XI LUKU.
"Paikallisväri."
Muutamat yläluokkalaiset olivat keksineet uuden huvituksen lieventääkseen odotuksen tuottamaa ikävää päivällispöydässä, sill'aikaa kun Maggie oli keittiössä ruokaa noutamassa. Leikki oli nimeltään "paikallisväri", jonka se oli saanut Patty Wyattin kunniaksi hänen englanninkielen luennolla antamansa mainion määritelmän vuoksi: "Paikallisväri on se, mikä saa valheen näyttämään todelta." Leikin tarkoituksena oli nähdä, kuka voisi kertoa suurimman valheen ilman että se tulisi huomatuksi; ja yksi sen säännöistä vaati, että uhrit oli paljastettava ennenkuin he lähtivät pöydästä.
Patty oli leikin varsinainen alkuunpanija, mestaripelaaja ja sen lopullinen uhri. Itse parooni Munkhausen olisi ällistynyt muutamista hänen keksinnöistään, ja hän kertoi juttunsa sellaisella rehellisellä avomielisyydellä, että kaikkein liioitelluimmatkin niistä tulivat uskottaviksi.
Alkuperäisessä muodossaan olisi leikki voinut olla aivan viaton, mutta kun sääntöä ei aina kylliksi huolellisesti seurattu, alkoi koulussa liikkua mitä arveluttavimpia häväistysjuttuja.
Muutamana päivänä kun Patty pistäytyi erään "nahkiaisen" huoneeseen, tapasi hän siellä lapsukaiset innokkaassa keskustelussa kertomassa toisilleen kaikenlaisia juorupuheita.
"Minä kuulin eilen mitä hassunkurisimman jutun professori
Winterista", piipitti yksi nuorimmista.
"Kerro se meille. Mikä se oli?" huusivat kaikki kuorossa.
"Minä tahtoisin kuulla jotain oikein hassua professori Winterista; hän on juhlallisimman näköinen mies mitä olen koskaan nähnyt", huomautti eräs toinen.
"No niin", alkoi yksi lapsukaisista, "hän näyttää aikoneen mennä naimisiin viime viikolla, ja kutsut oli lähetetty ja vieraatkin jo saapuneet, kun morsian tuli äkkiä katumapäälle."
"Todellako? Kuinka hassua!" huusivat kaikki yhteen ääneen
"Nii-in; ja papilla ei ollut muuta neuvoa kuin lykätä seremoniat tuonnemmaksi."
Pattyn veri jähmettyi. Hän tunsi jutun. Se oli hänen omia tuotteitaan.
"Mistä ihmeestä te olette kuulleet sellaisia järjettömyyksiä?" kysyi hän ankarasti.
"Kuulin Lucille Carterin kertovan sen Bonnie Connaughtin huoneessa eilisiltana", vastasi eräs tytöistä rohkeasti, varmana siitä, että hän oli kuullut sen luotettavasta lähteestä.
Patty julmistui. "Ja tietysti jok'ikinen tyttö, joka sen kuuli, on jo kertonut ainakin yhtä monelle muulle tytölle. No niin, siinä ei ole sanaakaan totta. Lucille Carter ei tiedä, mitä hän puhuu. Onpa se hauska juttu, eikö?" lisäsi hän ivallisesti. "Näyttääkö professori Winter siltä, että hän koskaan uskaltaisi esittääkään tytölle sellaista, vielä vähemmin naida hänet?" Ja hän asteli ylväästi huoneesta ja kiiruhti Lucille Carterin luokse.
"Lucille", sanoi Patty, "mitä sinä oikeastaan ajattelet levittäessäsi tuota juttua professori Winterista?"
"Itsehän sinä sen kerroit minulle", vastasi Lucille.
"Minä kerroin sen sinulle!" sanoi Patty suuttuneena. "Mutta sinä kananpää, et kai tarkoita, että sinä uskoit sen. Minähän leikin 'paikallisväriä'."
"Mistä minä sen tiesin? Sinä kerroit sen niinkuin se olisi ollut totta."
"Luonnollisesti", sanoi Patty; "sehän on pelin tarkoitus. Sinä et olisi uskonut minua, jollen minä olisi tehnyt niin."
"Mutta sinä et sitten sanonut, ettei se ollut totta. Sinä et noudattanut sääntöä."
"Minä en pitänyt sitä tarpeellisena. En olisi milloinkaan luullut, että kukaan uskoisi niin järjetöntä juttua."
