IX LUKU.
Patty lohduttajana.
Tutkinto-aika lähestyi ja äänetön synkkyys oli vallannut koko oppilaitoksen. Tunnolliset oppilaat, jotka olivat työskennelleet ahkerasti koko vuoden, työskentelivät nyt kovemmin kuin koskaan ennen, ja huolimattomat oppilaat, jotka olivat kevytmielisesti leikitelleet koko vuoden, työskentelivät nyt epätoivoisella raivolla saadakseen edes jossain määrin korjatuksi entiset laiminlyöntinsä, siksi kunnes ratkaiseva hetki löi. Mutta Patty ei työskennellyt. Hänen koulunkäyntifilosofiansa perussääntö, jonka hän oli saavuttanut kolme- ja puolivuotisen persoonallisen kokemuksen kautta, oli se, että tutkintojen edellinen päivä ei ollut sopiva aika alottaa opiskeluja. Kukin on jo lukukauden aikana tehnyt opettajaansa hyvän tai huonon vaikutuksen sen mukaan, millaista harrastusta hän on osoittanut aineeseen ja tulos on yhtä selvä kuin jos arvosanat olisivat jo valmiiksi merkittyinä koulun arkistossa. Ja senvuoksi Patty, lukuunottamatta muutamia harvoja kohtia, jotka hän oli päättänyt opetella ainoastaan tutkintokautta varten, johdonmukaisesti laiminlöi sen "harkitun yleiskatsauksen", jota opettajat olivat suositelleet.
Hänen ystävänsä kuitenkin, vaikka kenties olivatkin yhtä filosofisia, mutta eivät yhtä johdonmukaisia, joutuivat aina silloin täydellisen pänttäysraivon valtaan; ja kun kenelläkään ei ollut silloin aikaa puhella Pattyn kanssa oli se hänelle sietämättömän ikävä aika. Hänen oma huonetoverinsa ajoi hänet ulos, kun hän nauroi ääneen nähdessään tämän hätääntyneen katseen; ja niinkuin maanpakolainen kierteli hän ystäviensä ovilla, joilla kaikilla oli ilmoitus "ylösotettu." Hän istuutui mietteissään ikkunalaudalle, kun hän yht'äkkiä muisti ystävänsä "nahkiaiset" n:ossa 321. Hän ei ollut tavannut heitä pitkään aikaan. Kun "nahkiaiset" olivat tavallisesti varsin huvittavia tutkintojen edellä, läksi hän kulkemaan pitkin käytävää, joka johti n:oon 321 ja hän näki heidänkin ovellaan kolmen tuuman korkuisilla kirjaimilla: "Ehdottomasti ylösotettu!!" Tämä tuntui lupaavan erittäin hauskaa ja hän veti niin äänekkään huokauksen, ettei se voinut olla kuulumatta oven läpi.
Lehtien käänteleminen ja paperin kahina taukosi äkkiä; nähtävästi he kuuntelivat, mutta eivät antaneet mitään elonmerkkiä itsestään. Patty kirjoitti muutamia sanoja ovessa riippuvaan muistiniteeseen ja poistui sitten jalkojaan kolistellen. Hetkisen kuluttua sipsutteli hän takaisin ja nojasi seinää vasten. Uteliaisuus pääsi huoneessa vallalle; ovi aukeni ja sieltä pisti esiin pää, joka etsien katseli ympärilleen.
"Oh, Patty Wyatt. Sinäkö se olit?" sanoi hän. "Me luulimme, että se oli Frances Stoddard, joka taas tahtoi selittämään itselleen geometriaa, ja olimme senvuoksi hiljaa. Tule sisään."
"Herranen aika, enhän toki. En minä tahdo tulla teitä häiritsemään.
Teillä on tietysti hirveästi työtä."
"Nahkiainen" tarttui hänen käsivarteensa. "Patty, jos sinä vähänkin meistä pidät, niin tule sisään ja rohkaise meitä. Me olemme niin peloissamme, ettemme tiedä, mitä tehdä."
Patty antoi vetää itsensä kynnyksen yli. "En tahdo keskeyttää teitä", sanoi hän, "jos teillä on jotain tekemistä."
Huoneessa oli kolme tyttöä. Patty hymyili suopeasti nähdessään edessään kahdet pelästyneet kasvot. "Missä on lady Clara Vere de Vere?" kysyi hän. "Ei kai hän liene vain hukkaamassa kalliita viime hetkiä mihinkään kevytmielisiin huvituksiin."
"Hän on makuuhuoneessa toisessa kädessään geometria ja toisessa kreikan kielioppi, koettaen lukea molempia yhdellä kertaa."
