XXI.
Irtish, Obi ja Jenisei.
Kun virroilla Siperiassa on melkein sama tehtävä, mikä merellä meillä, niin katson olevan paikallaan omistaa niille erityisen lukunsa. Niin hauskaa kuin olisikin puhua itä-Siperian virroista, joista olen lukenut niin paljo, niin en rupea tekemään sitä kun en ole niitä omin silmin nähnyt. Kuvaus käsittää siis vaan Obi-, Irtish- ja Jeniseivirrat. Kumpika jo'ista Irtish vai Obi on pidettävä pääjokena, siitä ovat mielipiteet olleet eroavaiset. Omasta puolestani pidän niitä kumpaakin itsenäisenä jokena. Ne ovat molemmat melkein yhtä pitkiä ja yhtä vesirikkaita. Ennen Jäämereen laskemistaan yhtyvät ne. Veden paljouden suhteen päässee tarkoin laskettuna Obi etusijaan, mutta pituuden suhteen sitä vastoin Irtish. Nämä molemmat joet ovat laivalla kulettavia vähintäin 2000 virstan matkalta. Sitä paitsi on Irtishillä laivalla kulettavia sivujokia, Tobol ynnä sen sivujoki Tura ja Ishim. Näillä sivuhaaroilla on 10 à 15 virstan levyinen rantamaa, joka joka kevät jää veden alle. Obin sekä myös Irtishin keski- ja alaosa sivuhaaroineen ovat jotenkin verkallisia laskussaan ja sen vuoksi myös sekä helppoja kulkea että runsaskalaisia. Irtishin lähteet ovat kiinalaisessa Mongoliassa, jonka vuoksi jokea usein runoissa kutsutaan "kiinalaiseksi neitsyeksi." Se juoksee sitten runsaskalaisen Saisan-järven läpi, joka on 1,700 jalan korkeudessa merenpinnasta. Koko tätä osaa jokea on mahdoton laivoilla kulkea, mutta aina Saisanista Jäämereen voi sillä alkukesästä purjehtia.
Obi taas syntyy Altai-vuoristossa Venäjän alueella ja juoksee seutujen kautta, jotka suurenmoisuudessa ja kauneudessa voivat kilpailla minkä alppiseutujen kanssa hyvänsä. Obin tärkeimmät sivuhaarat ovat Tom ja Tshulim, joista varsinkin edellinen kulkee pohjois-Altain vuoriston kautta nopeaa vauhtia.
Jenisei, joka ylä- ja keskijuoksullaan on raivannut itselleen tien vuoriseutujen kautta, on tämän johdosta hyvin virtava ja vähemmän kalakas. Kuitenkin voi Jeniseillä kulkea kovalla höyryvoimalla varustettu laiva aina Jäämerestä Minusinskiin saakka, siis lähemmä 1,500 virstan matkan. Sittenkuin kanava, joka tulee yhdistämään toisiinsa Obin ja Jenisein, on valmistunut, on oleva mahdollista höyrylaivalla kulkea Tjumenista Minusinskiin, vieläpä Irkutskiin, jos nimittäin kuten toivotaan Angaralla voidaan laivaliikettä panna toimeen. Jäät lähtevät Irtishistä Omskin luona noin huhtikuun 15 p., ja joki jäätyy samoilla paikoilla marraskuun alussa. Jäiden lähtö tapahtuu ilman suurempia häiriöitä. Kuulee vaan suhinaa ja rotinaa kun jääleipot menevät jokea myöten Jäämerta kohden. Rannoilla olevien kaupunkien ja kylien asukkaat tervehtivät riemulla joen vapautumista ja moni uhraa sille rahaa tai muita arvoesineitä. Näin huomasin tekevän sivistyneidenkin ihmisten Omskissa. Luultavasti on tämä tapa jäännöstä siitä ajasta, jolloin osoitettiin joelle jumalallista kunnioitusta. Kuitenkin kuuluu jäiden lähtö muutamissa Irtishin sivuhaaroissa olevan väkivaltainen. Niinpä kertoivat vanhat ihmiset Rishkovassa että useampia ihmisiä heidän kylästään oli hukkunut Ishimiin erään sellaisen jäidenlähdön aikana.
