VIII.
Konttoristi.
Tukholmassa, sataman lähettyvillä, sijaitsee muuan välitystoimisto, jonka omistajana kertomuksemme aikana oli eräs sinisilmäinen, lyhyt ja pyöreä, mutta rohkealta näyttävä herrasmies. Liike ei ollut erittäin hyvässä maineessa, sen sanottiin harjoittavan yhteyttä salakuljettajain kanssa ja isännän nopeasti kasvavasta omaisuudesta kierteli omituisia juttuja niissä piireissä, joissa hänet tunnettiin. Väitettiin hänen olevan tekemisissä suomalaisten pakolaisten kanssa, ja parhaana todistuksena näille epäluuloille oli liikkeen konttoristi.
Tämä oli nuori, kirkassilmäinen ja hiljainen mies, jonka puhetapa selvästi todisti hänet ulkomaalaiseksi ja jota liikkeenomistajan sanottiin erikoisesti suosivan siitä syystä, että hän osasi suomea ja kykeni siis hoitamaan kaikki salaperäiset ja suuria voittoja tuottavat ylikuljetusasiat. Tiedettiin kyllä Tukholmassa olevan muitakin nuoria suomalaisia. He olivat niitä, jotka olivat menneet Saksaan sotilaiksi ja joita nyt käytettiin vakoojina. Mutta heidän kanssaan ei tämä konttoristi lainkaan seurustellut, päin vastoin, hän tuntui karttavan heitä ja ennen kaikkea heidän iloisia ja remuavia juhliaan, joista he olivat tulleet niin kuuluisiksi. Ei, hän vietti perin hiljaista ja erilleen vetäytynyttä elämää, mutta tuossa hiljaisuudessa piili varmaankin jotain salaperäistä ja rikollista.
* * * * *
Orri — joksi lukija varmaankin on konttoristin arvannut — ei tosiaankaan paljoa seurustellut jääkäritoveriensa kanssa. Hauptmanni L:n konttorissa, josta suomalaisten toimintaa ohjattiin, kävi hän aniharvoin ja kun hänelle sieltä tarjottiin tehtäviä, joiden suorittamiseen hän ennen oli ollut niin altis ja innokas, kieltäytyi hän säännöllisesti, milloin valittaen sairautta, milloin tehden jonkun muun verukkeen. Vihdoin häneen kyllästyttiin ja hänelle leikattiin kovaa: hänen oli toteltava määräyksiä, tai mentävä viipymättä takaisin Saksaan, tällainen vetelehtiminen ei kelvannut. Silloin hävisi hän kokonaan näyttämöltä, eikä hänestä senjälkeen paljoa tiedetty.
Sillä hän oli saanut hankituksi itselleen mainitun konttoripaikan. Asemaansa hän oli perin tyytyväinen, ensinnäkin siksi, että hän ansaitsi hyvin, mutta erittäinkin sen vuoksi, että hän oli niin suoranaisessa yhteydessä kotimaan kanssa, josta salakuljettajat toivat hänelle tietoja. Samalla oli hänellä tilaisuus seurata jääkäriliikkeen kehitystä ja kulkua, ja hän kiinnitti tavatonta huomiota valtiollisiin tapahtumiin.
