XVII
Loppu.
Lähes puoli vuotta oli kulunut edellämainitusta tapauksesta. Kirjoitettiin nyt 1711. Sodan ies painoi yhäti Suomea. Kurjuutta nähtiin kaikkialla. Taudit ja nälänhätä olivat sodan kauheita liittolaisia: ihmiskunnan kolme vitsausta vaikutti tavallisuuden mukaan yhdessä. Nyt oli kevät luonnossa, mutta talvi oli ihmisten sydämissä.
Oli kaunis aamu toukokuun lopulla. Lintujen riemulaulut kajahtivat ylt'ympäri; sinitaivaalta paistoi lämmittävä aurinko. Mutta ihminen liikkui alakuloisena tämän ilon keskellä. Harvassa kuului kyntäjän tai kylväjän laulu, sillä harvalla oli kylvämistä, ja jolla olikin, se epäili panna siementä maahan, koska ei tiennyt, saisiko hän sadon korjata.
Tahdomme nyt lukijan johtaa muutaman semmoisen luo, joka uskalsi maan poveen uskoa kalliin jyvän, toivoen Jumalan avulla saavansa siitä hedelmänkin pitää.
Tuolla pellolla astuu vakka kädessä kumaraisena mies. Hän on nyt saran kylvänyt ja menee tuonne metsän rinteeseen täyttämään vakkansa sekä virvoittamaan itseään raittiilla juomalla, jonka on juuri tuonut talon kellarista nuorenpuoleinen nainen.
"Elsa", sanoi nuori mies, "me uskomme tulevaisuudentoivomme maan poveen. Uskokaamme, ettei Luoja meitä eikä maatamme — tätä kallista isiemme maata — liian ankarasti rankaise, vaan armossa kääntää kasvonsa puoleemme." Näin sanoen katsoi Juhana — joksi lukija kylväjän arvannee — lempeästi Elsaan, joka nyt oli kolme kuukautta ollut hänen vaimonsa.
"Me olemme vaarassa tottuneet luottamaan Herraan", lausui Elsa, "ja se luottamus ei ole meitä koskaan pettänyt".
Lauhkea ahava suhahti kuusien latvoissa ja ikäänkuin vahvisti Elsan sanat.
Nuori vaimo käänsi sattumalta silmänsä vakan laitaan. Huokaus nousi silloin hänen rinnastaan. Juhana kysyi syytä. Elsa viittasi vakan laitaan, jossa näkyivät kirjaimet S. N.
"Älä, armaani, tästä huoli", lausui Elsa, joka pelkäsi, että se muisto saattaisi Juhanan pahalle tuulelle.
Juhanan muoto tosin aluksi synkistyikin, mutta kohta hän malttoi mielensä ja sanoi: "Surullisen muiston tuo merkki herättää, ja surkuteltavan. Mutta minä, jolle Luoja soi näin suuren onnen kovien vastoinkäymisten jälestä, en tahdo tuomita, etten tuomituksi tulisi."
"Olemmehan tosiaankin onnelliset", sanoi Elsa hiljaa. "Vaikka veljenikään ei liittoamme siunaa, olen tyytyväinen."
"Jos ei hän olisi tullut sairaaksi ja joutunut haudan partaalle, ei hän suinkaan olisi yhtymiseemme suostunut", virkkoi Juhana. "On kuitenkin rumasti tehty, että pelastuttuaan koettaa peräytyä siitä, minkä vaaran hetkenä on luvannut."
Juhana nousi ja aikoi lähteä toista sarkaa kyntämään, kun samassa palvelustyttö tuli juosten sanomaan, että kartanolle oli saapunut vieraita — vanha mies ja vaimo — jotka heti tahtoivat nähdä Juhanan.
Tämä — puoleksi närkästyen, puoleksi kummastuen siitä, ettei hänen vaimoaan haluttu nähdä — lähti astumaan taloon. "Enpä tiedä, ansaitsevatko nuo sinua nähdäkään, ne höperöt", lausui Juhana Elsalle; "mutta tulehan kuitenkin tuokion kuluttua jälestä. — Olisikohan heillä jotakin sellaista sanottavaa, mikä voisi surettaa Elsaa", ajatteli hän itsekseen.
Pihalla seisoi vanha, arvokkaan näköinen mies. Vähän matkaa hänestä seisoi myöskin elähtänyt vaimoihminen.
"No, totta maar, Juhana, oletko kihloissa?" ärjäisi vanhus, nähdessään
Juhanan.
"Terve, sydämellisesti tervetullut, vanha setä", huusi Juhana. "Yhtä suora ja reipas kuin ennenkin."
"Ja sinä sama oiva poika kuin ennen lähtöäsi meiltä", huudahti vanha
Jaakko. "Sinä kunnon poika!"
Vanhus sulki Juhanan rintaansa vasten. Kyynel kiilsi hänen silmässään, ja hän sanoi: "Siitä asti kun meiltä lähdit, ei näin onnellista hetkeä ole meillä ollut — ei, peto vieköön!"
Vanhus polki puujalalla tantereeseen, jotta tömähti.
Nyt saapui Elsa kartanolle.
"Tässä on vaimoni; tuossa ovat setä Jaakko ja täti Matleena, joista olen sinulle niin usein puhunut."
Vanha Nevalainen tuijotti suopeannäköiseen Elsaan, ja hänen ihmettelemisensä ei tahtonut loppuakaan. Vihdoin hän puhkesi puhumaan, muka itsekseen, vaikka hän huusi: "Tuo kies'auta kelpaa! Tuskin olit sinä Matleena tyttönä — no no — ainakin yhtä kaunis — hm — se on tietty!"
