X.
Suuret taipuvat.
Pamppailevin sydämin astui Orri kuuluisan kenraalin vastaanottokabinetin etuhuoneeseen.
Päivystävä upseeri vastasi kylmästi hänen tervehdykseensä ja kun hän pyysi audienssikirjaa, merkitäkseen siihen nimensä, ei upseerin ällistyksellä ollut rajoja, eikä hän tuntunut olevan taipuvainen suostumaan nuorukaisen toimenpiteisiin.
— Kuka te olette? kysyi hän tylysti.
— Jääkäri Orri 27:stä Jääkäripataljoonasta, suomalainen.
— Ja mitä te tahdotte Hänen Ylhäisyydeltään?
— Sitä en voi tässä sanoa, vastasi nuorukainen, ojentaen upseerille pataljoonan komentajan kirjeen.
Tämä luki sen nopeasti, näytti hämmästyvän, vilkaisi salavihkaa pari kertaa paperin takaa nuorukaiseen ja muutti heti käytöstapaansa. Kohteliaasti ojensi hän kynän Orrille, joka merkitsi kirjaan nimensä sekä käynnin tarkoitusta kysyvän sarakkeen kohdalle: yksityisasia. Tähän lisäsi upseeri selvin kirjaimin: Majuri B:n suosituksesta.
Yhä useampia ja useampia ylhäisiä upseereita alkoi tulla etuhuoneeseen. Kaikki katsoivat he varsin pitkään yksinkertaista, vihreätakkista jääkäriä, joka istui nurkassa paperirulla kainalossaan ja tuon tuostakin hypähti pystyyn, sotilaallisesti tervehtiäkseen sisään tulijoita.
Odottaessa tuntuivat minuutit kestävän ikuisuuden.
Upseereja tuli ja meni. Toiset viipyivät vain silmänräpäyksen, toiset kauemmin. Vihdoin kuului päivystäjän terävä ääni:
— Jääkäri Orri.
Outo ahdistus kuristi nuorukaista rinnan alta. Hengitys tuntui salpautuvan kurkkuun, sydän ikäänkuin pysähtyi ja ajatus kävi sekavaksi. Mutta pian hän tointui, rohkaisi mielensä ja astui ripeästi sisään.
Suuren työpöytänsä ääressä istui nerokas kenraali papereihinsa tuijottaen. Hän oli kookas, vanha mies, jonka harventunut pystytukka sisälsi hopeaisia säikeitä, mutta jonka uurteisilla, karkeilla kasvoilla oli ihmeellinen tyyneys ja voima. Hetken vallitsi syvä hiljaisuus. Sitten käänsi kenraali levollisesti päätään ja kysyi ystävällisellä äänellä:
— Te olette apuryhmänjohtaja Orri, suomalainen?
— Niin olen, Teidän Ylhäisyytenne.
Tuokion katseli vanha soturi nuorukaista hallitsevilla, terävillä silmillään. Mutta ruskea, palava silmäpari ei rävähtänytkään, ei vähäistäkään väistänyt, huulet vain olivat hiukan vaaleammat kuin tavallisesti ja päättäväisesti yhteen puserrettuina. Nerokasta kenraalia näytti oudoksuttavan tämä harvinainen lujuus. Useimpien oli hän nähnyt värisevän edessään. Ystävällisesti hän viittasi nuorukaista istumaan.
Orri hämmästyi, eikä tietänyt mitä tehdä. Hetken? epäröityään seurasi hän kuitenkin kehoitusta. Tällaista ei hän ollut odottanut.
— Mitä te haluaisitte? kysyi kenraali.
— Menestystä maalleni, Teidän Ylhäisyytenne, kuului vastaus.
Taaskin syntyi äänettömyys.
— Selittäkää, kehotti kenraali vihdoin.
— Teidän Ylhäisyytenne. Hallussani on salaisuus, joka koskee muuatta tieteellistä keksintöä. On löydetty uusi metalli, joka on laadultaan sellaista, että se sotakoneisiin sovellettuna tekee täydellisen mullistuksen ja ehdottomasti takaa Saksalle sen voiton, joka muutenkin kyllä tuntuu todennäköiseltä. Tässä on näyte metallista.
Orri otti taskustaan ohuen, violettiin vivahtavan kappaleen ja ojensi sen kenraalille. Tämä hämmästyi. esineen kylmyyttä, käänteli sitä hetken käsissään ja sanoi sitten:
— Jatkakaa.
