XXV.
Seuraavana päivänä puolisten aikaan leveni, kulovalkean nopeudella, Aumolan lähiseutuihin huhu siitä "elämästä", joka sinä aamuna oli ollut Aumolassa ja, kulkiessaan suusta suuhun, ei tuo merkillinen uutinen suinkaan supistunut. Ensi siitä kiertäessään huhu tiesi kertoa ankarasta torasta, joka oli ollut suusanallinen vaan; mutta koska tämä viesti tuntui liian miedolta, lisättiin että Esa oli vetänyt vaimoansa tukasta, joten tapaus saatiin kutakuinki draamaalliseksi. Tehdäkseen kuvauksen tasaisemmaksi, pani joku lisäksi, että Helena oli kynsinyt miehensä posket verisiksi. Joku soitannollinen aisti asetti sitten kohtauksen "fugan" tapaiseksi, kertoen, että Esa oli ajanut vaimoansa kotahalolla maantielle asti ja vaimo oli parkunut niin, että oli hänen parkumisensa kuulunut kahden virstan päähän.
Tämä "lisätty ja parannettu" painos kierteli nyt oikeana makupalana ja saapui viimemainitussa muodossaan Pilveisten luo. Ja tämän uutisen jäljissä tuli toinen, joka vaikutti kuin räjähdyspommi rauhallisessa leirissä, Pilveisten talossa: Takalon Elsa oli tunnustettu Valpurin äidiksi ja tämä viimemainittu oli jo muuttanut mökkiin!
Kaiken tämän johdosta pantiin Pilveisten piika kiiruimman kautta Luopion taloon, käskemään isäntää ja emäntää heti tulemaan Sofian luo. Pilveisten isäntä murisi jotakin kanssakäymisestä "semmoisten" kanssa, vaan emäntä, joka tällä kertaa ei tosiaankaan tiennyt mitään tuosta uutisesta, koska Luopion talo oli edempänä Aumolasta, oli hyvin uteliaalla tuulella, arvellen, olikohan tuo eilinen asia Hannun suhteen aikaansaanut jotakin selkkaannusta, jota ei hän juuri voinut otaksua.
Kohta oli Luopion väki saapunut Pilveisten taloon. Sofia tuli juosten heitä vastaan, levitti kätensä ja huusi: "Nyt on kohta maailma nurin!" jonka uutisen kuultuaan, Luopion isäntä tarkasteli taivaanrantaa ja huomattuaan sen olevan paikoillaan, kysyi: mitä hän tarkoitti.
"Ettekö ole vielä kuulleet?" huudahti Sofia. — "Helena on ajettu pois
Aumolasta ja Valpuri on muuttanut Takalon mökkiin!" Hän lisäsi:
"Halolla ajettu! Ajatelkaa sitä kyytiä!"
Luopion emäntä, joka kerran nyt ei tiennyt mitään tuosta suunnattomasta uutisesta, suvaitsi pitkällä viheltämisellä ilmoittaa ääretöntä myötätuntoisuuttaan.
"Minun täytyy myöntää", jatkoi Sofia, "että Esa on menetellyt suurimmalla lyhytjärkisyydellä tässä asiassa. Astukaat nyt sisälle — juodaan kahvikuppi ja sitten pyydän teitä seuraamaan minua Aumolaan. Poikani tulevaisuus on pelillä ja minä ai'on pitää oikean 'ransyynin'!"
He astuivat nyt sisään. Tapani istui toisen joenpuolisen akkunan ääressä, (jotta ei ollut nähnyt tulijoita pihaltapäin) laittaen piitä haravaan, Hannu makasi sängyssä, lakki päässä, selällään ja puhalteli paksuja savupilviä piipustaan.
"Minä olen pyytänyt tänne Luopioiset, että otamme ne mukaamme", virkkoi Sofia sisälläoleville. "Istukaat hyvät ystävät! Kahvi on heti valmista".
"Mikä kauhea tapaus!" virkkoi Luopion emäntä. "Ja Valpuri mökin tyttö!
