VII LUKU.
Muinaisenglanninkielen tutkinto.
"Hei, Patty! Oletko lukenut tänään ilmoitukset ilmoitustaululta?" kysyi Gathy Fair, liittyessään Pattyn seuraan matkalla luennolta kotiin.
"En" sanoi Patty; "minusta se on huono tapa. Siellä näkee liian paljon ikäviä asioita."
"No niin, siellä on ainakin yksi ikävä juttu tänään. Neiti Skelling kehoittaa kaikkia muinaisenglannin opiskelijoita ottamaan mukaansa kirjoitustarpeet tänään iltapäivällä."
Patty pysähtyi äkeissään. "Minusta on suorastaan hävytöntä panna tutkinto sanaakaan edeltäpäin ilmoittamatta."
"Ei tutkinto", sanoi Gathy; "ainoastaan pieni koe", lisäsi hän koettaen matkia neiti Skellingin ääntä, "nähdäkseni mitä te tiedätte."
"Minä en tiedä mitään", valitti Patty, "en kerrassaan mitään."
"Mitä joutavia, Patty; sinä tiedät enemmän kuin kukaan muu koko luokalla."
"Luulottelua — pelkkää luulottelua. Minä selviän vallan mainiosti kirjallisuusarvostelussa ja yleisissä kysymyksissä, ja hän ei huomaa koskaan, etten tiedä sanaakaan kieliopista."
"Sinulla on vielä kaksi tuntia jälellä. Jää pois luennoilta ja kertaa kielioppi."
"Kaksi tuntia!" sanoi Patty surullisesti. "Tarvitsen kaksi päivää. En ole koskaan sitä lukenut. Anglo-saksilaista kielioppia ei kukaan kuolevainen voi pitää päässään ja senvuoksi minä ajattelin, että yhtä hyvin voin odottaa ja lukea sen vähän ennen tutkintoja."
"En tahdo näyttää sydämmettömältä", naurahti Gathy, "mutta sanon kuitenkin, kultaseni, että se on parahiksi sinulle."
"Oh, Sinä olet yhtä paha kuin Priscilla"; ja hän kiiruhti nyrpeänä kotiin.
Hän löysi toverinsa tutkimassa biologiaa ja syömässä oliiveja. "Tahdotko?" kysyi Lucille Carter, jolla oli sillä hetkellä purkki edessään ja kädessä hattuneula kahvelin sijasta.
"Kiitos, en", vastasi Patty, niin väsyneellä äänellä kuin olisi menettänyt kaiken elämänhalunsa ja ikävöinyt ainoastaan kuolemaa.
"Mikä sinua vaivaa?" kysyi Priscilla.
Patty kertoi heille syyn suruunsa.
Seurasi hetken hiljaisuus; he käsittivät, että vaikka Patty ei oikeastaan ansainnutkaan sääliä, niin kuitenkin häntä uhkaava kohtalo oli sitä laatua, että se olisi voinut yllättää kenen tahansa.
"Sinähän tiedät, Pris," sanoi Patty suruissaan, "että suoraan sanoen en voi läpäistä."
"Niin" sanoi Priscilla tyynnyttäen, "en luule, että sinä voit."
"Minä olen auttamattomasti hukassa. Neiti Skelling ei luota sitten minuun enää koskaan ja kysyy minulta jok'ikisen kieliopin säännön koko loppulukukauden ajan."
"Minun mielestäni sinä voisit jäädä pois", esitti Georgie — se oli hänestä paras keino päästä livahtamaan tutkinnosta.
"Minä en voi. Tapasin juuri neiti Skellingin eteisessä viisi minuuttia ennen kuin isku pamahti ja hän tietää, että olen hengissä ja pysyn pystyssä; sitäpaitsi meillä on jälleen luento huomisaamuna ja minun pitäisi siis päntätä päähäni koko yö tahi jäädä silloinkin pois."
"Miksi sinä et mene neiti Skellingin luo ja avomielisesti selitä tilannetta", ehdotti Lucille, "ja pyydä, että hän ottaisi sinut tutkintoon pari päivää myöhemmin? Hän voisi pitää sinusta sitten vielä enemmän."
"Mitä selittämistä siinä on, jos saan luvan kysyä?" sanoi Patty. "Enhän minä voi sanoa hänelle, etten suvaitse lukea hänen antamiaan läksyjä, vaan pidän parempana päntätä päähäni kaikki yhdellä iskulla juuri vähää ennen tutkintoja. Tälläkö tavalla luulisit minun hankkivan hänen suosionsa!"
"Se on oma syysi", sanoi Priscilla.
