X

Epäsopua yhteistoiminnassa.

Kolme viikkoa oli kulunut edelläkerrotusta. Nevalaisen vaimo oli laskettu hautaan. Isä ja poika tunsivat kipeästi, minkä uskollisen tuen he olivat menettäneet.

Simo Affleck viipyi vielä Kajaanissa, mutta huhu kertoi hänen aikovan palata sieltä niin pian kuin järvet jäätyisivät. Sanottiin hänen silloin tulevan joukon kanssa nurmeslaisia jälleen kuuliaisuuteen saattamaan ja rankaisemaan. Hovilassa oli 21 kuormaa majurin tavaraa; ne oli Lieksasta tuotuina vietävä Kajaaniin. Kun nämä tavarat oli saatu sinne, silloin tulisi Affleck Nurmekseen.

Nurmeksen talonpojat päättivät koettaa käyttää tätä väliaikaa hyväkseen.

Nevalaisen käytös Karjalaista ja Turuista kohtaan Käkisalmen retkellä oli peräti suututtanut nämä Sipoon. Tämä oli muidenkin talonpoikien parissa käynyt kärtyisemmäksi kuin ennen, ja vähitellen oli tyytymättömyys häneen yleinen. Yrjö Sormuisen sovinto Sipon kanssa oli pintapuolinen; hänen sydäntään kalvoi ainainen kateus enemmän arvossa pidettyä Nevalaista kohtaan, ja nyt hän hiljaa ja varovasti puhalteli kytevää tulta. Niin taitavasti osasi hän menetellä, että Sipo ei huomannut toverinsa kaksipuolista käytöstä; ainoastaan tarkkanäköisemmät havaitsivat, että Yrjöä ei voisi suututtaa, jos Nevalaisesta puhuisi vaikka kuinka pahaa.

Nurmeksen talokkaat pitivät kokouksen, jossa keskusteltiin retkestä Hovilaa vastaan. Muuan torppari toi Nevalaisellekin sanan siitä, että kokous pidettäisiin Karjalaisen luona. Sipo oivalsi nyt selvästi, mitä hän jo oli vähin aavistanut: että talonpojilla oli häntä vastaan nurjaa mieltä. Koska ei Yrjö tai joku muu talokas antanut hänelle kokouksesta tietoa, ymmärsi hän yskän ja päätti kokonaan pysyä retkestä erillään.

Tämä päätös kalvoi Sipon sydäntä. Nyt, kun koston hetki oli lähestynyt, piti hänen istua ristissä käsin ja odottaa, mitä muut toimisivat! Mitä hänen omaisensa, mitä hovilaiset tästä ajattelisivat? He olisivat tietysti siitä mielissään, ehkäpä surkuttelisivat häntä!

Nämät mietteet ja loukattu ylpeys ahdistivat Nevalaisen sydäntä. Hän ei koskaan ollut tuntenut olevansa niin yksinään kuin nyt.

Talonpoikien kokouksessa päätettiin, että retki Hovilaa vastaan tehtäisiin yöllä marraskuun 30 päivää vasten. Edellisenä iltana kokoontuivat nurmeslaiset Turuisen luo, mistä lähtö oli tapahtuva. Yrjö Sormuinen valittiin yksimielisesti johtajaksi.

Miehiä oli koolla neljättäkymmentä. Usea oli retken seurauksia peljäten jäänyt saapumatta. "Aseina oli miehillä pyssyjä ja musketteja, joita ainakin osaksi olivat saaneet sotaharjoituksiansa varten ja myös vihollisia vastaan käytettäviksi, mutta jotka nyt käännettiin omaa isäntää ja kruunun käskyläistä vastaan", lausuu historiankirjoittaja.