"En minä voi käsittää, kuinka se voisi olla minun syyni."
"Tietysti se oli sinun syysi. Sinun ei pitäisi levittää pahanilkisiä juttuja koulusta: se on loukkaavaa. Juttua kerrotaan parhaillaan kaikkialla ja professori Winter on luultavasti kuullut sen itsekin. Hän reputtaa teidät jok'ikisen loppututkinnossa kostoksi siitä; katsohan vain, eikö hän tee sitä." Ja Patty läksi pois jättäen omantunnon vaivaaman ja suuttuneen Lucillen yksikseen.
Noin kuukautta ennen "paikallisvärin" esiintymistä oli Patty antautunut uuteen toimintaan, jota hän nimitti puolueettomasti "yleisen mielipiteen muovailemiseksi" ja "sanomalehdistön kohottamiseksi." Hänestä oli nimittäin tullut "Saturday Evening Post-Despatch'in" kirjeenvaihtaja.
Seuraava päivä senjälkeen kun Pattyllä oli tuo tavallista kiivaampi sananvaihto Lucillen kanssa, sattui olemaan perjantai ja Pattyllä oli kova työ viikottaisessa "yleisen mielipiteen muovailemisessaan." Oli ollut kovin kuiva viikko, eikä ollut mistä kirjoittaa seuraavan päivän numeroon.
Hän meni uudelleen tutkimaan ilmoitustaulua ja keksi siellä uuden ilmoituksen, joka oli edellisellä kertaa jäänyt häneltä huomaamatta:
"Perjantaina, tammik. 17 p:nä. Professori James Harkner
Wallis Lick Observatory'sta luennoi kello kahdeksan aineesta
'Tähtisysteemiteoriat'."
Patty katseli välinpitämättömänä ilmoitusta, tuntematta vähintäkään mielenkiintoa tähtisysteemiteorioihin. Lyhyessä selostuksessa luennoitsijasta, joka oli liitetty ilmoitukseen, huomautettiin kuitenkin, että professori Wallis oli yksi enimmin tunnettuja nykyään eläviä tähtitieteilijöitä ja oli tehnyt huomattavia alkuperäisiä keksintöjä.
"Jospa tietäisin jotain tähtitieteestä", ajatteli hän epätoivoissaan, "niin voisin kirjoittaa hänestä huomiseen numeroon."
Eräs Pattyn tutuista sattui juuri tulemaan ilmoitustaulun luo.
"Oletko koskaan kuullut tuosta miehestä?" kysyi Patty osoittaen ilmoitusta.
"En koskaan; mutta minähän en lue tähtitiedettä."
"En minäkään", sanoi Patty; "olisipa hauska kuulla, kuka hän on?" lisäsi hän ajatuksissaan. "Hän näyttää olevan hyvin kuuluisa, ja haluaisin todellakin tietää hänestä jotain."
Tytön silmät lensivät hämmästyksestä selälleen. Tällainen puhe Pattyn suusta ei hänestä tuntunut ollenkaan sopivan yhteen hänen maineensa kanssa: ja joka kerta kun hänen läsnäollessaan vakuutettiin, että Patty oli loistava ainoastaan pintapuolisesti, puolusti hän pontevasti, että Patty oli paljon syvällisempi kuin moni luulikaan. Hän mietti hetkisen ja sanoi sitten; "Lucille Carter lukee tähtitiedettä; hän varmaankin tietää hänestä."
"Aivan niin. Sen olen unohtanut"; Ja Patty kiiruhti Lucillen huoneeseen.
Hän tapasi siellä ison joukon tyttöjä istumassa siellä täällä ympäri huonetta, keskustellen Maeterlinckin murhenäytelmistä.
"Mitä täällä on?" kysyi Patty. "Jotkin kekkerit?"
"Oh, ei", vastasi Lucille; "ainoastaan näytelmäteorian oppikurssin ylimääräinen istunto. Älä ole peloissasi; täällä on myöskin sinun huonetoverisi istuen ikkunapenkillä."
"Hei, Pris. Mitä sinä täällä teet?"
"Olen tietysti vierailulla. Mitä sinä sitten teet? Luulin sinun kirjoittavan artikkeliasi joutuaksesi kanssani kaupunkiin päivällisille."
"Niin teinkin", sanoi Patty, "mutta alkoi tuntua niin yksinäiseltä."
