XXIV.
Kirgiisit.
Tämä paimentolaiskansa, joka tunnustaa Muhametin oppia ja kuuluu turkkilaisiin kansoihin, asuu suurella osalla keski- ja länsi-Aasian ylängöstä. Omskin kaupunki on kirgiisein aromaan rajalla, mutta sitä pohjoisemmaksi eivät heidän asuinsijansa ulotukaan. Omskissa heitä näkee joka päivä ja kaikkina vuoden aikoina, mutta erittäinkin saapuu heitä joukottain joulun edellä pidettäville markkinoille. Siinä nähdään pitkiä karavaaneja, joissa on useampia kymmeniä kamelia, mitkä euroopalaisille markkinoille kuljettavat sisemmän kirgiisiläis-aron tuotteita.
Kesäisin olen usein käynyt kirgiisein luona heidän auleissaan (kylissään). Se on sopinut minulle hyvästi, he kun, näet, joka kesä kevätpuoleen asettavat leirinsä Om'in vastaiselle rannalle, vastapäätä sitä maapalstaa, minkä valtio on antanut suomalaisen pastorin asuttavaksi.
Asunnostamme voimme nähdä koko aulin. Sinistä aromaan-taivasta vasten näyttävät heidän oikeanpuolisella rannalla sijaitsevat, noin nelikymmenlukuiset jurttansa varsin haaveellisilta, olletikin kun niitä katselee kesäöiden himmeyden peittäminä. Heidän leiristänsä kuuluva hälinä, heidän tuhansien nautainsa ja lammastensa mylvinä ja määkiminen, tuo sointuisa, kova outo kieli; nämä kaikki johdattavat mieleemme, että olemme aasialaisen paimentolaiskansan keskuudessa. Helposti voi tulla tutuksi heidän kanssansa. Sen pahempi rupeevat he kylläkin pian niin tuttaviksi, että tunkeilevaisuutensa takia käyvät vastuksiksi. Kun he sittemmin kuulivat, että me pian aijoimme lähteä pois paikkakunnalta, oli heillä olevinaan syytä tulla valittamaan sitä että me, "heidän ylhäisimmät tuttavansa", niin pikaan heidät jätimme. Samalla tietysti soveltui hyvin ottaa lainaksi "Luojan lukuun" yhtä ja toista, niinkuin muutama kopeekka rahaa j.n.e.
Kesä on kaikille ihmisille iloinen vuoden-aika, mutta erittäinkin on se ilon-aika paimentolaiskansoille, jotka asuvat telteissään. Tyytyväisenä silloin kirgiisikin istuskelee jurttansa ovella, katsellen laumojansa, jotka käyvät laitumella pitkin tuota silmänkantamatonta aroa. Se on hänestä kaikkein suurin nautinto, kun saa istua levossa ja juoda itse mielestään niin verratonta kumissijuomaa, jota hänelle naisensa valmistavat tammanmaidosta. Hänen leponsa ei häiriinny siitä, että lapsensa juoksentelevat arolla alastomina, päivän polttamina ja likaisina, eivätkä saata tarpeettomat huolet tulevasta talvesta karkoittaa tyytyväisyyden hymyä, mikä on luettavana hänen suopeilla, leveillä kasvoillaan.
Monesti olen perheeni kera soutanut Om-joen poikki ja lämpimänä, kirkkaana kesäpäivänä ohjannut kulkuni kirgiisiläis-auliin. Hyvän ystävämme Vektur-Gan'in silloin aina tapasimme istumassa vaipuneena ainakin päältä nähden syvällisiin mietiskelyihin. Voidaan kyllä näitä ystäviämme soimata kaikesta muusta, mutta ei tylyydestä vieraita vastaan. Mitä sydämmellisimmällä tavalla vastaanottaa kirgiisi vieraansa eli ystävänsä, puristaen tämän kättä molempain käsiensä välissä, kuten heillä on tapana tervehtiä. Kumissia, jota säilytetään raa'oista vuodista ommellussa säkissä, huljutetaan kelpo lailla ja tarjotaan sitten vieraiden nautittavaksi pienissä puukupeissa. Mutta jo ennenkun olet ehtinyt tyhjentää kuppisi, on levinnyt maine vieraan tulosta auliin, ja tuossa tuokiossa tähystelee sinua puolensataa hymyilevää vinoa silmää. Jos viitsit pudistaa kättä jonkun heikäläisen kanssa, saat kuulla kuiskattavan: "tuo on komeata herrasväkeä", tai jotakin sellaista.
