NELJÄS KOHTAUS.
v. Dann. Julia. Rouva Bingen.
ROUVA BINGEN (tullen kiivaasti).
Nimessä taivaan, auttakaa, v. Dann,
Vastustamassa tuota maalaria!
Nään tuolla sen ja Tryggin tulevan;
Sen puolell' on tuo vanha hourehtija.
v. DANN. Niin lyhyesti, kuin te voitte vaan!
ROUVA BINGEN.
Sydäntä kyllä karvastella voipi,
Ett' outo mies noin kohta tullessaan — —
v. DANN.
Pois uikutus, se ilkeältä soipi.
Tyyneesti asiaan.
ROUVA BINGEN.
Niin tosiaan!
Tuo maalar' ryöstää tahtoo joka peiton.
v. DANN.
Hoh! tuoko näin nyt peljättäuyt teit' on?
Hänestä päästään, jos ne annetaan.
ROUVA RINGEN.
Se mahdotont' on, herra, niit en anna
Hallistumahan akkunoihin panna.
Ah, ei, sit' en voi myöntää milloinkaan.
v. DANN (raivossaan).
Henk' kiusan häijyin, mitä on kenties,
Joll'ette heti vinkumisinenne
Pois näkyvistä, kuuluvista menne,
Niin hillitä en voi — —
JULIA (astuu väliin sormi nostettuna).
En voi?
v. DANN (lyöden otsaansa hämmästyksellä).
Ma mies!
Mut' voinpa näyttää kohta kärsimystä.
(Menee rouva Bingen luo nähtävällä
ponnistuksella pikaisuuttaan vastaan.)
Ettenkö, rouva, hetken lepäystä
Nyt tahdo? Tyyntykää ja istukaa.
Tää, näätte, on vaan turhaa asiaa.
(Hiljaa Julialle..)
Nyt näät, ett' on mull' itsehillitystä.
JULIA (hiljaa v. Dann'lle).
Jos setä näyttää vois, ett' teeskellystä
Voimanne tuo ei selvään näyttäis niin.
v. DANN.
Vait! tai sa myös mun saatat suutuksiin.
Kas vielä!
(Rouva Bingelle, joka on istahtunut,
mut yrittää nousta hänen lähetessään.)
Istukaa vaan, rouva jalo!
Sanoitte äsken, että hallistaa
Vois peittojanne päivän kirkas valo?
ROUVA BINGEN.
Ei hoidossain siks' ole teidän talo,
Ett' turmelisin teidän tavaraa.
v. DANN.
Mä kiitän! Huolta oivempaa te ette
Siit' tässä kuin myös muussa näyttää voi.
(Hiljaa Julialle).
No, kärsinkös nyt?
JULIA (hiljaa takaisin).
Te vaan kursailette.
Vain kylmä sana teillä suussa on.
v. DANN (pudistain päätään ja mennen takaisin rouva Bingen luo lyhyen äänettömyyden jälkeen tyynempänä).
Alamme, rouva Bingen, vanhuuttamme,
Ja vanhuus ei juur' ole riemuinen.
ROUVA BINGEN.
Ei voi — —
v. DANN (kiivastuin taas)
Kuink'?
ROUVA BINGEN.
Estää, että kokoamme
Ain' ikä-aikaa vuodest' toisehen,
Kun eletään.
V. DANN (tyynempänä).
Sit' ei voi, myönnän sen.
Enemmän muuten voi kuin moni tietää
Ja kuin te itse, rouva, luuletten.
ROUVA BINGEN.
Pää-asia tok' että voidaan sietää.
v. DANN (itsekseen). Ol' oivast' tuo. Niin lausui äitikin.
ROUVA BINGEN.
Semminkin turvatessa toisihin.
v. DANN. Mitenkä?
ROUVA BINGEN.
Niinkuin minä muiden kanssa,
Jotk', onness' oltuansa aikanansa,
Armoilla elävät nyt.
v. DANN (liikutettuna).
Rouvani,
Ma huolestun, te ette tosiansa
Tääll' armoill' elä. Viha puhkesi
Mult' äsken, mut se, niinkuin vanhastansa
Tunnette, haihtui yhtä kiireesti.
Puheeni kova suokaa anteheksi,
Se, Jumal' auta, on kuin mieli on.
Useesti, näätte, vanhuus voimaton
Mun saattaa äreäksi, riitaiseksi.
Tok' älkää luulko, ett'en kyllä keksi
Tääll' arvoanne, kuink' ois kartanon
Ja tavaran tääll' laita ilman teitä.
JULIA (hiljaa v. Dann'ille).
Nyt oikeit' taas soi kannel säveleitä.
v. DANN (hiljaa Julialle). Penikka, vaiti, näyttää unhotin, Kuink' olla masea voin kuitenkin.
ROUVA BINGEN.
Ehk' akkunasta päivä heikenneitä
Säteitä luo vaan.
v. DANN.
Mitä mietitten?
ROUVA BINGEN.
Mit' tahtovat he, saanen heille antaa.
v, DANN. Peitotko?
ROUVA BINGEN.
Niin, mä myöntää saanen sen.
v. DANN. Siin' oikein teette mulle mielehen.
ROUVA BINGEN.
Huokeesti huoiistun, kun paljon kantaa
Suruja sain.
V. DANN.
Mut' aika surujen
On mennyt, toivon sen?
ROUVA BINGEN.
Niin kiitos Herran!
On kumma, että nuoreen maalariin
Niin kiivastuin, vaikk' katsoa sain kerran
Sen silmiin läsnä.
v. DANN.
Kuinka?
ROUVA BINGEN.
Silmiin, niin!
Kun nuorna katsoin täällä enkeliin,
Valoa silmiss' sen vaan näin sen verran.
v. DANN.
Ne muistatten, vaikk' kohta seutumme
Te saitte jättää nähtyänne ne,
Ja niiden sammuttua palasitten.
ROUVA BINGEN.
Ken nähtyään ne unhottaisi sitten?
v. DANN. Ja maalarilla hänen silmäns' ois?
ROUVA BINGEN.
Niin on, kuin tuolla silmiss' salamois
Tul', loiste hänen silmäins' ihanitten.
JULIA (v. Dann'ille).
Jos poika ois tuo noiden nainehitten?
v. DANN. Nimensä silloin Frank ei olla vois.