Keskustelun käännyttyä jälleen Maeterlinckiin käytti Patty tilaisuutta hyväkseen ja kysyi Lucillelta: "Kuka se tähtitieteilijä on, joka aikoo luennoida tänä iltana? Hän on oikein kuuluisa, eikö?"
"Hyvin kuuluisa", sanoi Lucille. "Professori Phelps puhui hänestä joka päivä viime viikolla."
"Mutta missä sitten on tuo Lick'in observatorio?" kysyi Patty. "En voi kuolemaksenikaan, muistaa, onko se Californiassa vai missä maailman ääressä."
Lucille mietti hetkisen. "Se on Dublinissa."
"Dublinissa, Irlannissa?" kysyi Patty hiukan ihmeissään. "Olisin voinut vaikka vannoa, että se on Californiassa. Oletko varma, että tiedät, missä se on, Lucille?"
"Tietysti minä olen varma. Olihan meillä siitä puhe luennoilla kolme päivää sitten. Californiassa! Oletko sinä hullu, Patty. Minun mielestäni sinä tekisit viisaasti, jos rupeaisit lukemaan tähtitiedettä."
"Myönnän sen", sanoi Patty hiljaa. "Olin jo vähällä alkaakin, mutta kuulin, että se oli hirveän vaikeaa ja ajattelin, että viimeisenä vuonna saa ottaa jotain helpompaa. Mutta, tiedätkö, on niin kummallista tuon Lickin observatorion kanssa, sillä minä tosiaankin tiedän siitä jotain — luin siitä sanomalehtiartikkelin joku aika sitten; mutta minä en tiedä, kuinka minä sain siitä käsityksen, että se olisi Yhdysvalloissa. Siitä nyt taas näkee, ettei voi koskaan olla mistään aivan varma."
"Ei", sanoi Lucille; "kyllä se niin on."
"Onko se Dublinin yliopiston yhteydessä?" kysyi Patty.
"Varmaankin se on siellä", vastasi Lucille.
"Ja tämä tähtitieteilijä sitten", jatkoi Patty lämmeten, "on luultavasti irlantilainen."
"Luonnollisesti", sanoi Lucille. "Hän on hyvin tunnettu."
"Mitä hän on tehnyt?" kysyi Patty. "Ilmoitustaululla oli, että hän on tehnyt muutamia huomattavia keksintöjä."
"Niin", sanoi Lucille miettien, "hän on keksinyt Saturnuksen renkaat ja linnunradan."
"Saturnuksen renkaat! Niinkö, minä luulin, että ne oli keksitty jo aikoja sitten. Sitten hän on hirveän vanha mies. Minä muistelen lukeneeni niistä jo silloin, kun olin sylilapsi."
"Siitä onkin jo hyvän aikaa", sanoi Lucille. "Kahdeksan tai yhdeksän vuotta vähintäinkin."
"Ja linnunradan!" jatkoi Patty hiukan epäillen, "Minä en voi käsittää, kuinka ihmiset ovat voineet olla keksimättä sitä jo kauan sitten. Minä olisin voinut tehdä sen itsekin, vaikka en tahdo väittää tietäväni mitään tähtitieteestä."
"Niin, luonnollisesti", kiiruhti Lucille selittämään, "luonnollisesti ilmiö on huomattu jo ennenkin, vaikka siihen ei ole kiinnitetty mitään huomiota."
"Kyllä ymmärrän", sanoi Patty tehden salaa muistiinpanoja. "Hän varmaankin on hirveän huomattu mies. Kuinka hän on sattunut tekemään kaiken tämän?"
"Hän nousi ylös ilmapallossa", sanoi Lucille.
"Ilmapallossa! Kuinka hullunkurista!" huudahti Patty. "Ne käyttävät paljon enemmän ilmapalloja Europassa kuin täällä."
"Minä luulen, että hän on tuonut ilmapallonsa mukanaan Amerikaan", sanoi Lucille. "Hän ei koskaan matkusta ilman sitä."
"Mitä hyötyä hänellä on siitä?" kysyi Patty. "Minä luulen", jatkoi hän, esittäen oman selityksensä, "että hän pääsee sillä lähemmäs tähtiä."
"Se on epäilemättä ainoa järkevä selitys", sanoi Lucille.
"Minun mielestäni hän voisi nousta sillä ylös täälläkin", huokasi
Patty. "Tiedätkö vielä muita mielenkiintoisia seikkoja hänestä?"
"E-en", sanoi Lucilla. "En voi muistaa mitään muuta tällä hetkellä."