Patty sähisi vihoissaan. "Juuri niin minä tiesin sinun sanovan! Se on aivan sinun tapaistasi!"
"Se on ainakin totta. Mihin sinä menet?" kysyi hän nähdessään Pattyn lähestyvän ovea.
"Aion mennä pyytämään", vastasi Patty, "että rouva Richards antaisi minulle uuden huonetoverin: sellaisen, joka tahtoo ymmärtää ja arvossapitää minua ja ottaa osaa minun vastoinkäymisiini."
Patty kulki nyrpeissään pitkin käytävää, ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen askeleensa johtivat lääkärin odotushuoneen ohi, jonka ovi oli auki houkuttelevan näköisenä. Kolme tahi neljä tyttöä istui pitkin huonetta, nauraen ja puhellen vuoroaan odottaen. Patty kurkisti sisään ja säteilevä hymy valaisi äkkiä hänen kasvonsa, joille kuitenkin samassa levisi tyyni alakuloisuus. Hän astui sisään ja heittäytyi veltosti nojatuoliin.
"Mikä sinulla on, Patty. Sinä näytät synkkämieliseltä."
Patty hymyili haluttomasti. "Aivan niin pahoin ei asia kuitenkaan ole", murahti hän hiljaa nojautuen taapäin tuolissaan ja sulkien silmänsä.
"Seuraava", sanoi lääkäri oveltaan; mutta huomattuaan Pattyn hän meni ja tarttui hänen käsivarteensa. "Onko se Patty Wyatt? Mikä Teitä vaivaa, lapsukaiseni?"
Patty avasi äkkiä silmänsä, "Ei mikään", sanoi hän. "Olen vain hiukan väsynyt."
"Tulkaa tänne sisään."
"Ei ole minun vuoroni", sanoi Patty.
"Se ei tee mitään", vastasi lääkäri.
Patty heittäytyi raukeasti lääkärin tuoliin.
"Näyttäkää minulle kielenne. Hm! — Valtimonne lyö säännöllisesti, vaikka onkin ehkä hiukan kuumetta. Onko teillä ollut paljon työtä?"
"En luule työskennelleeni sen enemmän kuin tavallisesti", sanoi Patty totuudenmukaisesti.
"Istunut ylhäällä myöhään yöhön?"
Patty mietti. "Olin ylhäällä jokseenkin myöhään parikin kertaa viime viikolla", tunnusti hän.
"Jos te tytöt itsepintaisesti jatkatte työskentelyä myöhäiseen yöhön, niin minä en tiedä, mitä me lääkärit voimme tehdä."
Patty ei pitänyt tarpeellisena selittää, että molemmilla kertaa kun hän oli valvonut, oli ollut paahdetun leivän ja juuston syönti-kekkerit, jonka vuoksi hän vain huokasi ja katsoi ulos ikkunasta.
"Onko Teillä hyvä ruokahalu?"
"Kyllä", vastasi Patty, "se näyttää olevan oikein hyvä."
"Hm-m", sanoi lääkäri.
"Minä olen vain hiukan väsynyt", jatkoi Patty, "mutta luulen kyllä toipuvani niin pian kuin olen saanut hiukan levätä. Ehkä olisi hyvä saada jotain vahvistavaa lääkettä."
"Teidän olisi parasta olla pois koulusta pari päivää ja levätä oikein perinpohjin."
"Oh, ei", sanoi Patty ilmeisesti hämmennyksissään. "Meidän huoneemme on aina niin täynnä tyttöjä, että on todellakin paljon parempi käydä luennoilla; ja sitäpaitsi minä en voi mitenkään jäädä pois juuri nyt."
"Miks'ei", kysyi lääkäri epäluuloisesti.
"No", sanoi Patty hiukan vastahakoisesti. "Minulla on niin paljon tekemistä. Minä olen saanut päntätä päähäni erästä tutkintoa varten, ja —"
Sana "päntätä" oli lääkärille samaa kuin punainen vaate haralle. "Järjettömyyksiä!" huudahti hän. "Minä kyllä tiedän, mitä minä Teille teen. Te menette heti suoraa päätä sairaalaan muutamiksi päiviksi —"
"Oi, hyvä tohtori!" sanoi Patty kyyneleet silmissä, "minua ei todellakaan vaivaa mikään, ja sitten minulla on vielä se tutkinto."
"Mikä tutkinto se on?"
"Muinaisenglanti — neiti Skelling."
"Minä menen itse neiti Skellingin luo", sanoi lääkäri, "ja selitän hänelle, että Te ette voi ottaa osaa tutkintoon, ennenkuin olette saanut vähän levätä. Ja nyt", lisäsi hän tehden kirjaansa merkinnön Pattyn sairaudesta, "minä lähetän Teidät toipumissairaalaan. Saatte levätä muutamia päiviä ja syödä linnunlihalientä ja munakokkelia, niin ehkä saamme ruokahalunkin korjatuksi."