* * * * *

Pienoisessa mökissään istui yllämainittuna iltana — yksinään kuten tavallisesti — Horman Malla. Hänen edessään oli aarrelipas avonaisena. Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Malla oli (ties monennenko kerran sinä päivänä) lukenut ja kädessään punninnut kaikki nämä kalleudet. Nyt hän luki ne viimeiseen kertaan. Hän suuteli niitä, piteli niitä edempänä ja lähempänä silmäinsä edessä, suuteli uudestaan ja pani ne vihdoin lippaaseen takaisin. Lopuksi hän kohotti pankon viereltä kiveä ja laski lippaan kätköpaikkaansa.

Ulkona vinkui tuuli, ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika. Laskenut päivä oli jättänyt jälkeensä synkän pimeyden, jota kuitenkin lisääntyvä lumivaippa lievensi.

Noita kuuli oveltaan kolme kopausta. "Kukahan näinkin myöhään ja tällä ilmalla neuvoani hakee?" jupisi hän, astui sitten oven luo ja kysyi: "Kuka siellä?"

"Avaa, noita", kuului vastaus.

"Kuka olet? Sano nimesi, et muutoin pääse sisään", tivasi Malla.

"Sipo Nevalainen tarvitsee vielä kerran apuasi", kuului vastaus.

Ovi avattiin. Kalpeana, hajalla hiuksin ilmestyi sieltä Nevalainen.
Levoton tuli hehkui hänen silmissään.

"Noita", sanoi hän ottaen takkinsa alta esiin kauniin hopealta hohtavan lippaan; "nyt on neuvosi ja kykysi tarpeeseen. Talonpojat aikovat tehdä hyökkäyksen Hovilaa vastaan. Sinun pitää estää se onnistumasta."

"Estää — retki onnistumasta — Sipo Nevalainenko niin puhuu? Oletko hovilaisten ystäväksi ruvennut?" ihmetteli Malla.

"En ole kenenkään ystävä — kuule, noita — nyt olen niinkuin sinä — minulla ei ole ketään, johon voin luottaa, jota voisin rakastaa, en edes kullasta ja hopeasta välitä niinkuin sinä."

"Hm", — jupisi Malla, — "minä ymmärrän. Sinä olet suututtanut talonpojat."

"Minä olen heitä moniaita nuhdellut hävyttömästä pelkuruudesta, siinä kaikki. Nyt ei enää Sipoa tarvita! Oli aika, jolloin minun neuvoni ja toimintani oli välttämätön. Se aika on mennyt. — Mutta vähät siitä. Sano, miten talonpoikien retki estetään."

"Milloin se tapahtuu?" kysyi noita.

"Tän'iltana", vastasi Sipo.

"Mutta jos retki ehkäistään, niin hovilaiset pelastuvat suuresta vaarasta, sillä nyt on sille hankkeelle edullinen aika", huomautti Malla tuijottaen Nevalaiseen yhdellä silmällään.

"Aika voi vastakin olla edullinen", arveli Sipo.

"Mutta Affleck voi siksi palata", muistutti noita.

"Olkoon miten tahansa", virkkoi Nevalainen; "asiat ovat nyt sietämättömällä tolalla; toimita muutos, Malla, niin tämä lipas kaikkinensa on sinun!"

Malla vilhui ahnaasti tuohon hohtavaan esineeseen.

"Minä voin sinua auttaa", sanoi hän painavasti. "Talonpojat luulivat hyvin sinuttakin tulevansa toimeen. Mutta lupaan, että ennenkun he saapuvat Hovilaan, tulevat he pyytämään sinua avukseen."

"Sitä en minä usko", epäili Sipo.

"Siinä tapauksessa et tunne Horman Mallaa", lausui noita. "Voin suurempiakin saada aikaan. Mene nyt levollisena kotiisi ja odota; ennenkun yö on puolessa, olet sinä Hovilassa."

Sipo ei tiennyt mitään varmempaakaan keinoa selviytyäkseen epätietoisuudestansa; hän tyytyi tähän lupaukseen, vaikkei hän siihen juuri luottanut. Hän antoi lippaan noidalle ja sanoi: "Tuo on kallis lahja, mutta tärkeä onkin nyt asiani ollut. Jos tänä yönä pääsen Hovilaan toimimaan, niin vielä tulevaisuuskin siitä yöstä mainitsee."

