XIII LUKU.
Melu ulkona.
"Minä rakastan puuderin tuoksua", sanoi Patty nenä kiinni puuderirasiassa. "Se tuo takaisin nuoruuteni. Elämäni ihanimpiin muistoihin liittyy puuderin ja ihomaalin tuoksua — Washingtonin syntymäpäivä-illat, naamiohuvit ja koulunäytelmät ja —"
Pattyn muistelmat keskeytyivät äkkiä, kun Georgie alkoi huolestuneena kävellä edestakaisin kulissien takana. "Sepä on kummallista, että muutamat näyttelijät eivät ole vieläkään saapuneet, vaikka pyysin heitä tulemaan aikaisin, että saisimme heidät ajoissa valmiiksi tarvitsematta hätäillä aivan viime hetkessä."
"Oh, nyt on vielä kylliksi aikaa", sanoi Patty huolettomasti. "Kello ei ole vielä seitsemänkään ja jos he pukeutuvat omissa huoneissaan, niin pian me täällä panemme heille peruukit ja laitamme muuten valmiiksi. Ja niitähän ei ole niin kovin monta, kuten tiedät, ja sitäpaitsi —."
"No, ole nyt jo hiljaa, Patty", sanoi Georgie hermostuneesti; "enhän minä voi muistaa mitä minun on tehtävä, kun sinä puhut koko ajan."
Patty vain kohautti olkapäitään ja laskeutui näyttämö-oven kautta puoleksi valaistuun saliin, missä hän näki Cathy Fair'in juoksentelevan edestakaisin istuinpaikkojen välissä. "Hei, Cathy", sanoi Patty; "mitä sinä siellä puuhaat?"
"Minä olen pää-juhlamenojenohjaaja ja tahdoin senvuoksi nähdä, ovatko nuo lapset taas sotkeneet numerot."
"Minusta ne ovat vähän liian likellä toisiaan" sanoi Patty istuutuen ja puristaen yhteen polviaan.
"Sen minä kyllä tiedän, mutta muuten tähän saliin on aivan mahdoton saada mahtumaan kahdeksansataa henkeä. Kun me kerran saamme pakatuksi heidät tänne, niin saavat istua hiljaa ja siinä kaikki. Mitä sinä itse täällä teet?" jatkoi hän. "Minä en tiennyt, että sinä olit komiteassa. Vai oletko sinä vain Georgea auttamassa?"
"Minä olen näytelmässä", sanoi Patty.
"Niinkö? Minä näin kyllä ohjelman tänään, mutta olen unohtanut, mitä siinä oli. Olen usein ihmetellyt, minkätähden sinä et esiinny koulunäytelmissä."
"Katsos, ne eivät keksineet minun näyttelijälahjojani ennen tutkintoja ensi vuotenani, ja tutkintojen jälkeen, kun minua pyydettiin, ajatteli tiedekunta, että minä voin viettää aikani paremmin opiskelemalla kreikkaa."
"Mutta luulen sinun sanoneen, että olet siinä?"
"Niin", sanoi Patty, "se on aivan pieni osa, eikä minun nimeni esiinny ohjelmassa."
"Millainen osa se sitten on?"
"Minä olen melu."
"Melu?"
"Niin, melu ulkopuolella. Lord Bromley sanoo: 'Cynthia, minä uskallan kaikkeni sinun tähtesi. Minä tahdon seurata sinua maailman ääriin.' Tällä kohtaa kuuluu melua ulkopuolelta. Minä", sanoi Patty pöyhkeästi, "olen melu. Minä istun kuutamon valaiseman parvekkeen takana kahden neliöjalan suuruisella alalla ja pudotan lampunlasin laatikkoon. Se ei kuulosta erittäin tärkeältä osalta, mutta se on kuitenkin napa, jonka ympäri koko juoni kiertää."
"Toivon, ettet saa näyttämökuumetta", naurahti Cathy.
"Koetan varoa" sanoi Patty. "Siellä tuleekin palvelija ja lord
Bromley ja Cynthia. Minun täytyy mennä laittamaan heitä kuntoon."
"Mitä sinä heistä huolit, kun et ole kerran komiteassa?"