Samassa aulissa on kaikenlaatuisia jurttia. Rikkaat laittavat jurttansa hienommasta ja kalliimmasta huovasta, köyhät saavat tyytyä karkeaan karvahuopaan. Monen jurtan ulkonäöstä huomaa, että ovat olleet jo arollaan auringon paahteessa kymmenen kesää. Keskikokoisesta jurtasta maksetaan vuokraa 6-10 ruplaa kuukaudelta. Jurttain hinta vaihtelee 100-400 rupl. Meidän rikkaimmalla ystävällämme ja naapurillamme, eräällä sulttaani Ustan-Bek'illä, on kolme jurttaa, joiden arvo yhteensä nousee 1000 ruplaan. Hänellä on sen lisäksi muutakin omaisuutta. Niinpä on hänellä esim. tabun (lauma), jossa on 600 hevosta. Kun astuu sisälle hänen jurttaansa, hämmästyy sitä loistoa, mikä siellä kohtaa silmää. Kallisarvoisia mattoja ja koreita satuloita riippuu jurtan seinillä. Myöskin jurtan sisemmän osan lattiata peittävät kalliit matot. Kun ystävämme Vektur-Gan vei meidät tämän ylimyksen luoksi, ilmoittamatta että se, jonka luo meitä vietiin, oli sulttaani, joka kruunausjuhlassa Moskovassa oli edustanut kirgiisejä, niin tunsimmepa sisäänastuessamme itsemme melkein nolostuneiksi. Kohtelias isäntä, keski-ikäinen mies, jonka ulkomuodossa kuvastui avomielisyys ja säädyllisyys, pyysi meitä astumaan peremmäksi ja asetti tuoleja istuttavaksemme. Kirgiisit istuvat muuten samoinkuin lappalaiset jalat ristissä alla. Sulttaani esitteli meille vaimonsa, itämaisen kaunottaren, ja kahdeksantoista vuotiaan poikansa. Viimeksi mainittu oli kookkain ja kauniin kirgiisi mitä milloinkaan olen nähnyt. Sekä isällä että pojalla oli päällään pitkät, hienot vaipat ja päässään kallisarvoiset kalotit. Emäntä tarjosi meille kumissia kiinalaisissa kupissa, mitkä suuruudelleen olivat sovitetut sen mukaan kuin itsekunkin luultiin voivan nauttia. Vaikka meistä tullessamme tuntui harmilliselta, että kutsumatta olimme tunkeutuneet päällikköhenkilön jurttaan, niin jopa lähdettyämme olimme lujasti päättäneet noudattaa Ustan-Bek'in ystävällistä pyyntöä, että saapuisimme heidän juhlaansa; josta juhlasta minä kuitenkin olin estetty läsnäolemasta. Samoin kävi eräiden häiden, joihin olimme kutsutut.
Antaakseni lukijalle kuvan kirgiisien elämästä sekä kesä- että talvis-aikana, tahdon esittää tässä seuraavat kertomukset, joista ensimmäinen on ennen julkaistu eräässä sanomalehdessä.
Yötä kirgiisien luona.
