XX
Saadakseen vastapainoa henkiselle työlleen ja ikävälleen Hannes Borg oli alkanut ottaa osaa suon ojittamiseen. Lisäksi hän köyhille ojankaivajille tahtoi siten todistaa, ettei hän ylenkatsonut sellaista työtä. Ojankaivajien joukossa oli pari hänen iltakoululaistaankin. Vapun Junulle, joka taas oli ilmestynyt paikkakunnalle, hän niinikään oli tarjonnut tätä työtä. Mutta Junu oli ylimielisesti vastannut, että muka metsätöissä oli ansainnut niin hyvin, ettei hänen pitkiin aikoihin tarvinnut olla työn orja. Hänellä oli uusi tummansininen sheviotti-puku, kiiltonahkaiset pitkävartiset saappaat, kaulassa räikeänpunainen silkkihuivi ja päässä harmaa Borsalino-hattu. Hän ei asunut äitinsä mökissä, vaan oli vuokrannut itselleen huoneen kirkonkylästä. Hän seurusteli kaiken ajan, joka jäi yli salaisesta pirtu-kaupasta, pahamaineisen torpantytön, Heti Vaaksan kanssa. Äitiään hän harvoin kävi tervehtimässä, ja Vappu, joka usein kävi töissä Koivukoskella, valitti tohtori Borgille, että hänen oma poikansa, joka nyt oli tullut hyviin varoihin, vaan silloin tällöin antoi köyhälle äidilleen rovon.
— Enkä minä niitä hänen rahojaan rukoile, oli Vappu sanonut, pitäköön ne itse, kun on niin kitsas. Kyllä minä sentään, vaikka vähän vaivaisesti, itseni elätän, kun nyt taas kykenen työhön. —
Pitäjällä jo yleisesti kerrottiin, millaista salaista ammattia Junu harjoitti. Ja vaikka nämä huhut joutuivat viranomaistenkin korviin, he eivät puuttuneet asiaan, jopa kerrottiin, että moni heistäkin kuului Junun ostajapiiriin. Kauppias Herhilä, joka julkisen kauppaliikkeensä ohella harjoitti samallaista salaista sivuhommaa ja joka karsain silmin katseli tätä paikkakunnalle ilmestynyttä kilpailijaa, puhui Junusta ympäri pitäjää, tuomiten hänen "rikollisen ammattinsa". Hän toivoi täten kääntävänsä pois epäluulon ja huomion omasta laajalle levinneestä salakaupastaan ja mahdollisesti saavansa kilpailijansa syrjäytetyksi.
Pantuaan alulle suoviljelyksensä Hannes Borg päätti lähteä tervehtimään metsänhoitaja Forsgrénia, jota ei ollut pitkään aikaan tavannut. Kirkkaana syyspäivänä, hevosen ollessa ajossa, hän läksi jalan kulkemaan Kuuselaan. Metsä molemmin puolin tietä oli jo verhoutunut erivivahteisiin keltaisiin väreihin. Ilma oli kuulakka, aurinko paistoi iloisena. Hannes Borgin kaiho, joka raskaan ruumiillisen työn kestäessä oli hellittänyt, virisi taas kalvavaksi kivuksi. Vastattuaan Elisabetin ja Aino Vanajan kirjeisiin ei hän vielä ollut saanut heiltä tietoja, vaikka jo oli kulunut viikkoja hänen kirjeidensä lähettämisestä. Verhotuin sanoin hän oli tulkinnut hehkuvat tunteensa. Minkä vaikutuksen ne olivat tehneet? Mitä oli Aino Vanaja vastaava? Mutta eihän Elisabetiltakaan vielä ollut saapunut toista kirjettä. Sellaista tilaisuutta kuin viimeksi, lähettää kirjeet kuriirin mukana, ei tietysti joka päivä tarjoutunut.
Kun hän näitä miettien astui tietä edelleen, tuli metsänhoitaja Forsgrén ajaen häntä vastaan. Forsgrén oli matkalla Koivukoskelle, ja molemmat naurahtivat tälle yhteensattumalle.
— Koivukoskelle on lyhyempi matka, huomautti Hannes Borg. Lähdemme sinne, eikö niin? Ehkä voimme käväistä suollanikin, niin saan sinulta lupaamasi neuvot.
Hannes Borg nousi rattaille ja he alkoivat yhdessä ajaa köröttää Koivukoskelle. Forsgrén kertoi nyt lopullisesti tehneensä osaviljelyskontrahdin erään nuoren pehtorin kanssa.
— Olen tehnyt tämän välikirjan vaan vuodeksi — varovaisuuden vuoksi. Tahdon kokeilla. Jos olen tehnyt tyhmyyden, syytän sinua.
— Enpä luule, että osaviljelyksellä voit hävitä enempää kuin arentimiehesi kautta, joka ei suorittanut vuokraansa.
