NELJÄS NÄYTÖS.
(Maisema saaren sisemmäsaä. Laaksoja ja viljeltyjä maita. Lähempänä syrjässä louhinen kallioseinä. Taajempana Eubulon maja lehtojen suojassa. Samalta puolelta siintää meri.)
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Eubulos. Hyllos.
EUBULOS.
Luo lapiolla vielä, poika. Syvemmäks
On hauta tehtävä, niin syväks että se
Kuin tuonen yö sen kätkee mitä saanut on.
HYLLOS.
Tää kenen rakkaan luille, isä, kaivetaan?
On rakkahasi täällä pian luetut,
Ja nekin harvat, vielähän ne elävät.
EUBULOS.
Ne elää, laps, jos elää se ku henkii vaan.
HYLLOS.
Ken epäileepi henkiväisen elävän?
EUBULOS.
Kun poistetaan mit' elossa on rakkainta
Ja rakkaudelle jää kaihon tyhjyys vaan,
Kun olennoss' on yö ja päivä sydämmen
On laskenut ja aamun toivo hukkunut.
Ei silloin eletä, jos kohta hengitään.
HYLLOS.
Noin paljastettu kenen sydän olla voi?
EUBULOS.
Se on sun isäs, onnettomaks syntyneen.
HYLLOS.
Sun? Eikö sua omaisesi rakasta?
EUBULOS.
Kuin kuori simpukan, jost' ompi matanut
Jo henki, tyhjä olen, ihmisraunio.
HYLLOS.
En voi sun kummaa puhettasi ymmärtää.
Äl' aatteitasi kääri tummiin kuvihin;
Mik' on näin kovin sydämmeesi koskenut
Ett' ompi, vaikka elät, halu elämän,
Sen toivo tuiki sammunut?
EUBULOS.
Mik' eloni
Ja vanhuuteni toivo oli ainoa?
Mik' oli päivän työssä ajatukseni,
Yön helmoissa mun maatessani uneni?
Sit' etkö muista, etkö kuullut?
HYLLOS.
Oli se
Ett' Aiaan suku täällä vielä kukoistais,
Ja kuninkaana vallitseis Eurysakes.
EUBULOS.
Se toivo sammui, kuollut on Eurysakes.
HYLLOS.
Hän milloin, miten kuoli? Hänet surmasi
Apollon nuoliko, vai käsi ihmisen?
EUBULOS.
Voi, kuollut on hän. Sen vaan tiedän. Kuninkaan
Nyt äsken tulleet lähetit sen kertoivat.
HYLLOS.
Siis nöyrry alle tahdon suurten jumalten;
Tee hälle hauta, kutsu lepoon haamunsa
Jos hautaamaton ois hän maassa vieraassa.
Et enää muuten taida häntä palvella.
EUBULOS.
Noin kylmä olet, järkevä, ja kuitenkin
Noin nuori vielä. Lämpimillä huulillas
Jokainen sana on kuin järven jää, kuin ois
Se harmaapäisen suussa ammoin jäätynyt.
Voi nuorukaisen osaa, joka niinkuin sä
On nykyisehen Salaminiin syntynyt.
Oi talvitaimi raukat synnyinmaassanne!
Ei leuto kesäns' ole teille loistanut,
Se katos Aiaan kanssa, eikä palaja.
Te tänne synnyitte, mut ette kukkimaan,
Vaan tutaksenne väkivallan myrskyjä,
Petoksen pimeyttä, vihan kylmyyttä.
Mi jumaloille, ihmisille armaint' on:
Ilo ja rauha, hurskaus ja vapaus
Ja tahto yhteinen; et niitä ole sä
Eik' ikäkumppalisi täällä nauttineet,
Me vanhat vaan.
HYLLOS.
Sun sanas ovat outoja,
Sä hourit, isä.
EUBULOS.
Hourin! En, mä näytän vaan
Syys-perhoselle synkän syksyn, sanoen:
Myös täällä kesä kukoisti.
HYLLOS.
Nyt onko jo
Tää hauta kyliin syvä?
EUBULOS,
Kyllin kätkemään
Tään Salaminin muinaisloisteen jäännöksen.
HYLLOS.
Nyt saanen mennä tiedustamaan onkohan
Tekmessa vieraan herättänyt kuolosta?
EUBULOS.
Et vielä. Köyhä hauta, kas, nyt rikastuu.
HYLLOS.
Oi isä, Aiaan pojalle jos teetit sen,
On tyhjä haamu oleva sen rikkaus.
EUBULOS.
Näät, Hyllos, kallion tuon jyrkän, korkean,
Jok' ompi mustiin kappaleihin haljennut.
Nyt lapiosi heitä, sieppaa kirveesi.
Tuon louhen reunalla näät pensaan tuuhean.
Se pois on raivattava.
HYLLOS.
Miksi, isäni?
Ja mitä varten ai'ot sitä hävittää?
Se lapsuudestani on saanut höystyä.
EUBULOS.
En salli muiden eteheni ennättää.
Mut joudu ettei kenkään työtäs keksisi.
(Hyllos menee.)
TOINEN KOHTAUS.
EUBULOS (Yksin.)
Nyt päivään nostetaan mi muinoin kätkettiin
Ja taas on kätkettävä ajaks ikuiseks.