He olivat nähneet, ollessaan jo keskellä Ishimin laaksoa, miten jääsohjoinen vesipaljous tuli vyöryen alaspäin. He ajoivat minkä vaan heidän hevosensa jaksoivat juosta, ehtiäkseen maalle, mutta ainoastaan kahdelle onnistui pelastua. Viisi muuta joutui kevättulvan vietäväksi, joka vuoren tavalla vei mukanaan huoneet, elukat ja kaiken muun mitä tuli sen tielle. Mutta sellaisia tapauksia sattuu harvoin länsi-Siperiassa, ja voivat tapahtua ainoastaan silloin kun jää on muodostanut padon eli röykkiön ja suuri vesijoukko on kokoontunut yläpuolelle, niin että viimein murtaa padon ja syöksyy hävittäen eteenpäin. Kaikissa tapauksissa on keskusliike Siperiassa häiriintynyt joksikin aikaa jäiden lähtiessä. Sittenkuin joet ovat päässeet jääpeitteestään, tulee tulvain aika, jolloin saa kulkea raskassoutuisilla proomuilla usein 10 à 20 virstaa. Kuinka vastainen Siperian rautatie voitanee johtaa näiden jokien poikki, on oleva hauska nähdä. Samoin kuin keskusliike keväällä kätkee, niin syksyllä käy samaten, jokien jäätyessä. Kun talven tulo Siperiassa on yhtä säännöllinen ja nopea kuin kesänkin, niin ei viivy erittäin monta päivää ennenkuin joet, proomuilla kulkemisen lakattua, ovat joutuneet niin vahvan jään peittoon, että niistä voi hevosella kulkea. Jenisei on tässä suhteessa oikullisempi kuin Obi ja Irtish, samoin kuin jäiden lähtökin siinä on väkivaltaisempi kuin ensinmainituissa.
En voi olla ottamatta H. Lansdellin kuvauksen mukaan erästä herra Seebohmin kertomusta jäänlähdöstä ala-Jeniseillä 1877. Hän ja hänen seurueensa matkustivat alas virtaa jäätä pitkin kapteeni Wiggingsin kanssa ja tulivat Thames-laivalle sen talvikortteeriin lähellä Kureikan laskua Jeniseihin, jossa he aivan rauhallisina odottivat laivakulun alkamista, kun kesäkuun 1 p. tuli ja sen mukana mitä Seebohm kutsuu "Jenisein taisteluksi".
"Paino altapäin vaikutti että eräs iso jääala nousi ylös, ja sysätessään kulmikasta rannan nientä vastaan muurautui vähitellen jakso 50 à 60 jalan korkuisia jäävuoria, jotka tarjosivat erittäin hauskan näyn. Suuria jäämöhkäleitä, kuuden jalan paksuisia ja kahdenkymmenen jalan pituisia, oli siellä pystyssä, toiset musertuivat palasiksi ja näyttivät rikkoontuneelta posliinilta. Toiset palaset olivat valkoisia, toiset kirkkaita kuin kristalli tai sinisiä kuin Italian taivas. Sen jälkeen rupesi joki nousemaan ja yön kuluessa murtautui koko Jenisein jääkuori irti, niin laajalta kuin voi nähdä, hirmuisella räiskeellä. Sankka joukko jääleippoja ja ahtojäätä syöksyi hillitsemättömällä vauhdilla ylös Kureikaa, lykkäsi laivaparkaa edellään kuten leikkikalua ja jätti sen illalla melkein kuivalle maalle suurten jäälohkareiden keskelle. Näillä ahtojään joukoilla Jeniseillä oli muutamina päivinä 30 virstan nopeus tunnissa. Siten jatkui neljätoista päivää. Monta neliöpenikulmaa jäätä kulki ylöspäin muutamia tuntia ja sitten taas takaisin. Välistä olivat ahtojää ja leipot pakkaantuneina niin tiviisti yhteen, että näytti kuin olisi hyvin helposti voinut päästä joen poikki. Toisin paikoin voi löytyä iso määrä avointa vettä ja jäävuoret 'poikivat', kulkiessaan eteenpäin suuresti huojuen ja loiskuen, niin että se kuului penikulman päähän. — Lopuksi seurasi viimeinen hävitys voitetun talven voimille, jotka yhä enemmän väsyivät 14 päivän pituisessa taistelussa, ja seitsemän päivän vielä kuluttua tulivat suuren pohjoisarmeijan taistelijat hiljakseen purjehtien alas jokea muserrettuina ja päivettyneinä pieninä jäävuorina, likaisina jääkappaleina jotka näyttivät liejumöhkäleiltä ja särkyneenä ahtojäänä perikatonsa viimeisessä tilassa, — jonka jälkeen joki oli noussut 70 jalan korkeuteen."
Jenisei-joen keskimääräinen nopeus sen keskijuoksulla, joksi on laskettava Minusinkin-Jeniseiskin väli, on laskettava niiden tietojen mukaan mitä olen nähnyt noin 10 virstaksi tunnissa. Mutta on paikkoja, missä virran nopeus nousee puolta suuremmaksi. Jenisein yläjuoksulla kuljetaan Sajoottien luota Minusinskiin Sajaanin vuoriston läpi hirsilautoilla. Nämä matkat eivät ole vaarattomia. Kun on kuljettava jostakin koskesta, niin tarvittanee kyllä teräksisiä hermoja etteivät kasvot käy kalpeiksi. Muutamat suomalaiset, jotka tulivat kullanhuuhtomoista Amurista hirsilautalla, kertoivat että heillä oli mukanaan eräs korkeampi venäläinen virkamies, joka, kun he lähestyivät vaarallisinta paikkaa, rupesi hädissään huutamaan: "laskekaa minut maalle, laskekaa minut maalle, minulla on vaimo ja lapsia!" Luultavasti tapahtuu jotenkin samallaisia kohtauksia joka kerta, kun näistä paikoista kuletaan. Virran nopeuden vuoksi pysyvät muutamat paikat jokea talvella jäätymättä. Kestää usein kauvan ennenkuin jää on kuljettavaa Jenisein poikki. Usein kuljin jäätä Obin ja kaikkien sen sivuhaarojen poikki, mutta kun tulin Jeniseille, oli se niin sula että sen poikki voi kulkea lossilla. Vielä kauvan sittenkin kun lossi on lakannut kulkemasta, voi veneellä päästä jäähyhmän läpi. Koettaminen kestääkö jää joella jo hevosen kulkea, ei ole sekään vaaratonta. Kuinka tämä tapahtuu, näkyy seuraavasta.