— Se on kovin ja sitkein kaikista tähän asti tunnetuista metalleista. Teidän Ylhäisyytenne luvalla näytän uudenaikaisen rautapaidan, joka on siitä valmistettu ja jota ei kiväärin luoti lävistä.
Nuorukainen avasi takkinsa napit ja sen alla välkkyi ruumiinmukainen, ohuista vanteista tehty haarniska. Vanhan kenraalin kasvoilta kuvastui epäröivä hämmästys ja pitkän aikaa katseli hän äänettömänä nuorukaista.
— Ja sitten? sanoi hän kuivasti.
— Nämä paperit sisältävät sinikopioita keksijän, erään suomalaisen insinöörin piirustuksista. Tässä on pitkäpiippuinen 30,5 cm. laivatykki, tosin hiukan vanhentunutta mallia. Kruppin C:o kanuunassa, josta tämä on ilmeinen jäljennös, painaa piippu 56700 kg. Näiden piirustusten mukaan olisi sen paino uudesta metallista valmistettuna 650 kg, jotapaitsi sen hinta luultavasti tulisi laskemaan. — Tässä on piirustuksia 7,5 cm vuoristotykeistä, joita mies voi helposti vetää perässään. — Tässä on uusimallisia, tavattoman keveitä lentokonemoottoreita.
Vanhan kenraalin leveä otsa vetäytyi syviin ryppyihin ja hiljaisuuden vallitessa hän tarkasteli papereita. Kului monta minuuttia. Huoneessa olisi saattanut kuulla neulan putoamisen lattialle.
— Jatkakaa, kuului jälleen kuiva kehoitus.
— Tämän keksinnön olen valmis luovuttamaan Saksan hallitukselle erinäisillä ehdoilla.
— Ja ne ovat?
— Suomi julistetaan itsenäiseksi, riippumattomaksi valtioksi, joka oman mielensä mukaan saa määrätä asioistaan. Siihen yhdistetään Vienan Karjala, jossa asuu suomalaisille läheistä sukua olevaa kansaa noin 300,000 henkeä, sekä sitäpaitsi Vironmaa, niin että raja tulee kulkemaan Pohjois-Jäämerestä Vienan merta myöten eteläänkäsin Äänisjärvelle, siitä Laatokkaan ja edelleen, tavalla, joka vastedes lähemmin määritellään, Riianlahteen. Tämä uusi valtakunta tekee lujan ja pysyväisen valtioliiton Saksan kanssa ja saa Saksan sotavoitosta yhden miljardin.
Nerokas sotapäällikkö hätkähti. Hetken aikaa oli hänen kasvoillaan sellainen sävy kuin olisi hän tahtonut sanoa: "Te olette hullu, menkää tiehenne". Mutta hän hillitsi itsensä ihmeen nopeasti ja tarkasteli miettiväisenä nuorukaisen moitteetonta ryhtiä ja pelotonta esiintymistä. Ruskeiden silmien avonainen, säihkyvä katse tuntui häntä miellyttävän. Pitkä aika kului täydellisen äänettömyyden vallitessa.
— Mikä on siviilitoimenne? kysyi kenraali vihdoin.
— Olen Suomen Teknillisen Korkeakoulun ylioppilas.
— Teillä on huimaavat vaatimukset. Pidättekö keksintöä niin suuriarvoisena?
— Kun Teidän Ylhäisyytenne ehtii hieman ajatella asioita, olen vakuutettu, ettei Teidän Ylhäisyytenne pidä vaatimuksiani liioteltuina, eikä myöskään vähäksy keksinnön merkitystä.
Kenraali mietiskeli jälleen.
— Ja sitten? sanoi hän kuin ajatuksissaan, kuivasti.
— Jos ehdotukseeni suostutaan, tahdon, että tänne kutsutaan suomalainen neuvosto lähemmin päättämään asioista ja tekemään välikirjoja. Niiden miesten lisäksi, jotka ennestään ovat täällä, on kutsuttava ne henkilöt, joiden osotteet annan Teidän Ylhäisyydellenne. Nöyrimmästi pyydän, mikäli Teidän Ylhäisyytenne hyväksyy ehdotukseni, ettei yhdellekään suomalaiselle puhuta salaisuudesta mitään, ennenkuin kaikki neuvoston jäsenet ovat saapuvilla.