Jos hauta synkkä on, on loiste saaliinsa
Sen kirkkahampi ollut, nyt se sammukoon.
Siis kätke, maa, se kallis lahja poveesi,
Jok', ennen laina, nyt jää omaisuudekses.
Se kätke, varjele niin huolellisesti
Yö-vuoteessansa alla kukka-katoksen,
Ett' ihmis-silmä ei sit' enää nähdä saa.
Mut katso, Rhaistes saapuu.
KOLMAS KOHTAUS.
Eubulos. Rhaistes.
RHAISTES.
Hyvä että mä
Sun täällä tapasin. Et niiden joukossa
Siis ollut, jotka sorti rauhaa kuninkaan.
En niitä uskonunna, jotka vannoivat
Ett'et sä ollut siellä, omin silmin siis
Mä tahdoin nähdä.
EUBULOS.
Mene siis kun nyt sen näit.
RHAISTES.
Viel' on mun kysyttävä; miss' on poikasi?
Ett' oli hän, sun opettamas kapinaan,
Myös siellä, todistaapi rahvaan rohkeus,
Kun sitä kuninkaamme koki hillitä.
EUBULOS.
Ja joko kansa asettui?
RHAISTES.
Se väistyi pois,
Kun lähettien lausehet se kuulla sai.
EUBULOS.
Niin väisty sinäkin nyt täältä!
RHAISTES.
Missä on
Sun poikasi, se sano, sitten väistyn mä.
EUBULOS.
Hän äsken kaivoi tämän haudan, sitten hän
Läks kotihimme tuonne, jossa nyt hän on.
RHAISTES.
Hän jääkö sinne taikka tänne palajaa?
EUBULOS.
Hän tulee kohta.
RHAISTES.
Siis mä viivyn nähdäksen'
Ett' olet, niinkuin luulen, valhetellut sä.
EUBULOS.
Mä oisin sua roistomaisempi, jos en
Edessäs rohkenisi totta puhua.
RHAISTES.
On ylpeyteen, pilkkaan kieles tottunut.
Mut jos mä sulta kysyn, kelle hautaa teet,
Niin kyllä osaat kiertää kysymykseni;
Et tunnustaisi todeks että olet sen
Sä tehnyt kuninkaasi pojan haamulle.
EUBULOS.
Ken muu siis hälle haudan suojan suonut ois?
Kas, tuoss' on Hyllos. Oonko totta puhunut?
RHAISTES.
Oi Zeus! hän tulee, mutta kirves kädessä.
Mua aikoneeko murhata tuo hurja mies?
Hänt' estä siitä, niin mä rauhaan jätän sun.
(Menee.)
NELJÄS KOHTAUS.
Eubulos. Hyllos.
EUBULOS.
Ei tuota miestä kavalampi maatamme
Lie polkenut, ei pelkuria arempaa.
Ei palaja hän kohta tänne takaisin,
Se tästä käynnistään on hyvä voittoni.
HYLLOS.
Kyykäärme, Rhaistes, eikö täällä käynyt taas?
EUBULOS.
Hän tuli, meni, hetken täällä viipyi vaan.
HYLLOS.
Mit' etsi hän, mik' asiansa kavala?
EUBULOS.
Hän kävi tutkimassa oisimmeko me
Myös olleet kapinassa, jota äskettäin
Leiokritoa vastaan kansa yritti.
HYLLOS.
Herääkö viimein into, viha syttyykö
Tulehen, joka monen sydämmessä on
Jo kuohunut? Josp' oisin ollut siellä myös!
EUBULOS.
On kaikki loppunut ja turhaan rauennut.
On sama kuka Aiaan vallan perii nyt,
Kun sukuns ompi sammunut. Käy työhösi.
HYLLOS.
Raosta louhen synkkä syvyys näytäksen,
Pimeä luola. Mutta mitä keksin mä?
Metallin loiste, isä, sieltä välkkyvi.
EUBULOS.
Käy alas luolaan, sisällys sen esiin tuo.
HYLLOS.
Kas, vaski-kypäri, ja sfinksi kultainen
Sen harjalla, oi taide-työtä kaunista!
EUBULOS.
Se anna tänne, poika. Vanha silmäni,
Sä ällös synkisty, vaan kyynel pidätä,
Mi nousta tahtovi nyt sydämmestäni,
Ett'ei se sua näkemästä estäisi.
Oi kypäri, on kirkkautes tummennut,
Ja vaskes homehtunut, kultas kiiltää vaan,
Uskollisuuden kuva, jota murtaa ei
Voi mitkään vaihtelevan onnen kohtalot.
HYLLOS.
Isäni, ota haarniska tää mainio
Ja kilpi, miekka. Ihmettelen kuvaillen
Tuon ase-puvun väkevätä kantajaa.
EUBULOS.
Jo heikontunut olen paljon sitten kuin
Tuon haarniskan mä nostin, huolet heikontaa.
Se tuntuu raskahalta vaikka tyhjä on,
Ehk' enin tyhjyytensä tähden. Muinoin se
Sisälsi sydämmen, joss' oli yhteinen
Kotinsa koko Salaminin kansalla.
Oi kilpi, miekka, todistajat arvokkaat
Tuhosta monen miehen, loppui aikanne.