Sanomalehdet hän tutki niin tarkkaan kuin mahdollista. Miten mahtoivatkaan olot lopuksi Suomessa järjestyä? Nyt syytivät ryssät lupauksia, pauhasivat kansojen itsemääräämisoikeudesta ja tosiaan näyttivät ryhtyvän periaatteidensa mukaisiin toimenpiteisiin. Maximoff oli luvannut ottaa jääkärit avosylin vastaan ja saanut monet hurmaantumaan avomielisellä puheellaan, joka kenties todellakin oli lähtenyt vilpittömästä mielestä. Kuitenkin oli Orri salaa iloinen siitä, että ylioppilaskunnan puolesta oli hänelle vastattu väistäen, miltei kylmästi. Kerenski oli pussannut Tokoita yleisön katsellessa haltioituneena tätä aitovenäläistä toimitusta — ja tätä verratonta valtiomies-näyttelijää, jolleka sairaus lahjoitti halutun Hamletin hahmon ja jonka loistava esityskyky koroitti hänet Demostheneen piedestaalille. Vapaasta, itsenäisestä Suomesta puhuttiin kaikkialla. Nyt oli sen aika koittanut, nyt oli tullut hetki, jolloin se saattoi omien halujensa mukaisesti järjestää olonsa ja seisoa itsenäisenä valveutuneen ja kahleensa ravistaneen Venäjän rinnalla. Oli olemassa suuria kansanryhmiä, jotka kirosivat jääkäreitä: He eivät olleet saaneet muuta kuin pahennusta aikaan, mokomat seikkailijat. Nyt pääsivät venäläiset veljet syyttämään suomalaisia kavaluudesta ja petoksesta, koskapa Suomen ainoa asestettu sotajoukko yhä jatkoi taisteluaan. —
Monet hetket Orri makasi kammiossaan kuumeisia tuulentupia hautoen. Jos tosiaan Suomi nyt saavuttaa itsenäisyyden, vaikkapa Venäjän liittovaltiona ensin! Silloin perustetaan sotaväki, jääkärit hankitaan kotiin tavalla tai toisella, opettajiksi, ja sitten… sitten pannaan insinööri Warénin huikaiseva suunnitelma käytäntöön. Hirveänä voimassaan, kuin nuori jättiläinen, on Suomen armeija nouseva… Se varustetaan tavalla, jota maailma ei vielä ole nähnyt… Ja sitten katkaistaan ystävyysliitto ryssän kanssa ja sorrettu maa saatetaan ennen aavistamattomaan suuruuteen ja mahtavuuteen. —
Polttavin sormin nuorukainen selaili insinööri Warénin kirjoitelmia. Mielipiteeni ja tahtoni keksinnön soveltamisesta. Kuinka voimakkaita ja syvällisiä ajatuksia sisälsikään tuo pieni vihkonen. Ja kuinka velvoittavia! Sydän ihan hypähteli niitä lukiessa, eikä tahtonut malttaa odottaa, antaa ajan kulua… Nyt vasta nuorukaiselle selvisi nerokkaan keksijän persoonallisuuden koko suuruus ja voima, koko se tavaton itsehillintäkyky, joka piili siinä, että tämä ihmeellinen mies oli jaksanut tyytyä erakkomaiseen yksinäisyyteensä ja odottaa kuoleman jälkeistä maineen hohdetta ja kansalaistensa kunnioitusta. Jospa hän olisi elänyt, saanut nähdä kaiken… Mutta monessa kohden oli hänen lausunnoissaan ikäänkuin profeetallinen tarkkuus ja aavistelukyky, jonka kenties kuoleman hiipivä lähestyminen oli näkyinä valanut hänen sieluunsa.
Yhtä usein muistuivat valtioneuvos Rungon sanat hänen mieleensä. Monesti hän ikäänkuin kuuli ne uudelleen, eläytyessään kuvitelmissaan siihen hetkeen, jolloin tämä suora ja isänmaataan rakastava valtiomies oli antanut hänelle neuvojaan: "Nyt vallitsee Venäjällä svaboda ja tätä svabodaansa he tietysti syöttävät meillekin, tekemällä hetkellisiä myönnytyksiä ja vapautuksia, ja ennen kaikkea iänikuisia lupauksiaan, joista me jo olemme saaneet kylliksemme. Mutta niihin emme saa luottaa. Pääsipä siellä valtaan mikä puolue tahansa, niin heti, kun olot alkavat järjestyä, palaa myöskin vanha sortohalu."
