XIV.
Saint-Kerohic on vähän tunnettu paikka Ile-et-Vilainessa, joka on Lamballen ja meren välillä. Parikymmentä harmaata taloa kallellaan olevan kirkkotornin ympärillä muodistavat koko kylän. Siellä täällä taittuvat kalliot muodostavat ikäänkuin maasta esiinpistävän luurangon, — sellaista on maisema. Ainoastaan muutamia laihoja vaivaispuita kasvaa koukistaneina maahan päin ikäänkuin peläten meren hyökkäävän päällensä. Täällä olevaan huvilaansa saapui Miralezin perhe heinäkuun 5 päivänä.
Etiennestä oli maisema erittäin kaunista. Kirkontornista saattoi nähdä kaikille suunnille 25 kilometrin laajuudelta.
Tämä luonnon merkillisyys ei kuitenkaan ollut Rose-Marien tarkoituksena kiinnittää Etiennen huomioon.
Tähän saakka ei rouva Miralez ollut paljonkaan kirjurista välittänyt. Minkä hän oli puhellut hänen kanssaan, oli se tapahtunut osoitellakseen hänelle niitä kiusauksia ja koettelemustilaisuuksia, joita hän oli koettanut keksiä.
Saint-Kerohicissa, jossa ei ollut hänen tavallinen ihailijaparvensa ympärillään, oli hänellä aikaa lähemmin tarkastella Etienneä, ja ennen pitkää selitti hän Dominicalle, että hän oli »oikein kaunis poika».
Ei se siis ollut kovin työlästä alkaa hänelle liehakoida.
* * * * *
Kahdeksan kuukauden olo Pariisissa oli paljon muokannut Etiennen ulkonäköä. Hänen piirteensä olivat hienostuneet, kätensä tulleet valkoisiksi, ei hän enää illat laihakaan, pukunsa oli aina moitteeton, käytöksensä hieno ja sulava.
Hänen tapansakin olivat muuttuneet. Vaikkakin hän piti mieluummin kasvisruu’ista, söi hän muitakin ruokia jottei herättäisi huomiota. Joskus joi hän viiniäkin, vaikkakaan ei likööriä. Kirjeittensä alkuun ei hän enää piirustanut ristiä, ja oli hän nyt, joskaan ei loistava kavaljeeri niin kuitenkin kohtelias ja huomaavainen nuori mies, jonka luontainen rauhallisuus ja häveliäisyys kiinnitti naisia tavallista enempi.
Tällä kertaa ei Rose-Marie pitänyt tarpeellisena tehdä mitään ohjelmaa. Hän totesi peilin edessä, että hänen silmänsä vieläkin olivat kauniit, piirteensä puhtaat, huulensa punaiset, hipiänsä hohtavan hieno, vartalonsa solakka, ja ravistaessaan pitkiä mustia kiharoitansa hymyili hän luottavasti omalle kuvallensa.
— Herra Etienne! — sanoi hän eräänä sateisena iltana — te luette varmaankin mielellänne Legoavésin kirjoja, tahdotteko lukea minulle jonkun noista romaaneista? Minulla on aivan kuolettavan ikävä!
— Minkä romaanin otan luettavaksi, rouva Miralez?
— Se on yhdentekevä! Ottakaa jotain hauskaa, ei kovin pariisilaista, jos se on mahdollista.
— Otanko »Taivaan portti»?
— Niin, lukekaa »Taivaan porttia» minulle!
Ja Etienne luki.
Alussa oli hänen äänensä selkeä ja kirkas, mutta vähitellen teki kirjan sisältö sen yhä hillitymmäksi.
— Se on hauskaa! — huudahti Rose-Marie, nousten. Ja hän siirsihe lähemmäksi lukijaa.
Lazare teki liikkeen.
— Ei, ei, elkää menkö pois! — sanoi nuori rouva. Tulin lähemmäksi sitä vasten että kuulisin paremmin. En tahtoisi hukata yhtään sanaa tuosta kirjasta, josta pidän oikein paljon.
Lukemista jatkui. Mutta kirjan intohimoinen sisältö ja rouva Miralezin hurmaava tuoksu saivat äkisti lukijan lakkaamaan.