Ovi aukeni ja päivystävä upseeri ilmoitti:
— Teidän Ylhäisyytenne, Hänen Majesteettinsa. Vanha kenraali nousi hätäilemättä ja katsoi kelloaan.
— Te tulette tänne uudestaan huomen-aamuna klo 10. Ymmärrättekö?
— Ymmärrän, Teidän Ylhäisyytenne.
— Siihen asti pyydän pitää nämä piirustukset sekä metallipalan hallussani. Onko teillä mitään sitä vastaan?
— Ei, Teidän Ylhäisyytenne.
— Hyvä on. Saatte mennä.
* * * * *
Orri vietti yön ahdistavan levottomuuden vallassa.
Vaikka hän kuinka koetti vakuuttaa itselleen, että nyt ei ollut muuta tehtävää kuin odottaa ja nukkua, niin kuumeiset ajatukset syöksyivät hänen aivoihinsa ja estivät häntä vaipumasta uneen. Suonet lykkivät kiihkeästi, alinomaa täytyi hänen muuttaa asentoa vuoteessa ja tunnit kuluivat sietämättömän hitaasti.
Ottivatkohan nämä nerokkaat miehet hänen huikaisevaa, uhkarohkeata esitystään ollenkaan huomioon, vai aikoivatko he nauraa hänelle vasten kasvoja, kuten puolihullulle uneksijalle ainakin? Kykenivätkö he näin lyhyessä ajassa ja vailla perinpohjaisia tietoja näkemään koko keksinnön mullistavan luonteen? Häneltä oli unohtunutkin muutamia seikkoja mainitsematta. Hän olisi esimerkiksi voinut viitata siihen, että uudesta aineesta valmistetut äärettömän kevyet konekiväärit eivät kaipaisi vesijäähdytystä, sekä siihen suunnattomaan muutokseen, minkä tämä sitkeä metalli aiheuttaisi panssarilaivain rakennustekniikassa. Ja tokkohan vain he soisivat Suomelle sitä suuruutta, mitä hän oli uneksinut?
Aamupuolella yötä hän vihdoin vaipui jonkinlaiseen horrostilaan, joka oli täynnä levottomia, alituisesti vaihtelevia näkyjä. Milloin hän oli olevinaan taistelussa ja uuteen rautapaitaansa turvaten uhmaavinaan kuin leikillä vihollisen kuulia, milloin hän kiiti uudenaikaisessa lentokoneessa pyörryttävää vauhtia ja tuotti hirveätä tuhoa vihollisen ilmaeskaaderille. Kun hän aamulla varhain heräsi, oli hänen otsansa hiestä märkä ja hän tunsi raukaisevaa väsymystä. —
Jo läheni kello kymmentä.
Päivystäjä otti hänet vastaan kokonaan toisella tavoin kuin eilen, ja vuoroaan odottavat sotaherrat katsoivat tuiki ihmeissään yksinkertaista jääkäriä, joka syrjäytti heidät. Sillä Orri kutsuttiin miltei heti sisään, ja kun hän pysähtyi ovelle perusasentoon, kohtasi häntä niin tutkiva ja mielenkiintoa todistava katse vanhan verihurtan silmistä, että valoisa toive läikähti hänen rinnassaan.
Mutta samassa tapahtui jotakin muuta: Sivuovi aukeni ja kynnykselle ilmaantui majesteetillinen olento, jonka rautaiset, juhlalliset kasvot olivat kuin kiveen veistetyt. Tuuheiden kulmien alta sinkosi terävä silmäpari niin ytimiin saakka tunkeutuvan katseen, että nuorukainen oli vähällä väistää sitä. Kuitenkin hän sai pakotetuksi itsensä levolliseksi ja odotti tyynesti, ahdistavan äänettömyyden vallitessa.
— Sie sind der Finnländer? kuului ovelta vihdoin.
— Jawohl, Eure Majestät! vastasi nuorukainen heleällä äänellä.
Terävä katse tarkasti hänet kiireestä kantapäähän. Sitten painui ovi kiinni ja rautaiset, majesteetilliset kasvot katosivat.