Kun katselee ihmispaljoutta, mikä liikkuu Omskin kaduilla taikka kauppatorilla, näkee kasvonmuotoja, jotka suuresti eroavat euroopalaisista. Olemme tässä tekemisissä erään mongoolilaisen kansan kanssa. Nämä lyhkäiset, mutta vankkarakenteiset ihmiset, joiden väärät sääret ja vaappuva käynti heti ilmaisee että he ovat paremmin perehtyneitä satulassa istumiseen, kuuluvat suureen kirgiisien sukuun, jonka asuinseutuna on Omskin etelä- ja lounaspuolella oleva aro. Kun kaupankäynnissä alinomaa tulee tapaamaan näitä aromaan poikia, niin herää halu omin silmin nähdä, millaista on heidän koto-elämänsä noilla äärettömillä aavikoilla. Sellaisen tunteen valtaamana päätin minä muutamana kauniina kesäpäivänä v. 1886 lähteä erääseen kuusikymmentä virstaa Omskista sijaitsevaan kirgiisiläis-auliin. Auliin vievällä tiellä tuli minua vastaan muuan varakas kirgiisi, joka, kuultuaan minne matkani piti, ystävällisesti pyysi minua yöksi jurttaansa. Kun hän nyt oli erään Omskissa asuvan teurastajan kanssa menossa laumainsa luoksi myydäkseen jonkun härän, jatkoin minä, heidän neuvonsa mukaan, matkaani auliin, missä oitis löysin Iskakin jurtan. Iskak oli, näet, kirgiisin nimi.
Kylässä, jossa oli parikymmentä jurttaa, syntyi eloa ja liikettä, kun vieras herra tuli heidän luoksensa, sillä tämmöistä ei joka päivä tapahdu. Vieläpä naisetkin, jotka muhamedilaisten seassa ovat hunnuilla varustetut, kurkistelivat uteliaasti jurttain ovilta. Ylt'ympäri minua kertyi pian joukko uteliaita katselijoita, jotka isojen lasten tavoin seisoivat siinä naureskellen. Tulipa heidän mullah'insa niinkin rohkeaksi, että astui siksi lähelle minua, jotta saattoi kädellänsä koskettaa kellonvitjojani, ja naurahteli huomatessaan vitjoissa riippuvan kompassin levottoman heilumisen. Kappale, mikä erittäinkin näytti olevan heistä mieluinen, oli minun suomalainen puukkoni tuppineen. Jokainen uusi tulokas sitä ihaili, mutta minä ihailin jotakin toista, jota kirgiisit eivät näkyneet huomaavan, ihailin sitä luonnontaulua, mikä oli silmäini edessä. Punertava kesäaurinko loi viimeisiä säteitänsä moniväriseen aroon, ja kun näki nuo suunnattomat karjalaumat ja paimenten istuvan telttiensä ulkopuolella, tuntui siltä kuin olisi noin vaan ilman mitään tullut muutetuksi patriarkkain aikoihin ja mielikuvituksessaan katseli, millaisessa tilassa isä Abraham oli istuessaan majansa ulkopuolella Mamren tammistossa. Hetkisen katseltuani tätä näköalaa ja oltuani vuorostani uteliaan töllistelemisen esineenä, sain minä hyvän syyn astua sisälle jurttaan, sillä Iskak ja teurastaja tulivat samassa auliin.
Muodoltaan on kirgiisiläisjurtta ampiaispesän kaltainen. Sisävarustus on puista, joiden päälle huovat pingoitetaan ja jotka ovat taidokkaasti taivutetut ja toisiinsa kiinniliitetyt. Kun jurtta on muutettava toiseen paikkaan, otetaan ensinnä pois huovat, jotka ovat vississä järjestyksessä asetetut kukin paikalleen; sitte irrotetaan puuvarus ja kaikki saadaan sitten helposti kulkemaan rattailla. Iskakin jurtta oli muuten samallainen kuin toisetkin, se vaan eroa että se oli hiukan suurempi ja runsaammin koristeltu. Keskellä jurttaa oli tulisija, jonka kohdalla katossa oli räppänä eli lakeinen. Oven vastaista seinää koristivat kirjavat matot ja ylenympäri pitkin seiniä oli tiloitettu koreasti silattuja kirstuja, joissa perheen omaisuus säilytettiin. Minua pyydettiin astumaan niin perälle jurttaa kuin suinkin, ja hiukan arveltuani teinkin sen ja istuuduin matolle. Tuoleja tahi penkkejä ei jurtassa ole käytettävänä.