"No kerran, henkisen heikkouden puuskassa, minä otin tunteja porsliinimaalauksessa, ja sen vuoksi minun luullaan osaavan paremmin kuin kenenkään muun. Näkemiin."
"Näkemiin. Jos saat kukkia, niin minä lähetän ne sisään ovenvartijan kautta."
"Tee niin", sanoi Patty. "Luulen saavani niitä koko joukon."
Näyttämön takana oli iloinen sekasorto. Georgie, lyhyessä hameessa, hihat ylöskäärittyinä ja kirja kädessään seisoi keskellä näyttämöä neuvoen kulissien muuttajia ja hämmästynyttä komiteaa. Patty ohjasi pukuhuoneessa näyttelijöitä, toisessa kädessään jäniksenkäpälä ja toinen tahrittuna punaiseen ja siniseen ihomaaliin.
"Oh, Patty", huudahti Cynthia kauhistuneena katsottuaan peiliin, "minähän näytän enemmän kamarineidiltä kuin sankarittarelta."
"Niinhän sinun pitääkin", väitti vastaan Patty. "No, pysyhän nyt hiljaa, kunnes saan sinut valmiiksi."
Cynthia kääntyi lord Bromleyn puoleen, joka istui taka-alalla, kohteliaasti antaen naisten mennä ensin. "Katsohan, Bonnie, enkö minä ole sinunkin mielestäsi liian punainen? Se lähtee kokonaan pois kun sinä suutelet minua."
"Jos se lähtee pois niin helposti, niin sinä olet paljon onnellisempi kuin monet niistä, jotka minä olen maalannut"; ja Patty hymyili muistaessaan, kuinka Priscilla oli edellisellä kertaa häärinyt koko illan saadakseen pois maalin ja kuinka hän sitten oli vielä toisena päivänä ilmestynyt aamiaiselle silmäkulmat mustina ja kuumeenpunainen läiskä molemmilla poskilla. "Sinun tulee ottaa huomioon, että ramppivalo koko lailla lieventää värejä", selitti hän vaatimattomasti. "Sinä olisit näyttänyt kauhealta, jos olisit saanut olla niinkuin ensin tahdoit. Seuraava!"
"Ei", sanoi Patty, kun palvelija astui esiin; "sinä tulet vasta toiseen näytökseen. Ensin Irate Parent."
Irate Parent vedettiin esiin jostakin nurkasta, missä hän oli huolestuneena istunut ja höpissyt puoliääneen repliikkejään. "Mikä on hätänä?" kysyi Patty alkaessaan hieroa maalia hänen kasvoilleen; "pelkäätkö sinä?"
"E-en", sanoi Parent; "mutta minä pelkään, että minä tulen pelkäämään."
"Silloin sinun on parasta muuttaa mieltäsi heti", sanoi Patty ankarasti. "Me emme tule sallimaan mitään ramppikuumetta tänä iltana."
"Patty, sinä voit vaikuttaa Georgie Merriles'iin. Koeta saada hänet suostumaan siihen, että minä saan esiintyä omalla tukallani", huusi Cynthia tullen takaisin ja riiputtaen ilmassa jonkunlaista kellanväristä peruukkia, joka oli kaikkea muuta kuin luonnollisen näköinen.
Patty katseli sitä arvostelevana. "Se on ehkä liiaksi kullanvärinen tähän osaan."
"Kullan!" huudahti Cynthia. "Sehän on aivan selvästi appelsiininvärinen. Hän kutsuu minua tummasilmäiseksi kaunottareksi: ja minä olen varma siitä, ettei kenelläkään, jolla on tummat silmät, tai millaiset silmät tahansa, ole tällaista tukkaa. Minun oma tukkani sopii paljon paremmin."
"Miksi et sitten käytä omaasi?"
"Georgie maksoi siitä vuokraa kaksi dollaria ja sentähden hän tahtoo tyrkyttää sitä minulle, vaikka minä sitten näyttäisin variksenpelätiltä ja pilaisin koko näytelmän."