Niin sanottuaan erosi Nevalainen noidasta ja meni kotiinsa. Mennessään hän jupisi: "Minä tunnen, että nyt olen elämässäni tullut käännekohtaan. Seuratkoon hyvää tai pahaa, kunhan joku muutos nykyoloissa tapahtuu."

* * * * *

Kaksi tuntia jälkeenpäin liikkui Nurmeksen maantiellä suurehko miesjoukko verkalleen eteenpäin. Eturivissä astuivat Sormuinen, Karjalainen, Turuinen, Ikonen ja Nyyrinen, ja moni muu koetti aina tuolloin tällöin tunkeutua eturiviin muka jotakin kysymään, mutta oikeastaan ikäänkuin arvoansa lisätäkseen.

"Eipä olisi luullut tuota", lausui muuan jykevä partasuu, "että Yrjön sisar, siivo Elsa, olisi noin juljennut pettää veljeään ja muita. Mutta rakkaus se kaikki rakentaa, sanoi Puuperän Aatami, kun nai Tiiralan rikkaan ruotimuorin."

"Saarelan Pekka ei tunnusta vieneensä kirjettä", sanoi Yrjö Sormuinen, "osittain tietysti pelosta, osittain säälien Elsaa. Minä luulen myös, että Nevalaisen Juhana on tehnyt parastaan tukkiakseen häneltä suun. Mutta nyt, kun ollaan näin miehissä koolla, voitaisiin käydä tuolla Pekan mökissä ja pakoittaa hänet tunnustamaan."

"Vaan jos Hovilassa myönnetään, että Pekka on kirjeen tuonut, niin ei
Pekan kielto mitään merkitse", virkkoi Karjalainen.

"Hovilassa ei ollut tuojaa tunnettu, siinäpä se ässä on", lausui Ikonen.
"Pekka on vasta kaksi kuukautta ollut täällä."

"Hovilaiset ovat luvanneet kaksi taalaria hopeassa sille, joka retkestä ilmoitti, mutta Pekka-parka ei ole uskaltanut käydä palkkiota perimässä", sanoi Nyyrinen. "Jos ei minua tunnettaisi, niin kävisin hyvänä miehenä perimässä palkinnon."

"Mutta jos otettaisiin Pekka nyt mukaan, niin hovilaiset kyllä hänet tuntisivat", lausui vakava Turuinen, joka ei suinkaan arvannut, että hänen ehdotuksensa oli hyvinkin sattuva.

"Oikein, oikein", huusivat useat. "Sehän on selkeä asia! Turuinen on oikeassa."

Kuusi miestä poikkesi nyt kujalle, joka johti Pekan mökkiin; toiset kulkivat verkalleen eteenpäin.

Mökin luo ehdittyään astui Sormuinen ja kaksi muuta sisään; toiset odottivat oven takana, ollen valmiina auttamaan, jos tarvittaisiin.

Pekka makasi oven suussa, hänen vaimonsa lapsen kanssa perempänä penkillä. Kuullessaan oven avautuvan heräsi Pekka, hypähti pystyyn, iski valkeaa tuluksillaan ja viritti päreen palamaan. Sitten hän kynsien vasemmalla kädellään pellavankarvaista tukkaansa ärähti: "Keitä p—leitä te olette, jotka yörauhaa häiritsette? Totta maar, nämä nurmeslaiset ovat lemmon joukkiota."

"Älä veikkoni noin melua", lausui Sormuinen; "meillä on vaan vähän asiaa sinulle."

"Asiaa!" ärähti Pekka. "Minkä lemmon asian aika nyt on?"

"Yö on meidän asioillemme tällä kertaa sopivampi kuin päivä", virkkoi
Yrjö. "Kuinka on, Pekka, sen kirjeen laita, jonka veit Hovilaan?
Tunnustapa nyt!"

"Tunnusta", sanoi Pekka. "Mitä höpiset?"