Aurinko oli mennyt mailleen ja nyt voivat kirgiisit ryhtyä syömään ja juomaan tarvitsematta loukata omiatuntojansa. Oli, näet, juuri parhaallaan heidän suuri paastonsa, ramadan, jolloin he eivät nauti mitään auringon noususta sen laskuun saakka. Isäntä, joka istui vieressäni, tarjotutti itselleen maljallisen kumissia, ja sen tyhjennettyään antoi hän tarjota samaa meille, vieraillensa. Illan kuluessa join minä pari maljallista sanottua juomaa, mutta isäntä tyhjensi ainakin kymmenkunta maljaa. Kumissia, joka on kirgiiseillä lempijuoma, oikeinpa pyhä juoma, valmistetaan tammanmaidosta, jota huljutetaan ja piestään nahkasäkeissä. Tämä juoma on jokseenkin samanmakuista kuin hiukan hapannut kirnumaito ja kummallisen voimakasta. Jos heikonpuoleinen henkilö juo sitä pullollisen, niin on hänen vaikea kestää jaloillansa, siinä määrässä se "laskee kaikkiin jäseniin". Laihahko henkilö voi muutamassa viikossa lihoa uskottomasti, jos hän joka päivä juo muutamia pulloja kumissia. Heikkorintaisia ihmisiä matkustaa pitkät matkat saadakseen juoda kumissia kirgiisien arolla. Usein palaavat huonoina sairastaneet potilaat terveinä ja virkeinä omaistensa luoksi eleltyään kesäkauden jurtassa kirgiisin-ruoilla. Vastenmielisyys, joka ensinnä on tammanmaidon juomista vastaan, katoaa pian eikä ole olemassa virkistävämpää juomaa kuumana kesäpäivänä kuin on lasillinen kumissia. Kumissi ei ole juovuttavaa kuten esim. airan, jota kirgiisit myöskin osaavat valmistaa käyneestä tammanmaidosta. Muuten ovat kirgiisit raitista väkeä, jotka harvoin tahi ei koskaan juovat itsensä humalaan. Meidän juotua kumissimme ja sittenkun myös oli ahkerasti viljelty täälläkin käytäntöön tullutta samovaaria, astui jurttaan kymmenkunta mieshenkilöä, niiden joukossa myöskin mullah. Heidän perästänsä astui sisään mies taluttaen lammasta, jota hän uskollisesti piteli kiinni niskasta, samalla kun hän lakkaamatta tirkisteli isäntään. Viimemainittu vihdoin viittasi kädellään, jolloin mullah nousi ylös, veti esiin puukkonsa ja meni lampaan luoksi. Kuultiin veren virtaavan permantoon tehtyyn kuoppaan, uhraus oli toimitettu ja minut tämän toimituksen kautta otettu vieras-ystäväksi heidän sekaansa.