"Loruja", sanoi Patty, työntäen pois Parentin ja kiinnittäen koko huomionsa tähän kysymykseen. "Sinun oma tukkasi sopii paljon paremmin. Ota pois peruukki ja pysyttele poissa Georgien näkyvistä siksi kunnes esirippu nousee. Katsomo alkaa vähitellen täyttyä", huomautti hän kaikille yhteisesti, "niin että muistakaa olla hiljaa täällä takana. Tehän meluatte niin, että se kuuluu ympäri koko talon. No, mitä sinä siinä kolistelet?" kysyi hän lord Bromleyltä, joka paukutteli kävellessään jalkojaan niin että koko talo kaikui.
"En minä voi sitä auttaa", vastasi hän äreästi. "Katsohan vain näitä kenkiä. Ne ovat niin isot, että voin panna ne jalkaani avaamatta nauhoja."
"Ei se ole minun vikani. Minulla ei ole mitään tekemistä pukujen kanssa."
"Sen kyllä tiedän; mutta mitä minä teen?"
"No, vähät siitä", sanoi Patty rauhoittaen; "eivät ne näytä niin hirveän pahoilta. Sinä voit koettaa kävellä nostamatta jalkojasi."
He tulivat näyttämölle, missä Georgie antoi viimeisiä ohjeitaan kulissien muuttajille. "Heti kun esirippu laskee ensimäisen näytöksen jälkeen, on tämä metsä muutettava salongiksi, mutta ei saa takoa mitään vasaralla. Jos teillä on jotain takomista, niin tehkää se silloin kun orkesteri soittaa. Miltä se näyttää?" kysyi hän huolestuneena kääntyen Pattyyn päin.
"Sangen somalta", sanoi Patty. "Minä tuskin tunnen sitä vanhastaan."
Metsäkulisseja oli käytetty jokaisessa ulkoilmakohtauksessa jo neljän viime vuoden aikana, ja olivat ne tavallisesti herättäneet tyytymättömyyden nurinaa katsomossa.
"Tulin juuri katsomaan, ovatko näyttelijät jo valmiit", sanoi Georgie.
"Kaikki ovat jo valmiit ja istuvat pukuhuoneessa saaden yksi toisensa perään ramppikuumeen. Mitä minä nyt teen?"
"Maltappas", sanoi Georgie katsoen kirjaansa. "Yhden tulee kuiskata, yhden olla miesten kanssa ja katsoa, että he hoitavat hyvin esiripun ja valaistuksen ja kahden on autettava pukujen muuttamisessa. Cynthian tulee vaihtaa ratsastuspuku tanssipukuun neljässä minuutissa. Minä luulen, että sinun olisi parasta auttaa häntä."
"Aivan niin kuin tahdot", sanoi Patty kohteliaasti. "Minä vaikka seison tuolilla tanssipuku ilmassa valmiina pudottamaan sen hänen päähänsä samassa kun hän ilmestyy. Onko täällä kaikki valmista? Mitä kello on?"
"Kyllä; kaikki on valmista ja kello on viisi minuuttia vailla kahdeksan. Voimme alkaa niin pian kuin katsomo on valmis."
He tirkistelivät katsomoon paksun samettiesiripun laskoksien lomasta. Siellä istui kahdeksansataa tyttöä keveissä juhlapuvuissa puhellen ja nauraen ja laulaen.
"Siinä tulee vanhoja tyttöjä!" sanoi Patty, kun viitisenkymmentä marssi sisään etupuolella heille varatuille paikoille.
"Toivon, että tämä päättyy hyvin. Jollei se onnistu yhtä hyvin kuin viime vuoden yläluokkalaisten näytelmä, niin minä varmasti kuolen", huokasi Georgie.
"Oh, tästä tulee vallan mainiota", sanoi Patty vakuuttavasti.
"Parempaa ei voi ajatellakaan."
"Nyt tulee sekakuoro esittämään kaksi laulua." sanoi Georgie. "Jumalan kiitos, että ne ovat uusia!" lisäsi hän kiihkeästi. "Ja orkesteri soittaa alkusoiton ja sitten nousee esirippu. Juokse sanomaan, että tulevat tänne valmiina ensimäiseen näytökseen."
Lord Bromley seisoi kulissien sivulla katsellen inhoten juhla-ateriapöytää. "Kuulehan, Patty", sanoi hän tämän rientäessä ohi. "Katsohan, millaista moskaa Georgie Merriles aikoo juottaa meille viinin sijasta. Minä en ainakaan voi juoda sellaista sotkua."
