VIII
Myöhemmin keväällä, kun kissat jo lepäsivät naamat naarmuisina, korvat raapimisesta pöhöttyneinä ja kurkut käheinä huvilain portailla ja aidoilla … ja lapset kirkuivat yhä kovemmin … ja koirat juoksivat kujilla, silmissä ihasteleva ja malttamaton hohde … myöhemmin keväällä, kun alastomat koivut saivat punertavan värin … silloin näki Sakris Kukkelman merkillisen unen…
Ihmeellisempi se oli kuin hän oli pitkiin aikoihin nähnyt.
Minkälainen uni!
Aurinko oli kaiken päivää paistanut hänen kamariinsa … ulkorakennusten yli se pääsi sinne. Edellisenä iltana oli Sakris lukenut "Suomen Työmiehestä", jonka hän lainasi peltiseppä Savolaiselta, erään alakerran.
Suorastaan mahdotonta oli enää tutkia Nietseskeäkään… Kamarikin muuttui jo päivin ihan kuumaksi…
Siinä alakerrassa oli pitkä kuvaus jostakin vallankumouksesta … kertomus, joka oli jatkoa ja johon luvattiin jatkoa. Siinä puhuttiin paitsi Venäjän kuuluisasta Rasputiinista … häntä ei Sakris oikeastaan vihaa, vaan ihmettelee hänen taikavoimaansa … myöskin Venäjän keisarinnasta ja jostakin toisesta tämän kelvottoman keisarinnan kaltaisesta hovinaisesta, joka oli ollut aikoinaan Ranskan kuninkaan hempukkana. Mikä tämän naisen nimi olikaan? Kultaa oli ollut kaikki hänen ympärillään, maaorjina elävältä kansalta kiskottua kultaa … verta. Sakris vimmastui lukiessaan, että kuninkaan, ja tietysti samalla myöskin tuon hempukan, aamukahvikin oli tullut maksamaan kaksisataatuhatta markkaa vuodessa! Kahden hengen aamukahvi! Mutta tietysti oli kymmenet pikentit varastamassa niitä aamukahvirahoja … maakuopissa elävien talonpoikien ja työläisten rahoja. Kaunis oli se nainen ollut… Maidossa kylpenyt… Maidossa!
Ja Sakris lensi valkeaksi suuttumuksesta … kun se hempukka oli muka tehnyt mielestään yhteiskunnallista hyötyä rakennuttamalla sellaisen porsliinitehtaan, jossa valmistettiin ruusuja… Koristuksia ylhäisten piirongeille … sellaiset maksoivat tavattomasti kansan varoja … nuo naisellisen turhamaisuuden keksinnöt… Mutta sittenpä tulikin toinen peli..! Vallankumous. Hempukan poikkileikattua päätä kannettiin piikin kärjessä katuja myöten.
Myöhään luki Sakris… Joku kissa vielä kulki ja vonkui ikkunan alla.
Sitten hän nukahti … muistamatta edes nousta sammuttamaan sähköä.
Heittelehti lavallaan… Henki sirahteli epätasaisesti … ja joskus
aukesi hänen leveä suunsa ilkeään nauruun, paljastaen keltaiset hampaat.
Ja hän näki unta.
Kukkelman oli muka oikein komeassa salissa… Hänen ympärillään kaikki kultaa … lamput, kukkaruukut ja kahvikupit.
Ja Kukkelmanilla oli toverina siellä oikein nuori ja kaunis … joka sitten yhtäkkiä muuttui Venäjän keisarinnaksi … tahi tuoksi maidossa kylpeneeksi hempukaksi. Ja heillä oli yhdessä hauskaa. Sakris istui maassa hänen jalkojensa juuressa … ja puhui hänelle palavasti … ja viisaita asioita. Pikentit kantoivat koko ajan heille kahvia ja omenoita ja päärynöitä ja appelsiineja ja marjahillolla siveltyjä vehnäsvoileipiä.
Mutta sitten näki Sakris jotakin merkillistä ja pelottavaa.
Näki oman päänsä irrallaan ruumiista! Arvokkaan ja kauniin, kiharaisen päänsä: kellertävistä hiuksista hän sen tunsi. Mutta se pää oli leikattu poikki: kaulasta valui vielä hyytynyttä verta … valui niin kuin suonet olisivat kaulasta yhä riippuneet.
Ja kuitenkin: tuo pää oli elävä! Se puhui!
Sakris itse näki oman päänsä … vaikkei hänellä ollut enää päätä eikä siis silmiäkään. Hän ihaili kasvojaan … ei kuvastimesta, vaan omasta päästään … katseli komeaa tukkaansa. Oli näkevinään edessään aivan kuin venäläisen papin … taikka itse Rasputiinin.
