XI
Yöllinen taistelu.
Hovilan tilan isommassa päärakennuksessa asuivat majurin läheisimmät uskotut, pienempi oli varattu palvelusväelle ja niille monille, jotka Jessenhaus oli pitäjältä koonnut majurin omaisuutta varjelemaan. Tähän aikaan oli Hovilassa, paitsi Jessenhausia, Arnkijliä ja Finneä, kaksi veronkantokirjuria, muuan suutari ja kuusi renkiä. Hovilan varsinaisena suojelusväkenä oli siis kaksitoista henkeä sekä lisäksi kymmenen talonpoikaa, jotka Jessenhaus oli sinne nykyisin haalinut.
Talonpojat, suutari ja kaksi renkiä asuivat pienemmässä rakennuksessa, joka oli isompaa vastapäätä. Ulkohuoneet miltei yhdistivät toisiinsa rakennusten päät, jättäen väliin vain pienoiset solat.
Hyökkääjistä piti viidentoista rynnätä kumpaiseenkin rakennukseen, mutta kuitenkin olivat useammat kääntyneet isompaa rakennusta kohti. Oltiin juuri valmiit rynnäkköön, kun odottamaton tapaus pidätti talonpoikain askeleet. Kujan suusta kuului pyssynlaukaus. Kamalalta se kajahti sydänyön hiljaisuudessa.
"Mitä hiidessä tämä merkitsee?" sanoi Yrjö Sormuinen. "Tähän asti on ehditty, ja nytkö tulisi este!"
"Minä pelkään, että itse Affleck on tulossa ja antaa merkin hovilaisille", sanoi Turuinen.
"Me olemme hukassa, jos kahden tulen väliin joudumme", lausui herkkämielinen Karjalainen.
"Hukassa!" naurahti noita. "Hoitakaa te muut Affleckin joukkoa, kyllä minä hänet itsensä hoidan." Näin sanoen hän otti povestaan kuvastimen ja vakuutti: "Joka tuossa näkee kuvansa, häntä polttaa helvetin tuli, kunnes minä hänet pelastan vaivasta. Hän lupaa hädässään tehdä mitä tahdon."
"Hst", varoitti Yrjö. "Kujan suusta kuuluu ääniä."
"Lempo heidät vieköön!" tuskastui Nevalainen. "Katsokaa! Hovilassa herättiin pamauksesta. Ikkunaan ilmestyi juuri valkea."
"Nopeus on nyt tarpeeseen", sanoi Sormuinen. "Olkoonpa vaikka itse paholainen liikkeellä, niin emme saa vitkastella. Me hyökkäämme heti; tulkoon perästä mitä tulee."
"Niin minäkin aattelen", yhtyi Turuinen.
"Mutta jos joudumme ahdinkoon?" epäröi Karjalainen.
"Päästäänhän kuitenkin pakenemaan syrjätietä", sanoi Turuinen.
Kujansuusta ei enää kuulunut mitään.
"Parasta on, että joku meistä käväisee katsomassa, mitä tuolla kujan suussa on", esitti Nevalainen. "Sitten ollaan ainakin selvillä."
"Käy sinä, Nevalainen, katsomassa", älysi Yrjö Sormuinen heti ehdottaa.
"Minua tarvitaan täällä, jotta miehet eivät joudu päättömiksi", vastasi
Sipo.
Noidan suu vetäysi hymyyn. "Se sattui", jupisi hän; sitten hän lausui muutamalle, joka näytti olevan joutilaampi tässä joukossa: "Juokse kujansuuhun ja ota selko, keitä siellä on. Tuo heti vastaus Hovilaan. Me ryntäämme kuitenkin heti. Aika on kallis."
Noidan sana vaikutti. Talonpojat avasivat portin ja hyökkäsivät kahdessa
parvessa kartanolle; yksinään riensi etupäässä isoon rakennukseen Sipo
Nevalainen. Mutta sen joukon, joka häntä aikoi seurata, esti Yrjö
Sormuinen menemästä eteenpäin.
"Pysähtykää!" huusi Yrjö. "Kujalla sanotaan Affleckin olevan."
Miehet tottelivat varoitusta, joten Sipo joutui yksin menemään sisälle.
Sormuinen oli tuon lauseensa tuulesta temmannut; aikomuksena oli johtaa
Nevalainen hengenvaaraan, ja se onnistui.