Patty vaikeni hetkisen. "Mikä sitä vaivaa?" kysyi hän kaataen hiukan lasiin ja katsoen sitä valoa vasten.
"Vaivaa? Se on tehty viinimarjahyytelöstä ja vedestä ja sekoitettu siihen kylmää teetä."
"Minä tein sen itse", sanoi Patty arvokkaasti. "Se on kaunisväristä."
"Mutta minun pitää tyhjentää lasini yhdellä siemauksella", väitti vastaan kiukustunut lordi.
"Olen varma, ettei viinimarjahyytelössä eikä teessä ole mitään, joka voisi sinua vahingoittaa. Voit olla kiitollinen, ettei se ole myrkyllistä." Ja Patty kiiruhti pois.
Sekakuoro lauloi kaksi uutta laulua saaden osakseen kiitollisen kuulijakunnan suosionosoitukset, ja orkesteri alkoi soittaa alkusoittoa.
"Jokainen paikoilleen näyttämölle", sanoi Georgie matalalla äänellä, "ja seuraa sinä tarkasti kirjaa", lisäsi hän kuiskaajalle ankarasti.
Alkusoiton säveleet häipyivät pois; kello kilisi ja esirippu aukeni paljastaen Cynthian istumassa penkillä linnanpuistossa (alkujaan Ardenin metsä).
Kun esirippu laskeutui näytöksen lopussa ja suosionosoitukset salissa olivat vaihtuneet kiihkeäksi puheensorinaksi, syleili Patty Georgea rajusti. "Se on viisikymmentä kertaa parempi kuin viime vuonna!"
"Jumalan kiitos, että myöskin Theo Granby istuu katsomossa!" huudahti Georgie iloisesti. (Theo Granby oli ollut edellisen vuoden näytelmän pääohjaaja).
* * * * *
Esirippu oli noussut neljännen näytöksen alussa ja Patty oli sijoittunut jokseenkin ahtaaseen paikkaan näyttämön taakse. Siellä oli onneksi — tai pikemmin onnettomuudeksi — ikkuna sillä kohtaa rakennuksessa, ja Patty avasi sen asettuen istumaan ikkunalaudan toiseen päähän, ja asetti lampunlasin toiseen päähän, valmiina käytettäväksi tarpeen tullen. "Melun" syntymiseen oli vielä jälellä jonkun aikaa ja Patty, joka oli äskettäin ryhtynyt opiskelemaan tähtitiedettä, kulutti väliajan tutkimalla tähtiä.
Näyttämöllä tapahtumat lähestyivät huippukohtaansa. Lord Bromley oli erinomainen rakastaja, joka näkyi jo siitä, että katsojat ottivat hänet vakavasti eivätkä nauraneet, kuten rakkauskohtauksissa tavallisesti.
"Cynthia", lausui hän rukoillen, "sano, että tahdot tulla omakseni ja minä uskallan kaiken sinun tähtesi. Seuraan sinua maailman ääriin." Hän katsoi hellästi Cynthiaa silmiin ja odotti melua. Haudan hiljaisuus vallitsi ja hän katsoi katsomistaan kunnes kaikkien suut katsomossa vetäytyivät hienoon hymyyn.
"Kirottu Patty!" murisi hän kiukuissaan. "Pitihän se arvata, että hän tekisi jotain tällaista. — Mitä se oli? Kuulitko melua?" kysyi hän ääneen.
"En", vastasi Cynthia totuudenmukaisesti. "En kuullut yhtään mitään."
"Teeskentele kuulleesi", kuiskasi hän, ja he jatkoivat improvisoimistaan. Muutamien minuuttien toivottoman hapuilemisen jälkeen sai kuiskaaja heidät jälleen oikealle tolalle ja näytös jatkui katsomon huomaamatta, että mitään oli jäänyt pois.
Kymmenen minuuttia myöhemmin lord Bromley lausui mahtipontisesti: "Cynthia, paetkaamme tästä paikasta. Nämä synkät huoneet kiusaavat minua; tämä hiljaisuus painostaa minua —" Ja silloin kuului melua.
Ensi hetkessä katsomo oli niin ällistynyt, ettei kukaan huomannut, että näyttelijätkin olivat hämmästyneitä. Silloin lord Bromley, joka oli tottunut odottamattomiin yllätyksiin, rohkaisi mielensä ja huudahti; "Vaiti! Mikä oli se ääni?"