"Hän on todellakin mielenkiintoisin professori, mitä tiedän", sanoi
Patty, "mutta kummallista, etten ole kuullut hänestä koskaan ennen."
"Taitaa olla niin monta muuta asiaa, mistä sinä et ole koskaan kuullut", huomautti Lucille.
"Niin", myönsi Patty, "onhan niitä."
"No, Patty", sanoi Priscilla ilmestyen siihen toiselta puolen huonetta, "jos aiot lähteä minun kanssani päivällisille, niin on parasta, että lopetat sen ilvehtimisen Lucillen kanssa ja menet kotiin lopettamaan työsi."
"Aivan niin", sanoi Patty nousten ylös. "Hyvästi, tytöt. Ja kiitos tiedonannoiltasi, Lucille."
* * * * *
Seuraavana maanantai-iltana tulivat Patty ja Priscilla parin, kolmen toisen tytön kanssa kotiin järveltä, helistellen luistimiaan käsivarrellaan.
"Tulkaa sisään, tytöt, niin saatte kuumaa teetä", sanoi Priscilla, kun he olivat saapuneet ovelle.
"Täällä on kirje Pattylle", sanoi Bonnie Connaught, siepaten sen pöydältä. "Hirveän virallisen näköinen. Avaa se, Patty, niin saamme nähdä, missä aineessa olet reputtanut."
"Hyvänen aika!" sanoi Patty, "luulen, että se jo olisi ollut voitettu kanta."
He kerääntyivät Pattyn ympärille ja lukivat kirjeen hänen olkapäänsä yli. Patty'lla ei ollut mitään salaisuuksia.
Observatooriolla, tammikuun 20 p:nä.
Neiti Patty Wyatt.
Rakas neiti Wyatt!
Olen saanut tietää, että Te olette Saturday Evening Post-Despatch'in kirjeenvaihtaja ja rohkenen huomauttaa Teille siitä jokseenkin törkeästä erehdyksestä, joka sattui viime viikon numerossa. Te kerroitte, että Lickin observatoorio on Dublin'issa Irlannissa, vaikka se, kuten lienee yleisesti tunnettu, sijaitsee lähellä San Franciscoa, Kaliforniassa. Professori James Harkner Wallis ei ole irlantilainen, vaan amerikalainen. Vaikka hän onkin tehnyt muutamia hyvin huomattavia keksintöjä, ei hän ole Saturnuksen renkaiden eikä linnunradan keksijä.
Suurimmalla kunnioituksella
Howard D. Phelps.
"Se on professori Phelps'ilta — mitä hän tarkoittaa?" kysyi Twin hämmästyneenä.
"Oh, Patty", huudahti Priscilla, "et kai tarkoittane, että sinä todellakin uskoit koko sen moskan?"
"Luonnollisesti minä sen uskoin. Mistä minä tiesin, että hän valehteli."
"Ei hän valehdellut. Miksi sinä käytät niin hävytöntä kieltä."
"Tahtoisinpa tietää miksikä te sitä sitten kutsutte?" sanoi Patty vihaisesti.
"Paikallisväriksi, rakkaani, juuri paikallisväriksi."
"Miksi te ette sanoneet sitä minulle?" valitti Patty.
"Emmehän me voineet ajatellakaan, että sinä uskoit häntä. Luulimme, että teit pilaa koko ajan."
"Mikä on hätänä, Patty? Mitä sinä olet tehnyt?" kysyivät toiset uteliaina.
"Oh, kerro heille", sanoi Patty katkerasti. "Kerro jokaiselle, jonka näet; huuda se kaikille observatoorion tornista; kohta sen kuitenkin tietää koko koulu."
Priscilla selitti asian juurta jaksain. Ja mitä pitemmälle hän tuli sitä enemmän tapauksen hullunkurinen puoli rupesi häntä huvittamaan. Kun hän oli lopettanut olivat kaikki — Pattya lukuunottamatta — puhjenneet hysteeriseen nauruun.
"Pikku toimittaja parka", nauroi Priscilla.
"Missä se on, Patty — se sanomalehti?" kysyi Bonnie.
"Minä heitin sen pois" sanoi Patty äreästi.
Priscilla etsi sen esiin paperikorista, ja kaikki neljä kävivät ahnaasti sen kimppuun:
'Irlannin kuuluisa tähtitieteilijä viettää muutamia viikkoja Amerikassa luennoiden huomatuimmissa oppilaitoksissa Saturnuksen renkaiden keksimisestä, jonka hän on suorittanut nousemalla ilmapallolla kolmentuhannen jalan korkeuteen. — Vaikka tämä on hänen ensimäinen käyntinsä Yhdysvalloissa puhuu hän englantia ainoastaan hiukan murteellisesti. — Vanhan Irlannin uskollinen poika.'