"Kiitos", sanoi Patty mukautuen kohtaloonsa.
"On kyllä hauska, että on innostunut työhönsä", sanoi tohtori ystävällisesti, "mutta Teidän tulee aina muistaa, rakkaani, että terveys on kaikkein tärkein."
Patty palasi huoneeseensa ja kaikkien suureksi hämmästykseksi esitti iloisen tanssin keskellä lattiaa.
"Mitä nyt", huudahti Priscilla. "Oletko sinä hullu?"
"En", sanoi Patty; "ainoastaan sairas." Ja hän meni makuuhuoneeseensa ja alkoi heitellä tavaroitaan matkalaukkuunsa.
Priscilla seisoi kynnyksellä ja katseli häntä aivan ällistyneenä.
"Aiotko matkustaa New-Yorkiin?" kysyi hän.
"En", sanoi Patty; "sairaalaan."
"Patty Wyatt, sinä olet kauhea pikku tekopyhimys!"
"En ollenkaan", sanoi Patty hilpeästi. "En minä pyytänyt päästä sairaalaan, mutta lääkäri suorastaan vaati sitä. Kerroin hänelle, että minulla on tutkinto, mutta hän sanoi, että se ei merkinnyt mitään; terveydestä on ennen kaikkea pidettävä huoli."
"Mitä siinä pullossa on?" kysyi Priscilla.
"Se on minun ruokahaluani varten", sanoi Patty naurahtaen; "lääkäri toivoo voivansa sen parantaa. Minä en tahtonut häntä peloittaa, mutta en juuri usko hänen voivan sitä tehdä." Hän pisti vielä muinaisenglannin kieliopin matkalaukkuunsa.
"Eivät ne anna sinun siellä lukea", sanoi Priscilla.
"Sitä en heiltä kysy", vastasi Patty. "Hyvästi. Pyydä tyttöjä tulemaan silloin tällöin katsomaan minua vankilassani. Vastaanottoaika viidestä kuuteen." Hän pisti vielä päänsä uudelleen sisään. "Jos joku tahtoo lähettää orvokkeja, niin luulen, että ne virkistäisivät minua."
Seuraavana päivänä Georgie ja Priscilla ilmestyivät sairaalaan ja kohtasivat ovella ylihoitajattaren synkän olemuksen. "Minä menen katsomaan, onko neiti Wyatt valveilla", sanoi hän epäröiden, "mutta minä pelkään, että te kiihoitatte häntä; hänen täytyy saada olla aivan rauhassa."
"Oh, ei; meidän käyntimme tekee hänelle hyvää", väitti Georgie; ja molemmat tytöt astua tipsuttelivat sisään ylihoitajattaren jälestä.
Toipuvien osasto oli suuri, ilmava, vihreään ja valkoiseen verhottu huone, missä oli neljä tai viisi vuodetta, kaikki verhojen ympäröimiä. Patty lepäsi eräässä kulmavuoteessa lähellä akkunaa, tyynyjen tukemana, hiukset hajallaan kasvoillaan, ja vieressään pöytä, jolla oli kukkia ja lääkepulloja. Tämä näky herätti hetkellisen harhakuvan käyjien mieleen. Priscilla juoksi nopeasti hänen luokseen ja heittäytyi polvilleen sairaan huonetoverinsa vuoteen viereen.
"Patty rakas", sanoi hän huolestuneena, "kuinka sinä voit?"
Enkelimäinen hymy levisi Pattyn kasvoille. "Olen jo voinut tänään nauttia hiukan ruokaa", sanoi hän.
"Patty, sinä olet hävytön veijari! Keneltä sinä olet saanut nuo orvokit? 'Hellyydellä lady Clara Vere de Vere'ltä' — siltä uudelta tulokkaalta! — ja sinä kun olet lainannut häneltä jokaisen tipan metylialkoholia, mitä sillä tyttöparalla on ollut. Ja kuka on lähettänyt nuo ruusut? Neiti Skelling! Patty, sinun pitäisi hävetä."
Patty hiukan punastui. "Tulin vähän hämilleni", myönsi hän; "Mutta kun minä ajattelin, kuinka pahoilleen hän olisi tullut huomatessaan, kuinka vähän minä tiesin ja kuinka iloiseksi hän nyt tulee nähdessään kuinka paljon minä tiedän, niin minun omatuntoni rauhoittui."
"Oletko sinä lukenut?" kysyi Georgie.