Nyt ketään koskematta maassa ruostukaa.
Pois tule, poika, luola ompi tyhjä jo.
HYLLOS.
Mit' ai'ot tehdä, isä, tällä aarteella?
EUBULOS.
Sen mielin haudata, sentähden hauta tuo.
HYLLOS.
Noin kaunihita aseita, joit' ihminen
Ei tehdä taida, haudan helmaan hävität.
Ne mulle anna taikka myö ne kultahan.
EUBULOS.
Niit' ompi kuninkaamme Aias kantanut,
Tuo poika Telamonin. Tältä saarelta
Kun purjehti hän Troian sotaan, huostaani
Hän antoi ne. Niit' ai'on myöskin varjella.
Siis upota ne hautaan.
HYLLOS.
Sua tottelen,
Vaikk' ensi kerran murhemielin tottelen.
Siis maineetonna lepää tuossa haarniska,
Ja ruostukaa te, kilpi, miekka, kypäri!
Oi ett' ois mulle suotu teihin puetun
Tään kurjan kansan pelastajan nähdäksein.
Mut kas, Tekmessa saattajoineen lähestyy,
Ja vieras myös; oi jumalat, hän henkiin taas
On herätetty ihmeen kautta.
EUBULOS.
Joudu vaan!
Ja taita lehdon oksia ja hautahan
Ne syydä päälle aseitten niin kosolta,
Ett'ei vois nähdä silmä jonkun kavalan
Mit' ompi niiden alla.
VIIDES KOHTAUS.
Edelliset. Tekmessa (mukana) Saattaja. Eurysakes.
TEKMESSA.
Ihmisääniä
Mä kuulen. Hiljaa, liekkö meidät huomattu?
SAATTAJA.
On, kuningatar.
TEKMESSA.
Seiso! Montako aiell' on?
SAATTAJA.
Eubulos vaan ja Hyllos, muita en mä nää.
TEKMESSA.
Nyt katso vielä tarkemmin, Eurysakes,
On silmäs tottuneempi, katso, mitä näät?
EURYSAKES.
Kaks miestä näen, toinen niistä nuori on
Ja toinen vanha, köyhänlaiset kumpikin
Ja aseettomat molemmat.
TEKMESSA.
Ei vaaraa siis,
Lähemmä mennään. Kuulevatko ääntäni?
EUBULOS.
Oi kuningattareni, terve tultuas,
Tuolt' avunteostasi! Jos oikein arvannen,
On tämän vieraan pelastus sun palkkasi.
TEKMESSA.
Eubulos, katso häneen, kenen näköinen
Hän ompi? sano!
EUBULOS.
Kuningatar, kenenkä?
TEKMESSA.
Sä kysyt. Oi kun muinoin silmilläni mun
Viel' oli näköns', oli suurin riemuni
Tuot' yhdennäköisyyttä katsella.
EUBULOS.
Siis näit
Jo ennen nuorukaisen?
TEKMESSA.
Synnyinhetkestään.
EUBULOS.
Mua kummastutat. En mä hänen vaatteistaan
Voi päättää muuta kuin ett' on hän syntyään
Niin köyhä, kurja ett'et hänt' ois huomannut.
TEKMESSA.
Kas tuota muotoansa, eikö ole se
Sen näköinen, jonk' ennen onnen päivinä
Sä näit ja etkä unhota?
EUBULOS.
Niin, muoto tuo
Pitemmän ajan huolia se ilmoittaa
Kuin ikävuosia lie tällä vieraalla,
Se kaunis ollut on, mut tuska kauhea
Sen lienee sortanut.
TEKMESSA.
Oi poika raukkani!
EUBULOS.
Ellei ois hänen uhkuvia huuliaan
Jo kalma kalventanut, oisko kasvoillaan
Viel' elon karva, tulen kiilto silmissään
Mä ehkä näkisin — — —
TEKMESSA.
Oi kenen näkisit?
EUBULOS.
Mä näkisin — — — ken mahdotonta nähdä voi?
TEKMESSA.
Ehk' ei niin mahdotonta kuin se näytäksen.
EUBULOS.
Ma katsoisin tään vierahan, oi ihmettä,
Sen näköiseks', jok' ennen ol' — — — en rohkene
Niin suurta nimeä, jok' oli hänellä,
Nyt mainita ja häntä tähän verrata.
TEKMESSA.
No sano hänet suoraan Aiaan näköiseks.
EUBULOS.
No niin, hän totta ompi Aiaan näköä,
Mut niinkuin aamupuhde päivän rinnalla.
TEKMESSA.
Täst' aamupuhteesta voi päivä syntyä,
Siis riemuitse, tää kuninkaasi poika on.
EUBULOS.
Ei mahdollista, kuningatar; erehdyt.
Sun kovan onnes täyteläiseen maljahan
Sä ällös lisää pettäväistä riemua.
EURYSAKES.
Äitini todistusta tohdit epäillä.
TEKMESSA.
Mä enkö tuntis ääntä oman lapseni?
Sokea vaikk' on silmäin, kuulee korvani.
EUBULOS.
Ei mahdollista! taitaa ääni pettää niin
Kuin korvat.
EURYSAKES.
Loppuu mielestäni maltti jo.
TEKMESSA.
