III LUKU.
Herkkäuskoinen hra Todhunter.
"Joko posti on tullut"? huusi Priscilla eräälle tytölle käytävän toiseen päähän.
"En luule. Ei se ole käynyt ainakaan meidän huoneessamme."
"Tuollahan se tuleekin!" ja Priscilla juoksi alas postityttöä vastaan. "Onko mitään huoneeseen 399."
"Otatteko myöskin Neiti Wyatt'in kirjeet?"
"Kyllä. Minä otan kaikki. Kuinka hirveän paljon! Ovatko ne kaikki meille?" Ja Priscilla kulki pitkin käytävää huiskuttaen muistikirjallaan ja aukoen kirjeitä käydessään. Hän lyöttäytyi Georgie Merrilesin seuraan, joka myöskin huiskutti muistikirjallaan.
"Hei, Pris; oletko menossa englannin luennolle? Tahdotko, että autan sinua kantamaani postia?"
"Kiitos", sanoi Priscilla. "Saat pitää suurimman osan siitä. Tämä", lisäsi hän, ojentaen sinisen kirjeen, "on ilmoitus coldcream'ista, joka ei saa puuttua keneltäkään naiselta; ja tämä" — ojentaen keltaisen kirjeen — "on ilmoitus lihaekstraktista, joka ei saa puuttua keneltäkään henkisen työn tekijältä; ja tämä" — ojentaen valkoisen kirjeen — "on pahin kaikista, sillä se näyttää niin viralliselta, eikä sisällä muuta kuin räätälini ilmoituksen, että hän on muuttanut Kahdenneltakymmenenneltätoiselta Neljännellekymmenelle neljännelle kadulle ja toivoo, että edelleenkin kunnioittaisin häntä tilauksillani."
"Ja täällä", jatkoi hän, selaillen huonetoverinsa kirjeitä, "on cold cream- ja lihaekstraktikirje Pattylle, ja kolmas Yalesta: siinä varmaankin Raoul selittää, miksi hän ei voinut saapua tänne. Mutta se ei paljoakaan paranna asiaa. Pattya hän ei saa millään voimalla uskomaan, ettei hän olisi taittanut solisluutaan tarkoituksella. Mutta tätä minä en tiedä, keneltä se on", jatkoi Priscilla, tutkien viimeistä kirjettä. "Se on merkitty: Hotel A —, New York. En ole koskaan kuullut siitä, oletko sinä? En ole nähnyt tällaista käsialaakaan koskaan."
Georgie naurahti. "Pidätkö sinä luetteloa kaikista, jotka kirjoittavat Pattylle."
"Oh, tätä nykyä minä tunnen suurimman osan niistä. Tavallisesti hän lukee mielenkiintoisimmat ääneen ja niihin, jotka ovat ikäviä, ei hän vastaa koskaan ja he lakkaavat kirjoittamasta. Kiiruhda: kello soi kohta"; ja he liittyivät tyttölaumaan, jonka kohtasivat kynnyksellä.
Kello soi juuri kun he saapuivat luokkahuoneeseen, ja Priscilla pudotti ohikulkiessaan mitään sanomatta kirjeet Pattyn syliin. Patty luki runoa eikä katsahtanut ylös. Hän oli läpikäynyt kymmenkunta sivua Shelleytä ensimäisen soiton jälkeen ja epätietoisena siitä, mistä luokalla alettaisiin, ahmi hän nyt hätäisesti Wordsworthia. Pattylla oli tapana olla lausuntotunneilla hyvin pirteä luennon alussa, kiinnittää heti opettajan huomio puoleensa, lausua sitten loistavasti ja viettää luennon loppuosa hiljaa mietiskellen.
Tänä päivänä kuitenkin tavattoman runsas posti käänsi hänen huomionsa toisille urille. Hänen ei onnistunut kiinnittää ajoissa opettajan huomiota puoleensa ja lausuminen meni ohi ilman hänen myötävaikutustaan. Priscilla piti häntä silmällä takaistuimeltaan hänen lukiessaan Yalen kirjettä epäilevästi otsaansa rypistellen ja virnisteli suutaan hänen tarttuessaan siniseen ja keltaiseen kirjeeseen; mutta ennenkuin hän oli ehtinyt ottaa esille Hotel A— kirjeen, alkoi Priscilla taas tarkkaavasti seurata lausuntoa. Oli tulossa; hänen vuoronsa ja hän koetti huolestuneena muodostaa itselleen mielipidettä niistä oleellisista tunnusmerkeistä, jotka olivat kuvaavia Wordsworthin käsityskannalle kuolemattomuudesta.