Kun tämä seremonia oli päättynyt, hajaantui kokous ja pian kuultiin teurastajan mitä suloisimmassa levossa vetelevän aimo hirsiä. Minä nojasin kyllä patjaani vasten, mutta unta en sinä yönä tutuistakaan halunnut enkä saanutkaan silmiini. Likelle meitä oli isäntä paneutunut puoleksi makaavaan asentoon ja hänen jalkopuoleensa laskihe hänen vaimonsa levolle. Mies näytti laskevan leikkiä vaimonsa kanssa, ja kerran lykkäsi hän tätä jaloillansa virkkaen: sinä käyt jo vanhaksi, minun täytyy hankkia itselleni nuori vaimo. Vaikka tämä oli pilaa puolivillin kansan keskessä, saatoin lampun valossa huomata, miten tuskallisen vaikutuksen nämä sanat tekivät vaimoon. Hän tiesi että hänen miehensä ja herransa voi tehdä niin koska vaan tahtoi, ilman että hänellä olisi mitään oikeutta sellaista menettelyä vastustaa. Kauvaksi aikaa vaivuin miettimään, kuinka tyytyväisiksi ja iloisiksi meidän naistemme kristikunnassa pitäisi itsensä tunteman. Sillä siinä tunnustetaan naisen persoonalle sama korkea arvo kuin miehenkin ja avioliitossa on hänellä sama oikeus kuin miehelläkin yksin omistaa puolisonsa rakkaus ja uskollisuus. Oli jo tullut sydänyön aika, mutta kirgiisiläis-aulissa vallitsi täydellinen elämä ja toiminta. Vähitellen täyttyi jurttamme miehillä ja nämä muodostivat pari piiriä ympäri tulisijan. Sillä välin keitetty lammas kannettiin kokonaisena sisään kaukalossa. Keveällä kädellä koskettaen pyydettiin minua ottamaan osaa ateriaan. Meille leikattiin joitakuita lihapalasia ja ne asetettiin vatiin, mistä me, toisten esimerkkiä noudattaen, niitä otimme käyttämällä siihen tarkoitukseen muita välikappaleita kuin omia sormiamme. Ennenkun aterialle käytiin, olivat kaikki saaneet pestä kätensä, siitä olivat palvelijat pitäneet huolen. Ei ollut siinä nähtävänä veitsiä, kahvelia eikä lusikoita, eipä vielä leipääkään, sillä kunnon kirgiisit eivät sitä käytä. Liha, mikä eteemme asetettiin, oli harvinaisen maukasta. Kirgiisit ovat hyvin taitavia laittamaan ruokaa lammaslihasta, taitavampia kuin yksikään sivistynyt kansa. Kuten sanottu, "viisihaaraisilla" me, teurastaja ja minä, kävimme käsiksi lihapalasiin ja minä ehkä olisin tullut käyttäytyneeksi varsin "moukkamaisesti", joll'ei teurastaja olisi antanut minulle tarpeellista ohjausta. Kuuluu, näet, asiaan, että "ylhäisempi mies", kuten hän sanoi, ei kalua kaikkea lihaa luusta, vaan tulee hänen sittenkun on hiukan syönyt siitä, tarjota se jollekulle, joka istuu hänen takapuolellaan piirissä. Näyttääkseni säädylliseltä tein minä tietysti neuvon mukaan ja uudet vierasystäväni kävivät kärkkäästi kiinni lihapalasiin, jotka minä heille ojensin. Miehestä mieheen tarjoiltiin myöskin lientä, missä lammas oli keitetty, mutta minulla ei ollut halua sitä juoda.
Lammas oli pian nautittu terveydeksemme ja ainoastaan munuaiset olivat tähteinä vadissa. Muuan palvelija eli "viinuri" leikkeli ne palasiksi ja taitavammin kuin eurooppalaiset viinurit hän suikahutti kullekin tulevan osan sormillaan suoraapäätä hänen suuhunsa.
Selvityksen vuoksi virkkoi teurastaja kirgiiseille: "näin ei ole meillä tapana tehdä". Aterialta päästyä lähti yksi toisensa jälkeen pois ja noudattaen teurastajan esimerkkiä minä paneusin pitkäkseni saadakseni jotakaan lepoa. Isäntä ja emäntä istuivat vielä sairaan lapsensa vuoteen ääressä, ja liikuttavaa oli nähdä, mitenkä ruskeaihoinen kirgiisi armaasti hyväili kipeätä poikaansa. Vieläkään ei vieraiden kulku ollut tau'onnut, sillä ulkoa kuului kovaa kaviontöminää ja sisään tuli vieras kirgiisi, joka tervehdittyään isäntäväkeä alkoi puhella isännän kanssa kirgiisien kielellä, josta minä en saanut mitään tolkkua.