"Pyytäkää hänen tulemaan tänne; tahtoisin antaa hänelle muutamia hyviä neuvoja"; ja Patty heittäytyi sohvalle ja katseli hymyillen huonetta, jossa sekä pöydät että tuolit olivat täynnä levällään olevia kirjoja…
"Oh, Patty, kuinka hauskaa nähdä sinua!" huudahti lady Clara ilmestyessään ovelle. "Yläluokkalaiset ovat kertoneet meille mitä hirveimpiä juttuja tutkinnoista. Eihän ne ole tosia, eihän?"
"Eihän mitä! Ei pidä uskoa sanaakaan siitä mitä he kertovat. Jos ne olisivat puoleksikaan tosia, niin he eivät olisi ikinä niitä läpäisseet itsekään."
Iloinen ilme levisi kaikkien kolmen kasvoille.
"Sinä osaat aina niin hyvin lohduttaa. Yläluokkalaiset ottavat asiat niin kevyesti, eivätkö?"
"Tottuuhan sitä ajan ollen melkein mihin tahansa", sanoi Patty. "Tutkinnot voivat olla huvittaviakin, jos vain osaa antaa oikeat vastaukset."
"Mutta me emme tiedä oikeita vastauksia!" sanoi yksi heistä valittaen ja pelästyen uudelleen. "Me emme tiedä kerrassaan mitään, ja huomenna on meillä latina ja ylihuomenna geometria."
"Oh, teidän täytyy ottaa koko asia hyvin filosofisesti." Ja Patty asettui mukavasti sohvalle tyynyjen varaan ja hymyili kevyen huolettomasti pelästyneille kuulijoilleen. "Esimerkkinä opintojen hyödyttömyydestä yhdennellätoista hetkellä, jollei ole tehnyt mitään työtä lukukauden aikana, tahdon kertoa oman kokemukseni kreikankielen tutkinnosta ensi vuotenani. Olin huonosti valmistautunut tullessani, enkä tehnyt mitään koko lukukaudella ja yhtään liioittelematta en tiennyt kerrassaan mitään. Kolme päivää ennen tutkintoja minä äkkiä käsitin tilanteen ja aloin ahmia kielioppia yötä päivää minkä kerkisin. Join mustaa kahvia pysyäkseni paremmin valveilla ja työskentelin kello kahteen saakka yöllä ja tuskin keskeytin vahvojen verbien pänttäämisen ateriainkaan ajaksi. Minä suorastaan ajattelin kreikaksi ja uneksin kreikaksi. Ja jos uskotte tai ette, niin kaiken tämän ponnistuksen jälkeen minä reputin kreikassa. Se järkytti minun uskoni opiskelun hyödyllisyyteen juuri ennen tutkintoja. En ole enää koskaan senjälkeen tehnyt niin, mutta en ole myöskään koskaan reputtanut. Minä uskon, että se riippuu kokonaan kohtalosta, pääseekö läpi vai ei ja sentähden minä en koskaan enää kiusaa itseäni."
"Nahkiaiset" katselivat lohduttomina toisiaan "Jos se on siis ennalta päätetty asia, niin me olemme hukassa."
Patty hymyili myöntävästi.
"Mutta minä olen kuullut, että ne lähettävät kotiin, erottavat koulusta, jos epäonnistuu useammin kuin määrätyt kerrat. Onko se niin?" kysyi lady Clara peloissaan.
"Kyllä se on totta", sanoi Patty; "kyllä niinkin on sattunut."
Lady Clara voivotteli. "Minä olen niin hirveän heikko geometriassa,
Patty. Onko tutkinto hirveän ankara?"
"En muista siitä enää paljoakaan. Siitähän on jo niin pitkä aika kun minä olin ensikurssilainen, nähkääs. He koettivat etsiä kaikkein vaikeimmat teoreemit mitä voivat löytää: pyramiideja, jotka oli leikattu — en muista enää kuinka sitä kutsutaan — ja kaikenlaisia kuvioita, joista yksikin oli kuin etana, joka ryömii kuorestaan, paholaisen ruumisarkku sen teknillinen nimitys oli, jollen väärin muista. Ja — oh; sitten ne antavat teille alkuperäisiä — hirvittäviä alkuperäisiä teoreemia, jollaisia teillä ei ole koskaan ollut ennen; ja ne panevat pienen huomautuksen sivun yläkulmaan, että ne on suoritettava ensin, ja te tulette niin sekaisin koettaessanne ajatella niitä, että te ette voi ajatella ensinkään. Minä tiedän yhden tytön, joka kulutti molemmat tunnit koettaessaan miettiä yhtä alkuperäistä, mutta juuri kun hän oli valmis ja rupesi sitä kirjoittamaan, niin kello soi ja hänen täytyi antaa pois paperinsa keskeneräisenä. Eikä oikeastaan voi syyttää opettajaakaan siitä, ettei hän lukenut rivien välistä, sillä siinä ei ollut mitään rivejä, joiden välistä olisi voinut lukea; mutta oli tosiaankin sääli, sillä tyttö tiesi jokseenkin paljon — mutta hän ei voinut esittää sitä, kun aika kävi lyhyeksi."
