XII
Veli ja sisar.
Talonpojat asettuivat nyt pitemmäksi aikaa Hovilaan. He katsoivat olevansa oikeutettuja menettelemään Hovilan tavarain kanssa oman mielensä mukaan. Olihan kaikki isoksi osaksi nurmeslaisilta koottua! Hovilan varusväkeä pidettiin ikäänkuin vankina; he saivat sen, minkä voittajat heille soivat: hiukan ruokaa ja runsaasti nuhteita.
Me jätämme nyt hetkeksi talonpojat Hovilaan, katsoaksemme miten oli asiain laita Yrjön kodissa.
Oli päivä jälkeen ensimäisen, jonka talonpojat olivat viettäneet uudessa majassaan. Elsa istui ompelemassa. Hän oli viime päivinä käynyt valjummaksi. Se sieluntuska, jota hän oli kärsinyt ilmoitettuaan antaneensa tiedon talonpoikien retkestä Käkisalmelle, oli kalvanut hänen ruumiillista terveyttään. Karjalan kukka alkoi kuihtua.
Yrjö oli käyttäytynyt Elsaa kohtaan melkein niinkuin ennenkin. Hän ei tahtonut ankarammin nuhdella sisartaan, ennenkuin oli saanut varmuuden siitä, oliko Elsa kirjeen lähettänyt.
Elsa pyyhkäisi ylös tummanruskean kutrin, joka oli valahtanut otsalle, huokasi ja herkesi hetkeksi ompelemasta.
"Oi, emoni armas", mietti siinä neito, "muisteletko vielä haudan tuollapuolen tytärtäsi, joka täällä kurjuuden laaksossa saa niin paljon kärsiä? Miksi synnytit minut maailmaan? Et suinkaan aavistanut, että Elsasi saisi niin paljon ja syyttömästi kärsiä. Ja miksi kärsin? Minkä vuoksi veljeni on minua paljoa onnellisempi? Mutta ei ole oikein, että näin valitan. Jumala kyllä tuntee, paljonko painoa hän kunkin päälle panee. Tule turvakseni, sinä sielun paras paimen, joka esikuvana ihmisille majailit vähäisen ajan täällä puuttuvaisuuden maailmassa ja sitten menit valmistamaan sijan niille, jotka sinun sanasi mukaan koettavat elää."
Elsa pani pois ompelunsa, otti pöydältä ison piplian, avasi sen ja luki
Johanneksen evankeliumin seitsemännentoista luvun.
Ilokseen näki Elsa, pannessaan pois pyhän kirjan, Juhanan tulevan. Hän ei malttanut odottaa lemmittyänsä huoneessa, vaan juoksi kartanolle.
Kun rakastavaiset olivat tulleet sisälle, haastoi Juhana ilomielin: "Nyt saamme taaskin puhua rauhassa. Hovilassa laaditaan nyt lakia ja jaetaan omaisuutta. Samoin mekin nyt koettakaamme järjestää asemaamme, käyttäen hyväksemme väliaikaa, jolloin mielet ovat muussa kiinni. Elsa, sinä rakastat minua niin paljon, että olit valmis oman turvallisuutesi vaarantamaan minun tähteni; vaikka tiesit kirjeen helposti raivostuttavan jo kuohuvaa mielialaa, et epäröinyt ilmaista kirjeen lähettämistä. Minä olisin kyllä helpommin voinut kantaa isäni ja veljesi vainoa kuin sinä. Mutta tehty on tehty. Nyt on koetettava torjua seurauksia. Olen käynyt Saarelan Pekan puheilla, ja hän lupasi kieltää kivenkovaan tunnustuksen, joka häneltä kiristettiin. Toivoakseni ei sinun todistuksiasi uskota näin vaarallisessa asiassa. Mutta nyt pyydän, että kun asiasta tulee jälleen kysymys, anna minun puhua puolestasi, äläkä toistamiseen antaudu kostotoimille alttiiksi."
"Mutta kun minulta kysytään, enhän voi valehdella", lausui Elsa.
"Tuon arvasin", puhui Juhana puoleksi ääneen tuskallisesti. "Enhän voi sinua moittia siitä, että pidät totuutta pyhänä. Koska siis näin on asian laita, on ainoastaan yksi keino pelastua arvaamattomista seurauksista."
"Ja mikä keino?" kysyi neitonen.
"Että pakenemme täältä", esitti Juhana. "Seuraa minua setäni luo. Siellä meidän ei tarvitse kärsiä omaistemme vainoa. Päin vastoin meitä siellä kohdellaan mitä hellimmin. Silmäini edessä kangastaa siellä onnellinen tulevaisuus! Käsikkäin astumme siellä elon vaivaloista tietä, jakaen keskenämme kaikki surut ja riemut. Täällä on epäluulo ja vaino; siellä rakkaus ja luottamus! Paetkaamme, armahin, pois näistä kurjista oloista."
Juhana katsoi Elsaa rukoilevasti silmiin. Tämä seisoi äänetönnä. Hänen sydämessään riehui ristiriita.
"Kultaseni", jatkoi Juhana, "miksi me olisimme tuomitut kärsimään näin paljon? Onnemme ohjat ovat käsissämme. Suunnatkaamme tiemme näiltä riitaisuuden kolkoilta oloilta pois rauhan maille."
"Mutta kuinka voin jättää veljeni?" kysyi neito.
"Veljesi!" toisti Juhana. "On aivan kohtuutonta sinun suotta kokea hänen tylyyttänsä. Olet jo kylliksi kärsinyt."
"Kärsimään lienen luotu", sanoi Elsa surullisesti. "Itsestäni en niin paljoa välitä, mutta sinun vuoksesi, Juhana, olisin kuitenkin ehkä taipuvainen täältä pakenemaan, sillä täällä ei rakkauttamme kauvan suvaita."