Matkalla Minusinskista Omskiin tulin minä joulukuun keskipalkoilla 1888 eräänä yönä Abakanskin kylään, joka on Minusinskin puolella Jenisei-jokea. Kun ei kukaan tietänyt oliko jää niin lujaa että sitä voi kulkea, täytyi minun pysähtyä postitaloon päivänkoittoon asti. Minä rupesin makaamaan reessäni postitalon edustalla, etten tarvitsisi viedä sisälle matkakalujani joita muuten olisi voitu varastaa. Sellainen uni, kun on vartioitava kapineita ja epäluulolla kuultava joka askelta ja ääntä läheistössä, ei suinkaan ole virkistävää. Matkatoverina oli minulla eräs kolportööri, joka makasi sisällä postitalossa, mutta hän valitti aamulla ettei ollut saanut rahtuistakaan unta, kun oli kuvitellut mielessään koko yön että varkaat olivat hyökänneet minun päälleni ja murhanneet minut. Päivän tultua pyysimme postihevosia, mutta kieltäydyttiin jyrkästi antamasta niitä matkalle epävarman Jenisein poikki. Minä läksin kylään ja tapasin viimein miehen, joka kolmesta ruplasta ryhtyi koetukseen viedä meidät yli. Hän valjasti hevosparin minun rekeni eteen ja niin lähdettiin ajamaan alaspäin virran rantaa myöten. Tultuamme erääsen paikkaan, jossa saari jakoi joen kahteen haaraan, kulimme onnellisesti ensimmäisen haaran poikki, vaikka näytti kamalalta, kun oli paikoittain sula vesi kahden kyynärän päässä reestä. Tultuamme saarelle pysähtyi kyytimies ja tahtoi tutkia jään lujuutta virstan levyisellä päävirralla. Me seurasimme mukana ja pian saimme nähdä erään kalastajan, joka laski koukkujaan. Häntä koetimme saada tutkimaan jään kestävyyttä ja lupasimme hänelle ruplan tästä vaivasta. "Minä tunnen Jenisein liika tarkoin ja tiedän kuinka monta uhria se joka vuosi vaatii ollakseni niin kevytmielinen että ruplan tähden antautuisin sellaiseen hengenvaaraan", sanoi kalastaja. Mitähän minun venäläinen kyytimieheni nyt rupeaa tekemään, ajattelin minä. Melkein pidin varmana että hän palaisi. Mutta hän lähti hetken matkan päähän joelle ja koetteli jään kestävyyttä lyömällä siihen kirveellä siellä täällä. Sitten tuli hän taas hevosten luo, jonne minun matkatoverini ja minä olimme menneet ja sanoi että olisi parasta uskaltaa koetus. "Tehkää te kuinka tahdotte ja kapineet ja reki menkööt Jeniseihin, mutta itseäni en minä pane sellaiseen vaaraan", sanoin minä. Niin arveli matkatoverinikin, ja molemmat nousimme reestä. Venäläinen nousi seisomaan reen nenään ja löi hevosia ruoskalla. Hänen huutaessaan ja viheltäessään lähtivät nämä juoksemaan täyttä laukkaa. Huolestuneina seurasimme katseillamme tuota rohkeata ajajaa. Parin minuutin päästä, kuljettuaan vaarallisimman paikan yli, seisahtui hän ja viittasi iloisesti meitä seuraamaan. Ihmetellen katselimme tuota pitkäpartaista venäläistä talonpoikaa ja ajattelimme: "sotajoukolla tällaisia voisi maailman voittaa". Tultuamme seuraavaan kestikievariin, annoimme hänelle mielellämme ei ainoastaan sovittua kyytipalkkaa vaan myös juomarahan, joka oli jonkun verran runsaampi tavallista.
Mitä olisikaan Siperia ilman näitä suuremmoisia jokia! Luoksepääsemätön alue, joka näyttäisi kuolleelta ruumiilta, ilman elostavia valtasuonia. Sillä sellaisiin suoniin voi näitä jokia, jotka ovat suurimpia maapallolla, verrata. Minun mielestäni ei se ole Jenisei, kuten yleensä näytään olettavan, vaan Obi-Irtish sivujokineen, joka tulee aikoinaan olemaan tärkeimpänä välittäjänä Siperian kaupalla, sillä se leikkaa pitkin ja poikki viljavimman osan Siperiaa, tuon maanviljelykselle sopivan ja hedelmällisen länsi-Siperian tasangon.