"Lukenut!" Patty nosti tyynyn kulmaa ja veti sieltä esiin sinisen kirjan. "Pari päivää lisää ja minä olen anglosaksilaisen kieliopin etevin asiantuntija koko Amerikassa."
"Kuinka sinä voit lukea?"
"Oh", sanoi Patty. "Kun lepoaika alkaa, niin minä rupean pitkälleni ja suljen silmäni, ja he sipsuttelevat katsomaan minua ja kuiskaavat 'Hän nukkuu', ja vetävät hiljaa verhot vuoteen ympäri; sitten minä vedän esiin kirjan ja pänttään päähäni kokonaista kaksi tuntia vahvoja verbejä ja nukun taas kun he tulevat minua katsomaan. He ovat aivan ihmeissään, kuinka minä voin nukkua niin paljon. Kuulin hoitajattaren sanovan lääkärille, että hän luulee, etten minä ole nukkunut yhtään kokonaiseen kuukauteen. Ja mikä on pahinta", lisäsi hän, "niin minä tosiaankin olen väsynyt, jos sitten uskotte tai ette, ja tahtoisin mielelläni olla täällä ja nukkua koko päivän, jollen minä olisi niin huolissani tämän muinaisenglannin kieliopin vuoksi."
"Patty parka!" naurahti Georgie. "Hän pettää nyt itseään yhtä hyvin kuin hän on pettänyt koko koulua."
Perjantaiaamuna Patty palasi jälleen maailmaan.
"Kuinka on muinaisenglannin laita?" kysyi Priscilla.
"Kiitos, oikein hyvin. Olihan siinä pänttäämistä, mutta nytpä luulenkin osaavani koko kieliopin aivan ulkoa esipuheesta aina sisällysluetteloon asti."
"Mutta nyt sinä olet jälellä kaikissa muissa aineissa. Kuinka sinä aiot tehdä niiden kanssa?"
"Saahan nähdä", naurahti Patty.
Hän koputti neiti Skellingin ovelle ja ensin kohteliaasti tervehdittyään esitti asiansa: "Jos Teille sopii, niin ottaisin nyt mielelläni sen tutkinnon, josta minä olin poissa."
"Luuletteko voivanne ottaa sen tänään?"
"Uskon voivani tehdä sen paljon paremmin tänään kuin tiistaina."
Neiti Skelling hymyili ystävällisesti. "Te olette tehneet ahkeraa työtä muinaisenglanninkielessä tällä lukukaudella, ja minä en vaatisi Teiltä minkäänlaista tutkintoa, jos luulisin, että se on oikeudenmukaista muita oppilaita kohtaan."
"Oikeudenmukaista muita oppilaita kohtaan?" Patty näytti hiukan hämmästyneeltä; hän ei ollut ajatellut asian tätä puolta ja heikko puna nousi hänen kasvoilleen. Hän epäröi hetkisen ja nousi epävarmasti. "Mitä siihen tulee, neiti Skelling", sanoi hän, "niin minä luulen, ettei olisi oikeudenmukaista muita oppilaita kohtaan, että minä nyt ottaisin tutkinnon."
Neiti Skelling ei käsittänyt häntä. "Mutta, neiti Wyatt", sanoi hän hiukan ymmällään, "ei se ollut ensinkään vaikea. Olen varma, että Te olisitte läpäissyt."
Patty hymyili. "Olen varma, että voin läpäistä, neiti Skelling. En usko, että voitte tehdä minulle sellaisen kysymyksen, johon en voi vastata. Mutta asia on niin, että kaikki on opittu tiistain jälkeen. Lääkäri toimi itsepetoksen vallassa lähettäessään minut sairaalaan, ja minä vietin aikani siellä opiskellen."
"Mutta neiti Wyatt, tämähän on aivan tavatonta. En tiedä, millaisen arvosanan minä Teille antaisin", mutisi neiti Skelling hämmennyksissään.
"Oh, merkitkää minulle nolla", sanoi Patty iloisesti. "Minulle se on aivan samantekevää, — osaan sen siksi hyvin, että selviän kyllä loppututkinnossa. Hyvästi. Olen pahoillani, että olen vaivannut Teitä." Ja hän sulki oven ja palasi ajatuksissaan kotiin.
"No, kuinka kävi?" kysyi Priscilla.
Patty naurahti ja alkoi hiljaa hymistä jotain runonpätkää.
"Mitä sinä siellä mutiset?" kysyi Priscilla.
"Muinaisenglantia", sanoi Patty istuutuen pulpettinsa ääreen ja ryhtyen lukemaan sitä, minkä hän oli jäänyt muista jälelle.