Mä pian hänet tunsin, minut tunsi hän
Myös samassa, ja sydäntemme todistus
Tuhannet epäilykset ompi voittava.
EUBULOS.
Oletko tullut, vieras, meitä pettämään?
EURYSAKES.
Mä pettämäänkö?
TEKMESSA.
Vanhus, ken sun sokaisi?
HYLLOS.
On kaikki selvää, voitko, isä, epäillä?
EUBULOS.
Oi ihmeellistä! Kuollut on Eurysakes,
Ja tuoni, kuningatar, pitää saaliinsa,
Se haamuja vaan päästää, tuo ei haamu oo.
EURYSAKES.
Nyt onko häijy suusi kyllin puhunut?
Oon kyllin kärsinyt. Nyt saanko puhua?
Siis kuule, epäilijä kurja, hävytön,
Sä mato maan, sä kunniaton orja vaan,
Sä koiran silmä!
TEKMESSA.
Jumalat! Oi malta, laps'!
EUBULOS.
Oi kuningatar, hiljaa, vaiti ole vaan.
EURYSAKES.
Sä tylsä ihmiskuva, epäluuloinen,
Jos mull' ois miekka halkaisisin otsasi
Ett' älyisit mun olevan Eurysakeen.
TEKMESSA.
Sä valo silmäni, sä jälleen löydetty
Mun sydämmeni turva, ällös raivoa,
Vihasi hillitse! Sä uskollisinta
Harvoista ystävistämme nyt uhkailet.
EUBULOS.
Vait' ole, kuningatar! Pauhaa, vieras, vaan!
On kauniin näky mulle, kun mä sinut nään
Noin vihaan syttyvän. Mun vielä katsella
Suo silmäs säteitä ja muotos hohtoa!
Siis pauhaa!
EURYSAKES.
Hullu olet, surkuteltava
Pikemmin kuni rangaistuksen alainen,
Kun minun vihaani et pelkää ensinkään.
EUBULOS.
Sun polviesi eteen, nuori ruhtinas,
Mä lankean ja suutelen sun jalkojas.
Sä olet Aiaan poika, aivan tuommoinen
Hän oli, vihasta kun muuttui muotonsa,
Kun silmäns' otsan pilven alla säteili,
Juur tuommoisna hän usein seisoi eessäni.
Mun kuninkaani poika, olet kuningas,
Mun jalo kuninkaani, kauan kaivattu,
Nyt terve tultuasi, suoma jumalten!
TEKMESSA.
Et epäile siis enään.
EUBOLOS.
Epäillä! Oi kun
Hän tuli puolikuolleena, ken kummeksii
Ett' en mä Aiaan poikaa heti tuntenut?
Nyt on hän elpynyt ja intoon syttynyt,
Nyt tunnen Aias kuninkaani hänessä.
TEKMESSA.
Oi tulinen ja kiivas oli mainio
Isänsä myös ja siksi joutui turmioon.
Rukoilen kaikkivaltiasta Zeusiä
Ja tytärtään Athenea ett' antaisi
He pojallein mit' Aiaalta he kielsivät:
Tasaisen mielen, viisauden malttavan.
Oi poika, äsken sylihini saapunut,
Niin alaston, niin aseeton ja avuton
Kuin olit synnyttyäs siihen tullessas,
Sä vihastua rohkenetko? Pakene
Nyt ihmisiä, piile äitis turvihin
Ett'ei hän sua ainiaksi kadottais.
HYLLOS.
Nyt, kuningatar, toimehen.
TEKMESSA.
Sä myös?
EUBULOS.
Ja mä.
Tulevaisuuden muodon määrää hetki tää;
Siis joutukaamme!
EURYSAKES.
Aseita!
EUBULOS.
Sä, Hyllos, nyt
Talosta taloon saarellamme kiiruhda,
Ja julistain ett' Aiaan poika, kaivattu,
On täällä, kutsu ystävämme kokohon
Tään nuoren kuninkaamme puolta valvomaan.
Nyt kiiruhda vaan!
HYLLOS.
Ei nyt enään epäilys
Saa heitä masentaa, nyt väkivallalla
On väkivalta kumottava. Pois!
TEKMESSA.
Ei, seis!
Sä saatat meidät hukkaan.
EUBULOS.
Myöhä! ääntäsi
Ei enää kuule hän.
TEKMESSA.
Oi ukko onneton,
Miks tuhotyöhön nuorukaista kehoitit?
Me hukkaan joudumme nyt. Oi Eurysakes,
Sun äitis syliin riennä, että syleillä
Sua saisin vielä kerran. Ennen ehtoota
On aamusi jo muuttunut taas illaksi
Ja iltas päivätönnä yöksi synkäksi;
Ken meitä suojelee?
EURYSAKES.
Oi mistä miekan saan?
Vasemman käten' annan maksuks kun vaan saan
Mä miekan oikeaan.
EUBULOS.
Viel' Aias elääpi
Ja rohkeana, uhkaavaisna vielä nyt
Tuo jalo Telamonin vesa seisovi.
Oi kuningatar, onnellisin äidistä,
Kun jalon miehen synnyinmaalle synnytit
Pelastajan.
TEKMESSA.
On pelastuksen pyytäjä
Nimensä oikea.
EURYSAKES.
