee nuoria ja kun pidot ovat syrjäisellä karjatalolla.
— Minua ei erityisesti huvita lähteä sinne, mutta minusta tuntuu omituiselta kieltäytyä ja vaikealta keksiä siihen syy.
— Sen sanon vaan, virkkoi Forsgrén, että niin kauan kuin asut minun talossani, en hyväksy lähtöäsi tuon elostelijan pietarilaiseen orgiaan.
Metsänhoitaja oli käynyt vallan punaiseksi kasvoiltaan. Ja peläten, ettei voisi hillitä itseään vieraiden läsnäollessa, hän poistui sisälle.
Tilanne oli kehittynyt lopen tuskalliseksi, ja Elisabet ja
Hannes Borg eivät tietäneet mitä sanoa, miten suhtautua siihen.
Rouva Forsgrén näytti surulliselta ja ehdotti toistamiseen, että lähdettäisiin kävelylle puutarhaan.