Kuka olisi aavistanut!"
"Nyt hänen arvonsa on mennyt!" jupisi Luopion isäntä.
"Tuhat tulimmainen!" tiuskasi Tapani, "hulluinta on, että meidänkin arvomme alenee, minä tarkoitan minun perheeni".
"Älä höpise!" ärähti Sofia, "meidän arvomme ei vielä ole alennut. Minä asetan Esan ahtaalle".
Näin sanottuaan hän lähti toimittamaan kahvia.
Kun kahvi oli juotu ja Tapani nurkassa oli siivonnut itsensä, lähdettiin ulos.
"Älä unohuta sikaa ja kanoja!" huusi Sofia piialle. "Me menemme käymään
Aumolassa".
Kohta oltiin venheessä. Soudettiin viistoon jokea ylöspäin, ja hetken kuluttua noustiin maalle Aumolan rannassa.
Esa tuli vastaanottamaan tulijoita ja huomasi kohta heidän "virallisesta" katsannostaan, että jotakin oli odotettavissa; jota hän toivoikin Valpurin suhteen.
Kun oli tultu sisälle ja istuttu hetken aikaa, aloitti Sofia keskustelun.
"Me olemme suurimmassa määrässä hämmästyneet kuultuamme, mitä täällä on tapahtunut. Miten sinä sovit vaimosi kanssa, se ei koske meihin. Mutta tuo Valpurin laita on asia, joka on meissä herättänyt suurinta tyytymättömyyttä. Me tulemme kysymään, miten nyt olet aikonut asettaa nuorten välin".
"Mitäpä minä sitä asettaisin!" virkkoi Esa. "Valpuri on nyt torpan tyttö eikä minun".
"Niin, mutta sinun tyttönäsi hän on Hannulle luvattu", sanoi Sofia terävästi.
"No niin", virkkoi Esa. "Siitä seurannee, että lupaus ei enään ole sitova, koska ei hän ole minun tyttöni. Sitäkö tarkoitat?"
"Minä tarkoitan", sanoi Sofia korotetulla äänellä, "että koska nämä ikävät rettelöt ovat sinun matkaansaamasi, niin vaatii tavallinen kohtuullisuuden tunto, että jotenkin parannat Valpurin aseman. Emme kaiketi me kerjäläistytärtä miniäksemme tahdo".
"Oletteko te siis rahan vuoksi tuon liiton solminneet?" kysyi Esa.
"Se on sama asia minkä vuoksi me olemme kihlanneet heidät, vaan vaatimuksemme on, suoraan sanoen, koska et muka minua ymmärrä, että laillisesti julistat Valpurin perilliseksesi. Sillä ehdolla voi kihlaus olla pysyväinen".
Esa koetti estää suutansa nauruun menemästä, joka koetus ainoastaan osaksi onnistui.
"Älä ilku", sanoi Sofia; "tässä ovat Luopion väki vieraita miehiä. He olivat läsnä, kun Valpuri, sinun ja Helenan lapsena, kihlattiin Hannun kanssa. Me olemme petetyt ja vaadimme korvausta".
"Tämä häiriö on sinun syysi Esa", sanoi Tapani.
"Ja minä olen antanut useita lahjoja Valpurille. Ne ovat menneet kuin Mähösen viina pitkin Kuittilan kujantietä", virkkoi Hannu. "Samapa tuo kuitenkin on", hän lisäsi; "en minä niistä markoista ole köyhtynyt".
"Uljaasti lausuttu!" sanoi Esa. "Nuori mies kuvaa itsensä noilla sanoilla".
"Ja sinä kuvaat, Esa, itsesi tuolla käytöksellä", sanoi Sofia.
"Sen myönnän", virkkoi Esa, "Mutta mitä riitelemme? Valpuri on torpan tyttö nyt ja köyhä; te ette köyhää tahdo miniäksenne; siis päätös on: kihlaus puretaan. Tai mitä arvelee Luopion isäntä?"
"Tietysti, tietysti se puretaan", sanoi Luopion isäntä.