Elsa oli juuri kerinnyt lausua nämä sanat, kun Yrjö näkyi maantiellä.
"Herra armahda", hätääntyi neito, "veljeni tulee. Minua aavistuttaa, että hän ei saavu hyvissä aikeissa."
"Älä pelkää, armas", rauhoitti Juhana; "niin kauvan kuin voin kättäni liikuttaa, ei sinulle mitään pahaa tapahdu".
Yrjö astui sisälle. Hänen yhteenpuristetut huulensa ja hehkuvat silmänsä eivät ennustaneet hyvää.
"Minulla on sisarelleni sanottavaa", lausui Yrjö heti ovelta.
Juhana ei ollut ymmärtävinään viittausta, vaan jäi paikalleen.
"Elsa, tule tänne toiseen huoneeseen puheilleni", sanoi Yrjö.
Elsa yritti mennä, mutta Juhana pidätti hänet.
Yrjön silmät välähtivät. Hän loi Juhanaan tuiman silmäyksen ja antoi sisarelleen käskevän viittauksen.
"Yrjö Sormuinen", virkkoi nyt Juhana, "me olemme tähän saakka toisiamme hyvin vähän tunteneet ja puhutelleet. Syyn tähän tiedämme kumpikin. Minua on loukannut tyly käytöksesi sisartasi kohtaan. Nytkin pelkään, että häntä kohtelisit pahoin. Sano siis tässä sanottavasi, minä tahdon olla saapuvilla."
"Poika", huusi Yrjö, "tiedätkö, mitä puhut ja kelle puhut! Minä olen sisareni naittaja, ja minun luvattani häntä ei kukaan saa." Hän naurahti ja lausui vihasta ivaan kääntyen: "Kaunis kunnia! Sisarta ei uskalleta jättää veljen valtaan, mutta veli on usein uskonut sisarensa semmoisen hoteisiin, jonka kunnollisuutta hän ei suinkaan tunne. Tämä on kohtuutta! Jalosti tehty!"
"Mitenkä voisin toisin menetellä?" virkkoi Juhana.
"Aivan oikein ja kainosti lausuttu!" ivasi Yrjö. "Oletpa sisareni jalo holhooja tietysti! Minä en muka saisi Elsan asioihin sekaantua ollenkaan! Mutta lopussa kiitos seisoo. Minun kauttani menee tie morsiuskammioon, muista se!"
"Jos hennot kieltää sisartasi ottamasta sitä, jota hän rakastaa, niin olet tunnoton mies", sanoi Juhana, joka alkoi ajatella, että Yrjöllä kuitenkin oli tilaisuus melkoisesti vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa.
"Taaskin sinulta puuttuu ajatusta", sähähti Yrjö äkäisesti. "Onko sisareni minua niin kohdellut, että ansaitsisi minulta hyvää takaisin? Hän on juljennut pettää veljensä, ilmoittaa minun hankkeeni viholliselle. Niin pitkälle on nyt päästy. Saarelan Pekka on tunnustanut. Nyt jaetaan oikeutta Hovilassa, ja sinne nyt Elsan täytyy tulla teostaan vastaamaan ja selvittämään, mikä oikeastaan on ollut sinun osuuttasi asiassa."
Elsa seisoi kalpeana ja katseli peljäten veljensä uhkaavaa muotoa.
"Joskin Saarelan Pekka on syyttänyt Elsaa, niin ei yksi vierasmies mitään vaikuta", huomautti Juhana.
Yrjö veti taskustaan paperin, avasi sen ja piti sitä Elsan silmien edessä.
"Ah", huusi neitonen ja vaipui veljensä jalkojen juureen. "Oi Yrjö, rakas veli! Älä vie minua julmien kumppaniesi luo! Silloin minä ihan menehdyn pelosta ja häpeästä."
Neito syleili veljensä polvia. Yrjö seisoi synkkänä ja käänsi vihdoin pois kasvonsa.
"Julma veli", virkkoi Juhana tuskallisesti, "jalkaisi juuressa kyyristelee olento puhdas ja viaton kuin Herran enkeli. Saman äidin rinnoilla olette levänneet, saman äidin siunauksen olette kumpikin saaneet. Ja tätä olentoa sinä armottomasti hätäännytät ja ahdistat. Etkö pelkää Ijankaikkisen kostoa luonnottomasta kohtelustasi? Herkeä jo ja hillitse mielesi."
"Hän ei ansaitse oikean ihmisen sääliä", sanoi Yrjö tylysti tuijottaen sisareensa.
"Sinua sydämetöntä petoa ihmishaamussa", ärjäsi Juhana, joka ei enää voinut vihaansa hillitä ja raivokkaasti hyökkäsi Yrjöä vastaan.
"No, no, kiukka ystäväni", sanoi Yrjö, väistyen vimmastuneen nuorukaisen edestä. Hän sieppasi äkkiä Elsan kainaloonsa, ja ennenkun Juhana ehti estellä, oli jo Yrjö kartanolla.
Juhana hyökkäsi hänen jälkeensä, mutta portailla tarttui kaksi vahvaa kättä häneen kiinni. Hän ponnisteli voimainsa takaa, vaan ei päässyt irti. Hän näki hevosen valjastettavan, Yrjön nostavan sisarensa rekeen ja hevosen kohta katoavan näkyvistä. Vasta silloin hellitti Sormuisen vahva renki Aappo otteensa. Jos Nevalaisella olisi ollut asetta, olisi renki tekoansa varmastikin katunut. Nyt Juhana loi häneen syvästi halveksivan silmäyksen ja sanoi: "orja on orja". Sitten hän läksi astumaan kotiaan päin, jupisten: "Jos henkenikin menee, minä pelastan Elsan."