Oi liekkö kurjuutta
Mun kurjuuttani kovempaa. On aseita
Kaikilla eläimillä, pienimmilläkin,
On hammas taikka kynsi; mä oon aseeton.
Ja mulla, kuninkaaksi syntyneellä, vaan
On tyhjä kämmen.
EUBULOS.
Terve ruhtinaani, pois
Nyt huolet, rikas olet, ota perintös,
Se ompi täällä.
EURYSAKES.
Haudassa.
EUBULOS.
Juur haudassa
On jalo isäs laina, mulle uskottu.
So ota nyt.
EURYSAKES.
Ma mitä kuulen? Oksille
Kun hyppäät, kuuluu niinkuin kalske aseitten.
EUBULOS.
Kas tässä.
EURYSAKES.
Kilpi.
EUBULOS.
Tässä.
EURYSAKES.
Miekka.
EUBULOS,
Tässä on.
EURYSAKES.
Haarniska, kypärä! Oi jos nää täynnä ois
Timanttia ja kultaa, vanhus uskottu,
Sä kuninkaita rikkaammaksi pääsisit,
Ne lunnaaks saisit kätketyistä aarteista,
Nous' ylös haudasta, ja lisää ansios,
Mun päälleni nyt auta tämä haarniska.
Kas, kilpeä jo kannan.
EUBULOS.
Suu se kaunistaa.
EURYSAKES.
Nyt soljet kiinnitä.
EUBULOS.
Tää haarniska, se on
Niin sulle sopiva kuin ylles tehty ois.
Kuink' olet isäs näköinen nyt! Silmäni
Se kyynelöittyy vaikka sydän riemuitsee.
TEKMESSA.
Mun poikaniko sota-asuun puetaan?
EURYSAKES.
Kas äitini, sun suljen rautaan, teräkseen,
Kun riemuiten nyt sinua mä syleilen.
TEKMESSA.
Oi syli, oi! Oi Aias! Aika entinen,
Iloinen Xanthon rannalla! Nyt, poikani,
Mua paina rauta-rintaas vastaan! Isäsi
Noin muinoin mua syleili kun palasi
Hän voittajana taisteluistaan. Haarniska
On pehmiä, kun rakkaan rinnan kätkee se.
EUBULOS.
Painaako pukus, kuningas? Viel' Aiasta
Sä olet nuorempi, eik' ole voimasi
Nyt vielä palanneet.
TEKMESSA.
On kylmät kasvosi,
Mun poikani, ja kätes meren kylmästä
On kohmeessa.
EYRYSAKES.
Oi kohta, kohta, äitini,
Tuo riemu mulle voimat jälleen.
TEKMESSA.
Kotiini
Mua seuraa että saisin hoitaa sinua,
Ja puhdistaa sun jäseniäs suolasta,
Jok' ompi niihin hyytynyt. Mun armaani,
Mua seuraa!
EUBULOS.
Seuraa äitiäs ja neuvoaan;
On hänen hoidollansa jäykkyys sulava,
Ja voimas jälleen vahvistavat jumalat.
EURYSAKES.
Pois menisinkö, vaaraan sinut jättäen?
Mua eikö tarvittane?
EUBULOS.
Kuningas, ei nyt
Kun tyyni on, mut kohta myrskyn noustua.
EURYSAKES.
Siis menkäämm' äiti. Työläs, tuima taistelun'
Ol' äsken aaltoin kanssa, sen mä tunnen nyt.
On ruumis rauennut ja häpeäkseni
Nyt tarvittavat voimani on vaipuneet.
(He menevät.)
KUUDES KOHTAUS.
EUBULOS (Yksinään.)
He astuvat, mut heikko pojan kulku on,
Mun nuoren, kalliin kuninkaani. Ankara
Kai oli taistelunsa kanssa aaltojen,
Julmimman jättiläisen. Suokoon jumalat
Ett' äidin hellän hoidon alla kostuisi
Hän kohta. Oi kun viha äsken punasi
Hetkeksi hänen kasvojansa kalpeita,
Kuink' ihana hän oli! Jospa semmoisna
Tuo armas poika näyttäytyis, kun kokoontuu
Koht' ystävämme; oi jos heidän intonsa
Hän levättyään nostaa voisi! Muuten hän
Ja kaikki ystävänsä hukkaan joudumme.
Mut mitä. Asehissa joukko lähestyy,
En tiedä liekkö vihamies vai ystävä.
Mut katso! Rhaistes joukossa. Voi, pelastust'
Ei meillä ole. Meillä? Vähät meistä, jos
Me hukkuisimme. Mutta, nuori kuningas,
Sua kohtaa sama kohtalo.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Eubulos. Rhaistes (joukkoineen).
RHAISTES.
Siis viimeinkin
Sun julkisessa ilkityössä tapasin,
Sä viekas kettu, salaa olet hiipinyt
Ja kansan sydämmiä kuninkaaltamme
Varastanut. Nyt kiinni olet; valmis on
Sun rangaistukses. Miehet, hänet sitokaa;
Hän on se jok' on lähettänyt poikansa,
Tuon hurjan, saarnailemaan julki kapinaa
Nyt Salaminissamme, Hänen lorunsa
Se on ett' Aiaan poika oisi palannut.
