XV

Naapuritilalliselta Hannes Borg oli polkuhinnasta ostanut laveahkon suon, joka oli molempien tilojen rajalla. Niinä parina vuotena, joina hän oli sen omistanut, hän ei ollut siihen kajonnut, eikä ollut siitä hyötynyt muuten kuin mikäli siitä oli poimittu karpaloita ja muuramia. Mutta siihen suohon liittyi hänen tulevaisuudentuumiaan.

Kulkiessaan kirkkaana elokuun aamuna pitkin sen laitaa hän päätti vielä sinä syksynä ruveta kaivauttamaan siihen ojia ja siten panna alkuun suoviljelyksensä.

Hänen siihenastinen viljelyksensä oli ollut siksi vähäinen, että se juuri tyydytti hänen pienen taloutensa tarpeet. Siinä hän ei ollut voinut toteuttaa lempituumaansa, osaviljelystä. Mutta tämän suon hän aikoi viljelyttää osaviljelysperiaatteiden mukaan. Ja kun hän katseli tätä mutaista, osaksi sammalen peittämää vetelää maa-aluetta, hän ajatteli, että meillä vielä on niin paljo muokkaamatonta maaperää, sekä aineellista että henkistä, että vielä on niin paljo raivaustyötä suorittamatta. Miten saada tähän työhön innostusta ja sovinnollisuutta? Yhdeltä aineellisen työn sovinnollisuuden edistäjältä hänestä tuntui osaviljelys. Ja hänessä heräsi halu puutarhaviljelyksensä ohella itse ottaa osaa tuohon suonraivaukseen.

Tiheän männikön kautta hän teki laajan kierroksen ennenkuin palasi kotia. Silloin sukeltautuivat eilispäivän tapaukset hänen mieleensä. Eversenin uudet kutsut häntä huolestuttivat. Oliko hänen puuttuminen asiaan? Kehottaisiko hän Aino Vanajaa jäämään niistä pois? Se tuntui perin vaikealta. Sekaantuminen toisten ihmisten asioihin oli aina ollut hänen luonteelleen vastenmielistä. Mutta toiselta puolen, katsoisiko hän kädet ristissä miten tuo hurjimus pyytäisi pauloihinsa sen naisen, jota hän ihaili ja rakasti, joka oli muuttanut ja nuorentanut koko hänen olemuksensa? Ei, ja tuhannesti ei! Jo sinä iltana saattoi tuo onnettomuus tapahtua. Se oli estettävä millä keinoilla tahansa.

Kun hän palasi kotiin kävelyltään, odotti häntä poika, joka toi kirjeen neiti Vanajalta. Hannes Borg avasi kuoren ja luki:

'Kunnioitettava Herra Tohtori!

Eilinen kohtaus, jonka todistajaksi Te jouduitte, kärjistyi lähdettyänne, ja setä Forsgrénin ja minun välillä vaihdettiin sanoja, jotka kummaltakaan puolelta kenties eivät olleet niin pahasti tarkoitettuja, mutta jotka kuitenkin saattavat minulle mahdottomaksi kauempaa nauttia sukulaisteni vieraanvaraisuutta. Ja vaikka olen päättänyt olla lähtemättä kapteeni Eversenin huviretkelle, ovat setä Forsgrénin lausumat paheksumissanat siksi ankarat, että en voi tehdä muuta kuin jo huomispäivänä lähteä pois Kuuselasta. Konttoripaikastani Tampereella olen aikaisemmin sanoutunut irti, ja kun ei minulla tällä haavaa ole muuta toimeentuloa, aion toistaiseksi lähteä auttamaan äitiäni, joka on postinhoitajattarena pienessä syrjäisessä sisämaan postikonttorissa. Mutta en voi lähteä seudulta, ennenkuin olen saanut Teitä kiittää ja sanoa Teille hyvästi. Sillä olenhan elinikäni Teille kiitollinen harvinaisesta ystävällisyydestänne ja niistä uusista avaroista näköaloista, jotka olette aukonut minulle taiteen maailmassa. Saanko tulla jo tänään iltapäivällä? Olen kiitollinen, jos pojan mukaan lähetätte minulle vastauksen. Mutta pelkään, että Tekin olette minuun suuttunut. Voin kuitenkin vakuuttaa, etten ole tarkoittanut pahaa. Mutta luonteessani on jotain itsepäistä ja päättäväistä, joka vastustuksesta yltyy jyrkäksi.