Ja yhtäkkiä hymyili se irti leikattu pää … naurahti hänelle iloisesti ja veitikkamaisesti. Sakris näki sinisten silmiensä vilkuttavan hänelle tuttavallisesti. Kohottaen sormeaan pää sanoi hänelle aivan selvästi:
— Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee!
Ja vielä sanoi pää uudestaan ne sanat.
Silloin ilmestyi se nainen, joka oli ollut hänen seurassaan ja rakastanut häntä … keisarinna taikka se hovihempukka.
Sakris heräsi. Sähkö paloi kalpeana… Kevään ensimmäinen kottarainen vihelteli ikkunan takana, ulkorakennusten päädyssä, karamellipurkista tehdyn pönttönsä puikolla.
Mikä uni!
Sakris ajatteli sitä tarkoin … tällaista henkien ilmoitusta.
Kuta kauemmin hän sitä ajatteli, tunsi hän, että juuri sen näköistä naista oli hän aina halunnut. Vaaleaverinen … niin kuin maidossa kylpenyt…
Ja Sakriksen oma pää, siis hänen omien ajatustensa lähde, oli sanonut hänelle, kummallisesti erotettuna hänen ruumiistaan ja sillä tavalla ikään kuin kirkastettuna, sanonut selvästi ja iloisesti:
— Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee! Päivällä Sakris kulki kujilla ja katseli, eikö tulisi jotakin naista. Pysähtyi polkujen varsilla ja kallioilla … ja tähysteli ympärilleen innokkaasti.
Tällainen merkillinen uni! Milloinkaan hän ei ollut nähnyt moista … vaikka hän yleensä näki paljon unia. Ja tosi unia! Että unet joskus olivat pettäneet, ei hän ajatellutkaan.
Viimein ei Kukkelman enää jaksanut hillitä itseään, vaan päätti tiedustella asiaa sellaisesta paikasta, jossa se tiedettiin.
Mistä?
Eräänä päivänä jätti hän työnsä kesken jo aamupuolella … jonkin sikoläätin ikkunapuitteiden nikkaroimisen. Hän meni osuuskauppaan … kiipesi puoleksi konttaamalla ylös korkeita portaita. Tervehti puotineitejä silmäänsä iskien:
— Terve, terve, flikuskit.
Mutta nyt hän ei ollut samanlaisilla asioilla kuin ennen … nimittäin jauhoja tai kahviksia ostamassa.
Sitä, jonka hän oli nähnyt unessa, ei näissä tytöissä ollut…
Sakris oli tullut tänne ainoastaan hankkiakseen kolme paria kananmunia: kaksi munaa itselleen … ja neljä povarirouvalle, joka asui täällä Krokelbyssä.
Niin, kaikkivaltiaaseen ja vanhurskaaseen Jumalaan ei Kukkelman uskonut enempää kuin suurin osa niistä muistakaan kansanmiehistä ja naisista, joita heidän sosialistiset lehtensä ja julkaisunsa ovat ennättäneet päästää entisistä erehdyksistä ja kasvattaa uuteen elämänkatsomukseen. Kuinka olisi Sakris voinut uskoa kirkkoon … ja Jumalaan? Nuo iankaikkiset papithan … siunasivat esimerkiksi sotaan lähteviä sotamiehiä, vastoin sitä käskyä, ettei saa tappaa. Ja keskiaikaisten kirkkoruhtinaitten tavalla he kantoivat tarkasti veronsa … eivätkä eläneet köyhistä köyhimpinä, vaikka Kristus käski luovuttamaan toisen hameensa lähimmäiselleen, jos kenellä on kaksi hametta… Samapa lienee, onko kysymyksessä hame taikka palttoo … tahi muut vaateparsellit ja omaisuus…
Ei; Sakris uskoi pitkätukkaisiin miehiin … tautien parantamiseen ilman lääkärin apua … ja uniin ja ennustajarouviin.
Uskoivathan povareihin hienommatkin … sellaiset, jotka uskoivat kyllä kristinoppiin.
Suorastaan pakko oli uskoa tällaiseen rouvaan. Hän oli ennustanut monta kertaa ihan totta … salaperäisellä tavalla. Hänen luonaan käytiin paljon … neidit ja rouvat aina Helsingistä asti … niin tarkkaan osasi hän tulevat asiat … sekä menneetkin. Mielellään hänelle kannettiin paitsi sokeria, kahvia ja kananmunia myöskin rahaa.
