XVIII.
Helena ja Valpuri katselivat akkunasta kujalle ja näkivät Esan tulevan, ja hänen rinnallaan astui vaimonpuoli, jonka he kohta tunsivat Silpon Laurin vaimoksi. Kuoleman kalpeus peitti Helenan posket ja hän oli pyörtymäisillään. Käskettyään Valpurin tuoda hänelle vähän raitista vettä, hän tointui kiihoitetusta mielentilastaan ja astui portaille, heti johtaakseen asiain menoa miten parhaiten voi.
"Tämä vaimo", alotti Esa puheensa, "sanoo itsellään olevan asiata sinulle, eikä tahdo sitä minulle ilmoittaa. Niinkuin tiedät, en minä milloinkaan ole udellut yksityisiä asioitasi, kummastelenhan vaan, mitä sinun ja Silpon Laurin välillä mahtanee olla, sillä Laurin asiaksi hän sanoo sanottavaansa".
"Se on vähäinen asia vaan", virkkoi Helena, "jos suot, niin kohta lähetän tämän vaimon takaisin".
"Tee kuten tahdot", virkkoi Esa ja meni sisälle.
"Sano miehellesi", lausui kiiruusti Helena, "että hän liian vapaasti käyttää sitä oikeutta, jonka hänelle olen suonut. Nyt jo hän vaatii uutta — ja näin varomattomasti! Tällä kertaa ei minun sovi antaa mieheni läsnäollen, vaan ensi tilassa lähetän teille. Jää hyvästi!"
Näin puheli Helena vaimolle puoleksi ajattelematta, sillä koko hänen ajatuksensa koski sitä, miten häh selittäisi asian Esalle.
Vaimo lähti pois. Helena seisoi hetken miettien. Sitten hän meni sisälle.
"Tuommoisen roskaväen kanssa on pääsemättömissä!" jupisi Helena ikäänkuin itselleen, vaikka tarkoitus oli, että Esaki sitä kuulisi. "Kun heille kerran antaa vähän, niin he sitte ovat aina kärttämässä. — Vaan minä käskin vaimon mennä enkä antanut mitään", hän lisäsi kovemmalla äänellä.
"Jopa on Laurinki ylpeys masentunut, kun kerjätä täytyy", virkkoi Esa. "Mun puoleeni ei hän uskalla kääntyä, sillä hän tietää, ett'en häntä suvaitse. Oletko useinki häntä auttanut?"
"Yhden ainoan kerran vaan", virkkoi Helena.
"Armeliaisuus on hyvä asia, kun sitä oikein harjoitetaan", sanoi Esa. "Vaan tässä tapauksessa luulen olevan viisainta, että ei totuteta tuota ilkiötä juoppoa saamaan ilmaiseksi. Tehköön työtä, sitten voidaan antaa. Roteva, terve mies hän on".
"Se on totta", sanoi Helena, joka tuskin voi salata mieltymystään, kun asia näin onnellisesti päättyi. "Mutta nyt meillä on vähän ikävä asia ilmoitettava", jatkoi Helena, katsoen Valpuriin. "Äsken täällä kävi Pilveisen Sofia ja Hannu, ja Sofia tuli valittamaan, ettei nuorten väli ole niinkuin kihlattujen pitäisi oleman ja kysyi meiltä syytä ja neuvoa siihen. Me päätimme odottaa, kunnes saamme kuulla sinun lauseesi".
"Ei ole tarvinnut liian terävää silmää, huomatakseen, että asia valitettavasti on, niinkuin Sofia on sanonut", virkkoi Esa, nojaten otsansa kämmentään vastaan. "Hyvin vastahakoisestihan myönnyin Sofian esitykseen kaksikymmentä vuotta taapäin. Muistan silloin sanoneeni: 'tahtoisitko heitä pariskunnaksi, vaikka he vihaisivatki toisiaan?' ja Sofia vastasi jotenki niin, että hän kyllä pitäisi huolen siitä, että he rakastaisivat toisiaan. Eikö ollut se niin?"