Kunnioittavin terveisin: Aino Vanaja.'

Tämä kirje sai Hannes Borgin ensin levottomaksi, mutta sitten se häntä rauhoitti. Levottomuus aiheutui siitä, että ratkaiseva tapaus oli edessä, rauhoittava vaikutus taas siitä, että neiti Vanaja oli päättänyt jäädä pois Eversenin kutsuista ja että tämän miehen turmiollinen vaikutus ainakin toistaiseksi oli torjuttu.

Mutta millaisiksi olot nyt muodostuivatkaan? Olihan Hannes Borgista
vaikea se ajatus, että Aino Vanaja poistuisi sinne kauas sydänmaahan.
Katkeaisihan siten heidän seurustelunsa, ja kuka takaisi, etteikö
Eversen ottaisi selvää hänen uudesta olinpaikastaan.

Mitä siis tehdä? Hannes Borg kulki kauan edestakaisin työhuoneessaan. Viimein hänelle selvisi tuuma. Hän pyysi kirjeentuojaa odottamaan ja riensi Elisabetin luo. Hänen tekemänsä päätös oli niin luja, ja hän piti asiaansa niin kiireellisenä, että hän epäröimättä ja valmistuksitta ryhtyi siihen.

— Olen saanut neiti Vanajalta kirjeen — näin hän alkoi. Kuuselassa näyttää lähdettyämme olleen kuuma ottelu hänen ja Forsgrénin välillä, ja ukko tuntuu lausuneen niin kovia sanoja, että neiti Vanaja katsoo välttämättömäksi lähteä pois Kuuselasta. Hän sanoo matkustavansa äitinsä luo kauas sisämaan seudulle. En tahdo, että oppilaani näin hautautuu sinne syrjäseudun unhoitukseen, en tahdo, että hänen opetuksensa katkeaa, sillä hänellä on todella erinomaiset lahjat. Olen siis päättänyt toistaiseksi tarjota neiti Vanajalle tyyssijan täällä Koivukoskella. Pihakamarin, jossa itse asuin, kuten muistanet, ennenkuin päärakennus valmistui, voi helposti järjestää asuttavaan kuntoon. Ottaisitko sinä hänet niin sanoakseni suojelukseesi, Elisabet?

Hän oli puhunut kaiken tämän melkein kuin yhteen hengenvetoon, ja hengästyneenä hän jäi odottamaan sisarentyttärensä vastausta.

Elisabet tuntui epäröivän muutaman silmänräpäyksen. Huomattuaan, miten voimakkaasti hänen enonsa oli kiintynyt Aino Vanajaan, hän oli ruvennut pelkäämään tätä kiintymystä. Mutta silti hän ei katsonut olevansa oikeutettu lausumaan arvelultaan. Hän vastasi:

— On luonnollista, että teen kaiken voitavani, jos vaan saatan sinulle tehdä palveluksen, ja jos tuo nuori nainen hyväksyy minut suojelijaksensa. Mutta minusta tuntuu sopivammalta, että hän muuttaa asumaan minun ullakkohuoneeseeni, joka on kunnossa ja kodikkaampi. Ja ihmisillä on vähemmän aihetta puheisiin, kun voin sanoa, että neiti Vanaja on minun mallinani ja seuranani.

Hannes Borg painoi Elisabetin kättä ja sanoi:

— Sinulla on aina niin paljo ymmärtämystä, Elisabet!

Hän riensi työhuoneeseensa ja kirjoitti:

'K. Neiti Vanaja!

Kirjeenne antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta, mutta tahdon heti vakuuttaa, että minä en ole suuttunut ja toivon, että vanha ystäväni Forsgrén leppyy, kun olen puhunut hänen kanssaan, ja että hyvät välit palaavat. Olette hyvin tervetullut Koivukoskelle, jo tänään, niin pian kuin ehditte. Meillä on paljo puhuttavaa, etenkin tulevaisuudestanne. Tulkaa siis empimättä, ja kuta pikemmin tulette, sitä iloisempi olen.

Terve tuloa!

Hannes Borg.'