"Ahaa", huusi Björn Finne, nähdessään Nevalaisen hyökkäävän sisälle. "Tässäpä tämä väkivaltaa kärsinyt ystävämme tulee meitä tervehtimään. Aikomus lie varmaan hyvää huomenta tulla toivottamaan, mutta ajasta on sinulla, veikkonen, ollut huono tieto, mikä ei olekaan kumma, koska talonpojat ovat aamun virkkuja ja illan torkkuja."
Arnkijl ja Jessenhaus hyökkäsivät nyt Björnin kerällä Nevalaisen kimppuun. Tämä tarttui Björniä niskasta ja Jessenhausia kurkusta ja kolahutti heidät kahdesti yhteen. Mutta Arnkijl oli hiipinyt Sipon taa ja sivalsi tätä pitkällä mittapuulla takaraivoon, jotta Sipo päästi saaliinsa ja vaipui tainnuksissa lattialle.
"Hurraa", huusi Jessenhaus. "Oivallista, Rietrikki! Siinä on nyt talonpoikaisruhtinas pitkänään. Hän, joka meille on kostoa vannonut, on itse joutunut koston omaksi."
"Jumala varjelkoon talonpoikia!" ärjäsi Björn. "Nyt en ole heille hyvä.
Tekisipä mieleni nylkeä tuo sydämikkö, joka tuossa viruu kellellään!"
Tämä leikillä lausuttu aikomus ei olisi voinut toteutua, sillä ovi avattiin ja joukko talonpoikia ryntäsi sisään.
"Missä Nevalainen?" huusivat he.
Ovesta virtaava vilpas tuulenhenki virvoitti Sipoa niin että hän heräsi tainnoksistaan. Hän näki veronkantajien hyökkäävän muutamasta ovesta sisään ja lyövän oven lukkoon. Talonpojat seisoivat ällistyneinä oven edessä.
"Lyökää ovi pirstaleiksi", huusi Sipo, joka hyppäsi pystyyn ja astui joukon etupäähän.
Pyssynperiä ja keihäitä kohotettiin, kuului rasaus, ja ovi oli samassa neljänä palasena.
Oven takana oli pimeä huone. Sinne tuotiin pirtistä valoa.
Veronkantokirjureita etsittiin, vaan turhaan.
"Kummallista!" jupisi Nevalainen. "Ei ole muuta ovea kuin tämä."
Noita astui nopein askelin sisään.
"Tuletpa kuin kutsuttu", sanoi Sipo. "Käytä nyt tietäjäkykyäsi. Sano, mihin tästä huoneesta pääsee, paitsi tuosta ovesta pirttiin."
Noita astui askeleen taaksepäin, kääntyi seinään ja painoi sormellaan pientä nastaa, joka oli lähellä lattiaa. Salaovi aukesi.
Oven takana näyttivät kiertoportaat nousevan ullakolle.
Lyhty kädessä hyökkäsi Nevalainen ja neljä miestä astuimia ylös. Noita riensi perässä. Ullakolle tultua alettiin varovasti astua eteenpäin. Kun oli jonkun matkaa edetty, tultiin väliseinän luo, josta ovi johti toiseen ullakon osastoon. Ympärilleen tähystäen eteni Nevalainen kumppaneineen kynnyksen yli. Noita seurasi heitä, mutta äkkiä tunsi hän kaksi kättä kurkussaan puristamassa. Kohtuullinen elämä oli säilyttänyt Mallan hyvissä voimissa vielä vanhempanakin, ja hän ei ollut halveksittava vastustaja. Hän ojensi laihat käsivartensa ja rupesi kynsimään vastustajansa naamaa niin terhakasti, että toinen ratkesi kiljumaan ja kiroilemaan.
Himmeä lyhty valaisi Nevalaiselle sen verran, että hän huomasi Jessenhausin joutuneen noidan kynsiin. Ullakolla oli konttori, jonka avonaisella ovella Björn ja Arnkijl seisoivat, nostaen komeroon jotakin raskasta arkkua. "He kätkevät aarteensa", ajatteli Sipo ja astui heitä estämään. Mutta samassa tuulenhenki sammutti lyhdyn, ja kaikki kätkeytyi pimeään.
