NELJÄS KOHTAUS.
ANNA (yksinänsä). Ah, Jumalani! minä naisin hänet, ja Ahokas, mitä hän ajattelisi minusta?… hän joka… voi Anna parka! sinä olet niin oppimaton häntä suhteen, niin alhainen kaikissa, kuinka Ahokas voisi lempiä sinua; ja minä itse?… voisinko minä?… (innolla). Niin, minä lemmin häntä! minä sitä en oikein ymmärtänyt ennen, mutta nyt minä tunnen uuden voiman minussa, en enempää voi jäädä onnettomaksi, sillä lemmin — Ahokasta.