— Tahdotteko hieman sokerivettä, herra Etienne? — kysyi rouva. — Vai ette. No, jatkakaa sitten. Ottakaa se viimeinen kohta uudestaan.
Hänellä oli ylenmäärin hauskaa. Entinen munkki punastui kuin nuori tyttö, aivasti ja jatkoi lukemista, niellen puolet sanoista kuten sairas, joka koettaa yhdellä kulauksella tyhjentää hänelle ojennetun lääkeannoksen.
Väittäen että hänen tarvitsee kuulla vielä paremmin kumartui hän lukijan olan yli, niin että Etiennen täytyi huimauksen pelosta kuivata silmiään tuon tuostakin.
Kun luku ei loppunut, pyysi Rose-Marie seisahtamaan hetkiseksi. Kello oli lähes 7, ja kun ulkona oli ilma kirkastunut, halusi hän lähteä kävelylle puutarhaan.
— Tahdotteko tarjota minulle käsivartenne? — sanoi hän. — Pelkään lipeäväni tässä niljakassa.
Etiennen pää vaipui alas ja hän tarjosi kainosti käsivartensa.
Hän tunsi, kuinka rouva nojasi häntä vasten ja hän meni eteenpäin, yhtäpäätä eteenpäin näkemättä mitään kosteassa puutarhassa.
— Elkää menkö niin hurjaa vauhtia, herra Etienne ei niin nopeasti. Mikään metsästäjä ei voisi astua kanssanne samassa tahdissa tuollaisessa vauhdissa.
Ja hän sanan mukaan riippui entisen munkin käsivarressa.
Äkkiä seisahti hän erään kalliokielekkeen juurella, joka varjosti taloa.
— Herra Etienne, tahdotteko tehdä minulle palveluksen? Te voisitte varmaan sen tehdä, sillä teidän kätenne ja sormenne ovat niin pienet ja hienot. Koettakaa panna kiinni kaulusnappini, joka on päässyt niskassa irti.
Rose-Marie asettautui selin paljastaen häikäisevän valkoisen niskansa ja nuori mies ryhtyi urheasti käskettyyn työhön. Tällöin kauniin niskan omistajatar ilokseen tunsi, että hänen kätensä vapisivat.
— Pöytä on katettu, kuultiin samassa Dominican sanovan aivan heidän läheisyydessään.
Ja kirjuri punastui palvelijattaren merkitsevän silmäyksen edessä.
Hän ei syönyt paljonkaan päivällistä, vaan vielä huonompi näytti rouva
Miralezin ruokahalu olevan.
Muutamia päiviä meni.
Hän jätti nuoren miehen rauhaan antaakseen hänen unelmoida, koota ajatuksiaan ja antaakseen aikaa kylvämäinsä rakkaudensiementen itämiselle.
Kun hän oli yksin Etiennen kanssa kallioiden keskellä taikka alhaalla rannalla, antoi hän päinsä vaipua ja tekeytyi surumieliseksi. Välisti puheli hän kohtalon oikusta, joka joskus vie yhteen ihmisiä samalla tavalla kuin meri lykkää rannalle kiviä toisiaan vastaan.
Ja Rose-Marie ihmetteli itsekin, kuinka kevyesti hän voi esittää näitä sentimentalisia sanoja. Hän huokasi luonnollisimmalla tavalla ja olipa vähällä saada kyyneleitä silmiinsä.
Ja Etienne kokoili raakkuja täydessä totuudessa!
Tämä kiusoitti rouva Miralezia, ja hän rypisti kulmakarvojaan, kun hän ajatteli Genevièven ystävää. Hänhän oli kerrassaan epäkohtelias Miksi ei hän ollut jo aivan korviaan myöten ihastunut ja rakastunut häneen? Koko tällä ajalla minkä he olivat olleet kahdenkesken ei hän ollut lahjoittanut ainoatakaan ihastelevaa silmäystä, puhumattakaan odottamastaan rakkaudentunnustuksesta!
Ja Granadan ruusu tekasi mielestään oivallisen petossuunnitelman seuraavaksi, heinäkuun 14 päiväksi.