"Näittehän tuolla toisessa päässä portaat?" kysyi Nevalainen hiljaa seuraajiltaan.
"Kyllä", nämä vastasivat.
"Nyt lähdemme hiljaa tuota konttorin ovea kohden", jatkoi Sipo. "Tartumme veronkantajiin käsiksi ja kannamme tai paiskaamme heidät alas portaita."
Tuskin oli tämä sanottu, kun Jessenhaus hirveästi parkaisi; noita oli koukannut häneltä toisen silmän pois. Tuskasta hurjistuneena kokosi Jessenhaus kaikki voimansa ja heitti noidan niin lujasti seinään, jotta Malla tuskin voi henkeä vetää. Nyt seurasi hetken äänettömyys. Sipo seuralaisineen oli lähennyt Arnkijliä ja Björniä, mutta samassa kuului konttorista ääniä.
"Nyt, hyvät ystävät, olettekin joutuneet ansaan", sanoi ivaten Arnkijl. "Teitä on viisi miestä ja yksi akka; meitä kymmenen miestä. Olkaa valmiit!"
Konttorista tunki miehiä esiin. Syntyi sanoin kuvaamaton meteli. Jessenhaus lupasi miehille rahaa ja juomista, jos he oikein kurittaisivat noita hävyttömiä talonpoikia. Ullakon lattia tömisi painiskelusta, hätähuutoja kuului. Nevalainen oli miehineen ahdistettu loukkoon, josta he eivät päässeet liikkumaan. Konttorista oli tuotu keihäitä ja miekkoja, joilla hovilaiset pistelivät ja silpoivat vastustajiaan armottomasti.
"Malla", huusi Sipo, "jos auttaa voit, niin nyt on apusi kallis. En tiedä mitä lupaan, jos voit meidät nyt pelastaa."
"Minulla on yksi pyyntö", sanoi noita; "jos siihen suostut, niin käännän asiamme voittoon".
"Minä suostun, vaan auta pian", huudahti Sipo. "Keihäs sattui olkapäähäni."
"Vanno, että suostut pyyntööni", kärtti noita.
"Minä vannon Jumalan nimessä ja autuuteni toivon kautta", vakuutti Sipo.
"Kuulkaapa, veikot", sanoi Jessenhaus, ivaten tuskissaan. "Autuuden toivo! Hahhaah!"
"Nyt, miehet, ankara hyökkäys", käski Björn. "Survokaa nuo pedot pehmeämmiksi!"
"Noita! me olemme hukassa!" huusi Sipo.
Samassa leimahti häikäisevä valo, kirkastaen koko ullakon. Kohta jälestä kuului hirveä pamaus. Ahdistajat peräytyivät kiljuen tappelusta, mikäli seisaallaan pysyivät, mutta useat olivat vaipuneet polvilleen, toiset tuiskahtaneet selälleen. Sakea, tukehduttava savu täytti ullakon. Sipo tunsi jonkun tarttuvan häntä kädestä ja kuuli hänen kuiskaavan korvaansa: "Ole levollinen." Sipo tunsi äänestä noidan ja seurasi häntä, kunnes he saapuivat yhdessä portaille, joita olivat ylös tulleet. Kohta olivat he alhaalla.
Täällä oli kuhinaa kaikkialla. Talonpojat olivat pienemmän rakennuksen etuhuoneessa sytyttäneet läjän törkyjä. Valkea leveni levenemistään ja tarttui välikattoon. Savu täytti eteishuoneen. Pyssynperien jyskettä ja keihästen kalinaa kuului savun seasta.
Hovilan uljas ja roteva suutari, taisteli kuin sankari. Hän käsitteli talonpoikia erittäin huolettomasti, paiskoi heitä seinää kohden ja potki heitä pitkillä koivillaan. Yrjö Sormuinen innostui ottelemaan noin rivakan vastustajan kanssa ja tunkeusi Taunalan Kaaperin eteen.
"Jos olet oikea mies, suutari, niin tästä saat vastuksesi", sanoi Yrjö kopeasti.
"Oletpa liian pieni, sinä karsassilmä", uhitteli Kaaperi hengähtäen.
"Tule tänne, niin pistän sinut tuonne vesiammeeseen päällesi likoon."
"No, noh, veikkoseni", sanoi Yrjö. "Taavetti oli pieni ja Goliath iso, mutta kuinkas kävi?"