"Tuon arvasin", sanoi Yrjö kumppaneilleen, jatkaen Pekalle: "Sinun pitää nyt lähteä mukaamme."

"Se on valhe", epäsi pellavatukkainen Pekka, hyppäsi rahille ja otti seinältä luodikon. Ojentaen sen tulleita kohden virkkoi hän: "Ulos täältä! Tuossa on ovi. Millä oikeudella te tunkeutte asuntooni?"

Yrjö ja hänen kumppaninsa vetäysivät lähemmäs ovea, nähdessään ojennetun pyssyn.

"Älä ylvästele", varoitti Yrjö. "Sinä olet yksi, ja meitä on kolme näkyvissä ja kolme oven takana."

"Vaikka teitä olisi viisi sisällä ja kuusi oven takana, niin ei teillä ole oikeutta puolellanne", sanoi jäykkä Pekka.

Muuan miehistä oli hiljaa hiipinyt Pekan taakse ja tempasi tämän äkkiä kumoon. Pekan vaimo parkaisi pelosta, ja lapsi säikähtyi ruikuttamaan.

"Jumalan tähden", huusi vaimo. "Mitä aiotte Pekalle tehdä? Hän on viaton."

"Hänelle ei tapahdu mitään pahaa, kun hän seuraa meitä Hovilaan", virkkoi Yrjö. "Sieltä hän pääsee kohta pois, kun on tehtävänsä täyttänyt."

"Älä tunnusta siellä. Pelasta kaunis Elsa", kuiskasi vaimo Pekalle. Yrjö kuuli sanat ja lausui hymyillen: "Ei hänen tarvitse puhua sanaakaan. Hovilaiset sanovat vain, onko hän sama mies, joka toi kirjeen."

"Minä en tosiaankaan halua nyt yöllä lähteä seuraanne", sanoi Pekka.
"Huomenna voin tulla noutamattakin."

"Kiitos lupauksesta", lausui Yrjö ivaten. "Mutta niinkuin sanottu, tarvitsemme sinua juuri nyt. Vedä siis housut jalkaasi."

Pekka ei tähänkään suostunut. Housut tukittiin väkisin hänen jalkaansa. Takkia myöskin piti muiden tukkia hänen ylleen; sitten hänet talutettiin tuvasta ulos.

* * * * *

Sillaikaa oli kujan suussa odottaville talonpojille tapahtunut vielä kummempi näytös. Kohta senjälkeen kun Yrjö seuraajineen oli eronnut Pekan mökkiin, olivat talonpojat tiellä nähneet noin kymmenen sylen päässä tulen leimahtavan. He astuivat vähän eteenpäin, katsoakseen ilmiön syytä, mutta mitään huomaamatta. Hetken kuluttua näkyi perätysten kaksi leimausta ja sitten kuului ikäänkuin miekkojen kalsketta. Talonpojat säikähtivät; he astuivat taaskin katsomaan, mikä oli syynä ilmiöön, mutta mitään erityistä ei näkynyt. Ja kohta näkyi kolmannella kerralla kolme väläystä, ja nyt kuului valittava ääni, joka puhui: "Onnettomat! Mihin jätitte Sipo Nevalaisen?"

"Mitä tämä merkitsee?" sanoi Karjalainen, jonka kalpea muoto todisti, että rohkeus alkoi haihtua hänen rinnastaan.

"Ei liene tämä hyvän edellä", jupisi Turuinen. "Mutta mitä meihin kuuluu
Nevalainen?"

"Älkäämme turhaan vaivatko päätämme", sanoi Ikonen. "Tuo ilmiö merkitsi jotakin, mutta me menemme eteenpäin siitä huolimatta."

"Minä pelkään, ettemme tule Hovilan portin sisäpuolelle tänä yönä", jupisi muuan vanhus. "Olen paljon nähnyt maailmassa ja tiedän, että enteistä voi aavistaa tulevaisuutta."