"Niin, niin, se puretaan", sanoi Luopion emäntä, kun Esa loi häneen kysyvän silmäyksen. "Kun ei Esa tee testamenttia eikä Sofia anna jälkeen, niin kauppa puretaan".
"Eipä Luopion väestäkään paljon apua ole", virkkoi Sofia vihasta värisevällä äänellä, "kun tositarve tulee. — Ette siis katso Esan velvoitetuksi tekemään perintökirjaa tai muutoin korvaamaan meitä?" jatkoi hän.
"No, ei kaiketi Esa ole syynä tähän muutokseen", virkkoi Luopion isäntä, sylkäisten ja raapien tulta tikkulaatikon kyljestä.
"Eikö?" huusi Sofia. — "Oi, kuinka tyhmä ajatus! Tyhmä! tyhmä!"
"Miksi näin tyhmiä otit mukaasi!" virkkoi Luopion emäntä suloisimmalla äänellään.
"Älkää suukoilko äidilleni", mörähti Hannu, samassa kuiskaten äidilleen: "miksi otitte mukaanne tuon juorupussin?"
"Kiitos neuvostasi!" sanoi Luopion emäntä vielä suloisemmalla äänellä Hannulle. "Hän on niin kuumaverinen, tuo nuori mies", virkkoi hän sitten Esalle, "että hän eilen vuodatti omaa vertansa ja verinen puukko kädessä juoksi kuin pahantekijä ohitseni, kuin uhrinauta. — Kaunis poika!"
"Ja minun sattui näkemään pitäjän ensimäinen juorupussi", sanoi Hannu, vihasta väristen.
"Hannu, Hannu!" nuhteli Sofia poikaansa.
"Niin, sinut näki kylän ensimäinen juorupussi ja juorupussin piika", virkkoi yhäti suloisella äänellä Luopion emäntä. "Ja he näkivät, kuinka Inkalan Juho vaivaloisesti astui kotiaan, koska olit puukolla häneltä kuvetta vihlonut. Siitä voidaan ehkä vielä puhua jossakin muussa paikassa".
"Me lähdemme pois tämmöisestä seurasta", virkkoi Sofia.
"Ja me jäämme tänne", virkkoi Luopion emäntä puolittain laulamalla.
"Kiitos hyvästä seurasta, Sofia, ja kiitos lohesta!"
"Minä julistan kihlauksen poikamme ja Takalon Valpurin välillä puretuksi", saarnasi Sofia ovelta.
"Ja minä samoin!" virkkoi Tapani, pukaten edellään vaimonsa ulos.
"Hyvästi, roskajoukko!" huusi Hannu.
"Hyvästi kultani, pese puukkosi!" vastasi Luopion emäntä suloisesti soivalla äänellään. "Kaunis poika! Dobra nuori mies!"
"Näin onnettomasti päättyi Pilveisten retki Aumolaan", naurahti Luopion isäntä.
"Monasti sinä saat nousta ja laskea ennenkuin Aumolan ovia avaamme!" virkkoi Sofia tultuaan ulos ja katsellen ilta-aurinkoa, meloili venheen perässä, joutuakseen pikemmin ulohtaalle tuosta pahasta paikasta.
"Ja minun uneni tämän hullun kaupan matkaansai!" jupisi Tapani.
"Ole huoleti", virkkoi Sofia, "unettasiki se olisi tapahtunut. Sitä en tahdo salata". — Hetken päästä hän lausui: "Mutta sinä Hannu nyt ehkä saat käräjäjutun niskoillesi! Se kyykäärme lie sitä tarkoittanut, kun sanoi: 'voidaan puhua jossakin toisessa paikassa'".
"Tätä poikaa ei viedä käräjiin!" sanoi Hannu kopeasti. Venhe töksähti samassa rantaan ja sekavilla tunteilla kiipesivät Pilveiset ylös törmää, täynnänsä kiukkua kaikkia vastaan ylipäänsä ja Esaa sekä Luopion emäntää vastaan erittäinkin.