— Olen tarkastanut näitä piirustuksia, alkoi kenraali, ja sitä metallia, jonka eilen esititte. Mikäli näin lyhyessä ajassa on voitu päättää, on esittämällänne keksinnöllä todellakin sangen huomattava merkitys. Olen puhunut siitä Hänen Majesteetilleen. Kuitenkin olen sitä mieltä, että meidän täytyy tuntea koko salaisuus, ennenkuin voimme ryhtyä niin laajakantoisiin tekoihin kuin teidän suunnitelmanne edellyttää.
— Teidän Ylhäisyytenne, vastasi Orri arvokkaasti. — Olen antava keksinnön suhteen niin paljon tietoja kuin suinkin voidaan vaatia. Mutta salaisuutta, s.o. valmistustapaa, minä en katso voivani ilmoittaa, ennenkuin suomalainen neuvosto on kokoontunut ja välikirjat tehty lopulliseen muotoonsa. Kenraali kohotti kulmakarvojaan.
— Epäilettekö te?
— En, Teidän Ylhäisyytenne. Pysyn ainoastaan päätöksessäni, jonka etukäteen olen vannonut itselleni.
Vanha sotapäällikkö siristi silmiään ja tarkasteli nuorukaista pitkän aikaa huvitetun näköisenä.
— Te olette varovainen. Tiedättekö, nuori mies. Jos kaikki se, mitä olette kertonut, on totta, enkä minä suinkaan tahdo teitä epäillä, niin teidän hallussanne on salaisuus, joka missä valtakunnassa tahansa riistäisi teiltä vapauden. Teidät voitaisiin pidättää ja pakottaa ilmaisemaan tietonne.
— Teidän Ylhäisyytenne. Olen syntynyt liian sorronalaisessa maassa, jotta olisin voinut unohtaa nuo seikat. Keksintö ei ole minun hallussani. Minä en edes tunne sitä. Sinä hetkenä, jolloin en määrättynä aikana, vapaana ja kenenkään seuraamatta esiinny määrätyssä paikassa, häviää valmistustavan salaisuus olemattomiin. Se on henkilöllä, joka ei ollenkaan tiedä sen arvoa.
Kenraali siristi silmiään ja vastasi kuivasti.
— Teitä voitaisiin kiduttaa, kunnes ilmaisisitte henkilön.
— Teidän Ylhäisyytenne. Tiedän olevani Saksassa.
Jälleen tarkasteli nerokas sotapäällikkö kauan aikaa äänettömänä nuorukaista, jonka pelkäämätön, avoin olemus tuntui häntä miellyttävän. Näytti kuin olisi heikko hymy värehtinyt hänen tarmokkailla kasvoillaan. Sitten lausui hän kevyemmin.
— Tehän olette valmis diplomaatti.
Kun nuorukainen ei vastannut, jatkoi hän kuin koetellakseen.
— Tokko varovaisuustoimenpiteenne kuitenkaan on riittävä. Te annatte salaisuutenne Saksalle ja tietysti myöskin isänmaallenne ja samalla te ehdotatte liittoa näiden kahden valtakunnan välille. Entäpä, ellei Saksa haluaisikaan täyttää liiton ehtoja. Entäpä, jos se ottaisi Venäjän tavat käytäntöön. Kuinka voisi pieni Suomi sitä pakottaa. Sanon tämän vain siksi, että varovaisuutenne minua hämmästyttää.
— Sinä hetkenä, jolloin välikirjan yksikin pykälä rikotaan tai muutetaan, ilman kummankin valtakunnan suostumusta, tulee salaisuus yhtaikaa tunnetuksi Englannissa, Amerikassa ja Ranskassa.
Vanha sotapäällikkö hätkähti ja katsoi omituisen terävästi puhujaan, jolla heti oli ollut niin valmis vastaus. Sitten sanoi hän kuivasti.
— Vai niin. Syntyi äänettömyys.
— Tämä on seikka, joka vielä kaipaa harkitsemista. Haluan sitäpaitsi lisää tietoja suunnitelmistanne ja keksinnön laadusta.
— Olen Teidän Ylhäisyytenne käytettävissä.
— Tiedän kyllä, että metalli on vetyä, jatkoi vanha kenraali kuivasti, mutta hänen nopea syrjäsilmäyksensä oli paljastanut hänen aikeensa yllättää nuorukaisen.
Niin on, Teidän Ylhäisyytenne, vastasi tämä tyynesti.