Kun vanha Jaakko oli ihastuksensa alkupuuskat purkanut, astuttiin sisälle, missä nuori, hilpeä ja kaunis emäntä kohta osoitti kykyään taloudellisissa toimissa varsin tyydyttävällä tavalla. Vanha Jaakko tuskin hennoi silmiään kääntää viehättävästä emännästä, ja Matleena-mummo myönsi, että Anna Säämingissä, joka sivumennen sanoen oli tavannut toisen mielitietyn, ei voinut lähestulkoonkaan Elsalle vertoja vetää.
Rakkaiden vieraiden kunniaksi tuotiin nyt kellarista parasta juotavaa, ja nuoren sekä vanhan pariskunnan onneksi tyhjennettiin pikarit. Vanhan Jaakon lämpömäärä kohosi vähitellen korkeimpiin asteviivoihin. Hän innostui puhelemaan Varsovan rynnäköstä ja muista merkillisistä tapauksista "ennen vanhaan".
Vain yksi pilvi nousi hetkeksi pimittämään yleisen ilon päiväpaistetta.
Vanha Matleena sattui kysymään, oliko Sipon surmaajasta selkoa saatu.
"Ole ääneti hänestä, joka petti isänmaansa", huusi Jaakko. "Olkoon hänen nimensä ikuiseen unhotukseen haudattu."
"Jätä kosto Herralle", sanoi Matleena.
"Tuli ja leimaus", ärjäisi Jaakko, "ei isänmaansa kavaltajasta ansaitse puhua. Hän on tuomionsa saanut. Niin — älä keskeytä minua, Matleena — Sipo oli ennen mies, mutta hän ei koetuksen aikana kestänyt, vaan lankesi. Mutta tuossa istuu poika, joka osaa pitää arvossa isänmaatansa. Sinä kunnon poika!"
Juhana huomasi, että hänen isästään ei ollut hyvä nostaa kysymystä vanhan Jaakon läsnäollessa, hänellä kun oli oma ajatuksensa asiasta, jota ajatusta ei yksikään ihminen olisi voinut häivyttää tai edes lieventää; niinpä hän johti puheen toiselle tolalle, ja kohta oli vanha Jaakko taas sama herttainen, hyväntahtoinen mies kuin tavallisesti.
Näin kului rattoisasti tämä päivä ja seuraavakin, jotka vanha Jaakko vaimoineen vietti veljensä pojan luona. Suurella kaipauksella erosivat vanhat ja nuoret, säilyttäen toisistaan muiston suloisen ja kauniin kuin ihana kevätpäivä.
* * * * *
Rahvaan vehkeet Affleckia vastaan raukesivat tällä kertaa. Paria vuotta myöhemmin rupesivat pielisläiset vastustamaan Affleckia. Näitä kukistaakseen ja veronmaksuun pakoittaakseen oli Affleck kreivi Nierothilta pyytänyt ja saanut sata ratsumiestä. Kun venäläiset kuulivat tämän, pelkäsivät he näiden ratsasten hyökkäävän Pielisistä rajan yli ja lähettivät rajaa suojelemaan kolmesataa rakuunaa ja satakuusikymmentä kasakkaa. Mutta kenraalimajuri Lybecker, "Ison vihan Klingspor", Nierothin seuraaja päällikkyydessä, kutsui nuo sata ratsumiestä pois. Seutu joutui täten turvattomaksi. Venäjän sotaväki tuli nyt rajan yli, yhtyi pielisläisiin, ja yhdessä nyt lähdettiin Kajaaniin, jossa oli työnä kostaa noista ryöstetyistä sarkatukoista. Maaliskuussa 1712 tapahtui paljon julmuuksia Kajaanissa, Paltamossa ja Sotkamossa. Turunkorvan talo Sotkamossa, jossa Affleck asui, rosvottiin ja poltettiin; Affleckin puoliso, seitsemän lasta ja seitsemän palvelijaa vietiin vankeuteen Venäjälle, mistä eivät koskaan palanneet. Sanotaanpa, ettei Affleck huolinut maksaa heidän vapauttamisensa lunnaita.
Simo Affleckin loppu oli surullinen. Hän ampui itsensä Pielisissä toukok. 9 p. 1724.
Arnkijl Sarkasodan aikana menetti vähäisen omaisuutensa, kaikki kirjansa ja paljon kantamia verorahoja sekä sai itsekin kärsiä suurta kiristystä ja kovuutta, pelastuen vain vähissä hengin ja aivan alastomana.
Jessenhaus tuli Sarkasodan aikana varsin mainittavaksi. Hänet lähetti kahden sotamiehen kanssa tulliveronkantaja Juho Hoffrén, Jessenhausin appi, ottamaan takavarikkoon nuo 4300 kyynärää Venäjän puolelta tuotua sarkaa, joista vero jo kerran oli maksettu. Tämä teko aiheutti koko Sarkasodan.
Sisällys.
Siv.
I. Vanhan sepän luona………………..5
II. Rovasti…………………………13
III. Ryöstö………………………….23
IV. Rovasti jatkaa tointaan……… ….31
V. Elsa……………………………39
VI. Isä ja poika…………………….46
VII. Hovilassa……………………….54
VIII. Matkalla Käkisalmeen……………..60
IX. Jalomielisyyden kilpailu………….67
X. Epäsopua yhteistoiminnassa………..75
XI. Yöllinen taistelu………………..83
XII. Veli ja sisar……………………91
XIII. Mitä Horman Malla Sipolta vaati……97
XIV. Juhlapuoliset Hovilassa………….102
XV. Simo Affleck……………………111
XVI. Sipo Nevalainen…………………118
XVII. Loppu………………………….122