Mutta samoin kuin tässä, ajattelin itsekseni, kävi varmaankin keskustelu Jobin aikana, vuoronperään, näet, puhuivat muukalainen ja isäntä, pitäen pitkiä esityksiä, joll'aikaa toinen istui pelkkänä korvana. Emäntä seurasi tarkasti keskustelua, sen näki hänen elehtelevistä kasvon-ilmeistään; mutta hänellä oli lahja, josta moni hänen eurooppalaisista sisaristaan saattaisi kadehtia häntä, hän osasi olla vaiti. Keskustelujen tuloksena oli se että vieras mies otti taskustaan paperin, minkä antoi isännälle, heitti hyvästi ja meni matkaansa. Päivä alkoi jo sarastaa, kolme satuloitua hevosta talutettiin jurtan ovelle, Iskak, Omskista kotoisin oleva seuralaiseni ja minä hyppäsimme satulaan ja ratsastimme ulos varhaisena aamuhetkenä nähdäksemme erään maatalon, joka oli muutamain virstain päässä Irtishjoen varrella. Lähtiessäni kirgiisijurtasta en raskinut ottaa mukaani heidän niin kovin kalliina pitämäänsä puukkoani tuppineen, vaan annoin sen muistoksi jurtan emännälle, joka ilosta huudahtaen otti sen vastaan.
Kirgiisien luona talvella.
Useimmat Omskin asujamista tuntevat kirgiisien kesäelämän, jotavastoin varsin harvoille on tuttua, miten he elostavat talvis-aikana. Varmaankaan en minä koskaan olisi tullut käyneeksi heidän luonaan tähän vuoden-aikaan, joll'ei muuan tapaus olisi siihen vaikuttanut. Kirgiisit, jotka kesällä asuvat jurtissa aukealla arolla, muuttavat talveksi metsiin tahi notkoihin, missä ovat suojassa kylmiltä tuulilta. He rakentavat siellä itsellensä huoneita turpeista ja palmikoivat pajusta suojuksia karjallensa. Sellaiseen kylään minä matkustin englantilaisen naisen, miss Kati Marsden'in seurassa, joka v. 1891 kulki Omskin kautta matkallansa Kamtshatkaan, missä hän tahtoi oppia tuntemaan pitaalitautisten tilaa. Lukija on ehkä sanomalehtien välityksellä tutustunut mainittuun naiseen, joka kotiuduttuansa tältä matkalta sai pääsyn sekä Englannin kuningattaren että myöskin Wales'in prinsessan puheille. Viimeisten viestien mukaan, mitä olen Kati Marsden'ista nähnyt, oli hän matkalla Ameriikkaan, siellä esitelmillä kerätäkseen varoja, joilla perustettaisiin pitaalisten sairashuone Kamtshatkaan. Oleskellessaan Omskissa kävi mainittu nainen muutamia kertoja meidän luona ja kerran hän lausui haluavansa saada nähdä mitenkä kirgiisit asuivat. Kun minulla oli joitakuita tuttuja kirgiisejä, päätimme me yhdessä tehdä huvimatkan heidän kyläänsä, joka sijaitsi kolmenkymmenen virstan päässä Omskista. Mutta meidän hankkeemme ei sujunutkaan niin hiljaa ja huomaamatta kuin olimme aprikoineet. Päivää ennen kuin matkalle piti lähdettämän saapui poliisimestari luokseni, sanoen tulleensa kenraalikuvernöörin käskystä kuulemaan minne meillä oli aikomus lähteä. Tämä kaikki muka tapahtui sitä varten, että he voisivat edeltäkäsin ilmoittaa kirgiiseille meidän aijotusta tulostamme heidän auliinsa. Jonkun tunnin päästä tuli kenraalikuvernöörin kirgiisiläinen tulkki, Oblai Hamov, ja ilmoitti saaneensa käskyn seurata meitä tulkkina. Hänen kanssaan me sovimme siten että hän ja minä ajaisimme yksissä ja miss Marsden toverinsa kera toisessa reessä. Jo k:lo yhdeksän seuraavana aamuna oli Oblai Hamov minun luonani, mutta me saimme odottaa likemmä tuntikauden ennenkun Miss Marsden saapui. Häntä oli juopunut kyytimiehensä, joka vakuutti tietävänsä missä minä asuin, kuljetellut ympäri kaupunkia. Lopultakin hänen oli täytynyt kääntyä brittiläisen raamattuvaraston puoleen ja sieltä hän sitte sai erään, joka opasti hänet minun asunnolleni. Siinä syy viipymiseen. Kummankin reen eteen oli