Oi hävytöntä valhetta! Haa, kuninkaan
Hän luopi veden ajamasta orjasta.
Miss' on hän? Näytä esiin Aiaan poika tuo;
Me häntä katsoisimme, missä piilee hän?
Välehen vastaa henkes uhalla. Meill' on
Nyt kiire.
EUBULOS.
Tähtesi en tuhlaa sanoja,
Niit' olen turhaan tuhlannut sun koiruutees.
Mut teille, maamme pojat, jotka pakosta
Nyt väkivaltaa puolustatte, ilmoitan:
On tosiaankin palannut Eurysakes.
Siis ketä kuninkaaks ja ketä haltijaks
On meidän katsottava, sitäkö
Jok' oli vertaisemme vaan, vai häntäkö,
Jok' ompi sukuperää jumalallista,
Ja perillinen haltijaimme muinaisten?
Siis älkää epäilkö, pois pankaa päältänne
Nyt valloittajan ies sitä palvelkaa,
Jok' on jo syntyänsä kuningas.
KANSA.
Se on,
Sä vanhus, kuninkaamme, jonka vallassa
On rangaista ja palkita. Jos sinä myös
Niin aattelisit, vangittu et olisi,
Et surman teillä.
EUBULOS.
Kurja ihmismahtavuus!
Niin itse kerjäläisen koira, nälkäinen
Kuin isäntänsä, häntä seuraa, karttaen
Hovien herkku-pöytiä, ja iloisna
Uskollisuudessansa kärsii kaikkia,
Vaan yksin rakkauden nälkää kammoen.
Ei muut kuin ihmiset voi nuolla käsiä
Vihollisensa, teeskennellä nöyryyttä.
Ja isäntiä vaihtaa.
KANSA.
Ennen katkera
Sä olit, vanhus, kuoloon saakka katkeruus
Sua seuraa.
RHAISTES.
Älkää hullusta nyt huoliko.
On täysi määränsä, jo veressänsä hän
Ois tuossa, ellei kuolleena hän mykkä ois,
Meit' on nyt hyödyttävä häijy kielensä.
Siis katso, tyhmä, tätä miekkaa paljasta,
Ja valitse nyt, tahdotko tuon sydämmees,
Vai julkaisetko miss' on vale-kuninkaas.
EUBULOS.
Sä kysyt?
RHAISTES.
Vastaa elokses tai kuolokses.
EUBULOS.
Siis kuule: kuninkaani, hän on povessain;
En estä, häntä etsi sieltä miekallas.
KANSA.
Noin arvotonko sulle, hullu, henkes on?
EUBULOS.
Niin ois jos kuolo voisi mua säikyttää.
RHAISTES.
Niin olkoon, mutta puhua ja ilmaista
Sun täytyy, mihin kätketty on kuninkaas.
Jos uhkausta miekan et sä tottele,
Sun voinee ruoska vähitellen lannistaa:
Siis työhön miehet, tänne ruoska tuokaatte.
EUBULOS.
Kas Hyllos, loiste yössä!
KANSA.
Rhaistes, katsahda!
Sun vihollises lähestyy.
KAHDEKSAS KOHTAUS,
Edelliset. Hyllos (aseellisella joukolla).
HYLLOS.
Jos liikutat
Hiuskarvaa ukon, riettaan henkes menetät.
RHAISTES.
Oi häpeää, kas joukkoa, sen johtaja
On kalastajan hurja poika! Minua
Hän ensin etsii, ystäväni, suojelkaa
Mua, kuninkaanne uskottua. Torjukaa
Lujasti ryntäystä verkkaan väistyen.
HYLLOS.
Käsiimme päällikkönne Rhaistes antakaa
Nyt viipymättä.
KANSA.
Ensin miekkaa mitellään.
HYLLOS.
Niin tehkäämme!
(Tappelu. Rhaistes ahdistettuna väkineen pakenee.)
YHDEKSÄS KOHTAUS.
EUBULOS (Yksinään.)
Nää alkajaiset surkeat
Vaan ovat tappeluihin vielä surkeempiin!
Se sallimust' on. Rhaistes tosin pakenee,
Mut kuninkaansa joukoilla taas palajaa,
Ja mikä lopuks? Suojelkaa, te jumalat,
Nyt häntä, jonka nuori henki kallis on.
Mä vanhus, surun sortama ja vuosien,
Tapella puolestaan en voi, voin kuolla vaan,
Mut kuolen iloisna kun hänet nähdä sain.
Vaan kas, Leontes näkyy tänne tulevan.
KYMMENES KOHTAUS.
Eubulos. Leontes.
LEONTES.
Oot, vanhus, varomattomasti toiminut,
Kun päästit irti myrskyn, poikas lähetit
Herättämähän nukkuvaista rahvasta
Nyt kapinaan. Ken voi sen enään hillitä,
Sen turmelusta estää? Missä vieras on?
Välehen vastaa. Hän on pelastettava.
EUBULOS.
Mä luotan varmaan sinuun, nuori ruhtinas,
Ja sinulle siis uskon salaisuuteni.
Siis kuule, majassamme kuninkaamme on.
Äitinsä hoidossa hän, suoma jumalten,
On kohta, puhtahana suola-hyyteestä,
Aseissaan, voimissansa tänne tuleva.
LEONTES.