Ja siinä määrin oli povari rikastunut, että oli voinut hankkia itselleen täällä oman huvilan … tuon punaisen, kaksikerroksisen talon. Työväen lehdissä hän enimmäkseen ilmoitti. Viimeksi oli Sakris nähnyt ilmoituksen:
— Elämällä ei ole raiteita, mutta joka tahtoo löytää raiteille, se tulkoon Krokelbyhyn, ennustetaan unista ja kananmunista.
Punaiseksi maalattu, valkeilla ikkunanpielillä somistettu huvila on kalliolla, niin jyrkällä, että Kukkelmanin täytyy turvautua kouraansa … kömpiessään kevätvettä hiljaa tihkuvan kallion juurelle ja sitten pihalle … toisessa kädessä paperipussi ja siinä kananmunat. Pihalla, jossa ei ole aitaa eikä rajaa … joka yhtyy ilman muuta lehdettömään koivikkoon, hän seisahtuu jännityksessä ja odottaen ihmettä. Ennustaakohan rouva hänelle samaa kuin uni?
Mutta kesken kaiken vilkaisee hän julmasti ympärilleen. Tänne on kerääntynyt leikkimään ja kirkumaan lapsiparvi, josta muutamat pilkkaavat häntä … ja uskaltavat nykäistäkin jo hänen paperipussiaan. Sakris ärähtää: missään hän ei ole nähnyt näin kelvottomia lapsia… Ja vielä kerran uhkaavasti taaksepäin käännyttyään pääsee hän pakoon, huvilan portaille ja eteiseen. Paperiliuskasta tekaistu nimilappu on ovella. Tässä se rouva asuu.
Sakris pujottautuu hiljaa sisälle.
Noita-akka ei istu suinkaan tulikiven savussa suuren ja mustan padan ääressä … taikka lentele luudanvarrella sisään ja ulos uunista. Sellaiset kertomukset ennustajista ovatkin Sakriksen mielestä joutavaa satua, keskiajan taikuutta… Kirkko … se juuri … uskotteli muinoin ihmisille tällaisia hullutuksia … saadakseen pitää heidät itsellään, veronkantajina. Siksi poltettiin muka noitia rovioilla … useinkin naisia, jotka tiesivät paljon salatuimpia asioita kuin papit. Mutta papit sanoivat, että velhot paransivat ihmisiä paholaisten avulla. Oikeastaan he tekivät sen ilmassa liitelevien ja kiemurtelevien voimien avulla, joita ainoastaan harvat vielä nykyäänkään ymmärtävät … joskin sellaisia harvoja jo löytyy!
Povari ei istu, vaan loikoo lattialla… Sänky hänellä kyllä on, hyvä onkin, mutta nyt on kuuma … tänne kalliolle paistaa aurinko … ja hän on suunnattoman lihava. Niin lihava, että Sakris katselee häntä ällistyneenä ja ihastuneena … sellaisia rintapieliä ei Sakris ole nähnyt missään. Jotakin yliluonnollista niissäkin on.
Tällaiselle lihavuudelle on helpotus loikoa viileällä lattialla.
Rouvan hiukset ovat sekaisin … suortuvat riippuvat tukkuina siellä ja täällä kasvoilla. Iho ei ole punainen, vaan harmahtava.
Nyt rouva kohottautuu ähkien istumaan ja katsoo Sakrista ihmetellen ja kysyvästi… Raaviskelee päätänsä ja poveaan … rinnat ovat kuin mitkäkin tavattoman suuret kumipallot, jollaisia lapset Helsingissä Esplanaadilla potkivat. Sitten kysyy rouva Sakriksen asiaa … eikä rampa tiedä, kuinka alkaa. Ilmoista Kukkelman ensin puhuu … ja nykyisen ajan mutkallisuudestakin. Sakris ei aavista, kuinka oikeastaan olisi elettävä … hän kun on yksinäinen mies, ei ole koti kunnossa… Kyllä hän voisi pitää emännänkin siellä … ja varmasti hän kyllä sellaisen vielä saa… Sakris oli viime yönä nähnyt niin merkillisen unen. Koskaan hän ei ole nähnyt sellaista. Hän sanoo:
— Ja se oli vissiä unta: minun unet ja förebuudit eivät petkuta milloinkaan.
Ja Sakris alkaa kertoa untaan, ovenpieleen nojautuen … verkalleen ja vakavasti… Kertoo kaikki yksityiskohdat, kursailematta.