"Luulen, että se oli melu", vastasi Cynthia.
Lord Bromley väänteli käsiään ja juoksi takaisin parveketta kohti.
"Kuinka se jatkuu?" sanoi hän kuiskaajalle ohikulkiessaan.
Kuiskaaja oli pudottanut kirjansa eikä voinut löytää oikeaa paikkaa.
Syvä hiljaisuus vallitsi ja molemmat näyttelijät syöksyivät edestakaisin näyttämöllä katsellen hermostuneina ympärilleen. Silloin epätoivoinen lord Bromley ojensi kätensä tehden rukoilevan liikkeen. "Cynthia", lausui hän kaihoisalla äänellä. "Minä en voi kestää tätä kiduttavaa epävarmuutta. Paetkaamme." Ja he pakenivat runsaasti kolme sivua liian aikaisin, unohtaen jättää jälkeensä kirjettä, joka olisi ilmoittanut Irate Parent'ille tapahtumasta.
Georgie kulki edestakaisin käsiään väännellen kulissien sivulla, voivotellen sitä päivää, jolloin Patty oli syntynyt.
"Jouduta tuo Parent näyttämölle ennenkuin ne lopettavat taputtamasta käsiään, niin ne eivät huomaa, että mitään erehdystä on tapahtunutkaan", sanoi lord Bromley.
Tuo vanha mies parka, peruukki toisella korvallaan, tyrkättiin muitta mutkitta näyttämölle, missä hän riehui ja vannoi, ettei hän koskaan antaisi anteeksi kiittämättömälle tyttärelleen ja teki sen niin luonnollisella tavalla, etteivät katsojat ehtineet ajattelemaan, miten hän oli saanut sen selville. Nuo karkurit palasivat sitten oikeaan aikaan notarion luota, lepyttivät vanhan miehen vihan, saivat isällisen siunauksen ja esirippu laski perheonnen ylitse, joka oli suuresti miellyttänyt katsomossa olevia ensikurssilaisia.
Patty ryömi esiin parvekkeen alta ja lankesi polvilleen Georgien eteen.
Lord Bromley nosti hänet ylös. "Viis siitä, Patty. Katsojat eivät huomanneet kerrassaan mitään. Ja muutenkin se oli paras niin. Minun viikseni eivät näet olisi kestäneet kuin korkeintaan kaksi minuuttia kauvemmin."
He kuulivat jonkun sanovan eturivissä: "Mikä Georgie Merrilesillä on vikana?" ja sadat äänet vastasivat. "Hän on aivan erinomainen"!
"Kuka on aivan erinomainen?"
"G-e-o-r-g-i-e M-e-r-r-i-l-e-s."
"Mikä näytelijöillä on vikana?"
"He ovat aivan ensiluokkaisia."
Näyttämön ovi lensi auki ja sisään syöksyi onnittelevia ystäviä, jotka kokonaan piirittivät näyttelijät ja komitean. "Se on paras näytelmä, minkä olemme nähneet koko koulussa olomme aikana. 'Nahkiaiset' ovat aivan hulluja ihastuksesta." "Lord Bromley, Teidän huoneenne on oleva kukkia täynnä kuukauden ajan." "Patty", huusi ylijuhlamenojenohjaaja toisten päitten yli, "salli minun onnitella sinua. Minä olin aivan huoneen perällä enkä kuullut mitään muuta kuin: 'melun'. Se kuulosti hienolta!"
"Patty, mitä ihmeessä sinä teit?"
"Minä laskin tähtiä", vastasi masentunut Patty, "ja muistin koko asian liian myöhään ja sitten minä käännyin äkkiä ja silloin se putosi. Olen hyvin pahoillani."
"Ei se mitään", naurahti Georgie; "koska kaikki päättyi hyvin, niin annan sinulle anteeksi. Kaikkia näyttelijöitä ja komiteaa", sanoi hän koroittaen äänensä, "pyydän saapumaan huoneeseeni nauttimaan virvokkeita. Olen pahoillani, etten voi kutsua teitä kaikkia" lisäsi hän tytöille, jotka tunkeilivat ovessa.