Yrjö tarttui nyt suutaria takinkaulukseen. Suutari rakasti enemmän sylipainia, ja miehet siis tulivat lähemmäs toisiaan. Yrjö koetti kohottaa suutaria maasta, heittääkseen hänet allensa, mutta tämä piti varansa ja hyökkäsi ruumiinsa koko painolla Yrjön päälle, jotta tämä kellahti selälleen ja suutari päälle.
Ilohuuto kaikui hovilaisten huulilta.
Samassa rymähti palava katto alas. Töin tuskin pelastuivat ihmiset alta; kaksi talonpoikaa ja yksi renki saivat pahoja palohaavoja.
Asiat olivat ratkaisevasti kääntyneet talonpoikien eduksi, sittenkun he olivat vielä saaneet apuväkeä. Nuo kujansuusta tulleet, jotka laukauksella olivat varomattomasti koettaneet rohkaista kumppaneitaan ja antaa merkin tulostaan, olivat lisänneet talonpoikien lukumäärän viiteenkymmeneen.
Aamupuoleen tasaantui vihdoin tämä kahakka. Voitetut vietiin isoon pirttiin, johon myös talonpoikia kokoontui, minkä mahtui.
Noitaa ei näkynyt. Hän oli nujakan päätyttyä mennyt kotiaan; syyn saamme piankin nähdä.
Pirtissä pantiin nyt toimeen jonkunmoiset käräjät: Nevalainen ja Sormuinen istuutuivat pitkän pöydän päähän tuomareiksi. Voitetuille lausuttiin ankarat sanat.
"Nyt on meidän vuoromme tullut", sanoi Nevalainen tuimasti veronkantajille. "Jos ne kyyneleet, joita täällä pitäjäässä teidän tähtenne on vuodatettu, olisivat koossa, voisivat ne tuskin sammuttaa sitä liekkiä, johon te olette omianne joutumaan. Jos voitte mitään lausua puolustukseksenne, jota epäilen, niin puhukaa kohtalonne lievennykseksi. Mutta minä tiedän, ettei teillä ole sellaisia perusteita."
Jessenhaus, Björn ja Arnkijl katselivat ympärilleen. Kaikkialla uhkaavia kasvoja!
"Nyt on teidän vuoronne", lausui Jessenhaus. "Mutta vuoroon vieraissa käydään! Me aiomme tulla toimeen ilman ryssän apua. Kavaltajiksi emme rupea, niinkuin te. Me myös kuljemme päivällä, emmekä ahdista semmoisia, jotka eivät voi itseään puolustaa. Kostoa, kostoa teille, jotka yöllä murtaudutte hiljaiseen, rauhalliseen majaan oman käden oikeutta harjoittamaan!"
"Sitokaa nuo hävyttömät", huusi Nevalainen.
Samassa talonpojat hyökkäsivät Björnin, Arnkijlin ja Jessenhausin kimppuun ja sitoivat heiltä kädet taakse. Heidät vietiin sitten muutamaan kamariin, jonka ovelle pantiin vartijat.
Nyt seurasi toinen näytelmä. Saarelan Pekka talutettiin sisään. Hän oli aivan kalpea ja värisi vilusta, sillä koko taistelun ajan oli hän seisonut aitan seinustalla kahden miehen vartioimana.
"Tunnusta heti tuoneesi kirjeen", kovisti Yrjö tuimasti Pekkaa, jonka entinen rohkeus oli muuttunut aivan päinvastaiseksi tunteeksi.
"Minä — tunnustan", sopersi Pekka.
"Sinua höperöä", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän olisi viipynyt Pekan luona, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa. "Mikset kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan kylmään?"
Pekka sai nyt mennä.
"Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankanlaisen eineen", lausui
Yrjö.
Seinältä otettiin avaimia, ja joukko talonpoikia riensi tuomaan kellareista ruoka- ja juomalajeja. Kohta istuttiin herkullisten ruokapöytäin ääressä. Yön valvonta ja juomien nauttiminen teki moniaat uneliaiksi, toiset kuumeellisen riemastuneiksi yrityksen onnistumisesta. Itäinen taivas alkoi jo punertaa, ennenkuin eine oli perinpohjin nautittu. Nyt pantiin levolle; vartijoita jäi kymmenkunta valvomaan.