On suuri puhees aseista. Sä hourailet,
Ken hankkisi ne?
HYLLOS.
Minä.
LEONTES.
Turhaan kerskailet!
Voit ehkä sauvan taikka airon katkaistun
Hänelle antaa.
EUBULOS.
Ruhtinas, ei aseitas,
Vaikk' oivalliset, sovi niihin verrata,
Joit' Aias muinoin kantoi.
LEONTES.
Sulla olisko
Ne kalliit aarteet sankarin?
EUBULOS.
Sä odota,
Jos tahdot nähdä ne; jo nuori kuningas
Ehk' ompi puhdistettu, niihin puettu
Ja valmis sua kohtaamaan; mä kiiruhdan
Nyt häntä kutsumaan.
(Menee.)
YHDESTOISTA KOHTAUS.
LEONTES (Yksin)
Oi valta rautainen,
Sä sallimus, ken käsivartes kääntää voi
Kun tahdot kaataa? Olisko Leiokritos
Tyranni? Ei niin lempeätä sydäntä
Lie Salaminissa. Mut kova sallimus
Kun tahtoo sortaa hänen lastaan, vihaksi
On muuttununna hänen lempeytensä.
Samassa kun tuo nuorukainen rohkea
Sai puheen käymään tulosta Eurysakeen,
Mä tälle oikealle haltiallemme
Isältän' olen rukoillunna armoa.
Vaan turhaan! Ei nyt rukous, ei uhkaus
Vihalla jumalten voi häntä pehmittää.
Hän, ennen aina lempiä, on kova nyt.
Siis arpani on langennut. En muuta voi
Kuin miekkaa vastaan miekan terän asettaa
Ja väkivallan väkivaltaa vastahan,
Ja pantava on vasten sallimusta se,
Jok' ompi sallimusta suuremp', oikeus.
Mut nuoruuteni hilpeä, jää hyvästi!
Nyt voittonani pidän tuonen talvehen
Sun meluavan kukoistukses kätkeä.
Mut tyhjät aatteet pois! Nyt tointa tarvitaan.
Mä eri haaroilta ja eri aseissa
Nään joukon tulvaavan. Kas, tänne näkyvät
He, ukot, miehet, pojat, kaikki rientävän;
Nyt kapina ja sota nousee.
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
Leontes. Hyllos. Kansanjoukkoja.
HYLLOS.
Rhaistes, hän
On paennut kuin säikytetty hirvi, mut
Ei kauas pääse hän.
LÄHESTYVÄ KAKSAJOTJKKO.
Tään, Hyllos, määräsit
Kokouspaikaksi. Miss' on Eurysakes?
HYLLOS.
Leontes, jos sen tiedät, vastaa miss' on hän.
TOINEN KANSAPARVI.
Sä varo Hyllos, jos meit' olet pettänyt!
HYLLOS (Leonteelle).
Sä näitkö hänen, ehkä läks hän kotiini?
LEONTES.
Nyt silmäs nosta vaan, hän tuossa saapuu jo.
HYLLOS.
Kuink' uljas, jalo! kuninkaamme! Katsokaa!
VANHA MIES.
Kas, Aias, Aias! valhetta vaan puhe on
Ett' ois hän kaatunut, kas, vielä elää hän.
TOINEN.
Mi riemu! terve nuoruuteni kuningas!
KOLMAS.
Kas kuinka kaunis, muuttumaton!
NELJÄS.
Jumalat!
Jo tuonen linna lienee täys kun palajaa
Nuo jalot haamut.
JOUKKO NUORUKAISIA.
Ken hän lienee, Aiasko
Vai lie Eurysakes, nyt tappeluhun vaan,
Ja sortajaamme vastaan häntä seuratkaa!
VANHA SOTURI.
Se oikein, nuoret! Valta Salaminissa
On sillä oleva, jok' on sen perijä;
Mut väkivalta kumottava on. Kyll' on
Jo Aias kuollut, sen me vanhat tiedämme';
Olemme surreet häntä Troian kentällä,
Mut vaimon, joka tulee tänne, tunnemme,
Hän on Tekmessa, sama vaikka vanhennut;
Ja nuorukainen hänen rinnallaan — — —
TOINEN SOTURI.
Hän on
Isänsä kuva; veikko, muistatko sä kun
Me häntä kiivillämme muinoin kannoimme?
ENSIMMÄINEN SOTURI.
Se Xanthon rannalla ol' iltamalla.
TOINEN SOTURI.
Laps
Hän oli vaan, nyt täyttää mitan isänsä,
Hän on, kuin isä, sankari. Mut varokaa!
Leontes läsn' on, vihollinen ehk' on hän?
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Edelliset. Eurysakes. Tekmessa. Eubulos.
EUBULOS (Leonteelle.)
Kas, aseeton hän onko?
EURYSAKES (Leonteelle).
Jalo nuori mies,
Pelastajani kylmän kuolon kourista,
Sua kiitän; lahjas, henkeni on kallis nyt,
Kun miekka kädessä saan sitä suojella.
KANSA.
Oi terve Aiaan poika, nuori kuningas!
EURYSAKES.
Tuo tervehdys mun sydämmeeni tunkeutuu,
Ma näyttää mielin, kansa, että ansaitsen
Kuninkaananne olla.