Ja niin näyttivät lopulta tapahtumat rupeavankin kehittymään. Suomen syvästioppineet lakimiehet, joille saivartelu ja omahyväinen lain kirjaimessa riippuminen oli aina ollut niin ominaista, keksivät tällä kertaa loistavan ajatuksen: Suomea oli tähän asti yhdistänyt Venäjään vain keisari, muuta sidettä ei ollut näiden valtakuntien välillä. Kun keisaria ei ollut enää, ei mitään yhdistyssidettäkään voinut olla olemassa, eikä Venäjän väliaikaisella hallituksella siis ollut mitään tekemistä meikäläisten kanssa. Päinvastoin, Venäjän vallankumouksen periaatteellisena pohjana oli ollut kansojen itsemääräämisoikeus. Suomi hyväksyy sen periaatteen, panee sen täytäntöön, kiittää kohteliaasti Venäjää ja sanoo sille hyvästit. Ja niin julistettiin Suomi itsenäiseksi. — Silloin alkoivat kynnet näkyä. Niiden lupausten suhteen, joita kumoushuumeessa oli tehty, alkoi aitovenäläinen tingintä. Kerenski kaarteli ja kieroili kuin kolmannen luokan näyttelijä — ja oli kieltämättä venäläisten kannalta katsoen, vieläpä loogillisestikin oikeassa. Kuuluisa valtalaki ei enää ollut kuin kaukainen varjo varhaisemmista unelmista, ja sen koko sisältö oli kuin rauenneiden toiveiden surunvoittoinen elegia. Mutta silloin syöksähti tiikeri viidakosta. Suomen eduskunta, joka ylimielisellä tavalla oli syrjäyttänyt sen mahdin, jolle hänen majesteettinsa keisarin valtikka oli siirtynyt, sai hajaantua ja mennä kotiin miettimään ja katumaan — katumaan ennen kaikkea omaa eripuraisuuttaan.
Mitä sitten seurasi, se oli vain asioiden luonnonmukaista kehittymistä.
* * * * *
Mitä pitemmälle syksy ehti, sitä vaikeammaksi kävi odottaminen nuorukaiselle ja sitä merkillisempiä huhuja alkoi Suomesta kuulua. Vallankumous-ajan kauniisiin lupauksiin ei enää kukaan luottanut. Santarmikätyrit olivat jälleen alottaneet toimintansa, ja tuon tuostakin pidettiin kotitarkastuksia, joita täydellä syyllä saattoi verrata tsaarivallan aikaisiin häikäilemättömiin tekoihin. Suomen kansalaisia vangittiin jälleen ja ne innokkaat toimenpiteet, joihin hallitus mainitunlaisissa tapauksissa ryhtyi, johtivat yhä huonompiin ja huonompiin tuloksiin.
Sitten ruvettiin kuiskailemaan salaisista aseellisista järjestöistä. Orrin sydän sytkytti: niiden syntymiseen tiesi hän olevansa tärkeänä alkusyynä. [Suojeluskuntain historia on varmaankin selvittävä, kuinka suurena tekijänä n.s. "jääkäreitten metalli" oli näiden järjestöjen syntysanoja luettaessa. Julkaisijan huom.] Oli koottu kolme miljoonaa käsittävä rahasto, jota käytettiin yksinomaan mainittujen järjestöjen vireilläpitämiseksi. Aseita, joista salakuljettajat nylkivät suunnattomia hintoja, ostettiin innokkaasti, ja koko maa näytti olevan tulisen kuohunnan vallassa.
Odotettiin saksalaisten hyökkäävän Suomeen ja siltä varalta varustauduttiin. Jos tosiaan niin kävisi — sanottiin — että saksalaiset valloitettuaan Riigan näkisivät hyväksi tulla tänne ja rynnätä Suomenlahden molempia rantoja pitkin Pietaria kohden, niin alkaisi ryssä paeta ja tapansa mukaan se ryöstäisi ja polttaisi maamme typötyhjäksi. Siksi oli perustettava suojeluskuntia, aseellisia joukkoja, jotka kykenisivät estämään tuon hävityksen. Ei voitu olettaa voimia kertyvän kylliksi, jotta ryssän tihutyöt kokonaan voitaisiin tehdä tyhjäksi. Mutta ainakin saataisiin heidät pysymään suurempana joukkona, yhdessä rykelmässä, joka hävittäen kuin laavavirta painuisi itää kohti, jättäen leveän, raunioiksi tuhotun väylän jälkeensä. Ainakin voisi suojeluskuntain olemassa-olo estää heidät hajaantumasta pieniin kierteleviin ryöstö- ja murhajoukkoihin ja leviämästä ympäri maata.