"Niin sinä sanoit ja niin Sofia sanoi", virkkoi Helena.
"Sanoinpa myöski: 'onnettomuus lankeaa sinun päällesi, jos tämä liitto vie onnettomuuteen'".
"Kyllä se oli niin", todisti Helena.
"Mutta sinä pyysit minua tuohon esitykseen suostumaan", virkkoi Esa.
"Se on totta", sanoi Helena hämillään. "En voinut aavistaa —"
"Järkevintä on aina olla suostumatta siihen, jota ei voi aavistaa", virkkoi Esa vähän tyytymättömästi.
Nyt seurasi äänettömyys, jota kesti hyvän aikaa.
"Sinä et siis, Valpuri, rakasta häntä?" kysyi Esa Valpurilta, joka punoittaen istui akkunan ääressä.
"Me olemme niin eriluontoiset, ett'emme voi tulla onnellisiksi", virkkoi Valpuri. "Hän on usein loukannut minun pyhimpiä tunteitani ja ehkä olen minä tehnyt samoin hänen suhteensa". Lähestyen Esaa, hän lisäsi: "Oi, rakas isäni, älkää suostuko tuohon liittoon, koska jo sitä solmitessa puolittain olitte sitä vastaan".
"Valitettavasti minä vihdoin ehdottomasti myönnyin, kun Sofia ei tahtonut kuulla mistään ehdoista. On kuitenki kamalata tuolla tavalla myydä lastensa tulevaisuus! Ah! kuinka kadun, ett'en ollut jäykempi niinkuin nyt oisin. Vaan kaksikymmentä vuotta olen sen ajan jälkeen kerennyt ihmiskuntaa tutkia".
Hetken ääneti oltuaan Esa jatkoi: "Niin, mitä siis nyt on tekeminen? Lupausta on vaikea rikkoa ja kahden onnettomuuteen on vielä vaikeampi suostua. Voisinhan sanoa: hoitakoon Sofia asian, kun hän lupasi pitää huolta siitä, että nuoret toisiinsa mieltyvät; vaan vähäinen lohdutus siitä olisi. En siis ensi aluksi tiedä muuta kuin jättää asiain meno sikseen; ehkä joku sattumus voisi muutoksen aikaan saada".
"Sitä sattumusta ei taida tulla", virkkoi huo'aten Helena.
"Ei se ole mahdotonta", virkkoi Esa painavasti. "Kuitenki en tahdo olla käyttämättä kaikkia tilaisuuksia, jotka voivat tarjoutua, saadakseni tuon luonnottoman liiton ehkäistyksi", hän lisäsi, akkunasta silmäillen uhkaavata taivasta.
Ilma oli koko päivän ollut helteinen. Nyt iltamalla alkoi kuulua ukkosen majesteetillista ääntä. Häikäiseviä leimauksia välähti aina tiheämpään raskaista pilvistä. Helena ja Valpuri menivät kamariinsa, pannakseen levolle. Kumpikin oli päivän kuluessa ollut kiihotetussa tilassa ja siis heidän hermostonsa oli tavallistaan arempi. He istuivat vuoteensa laidalla ja katselivat pelvolla leimauksia ja virtana taivaasta valuvata sadetta. Muuan kymmenkunta syltää heistä seisova kaunis riippakoivu, jota Helena enin ihasteli kaikista puista Aumolassa ja nimitti omaksi puukseen, joutui ukon-ilman uhriksi ja meni pirstaleiksi. Helena lausui tästä Valpurille pahan aavistuksen; vaan Valpuri koetti lohduttaa levotonta.
Sydän-yön aikana ilma vihdoin asettui. Silloin vasta Helena ja Valpuri pääsivät levolle ja edellinen päätti heti aamulla lähteä Silpon Laurin puheille ja asettaa suhteensa tuohon ilkeään mieheen, josta hänen kohtalonsa aivan riippui, luotettavammalle kannalle kuin tähän saakka.