KANSA.
Terve, meitä vie
Nyt sortajaamme vastaan!
EURYSAKES.
Nyt, Leontes, nyt
Kun kuulet huudot, vastaa vielä lienenkö
Mä turvaton ja täytynenkö peljätä
Isäsi valtaa?
TEKMESSA.
Poika, ällös ylpeile!
LEONTES.
Oi Salaminin miehet, teihin käännän mä
Puheeni ennen kuin te ette taistelun
Pauhulta kuule ääntäni. Siis huomatkaa.
En huoliani mainitse, en ankaraa
Sydämmen taistelua tänne tullessain
Mun rakkaintani vastaan kapinoitsemaan.
Sen sanon: täytymyksen voima minutkin
Voi murtaa, mut ei oikeasta eroittaa.
Siis työhön käsin koska vielä aika on.
Kas, harvat joukot teitä kokoontunut on
Tään nuoren turvaks, moni aivan aseeton.
Mut ympärillä isäni, Leiokriton,
On suuri joukko, varustettu paremmin,
Jonk' onni riippuu tieten hänen onnestaan.
Jos nyt se tuntee (mikä varmaan tapahtuu)
Aseista Aiaan hänen poikansa, ja siis
Juur hänen, yksin hänen päällens' karkaapi,
Hän turmiotaan kuinka silloin karttaa voi?
Hän äsken henkiin virkistynyt, väsynyt
Viel' ollen, välttämättä kukistuva on.
Ei saa se tapahtua, sotapukunsa
Hän tänään vaihtakohon minun pukuuni
Niin vihollista eksyttäen.
KANSA.
Molemmat
On samaa nuorta näköä, jok' eksyttää.
Se ehkä onnistuu.
LEONTES.
On kypäreissämme
Molempain Kaarilainen silmävarjostin.
Jos päähän syvään painetaan nää varusteet,
Ken meidät eroittaa?
KANSA.
Se neuvo viisas on
Ja jalo myös, siis seuraa sitä, kuningas!
EURYSAKES.
Niin arveletko?
KANSA.
Niin varovaisuus käskee myös.
EURYSAKES.
Lie niin, mut kuulkaa munkin mieltäin. Kuningas
Olenko tunteekseni vaivojansa vaan,
En riemujansa? Tuleeko mun suojella
Maatanne ilman tuota palkkaa ylevää
Ett' ensimmäisnä saan ma vaarat kokea?
Sen suuren palkan omistan; enk' odota
Siks' kunnes voiton neitseellinen kunnia
On toisen lemmitty.
TEKMESSA.
Sä kansa, kuuntele!
Oi hetki suloinen, oi hetki katkera!
Oi äidin riemu, äidin pelko, tuntehet
Mitk' ovat teidän kalttaiset? Mä vapisen
Sun tähtes, laps, mut riemuitsen kun rakastat
Noin vaaran kunniaa. Siis mieltäs noudata,
Ei petä se.
KANSA.
Oi kuningatar, hillitse
Sä hänen rohkeuttaan. Hänen hengestään
Henkemme riippuupi.
TEKMESSA.
Hän Aiaan poika on.
EUBULOS.
Oi kuninkaani, kansan ääntä kuuntele.
Sun jalo isäs usein sitä tiedusti,
Ja jyrkän tahtonsa sen jälkeen taivutti.
Et yksin seiso, et myös yksin laukea;
Sun kanssas seisoo tuhannet ja kaatuvat,
Siis muista myöskin meitä.
EURYSAKES.
Mitä pyydätte
Ja tahdotte? Mun pukuni, niin lausuitte,
Mua vastaan vihollisten joukon yllyttää.
Leonteen päälle heidät saattaisinko siis?
Mun senkö tähden pelasti hän että hän
Hyvästä työstään saisi surman palkakseen?
LEONTES.
Se palkka, kuningas, ois parhain, jonka nyt
Sä voisit antaa. Luuletko sä että on
Minulle elo kuolemata rakkaampi?
Mua velvoittavat käymään suuret jumalat
Isääni vastaan kukatonta polkua.
Kiitollisuutta jos mä hiukan ansaitsen,
Suo mulle tämä keino, jolla yksin vaan
Voin puolustustas parhaimmiten toimittaa:
Tuo sotapukus anna mulle! Suo ett' en
Mä turhaan uhrais uhriani. Kaatuen
Mun kuolla iloisella tuntehella suo.
Ett' aina koin täyttää käskyt jumalain.
Siis anna pukus, kuningas!
TEKMESSA.
Mun poikani,
Näät jalouden!
KANSA.
Kuningatar, taivuta
Nyt hänet tuohon suostumaan, niin totta kuin
Hän toivonee meilt' apua, Me tunnemme
Leonteen voiman, poikas tuntematon on.
EURYSAKES.
Haa, koska hänet voimakkaammaks katsotte,
Hän koetelkoon, etsiköön myös paikan sen
Miss' enin loistaa voi. Ei vaaran tarvitse
Minua etsiä, mä kyllä löydän sen.
Leontes, kilpailkaamme! Kansa, käskyäs
Mä tottelen. Jos olen sulle vieras nyt,
Mun opit tuntemaan. Mut tiedä, kuninkaas
Nyt tottelee, mut aikoo toiste käskeä.