valjastettu kolme hevosta, ja hyvää vauhtia mentiin poikki kahdenkymmenenviiden virstan laajuisen metsättömän aron, joka erotti meitä siitä metsästä, missä kirgiisiauli sijaitsi. Metsän rinteessä oli meitä vastassa kirgiisi, päällään kirjava, pitkä päällysnuttu, joka oli kiinnitetty hopeahelaisella vyöllä. Hän ajaa karautti meidän edellämme koreassa satulassaan auliin. Me pysähdyimme ystäväni Ustan-Bekin tuvan edustalle, joka oli osaksi puusta osaksi turpeista. Sekä isä että poika olivat ovella meitä vastassa ja lausuivat meidät tervetulleiksi. Mutta ei ainoastaan nämä, vaan kaikki ylhäisemmät kirgiisit aulissa, niiden luku nousi pariinkymmeneen mieheen, olivat juhlapukineissaan vieraita vastaanottamassa. Sulttaani Ustan-Bekillä ja hänen pojallansa oli päällään pitkät takit, jotenkin samallaiset kuin meidän yönuttumme, mitkä olivat reunustetut kultanauhuksilla. Lyhyeksi kerityissä päissään oli heillä kalotit, jotka olivat runsaasti kullalla kirjaillut. Kun olimme tervehtäneet emäntää, kutsuttiin meidät teelle. Sen jälkeen menimme ulos katselemaan aulia, jossa oli kaikkiaan parikymmentä, osaksi maahan kaivettua turvemökkiä. Kumminkin saattoi täälläkin huomata, että araapilainen eli, jos niin sopii sanoa muhameedilainen tyyli on ollut rakennusmestareilla määräävänä heidän laatiessaan näitä yksinkertaisia asunnoita. Huoneuksen toisessa päässä oli ymmyrkäinen, jurtantapainen rakennus, johonka sitten oli liitetty kapeampi suorakaiteenmuotoinen kylkiäinen. Nämä mätästuvat ovat hyvin lämpimiä, sillä niiden seinät ovat parin kyynärän vahvuiset. Kaikki tuvat kylässä oli lakaistu puhtaaksi ja vasikoista ja lampaista ei nyt näkynyt jälkeäkään heidän asumuksissaan. Yön ajalla olivat kirgiisit panneet kuntoon yhden jurtan, jonka seinät he olivat koristelleet kaikenkaltaisilla korukaluilla, jotta englantilaisnainen saisi jotain käsitystä heidän kesäelämästään. Katseltuamme Ustan-Bekin karjaa, palasimme hänen asuntoonsa tietysti koko kirgiisijoukon saattamina. Täällä alkoi nyt miss Marsden ostella kaikellaisia kirgiisiläisiä esineitä ja vaatteita, joita hän saikin oikein sievän kokoelman. Vieraiden kunniaksi lauloi nuori Ustan-Bek, säestäen laulantaansa jollakin käsiharmonikan tapaisella soittokoneella, laulun, jota kirgiisit sanoivat laulettavan ainoastaan vanhempainsa tahi korkea-arvoisten vieraiden kunniaksi. Sillä aikaa puuhaili naisväki kyökkiaskareissa viereisessä huoneessa. Me kurkistimme sinne, mutta ruoanlaittaminen näytti käyvän sanan täydessä merkityksessä käsinkoskettavaan tapaan, sillä, kuten edellä jo on sanottu, eivät kirgiisit käytä lainkaan kahvelia. Siksipä virkkoikin Miss Marsden: "on parempi ettei ollenkaan näe" (nim. miten ruokaa laitetaan). Kohta tuotiin sisään valmiiksi laitettu ruoka, jona oli keitettyä hevosen- ja lampaanlihaa riisisuurimoiden kera. Erinomaisen oivana herkkuna tarjottiin sydämestä lähtevää suurta hevosen verisuonta. Tulkki Oblai Hamovista, joka oli syntyään kirgiisi, maistuivat herkkupalat hyviltä, mutta Miss Marsdenia, hänen naistoveriansa ja minua ei maittanut muu kuin lampaanliha. Kysymykseeni oliko hevosenliha yhtä hyvänmakuista kuin lampaanliha, sain Oblai Hamovilta tällaisen vastauksen: "Hevosenliha on sangen maukasta, mutta kyllähän lammaslihakin on hyvää." Aterioiminen kävi jokseenkin säädyllisesti eikä siihen ottanut aulin kirgiiseistä osaa yksikään muu kuin isäntä. Kirgiisiläiset seuralaisemme istuivat kaikin lattialla jalat ristissä allansa sekä seurasivat ahnain silmäyksin jokaista palaa, jonka me suuhumme pistimme.