Äkkiä hätkähti koko luokka kuullessaan Pattyn äänekkään hihityksen, jota hän koetti nopeasti tukahuttaa ja tekeytyä niin viattoman näköiseksi kuin mahdollista — mutta se oli myöhäisiä. Hän oli vihdoinkin kiinnittänyt itseensä opettajan huomion.
"Neiti Wyatt, mitkä ovat teidän mielestänne kirjailijamme pahimmat puutteellisuudet?"
Neiti Wyatt ummisti silmänsä pari kertaa. Tämä kysymys, lausuttuna erillään ajatusyhteydestä, ei ollut varsin valaiseva. Hänen tapansa ei ollut kuitenkaan joutua vähällä hämilleen. Aina hän jotenkin selvisi.
"Niin", alkoi hän hyvin miettivän näköisenä, "tähän kysymykseen voi vastata kahdella tavalla, joko taiteelliselta tahi filosofiselta näkökannalta."
Tämä kuulosti hyvin lupaavalta ja opettaja hymyili rohkaisevasti.
"Niinkö", sanoi hän.
"Ja sittenkin", jatkoi Patty vielä miettiväisemmän näköisenä, "minä luulen, että sama syy on oleva molempien äärimmäisenä selityksenä."
Opettaja olisi voinut kysyä: "Minkä molempien", mutta hän pidättäytyi ja odotti jatkoa.
Patty luuli sanoneensa jo tarpeeksi, mutta hän pinnisti vielä epätoivoissaan: "Huolimatta hänen todella syvämielisestä filosofiastaan voimme huomata jotain — voisi melkein sanoa liioittelua hänen runoudessaan, ja harkinnan puutetta, joka johtuu hänen kypsymättömyydestään ja hänen — jokseenkin rajusta elämästään. Jos hän olisi elänyt kauemmin, niin olisi hän luultavasti voinut vähitellen vapautua niistä."
Koko luokka näytti ällistyneeltä ja opettajan suupielet vetäytyivät kokoon. "Se on tosiaankin mielenkiintoinen näkökanta, neiti Wyatt, ja mikäli minä tiedän, aivan alkuperäinen."
Kun he tulvivat ulos luennon loputtua hyökkäsi Priscilla Pattyn kimppuun. "Mitä ihmeessä sinä sanoit Wordsworthin nuoruudesta ja kypsymättömyydestä?" kysyi hän. "Mieshän eli yli kahdeksankymmenen ikäiseksi ja kirjoitti runon viimeisessä hengenvedossaan."
"Wordsworth? Minähän puhuin Shelley'stä."
"Niin, mutta luokka ei."
"Mistä minä olisin tiennyt?" kysyi Patty suuttuneena. "Hän sanoi kirjailijamme ja minä koetin olla kajoamatta yksityiskohtiin niin kauan kuin voin."
"Oh, Patty, Patty! Ja sinä sanoit, että hän oli raju — tuo lammasmainen Wordsworth!"
"Mille sinä sitten nauroit?" kysyi Georgie.
Patty hymyili taas. "Hyvänen aika, tälle", sanoi hän, levittäen auki Hotel A— kirjeen. "Se on eräältä englantilaiselta, herra Todhunter'ilta, jonka isäni tapasi viime kesänä ja pyysi viipymään luonamme muutamia päiviä. Olin kokonaan unohtanut hänet ja nyt hän kirjoittaa ja kysyy, voisiko hän ja milloin tulla minua tervehtämään ja jos se sopisi, niin voisiko hän tulla tänä iltana. Sepä vasta oli sisältörikas lause, eikö ollutkin? Hänen junansa saapuu puoli kuusi ja hän voisi tulla noin kuuden tienoissa. — Minä pyysin hänen tulemaan joskus päivällisille, vaikka olin jo unohtanut sen. Hän on sangen miellyttävä, ja huolimatta siitä, mitä ilkeät sanomalehdet sanovat englantilaisista, kovin huvittava."
"Tahallaanko vai huomaamattaan?" kysyi Georgie.
"Kummallakin tavalla."
"Mitä hän tekee Ameriikassa?" kysyi Priscilla. "Ei kai hän kirjoita kirjaa amerikalaisesta tytöstä."
"Ei juuri niin", sanoi Patty. "Hän on erään sanomalehden kirjeenvaihtajana. Hän on hyvin utelias tietämään jotain oppilaitoksestamme."
"Patty, toivottavasti sinä et ole koettanut uskotella tuolle englantilaiselle, joka oli vieraana isäsi talossa, kaikkia sepittämiäsi valheita!"
"Luonnollisesti en", sanoi Patty: "Minä olin hyvin varovainen kaikkeen nähden, mitä hänelle kerroin. Mutta", myönsi hän, "hän — hän on herkkä vaikutuksille."