Hartaasti oli toivottu sosialistien liittyvän tähän hommaan, jonka alkuperäisin ja näkyvin tarkoitus oli vain kotikonnun suojeleminen. Ja aluksi se näyttikin onnistuvan. Monin paikoin oli suojeluskuntain piirihallitusten jäseninä myöskin työväen puolueeseen lukeutuvia kansalaisia. Mutta vähitellen alkoivat bolshevistiset opit ja ajatukset yhä enemmän hurmata herkkäuskoisia työläisiä. Miksi vihata ryssää! Miksi varustautua näitä ystävällisiä ihmisiä vastaan, jotka sanoivat veli, veli, ja jotka olivat nostaneet työntekijänkin ihmisarvoon, vieläpä vallan kukkuloille. Suuria ajatuksia alkoi kyteä punaisten johtomiesten vallanhimoisissa aivoissa. Suojeluskunnat leimattiin porvarien salahankkeiksi, joiden avulla aiottiin riistää maan vähissä olevat elintarpeet joidenkuiden harvojen käytettäviksi ja nälkäisten työläisten suut tukittaisiin asevoimalla. Alkoi kuulua epäilyksen ja tyytymättömyyden murinaa punaisten riveistä ja viimein kehittyi se leimuavaksi vihaksi. Punakaartit, joiden reipasta syntyä oli porvarillisten taholla monin paikoin ilolla seurattu, jopa suoranaisesti autettukin, siinä toivossa, että ne ratkaisevalla hetkellä liittyisivät valkoisiin tovereihinsa, nämä punakaartit alkoivat uhmata ja herättää keskuudessaan veljesvihaa. Ryssäin kanssa ne tekivät sopimuksen. Sosialistinen senaatti ei ollut oikealla tavalla yrittänytkään hankkia maalle kipeästi kaivattua viljaa. Ei, se antoi viljan asemasta tuoda aseita, selittäen ettei sitä saatu Venäjältä kulkemaan. Turhaa puhetta! Jos Suomen kenraalikuvernööri Rahja olisi istunut jauhosäkkien päällä yhtä innokkaana kuin aselastien harjalla, niin varmasti ne olisivat kulkeutuneet määräpaikkaansa. Mutta nyt syytettiin porvareita — ja syyttämistä heissä kyllä riittävästi olikin — ja hiottiin miekkaa heidän päittensä varalle.
Siellä täällä alkoi jo kuulua metakoita. Sitten tapahtui Mommilan kuuluisa yhteenotto, jossa ensikerran julkisesti taisteltiin. —
Kauemmin ei nuorukainen jaksanut odottaa. Entäpä, jos Saksa todella hyökkäisi Suomeen, olihan se niin todennäköistä — Hän istui täällä toimettomana päältäkatsojana, mutta jääkärit Libaussa varmaankin varustautuivat lähtöön ja jännittynein mielin odottivat sitä hetkeä, jolloin he saisivat oman maan kamaralla rynnätä ryssän niskaan. Siellä oli hänen toiminta-alansa, siihen joukkoon hän tunsi kuuluvansa ja tahtoi kuulua. Kaikkein viimeiseksi halusi hän olla syrjässä silloin, kun tosiaan oli ottelu kysymyksessä. Ja olihan hän nyt järjestänyt kaikki asiansa. Suuren salaisuutensa suhteen oli hän ryhtynyt niin laajakantoisiin turvaustoimenpiteisiin kuin suinkin oli älynnyt, hänen kuolemansa ei siis enää merkinnyt enempää kuin kenenkä muun tahansa.
* * * * *
Eräänä päivänä ilmestyi Orri hauptmanni L:n vakoojakonttoriin.
— Missä ihmeessä te olette piileskellyt? kysyi saksalainen tuikeasti.
— Haluan mennä pataljoonaan ja pyydän matkapassia, kuului täsmällinen vastaus.
— Olen teihin tyytymätön. Te olette luvatta vetelehtinyt täällä koko kesän. Vuoden, enemmänkin, olette ollut poissa joukkonne yhteydestä.
— Siihen on minulla ollut pätevät syyt.
— Ja mitkä sitten?
— Ne selitän vasta Berlinissä.
Saksalaisen silmät leimahtivat, mutta hän hillitsi itsensä. Syntyi hiljaisuus. Nuorukainen seisoi tyynen ja asiastaan varman näköisenä. Äreänä alkoi hauptmanni selailla papereitaan.
Sitten tuotiin passi ja nuorukainen jätti hyvästit.