Mutta yhtäkkiä keskeyttää Sakris juttelunsa; keskeyttää vuorostaan ällistyneenä. Sillä rouva, joka ei vielä ole kysellyt häneltä mitään, mutta on jo päässyt pystyyn, ottaa nenänsä irti! Vetäisee nenänsä naamasta erilleen. Varmaankin se on tekonenä … jostakin aineesta tehty. Ja rouva alkaa puhdistella, itse tuolille asettuen, nenäänsä käsissään … nenäliinansa nurkalla, kovin likaisen. Kauheana ammottaa hänen nenänreikänsä … niin kuin luurangon.
Sitten sovittelee hirvitystä ja kunnioitusta herättävä ennustaja tekonenänsä paikoilleen … ja Sakris aloittaa unensa alusta.
Ihanan ja vielä ihanampaa lupaavan unensa.
Lopulta povari naurahtelee:
— Vai niin, vai oikein keisarinna! Missä sinä asut? Onko sinulla kananmunia? No … annahan tänne. Vai kaulasi katkaistu … kylläpä oli merkillinen uni. Näin ihmeellistä unta en ole koskaan kuullut. Koetellaan … tutkitaan asia. Tällainen selvittää koko sinun tulevaisuutesi… Ja sinä tahtoisit yhtä kauniin naisen kuin unessa näit?
Tietysti Sakris sen ottaisi … se näytti siistiltä ja hauskalta naiselta.
Rouva kaivaa esille nuuskarasiansa … työntää tekonenäänsä nuuskaa… Ja pärskii. Ja sitten ojentaa hän kätensä … ja saa Sakrikselta paperipussin, jossa ne kananmunat ovat. Siitä latoo hän pöydälle kaikki kuusi munaa. Iloinen hän on. Sakris ei voi sanoa, että oli aikonut munista kaksi itselleen.
Rouvalla on kamarissaan jonkinlainen verho nurkassa. Hän menee sen taakse… Sakris ei tiedä, mitä hän siellä toimittaa … mutta yhden munan ja ruokailulasin vei hän sinne mukaansa. Hän tuntuu naputtavan siellä munan rikki … ja puhelee:
— Hyvää … hyvää … ja valoisaa tulevaisuutta. Ihan huntupää morsian tuntuu tästä nousevan…
Nyt tuo hän lasin Sakriksen nähtäväksi:
— Katso itsekin, niin näet, että huntupää morsian tästä nousee.
Vielä nakuttelee ennustaja toisenkin munan rikki verhon takana … ja istahtaa sitten pöydän ääreen miettiväisen näköisenä… Aprikoi, tekisikö hän tällä kertaa oikein sokerikakun, koska sai näin paljon munia. Sakris odottaa vakavana ja uskoo rouvan ajattelevan hänen untaan. Sitten rouva sanoo:
— Sinun pääsi oli siinä unessa Rasputiinin pään näköinen, eikö niin? Jaa, jaa … niin. Tosiaan, kun minä nyt sinua katselen, niin sinun silmissäsi on jotain sellaista … viehätystä… Ne lumoavat minkä tytön tahansa!
— Niin, vastaa Sakris Kukkelman, — minulla onkin aina oikein vaikea olla, kun kaikki flikat, jotka minut näkevät, rakastuvat minuun.
Rouva naurahtaa. Sitten hän ennustaa:
— No … ennen kuin tämä vuosi on ummessa, joutuu se unessa nähty kaunotar, viaton ja nuori … sinun luoksesi, ja on sinuun kovin ihastunut. Joutuu piankin. Ja jos ei tämä asia mene, niin saat sylkeä minua vasten silmiä. Siinä se!
Sakris ihastuu. Kysyy kuitenkin:
— Mutta … mitä se meenaa, että minulta oli pää poikkastu?
— Mitäkö? toistaa ennustaja. — Eikö sitten mieheltä, kaikkein parhaaltakin, ole ikään kuin oma päänsä poikki, kun häntä mieleinen nainen ohjailee? Ja sinun oma pääsi neuvoi sinut ottamaan tämän, joka sinulle tulee … ja niinpä hän on sinulle mieleinen, ja ota.
Todellakin: Sakris antaisi koko oman itsensä, jos saisi oikean naisen … sellaisen kuin toivoo.
Ja nyt ennustaja lupaa sen hänelle … piankin.
Onni täyttää Kukkelmanin sydämen.
Kun hän lähtee povarin luota, katselee hän yhä voitokkaammin ja entistä innokkaammassa jännityksessä naisia, joita tulee tiellä vastaan. Mutta ei vielä: likaisia nämä ovat … ja toiset vanhoja. Eivätkä nuoret ole läheskään sellaisia kuin se, jota hän… Täytyy odottaa.