"Jokainen on herkkä vaikutuksille puhuessaan sinun kanssasi", huomautti Georgie.
"Hän kysyi minulta", jatkoi Patty välittämättä tästä huomautuksesta, "mitä me opiskelimme täällä! Mutta minä muistin, että hän oli muukalainen vieraalla maalla ja hillitsin luonnolliset vaistoni ja selostin hänelle kaikki oppikurssit sanasta sanaan ohjelman mukaan ja selitin eri opetusmetoodit ja kuvailin kirjaston, laboratoriot ja luentosalit."
"Tekikö se häneen vaikutuksen?" kysyi Priscilla.
"Kyllä", sanoi Patty; "luulen että hän oli melkein ällistynyt. Hän kysyi minulta, onko meillä milloinkaan mitään huvituksia ja minä sanoin: Kyllä vaan! Meillä on Browning- ja Ibsen-klubi ja joskus esitämme kreikkalaisia murhenäytelmiä alkukielellä. Hän ei sitten yrittänyt tulla enää lähelleni, peläten että epähuomiossa puhuisin kreikkaa englannin asemesta."
Ottaen huomioon hänen kreikankielen taitonsa pitivät Pattyn ystävät tätä viimeistä huomautusta melkein humoristisena.
"Koska hän on sanomalehtimies", sanoi Priscilla, "niin toivon, että sinä koetat hiukan lieventää hänen vaikutelmiaan, tai hän ei tule koskaan suosimaan naisten oppilaitoksia Englannissa."
"Sitä minä en ole tullut ajatelleeksi", sanoi Patty. "Kenties minun olisi pitänyt."
He olivat saapuneet makuuhuoneen kynnykselle. "Ei mennä sisään", sanoi Georgie; "mennään alas rouva Muldoon'in luo saamaan vähän suklaakakkua."
"Ei kiitoksia", sanoi Priscilla.
"No soppaa sitten."
"En voi syödä ateriain välillä."
"Tule sitten sinä, Patty."
"Valitettavasti en voi; minun täytyy viedä valkea pukuni silitettäväksi."
"Aiotko pukeutua häntä varten juhlapukuun?"
"Kyllä", sanoi Patty. "Luulen, että minun täytyy se tehdä amerikalaisena tyttönä."
"No niin", huokasi Georgie. "Minulla on nälkä, mutta luulen, että minun pitää mennä pukemaan nukkeani College Settlement Association'ia varten. Näyttelyhän on tänä iltana."
"Minun on valmis", sanoi Priscilla, "ja Patty ei tahdo ottaa osaa. Näitkö Bonnie Connaught'in istuvan takimaisella penkillä biologian luennolla tänä aamuna päärmäten nukkensa alushametta koko luennon ajan."
"Todellako?" naurahti Patty. "Hyvä että professori Hitchcock on likinäköinen."
College Settlement Association piti, sivumennen sanoen, tapanaan jakaa kolmesataa nukkea oppilaiden kesken joka vuosi ennen joulua, puettaviksi ja lähettäviksi takaisin New-York'iin. Nukkien luultiin tulevan niin hyvin puetuiksi, että äidit voisivat käyttää niitä malleinaan omia lapsiaan pukiessaan, vaikka onkin myönnettävä, että tytöt enemmän koettivat saada aikaan hyvän yleisvaikutuksen kuin kiinnittää huomiotaan yksityiskohtiin. Ennenkuin nuket lähetettiin pois, pidettiin säännöllisesti edellisenä iltana nukkenäyttely, johon kannettiin kahden cent'in pääsymaksu (postimerkkejäkin otettiin vastaan) lähetyskustannusten peittämiseksi.
Kello oli kymmenen minuuttia yli kuuden kun palvelustyttö astui sisään tuoden Hra Algernon Vivian Todhunterin käyntikortin. Patty, säteillen valkoisessa juhlapuvussaan, koetti kaikin tavoin kiemurrella ruumistaan saadakseen sen takaa kiinni.
"Oh, Sadie", sanoi hän palvelustytölle, "tahdotko olla ystävällinen ja tulla kiinnittämään pukuni? En ylety sinne itse miltään puolelta."
"Te näytätte aika komealta, neiti Wyatt", sanoi tyttö ihaillen.
Patty naurahti. "Luuletko, että voin kunnialla edustaa maatani?"
"Aivan varmaan, neiti", sanoi Sadie kohteliaasti.