Näille arveluille tuli äkkiä päätös, kun noita ilmausi talonpoikain keskelle, näiden huomaamatta tarkemmin, mistä päin hän tulikaan. Horman Mallan tunsi kukin parhaaksi selittäjäksi tällaisessa asiassa; ja kun Malla oli vähintään viiteen eri tapaan kuullut kertomuksen ilmiöstä, hän lyhyeen selitti, että Sipo Nevalainen oli se mies, joka enemmän kuin kukaan muu voisi johtaa rynnäkköä Hovilaan, ja nuhteli talonpoikia siitä, että he niin ajattelemattomasti olivat syrjäyttäneet sen miehen, jota usean heistä tuli hyväntekijänään kiittää.

Tätä puhetta koettivat jotkut vastustella, mutta kun noita ennusti varmaa epäonnistumista retkelle, jos ei Nevalainen ollut mukana, taipuivat kaikki siihen, että Sipo noudettaisiin kotoaan. Päätöksen jälkeen seurasi heti teko, ja piankin oli Sipo, joka ensin kieltäytyi lähtemästä, saatu osalliseksi retkeen.

Kun Yrjö yölliseltä syrjäretkeltään saapui muiden luo, näki hän suureksi kummastuksekseen ja närkästyksekseen Nevalaisen olevan mukana. Hän tervehti Sipoa kuten tavallisesti, mutta hänen sydämessään leimusi kateuden liekki. Hän päätti asettaa Sipon semmoiseen asemaan, jotta tämä ei suinkaan kiittäisi onneaan, kun oli tullut näin kutsumatta joukkoon. Talonpojat pääsivät pian Hovilan kujan suuhun. Sipo Nevalainen asettui nyt heidän eteensä ja lausui:

"Meidän sopumme ei viime aikaan ole ollut aivan kehuttava. Syytä siihen lienee jos minun puolellani, niin teidänkin. Mutta minä unhoitan vähät riidat ja pyydän teitä tekemään samoin. Nyt on meillä yhteinen vihollinen ja yhteinen vaara. Väkivallalla on meitä kohdeltu, ja väkivallalla me puolestamme maksamme vihollisellemme. Köyhien, orpojen ja leskien puoltajina olemme tällä hetkellä. Oikea asiamme toivottavasti tuopi meille voiton. Toverit, olkaa urhoolliset! Minä koetan tänä yönä kunnostaa nimeni. Tehkää te samoin, niin saamme varmaankin nauttia koston ja voiton suloisuutta."

Horman Malla, joka oli jäänyt joukkoon, tokaisi: "Tähtiin on kirjoitettu, että Nevalainen saa kummia aikaan Hovilassa. Olkaa hälle kuuliaiset, niin voitto on teidän, mainio voitto!"

Yrjö Sormuinen ei myöskään tahtonut olla muita huonompi kehoituksissaan ja haastoi: "Koston hetki on tullut. Tässä ei voitto minun uskoni mukaan riipu yksityisen, vaan kaikkien kunnosta. Niinpäin minä tähtien kieltä tulkitsen. — Älkää säästäkö käsivarsianne! Hakatkaa mihin vain ulotutte. Pistetään tuohon lemmon pesään tuli, jotta se tulee perinpohjin hävitetyksi."

Oli sydänyön aika. Miehet alkoivat liikkua eteenpäin, läheten Hovilan ulkohuoneita. Etupäässä astuivat Sipo Nevalainen ja noita, joka ikäänkuin hänen suojelushenkenään kulki sivulla. Nevalaisen toisella sivulla astui Yrjö Sormuinen, vakaisena, kalpeana. Hovilassa näkyivät kaikki vaipuneen uneen, ja talonpojat pääsivät aivan esteettömästi portille saakka. Tässä pysähdyttiin vielä kerran, ja tulijain parvi jaettiin kolmeen osaan, joista pienimmän piti jäädä portille vartioimaan, uhkaisiko mikään vaara; molemmille muille ryhmille jäi valloitettavaksi jompikumpi Hovilan kahdesta rakennuksesta.