"Aivan samoin on minun kanssani."
"Oh, aivan samoin on niin monen muun kanssa."
Seurasi hetken hiljaisuus ja "nahkiaiset" katselivat masentuneina toisiinsa. "Mutta tehän voitte elää sittenkin, vaikka reputattekin", jatkoi Patty vakuuttaen. "Toiset ovat tehneet samoin ennen teitä."
"Jos se olisi vain geometria — mutta me olemme peloissamme myöskin latinasta."
"Oh, latina! Sitä ei maksa vaivaa lukea, sillä teidän on kuitenkin mahdoton lukea kaikkea, ja jos te valitsette jonkun osan, niin on aivan varma, että se ei ole se, minkä he teille valitsevat. Paras keino on lukea loitsuja kirjalle, avata se sitten silmät ummessa ja lukea se sivu, mikä aukeaa. Jos sitten ette läpäise — kuten luultavasti käykin — niin voitte syyttää kohtaloa. Minun ensi vuotenani, jollen väärin muista, antoivat he yhden Emersonin tutkielman käännettäväksi latinaksi ja me emme edes ymmärtäneet mitä se merkitsi englanniksi."
Kaikki kolme katselivat taas peloissaan toisiinsa.
"Minä en ainakaan osaisi sitä."
"Enkä minä."
"Eikä kukaan muukaan", sanoi Patty.
"Me voimme reputtaa latinassa ja matematiikassa; mutta jos me reputamme vielä jossain muussa aineessa, niin olemme hukassa."
"Niin minäkin luulen", sanoi Patty.
"Ja minä olen hirveän heikko saksassa."
"Ja minä ranskassa."
"Ja minä kreikassa."
"Minä en tiedä mitään saksasta", sanoi Patty. "En ole opiskellut sitä koskaan. Mutta muistelen Priscillan sanoneen, että painetut tutkintopaperit eivät tulleet ajoissa ja Fräulein Scherin, jolla on hirveä käsiala, kirjoitti kysymykset taululle saksalaisilla kirjaimilla, joita oli aivan mahdoton lukea. Ranskassa oli luullakseni ensimäisenä kirjoitettava marseljeesi; siinä on seitsemän värssyä eikä kukaan ollut lukenut niitä ja marseljeesia te ette voi kirjoittaa valmistamatta. Mitä taas tulee kreikkaan, niin minä olen kertonut teille oman kokemukseni; olen varma, ettei mikään voi olla pahempi kuin se."
Kaikki kolme katsoivat nyt toisiinsa aivan toivottomina. "Nyt on enää englanti, terveysoppi ja raamatun historia jälellä."
"Englannista te ette voi tietää mitään. He voivat panna teidät kirjoittamaan jonkun sankarirunon jambisilla pentametreilla, jos te tiedätte, mitä ne ovat. Te olette riippuvaisia inspiratsionista, ettekä voi siis sitä opiskella."
"Minä toivon", huokasi lady Clara, "läpäiseväni terveysopin ja raamatun historian."
"Ei pidä olla kovin toivorikas", sanoi Patty. "Kaikki riippuu onnesta. Terveysopin luokka on niin suuri, että professorilla ei ole aikaa lukea kaikkien papereita; hän vain läpikäy nimiluettelon ja reputtaa joka kolmannentoista tytön. En ole aivan varma raamatun historiasta, mutta luulen, että siinä käy aivan samoin, sillä kun minä ensimäisenä vuotenani tein sellaisen erehdyksen, että annoin punaisella liidulla tehdyn Palestiinan kartan terveysopin professorille ja piirustukseni ruuansulatussysteemistä uskonnon professorille, niin ei kumpikaan huomannut sitä. Ne olivat kyllä koko lailla samannäköiset, mutta ei kuitenkaan niin paljon, ettei tarkemmin katsoessa olisi huomannut eroitusta. En voi muuta kuin toivoa, ettei kukaan teistä olisi kolmastoista."
"Nahkiaiset" tuijottivat toisiinsa kauhusta sanatonna ja Patty nousi. "No niin, hyvästi, lapsukaiseni, ja ennen kaikkea, älkää olko huolissanne. Olen iloinen, että olen voinut hiukan virkistää ja rohkaista teitä, sillä on hyvin tärkeätä onnistumiselle, ettei ole hermostunut. Ei pidä uskoa mitään typeriä juttuja, joita yläluokkalaiset teille kertovat", huudahti hän vielä olkansa yli: "he vain koettavat peloitella teitä."