Patty juoksi käytävän läpi vastaanottohuoneen ovelle, ja astui sitten hiljaa sisään maailmannaisen levollisuudella. Huone oli tyhjä. Hän katseli hiukan hämmästyneenä ympärilleen, sillä hän tiesi, että molemmat toiset vastaanottohuoneet eteisen toisella puolella olivat varatut nukkenäyttelyä varten. Hän sipsutteli kuitenkin sinne ja kurkisti puoliavoimesta ovesta sisään. Huone oli täpötäynnä nukkeja. Kaikki huonekalut olivat niiden peitossa; ja perimmäisessä nurkassa pitkän nukkekujan päässä istui Hra Algernon Vivian Todhunter varovasti tuolin reunalla, pellavapäisten nukkien ympäröimänä, pidellen kömpelösti sylissään niitä, jotka hän oli nostanut pois tuolilta. Patty vetäytyi takaisin oven taa ja jäi sinne muutamiksi minuuteiksi saavuttaakseen jälleen maailmannaisen levollisuutensa; sitten hän astui sisään ja tervehti ystävällisesti hra Todhunteria, joka varovasti siirsi nuket vasemmalle käsivarrelleen ja nousi ylös tarttuen ojennettuun käteen.
"Ehkä minä otan ne pienokaiset", sanoi Patty ystävällisesti; "pelkään, että ne ovat teidän tiellänne."
Hra Todhunter mutisi jotain sellaista, että oli suuri nautinto ja etuoikeus pidellä niitä.
Patty kohenteli niiden vaatteita ja asetti ne uudelleen sohvalle äidillisellä hellyydellä hra Todhunterin katsellessa häntä vakavana, samalla kun hänen synnynnäinen kohteliaisuutensa ja sanomalehtimiesvaistonsa taistelivat keskenään vallasta. Lopulta alkoi hän varovasti: "Kuulkaa, neiti Wyatt, kuluttavatko nuoret neidit paljonkin aikaa leikkiessään nukkien kanssa?"
"Ei", sanoi Patty avomielisesti; "en luule, että voidaan sanoa heidän kuluttavan siihen liian paljon aikaa. En ole vielä koskaan kuullut kuin yhden ainoan tytön laiminlyöneen työnsä niiden tähden. Ette saa ajatella, että meillä on täällä yhtä monta nukkea joka ilta", jatkoi hän. "Tämä on jokseenkin tavaton sattuma. Vain kerran vuodessa pitävät tytöt nukkenäyttelyn nähdäkseen kuka on pukenut nukkensa parhaiten."
"Ah, minä ymmärrän", sanoi hra Todhunter; "pieni ystävällinen kilpailu."
"Puhtaasti ystävällinen", sanoi Patty.
Kun he lähtivät ruokasaliin asetti hra Todhunter monokkelin silmäänsä ja heitti vielä jäähyväissilmäyksen nukkenäyttelyyn.
"Pelkään, että pidätte meitä lapsellisina, hra Todhunter", sanoi
Patty.
"En ensinkään, neiti Wyatt", vakuutti hän.
"Minusta se oli kovin ihastuttavaa, tiedättekö, ja niin — odottamatonta. Minulle on kerrottu, että näissä naisoppilaitoksissa tehdään kaikellaisia hulluja kepposia, mutta minä en ole koskaan luullut niiden oppilaiden olevan niin naisellisia, että leikkisivät nukkien kanssa."
Kun Patty palasi sinä iltana huoneeseensa, löysi hän Georgien ja Priscillan kielioppien ja sanakirjain keskeltä kääntämässä saksankielen kirjoitusta. Hänen päälleen satoi tulvimalla suuttuneita vastalauseita.
"Kun minulla on mies", sanoi Priscilla, "niin minä jaan hänet ystävieni kesken."
"Varsinkin kun hän on harvinaisuus", lisäsi Georgie.
"Ja me olimme pukeutuneet juhlapukuun ja seisoimme aivan teidän lähellänne tullessanne ulos kappelista", jatkoi Priscilla, "ja te ette edes katsahtaneet meihin."
"Englantilaiset ovat niin ujoja", puolusteli Patty, "ja minä en tahtonut peloittaa häntä."
Priscilla katsoi häneen epäluuloisesti. "Patty, toivoakseni et ole käyttänyt hyväksesi mies-paran herkkäuskoisuutta!"
"Tietysti en!" sanoi Patty arvokkaasti. "Minä selitin kaikki mitä hän minulta kysyi ja koetin olla mahdollisimman varovainen ollakseni liioittelematta. Mutta", lisäsi hän avomielisesti, "minä en voi vastata niistä vaikutelmista, jotka hän on voinut saada. Kun kerran englantilainen saa asiasta jonkun käsityksen, niin on melkein mahdoton saada sitä muutetuksi."