— Tiedät, että olen vanha koiranhammas. Luonnollisesti otan tämän kokeilun kokonaan omalle vastuulleni. Minä kyllä olen etupäässä käytännön mies, ja niinkuin sinun veroisesi idealisti kai ajattelee: kuivasti erittelevä järjenmies. Mutta silti on minussakin pisara idealismia tai oikeammin mielikuvitusta.
— Se pisara on melkoinen, veliseni. En koskaan ole pitänyt sinua kuivana järkeilijänä; luulen että tuo järkeilysi etupäässä koskee pintaa. Syvemmällä sinussakin käyvät tunne-elämän aallot, vaikka ne eivät ole niin herkät liikehtimään kuin minulla. Ja suorastaan kadehdin tuota luonteesi tasaisuutta ja tyyntä harkintaasi elämän eri tiloissa.
He olivat saapuneet asemalle kääntyvän tien haaraan. Asemalle päin sujahti siitä ohi kapteeni Eversenin auto. Kapteeni oli matkapuvussa ja hänellä oli mukanaan matkalaukku.
— Eversenillä on ollut selkkauksia paperitehtaallaan, kertoi Forsgrén. Hänen tapansa kohdella väkeänsä on kursailematon, ja niinpä se eräänä päivänä, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, teki lakon. Kun tapahtuma oli ilmoitettu Eversenille ja hän saapui tehtaaseen, huomattiin, että yksi tärkeimmistä koneista oli pahasti vioitettu. Tehdas on nyt pysähdyksissä, ja kun kapteenia on kohdannut taloudellisia vaikeuksia, sanotaan hänen matkustavan Tanskaan koettamaan saada apua sukulaisilta.
— Minua ei ihmetytä, sanoi Hannes Borg, että kapteenille lopulta tulee suuriakin vaikeuksia, kun tietää, miten tuhlailevasti hän elää.
Saapuessaan punaisen ladon kohdalle he näkivät pieneltä metsäpolulta poikkeavan ajotielle nuoren naisen ja miehen. He kulkivat käsi kädessä. Nuorella miehellä oli räikeänpunainen kaulahuivi. Hannes Borg tunsi nyt parin: Vapun Junun ja Heti Vaaksan. Heidän kasvonsa punoittivat ja saattoi selvästi huomata, että molemmat olivat ryypiskelleet.
Junu tuijotti uhmailevasti vastaantulijoihin, tervehtimättä.
Nyt Forsgrénkin tunsi Junun ja virkkoi heidän kuljettuaan ohi:
— Siinä pitäjän uusi pirtu-trokari, Herhilän kilpailija.
— Olen kuullut siitä, sanoi Hannes Borg. Tuo Junu on muuten paikkakunnan ikävimpiä punaisia. Hänessä on jotain häijyä ja taipumatonta. Häneen ei toistaiseksi mikään hyvä sana tehoa.
— Yhäkö sinä haaveilet ihmisten parantamisesta ja jalostamisesta? Milloinka silmäsi aukeavat näkemään, että on turha vaiva koettaa kohottaa ihmisiä? He ovat mitä ovat. Ei heitä voi muuttaa.
— Minä taas uskon, että jos he joutuvat erityiseen elämänkohtaan, joka voimakkaasti valtaa ja hellyttää heidät, voi toisen ihmisen vaikutus heihin tehota ja aikaansaada heissä mielenmuutoksen. Tosin on minulla ollut pettymyksiä. Mutta toisinaan olen taas huomannut kokeistani hyviäkin tuloksia. Eikä aina vaadita edes mullistavia koettelemuksia. Esimerkkinä mainitsen vanhan mäkitupalaisen, Vapun, äsken kohtaamamme Junun äidin. Vielä joku aika sitten hän oli lopen katkera ja syytti herroja sorrosta. Nyt, kun hän on käynyt meillä töissä ja minä melkein joka päivä olen puhunut hänen kanssaan, selittäen hänelle asioita ja elämän menoa, hän jo on muuttunut paljon sovinnollisemmaksi.
— Mahdollisesti. En tahdo vähentää sinun persoonallisuutesi kehittävää vaikutusta enkä haihduttaa harhaluulojasi. Mutta mitä tuohon vaimoon tulee, oletko ottanut huomioon, että hänen poikansa on hurja elostelija, joka ei auta äitiään, ja että tuon naisen puute ja hätä on pakoittanut hänet myöntyväisemmäksi ja nöyremmäksi. Onkohan tällä muutoksella syvempiä juuria?
— Täytyy ainakin koettaa syventää niitä. —
He saapuivat pihaportille.
Samuli Aura, hiukan kumarassa kulkeva renki, tuli ottamaan haltuunsa hevosen. Hän kertoi, että eräs naapuripitäjän mies odotti kyökissä tohtoria.
— Onko hänellä kiire? kysyi tohtori Borg.
— En luule, sanoi ehtivänsä odottaa. Hannes Borg meni vieraansa kanssa sisälle.