"Patty, Patty! Kuinka sinä voit olla niin herkkäuskoinen?"
"Professori James Harkner Wallis'in vanhemmat tulevat varmaan kirjoittamaan Prexylle, että heidän poikansa ei voi luennoida täällä kauempaa, jos häntä kohdellaan tällä tavalla."
"Se on hirveää!" sanoi Bonnie Connaught.
"Sitten kun olette lopettaneet nauramisen niin sanokaa minulle, mitä minun on tehtävä."
"Sano professori Phelps'ille, että se oli kirjoitusvirhe."
"Minusta te tytöt olette hirveitä, kun viitsitte vielä nauraa, vaikka minut luultavasti erotetaan koulusta juuri tällä minuutilla."
"Ei opettajain kokous ole ennenkuin vasta kello neljältä", sanoi
Bonnie.
Patty istuutui pulpetille ja kätki kasvonsa käsiinsä.
"Patty", sanoi Priscilla, "et kai sinä vain itke?"
"En", sanoi Patty äreästi, "minä mietin."
"Sinä et voi koskaan miettiä mitään, joka voisi selittää tämän."
Patty katsahti ylös silmät säteilevinä. "Minä kerron hänelle totuuden."
"Älä tee mitään ajattelematonta", huudahti Twin.
"Se on luonnollisesti ainoa, mitä sinä voit tehdä", sanoi Priscilla. "Istu alas ja kirjoita hänelle kirje, ja minä lupaan olla nauramatta kunnes olet saanut sen valmiiksi."
Patty nousi ylös. "Luulen", sanoi hän, "että menen tapaamaan häntä."
"Ei, ei. Kirjoita hänelle kirje. Se on paljon helpompaa."
"Ei", sanoi Patty arvokkaasti. "Luulen, että olen velvollinen selittämään hänelle asian henkilökohtaisesti. Onko minun tukkani hyvin? Jos te tytöt kerrotte tämän yhdellekään siunatulle sielulle ennenkuin minä tulen takaisin, niin en kerro teille sanaakaan siitä, mitä hän sanoo", lisäsi hän sulkiessaan oven.
Patty palasi puoli tuntia myöhemmin, juuri kun tytöt olivat rupeamaisillaan juomaan teetä. Hän tähysteli ympäri hämärtyvää huonetta. Löytäen siellä ainoastaan neljät odottavat kasvot heittäytyi hän veltosti sohvalle ja ojensi kätensä ottaakseen vastaan höyryävän kupin.
"Mitä hän sanoi? Miksi sinä viivyit niin kauan?"
"No niin", sanoi Patty, "kerroin hänelle aivan niin kuin asia on. En salannut mitään — kerroin myöskin jutun professori Winterin morsiamesta."
"Oliko hän äreä vai nauroiko hän?"
"Hän nauroi", sanoi Patty, "niin että luulin hänen putoavan tuoliltaan ja minä katselin huolestuneena ympärilleni löytääkseni vähän vettä ja soittokellon. Hänellä on todellakin hämmästyttävä huumorin taju ollakseen koulun opettaja."
"Oliko hän herttainen?"
"Kyllä," sanoi Patty; "hän oli suorastaan rakastettava. Ja lopuksi minä kysyin häneltä, voisinko vielä alkaa opiskella tähtitiedettä, ja hän sanoi, että se voisi tuntua vaikealta alkaa toisella lukukaudella; mutta minä sanoin hänelle, että halusin työskennellä ja hän sanoi, että minulla oli todellakin huomattava taipumus selittää ilmiöitä ja että jos minä puhuin tosissani, niin hän olisi hyvin iloinen, jos tulisin hänen luennoilleen."
"Sinullahan on enemmän rohkeutta kuin minä luulinkaan," sanoi Bonnie.
"Minä en olisi koskaan voinut mennä selittämään sitä tuolle miehelle."
Patty hymyili hiljaa. "Kun Teillä on jotain selitettävää naiselle," sanoi hän sellaisella äänellä kuin olisi selittänyt luonnon lakia, "niin on parempi kirjoittaa kirje; mutta kun on kysymyksessä mies, niin selittäkää aina henkilökohtaisesti."