Sydämmellisesti he lähteissämme hyvästelivät meitä kaikkia, mutta sentään näin heidän hellivän hartaimmin tulkki Oblai Hamov'ia. Heidän silmistään luki selvästi että he ajattelivat: "hän on kumminkin yksi meistä". Tulkki oli muuten syntyisin Semiretsinskin alueelta ja oli hän viimeisen itsenäisen kirgiisisulttaanin veljenpoika. Muun muassa kertoi hän kotiseudultaan että siellä oli kaukana vuoristossa kivikirjoituksia, joita ei kukaan osaa lukea. Istuessamme reessä kotimatkalla sanoi Oblai Hamov olevansa oikein mielissänsä kirgiisien säädyllisestä esiintymisestä meidän siellä ollessamme, sekä arveli että heidän aulissansa olot olivat sangen hyvällä kannalla. Vaikka he meiltä olivat kyllä kokeneet salata puutteitansa, ei minulta voinut jäädä huomaamatta että kirgiisit saivat kelpo lailla kiristää nälkävöitänsä talven ajalla. Tämän näki jo heidän ulkomuodostaankin. Ystävälläni Vektur-Ganilla, jonka luona myöskin käväsin, olivat varat niin niukassa, ettei voinut tarjota edes lasillista teetä. Mutta kesällä hänellä sitä vastoin oli 20-30 tammaa lypsämässä ja mies joi kumissia päivät pääksytysten, niin että oli pyöreä naamaltaan kuin täysikuu.
Samoinkuin ihmisillä, niin oli myös elukoilla toimeentulo tiukanlaista. Ulkona arolla etsivät heidän hevoslaumansa ravintoa lumen alta, jonka he kuopivat pois kavioillansa. Sittenkun hevoset ensin olivat muokanneet lumen, seurasivat lampaat aivan heidän kintereillänsä keräilläkseen ruohonkorret, mitä hevosilta oli jäänyt tähteeksi. Hallitus on koettanut saada näitä kirgiisejä ryhtymään maanviljelykseen, mutta ilman mainittavampaa menestystä. Minä puolestani kumminkin olen sitä mieltä, ettei tällainen toimenpide niinkään suuria vaikeuksia kohtaisi, kunhan sitä vaan ruvettaisiin toteuttamaan käytännöllisellä tavalla. Sellainen käytännöllinen keino olisi lähettää mies varustettuna auralla heidän kyläänsä. Hän sitte opettaisi sekä hevoset että miehet auralla työskentelemään ja siementäisi muutaman desjätinan alan maata kylän yhteiseksi. Sittenkun he kerran olisivat saaneet korjata elon, he kyllä pian ryhtyisivät viljelemään maata. Ystäväni Vektur-Gan pyysi minua lähettämään mieheni auroineen heidän kyläänsä kyntämään ja kylvämään hänelle kappaleen maata, mutta minä tarvitsin itse väkeni enkä voinut niin muodoin hänen pyyntöönsä myöntyä. Hallituksen sitä vastoin olisi helppo moinen toivomus täyttää, ja jos yritys täten onnistuisi, olisi otettu suuri askel Siperian vastaiseen edistymiseen nähden.