4. RUUMISARKKU.
Urmaan pirtti. Muuten entisellään, paitsi että seinät ovat verhotut taljoilla sekä erilaatuisilla ryijy- ja punontakudoksilla. Kiukaan edessä on suuri talja, jonka päällä muutamia matalia istuimia. Korokesillalla perällä vuoteen sijalla valtava raudotettu arkku, pöydän edessä matala rahi.
URMAS Joka harmahtavine partoineen ja hiuksineen näyttää vanhettuneelta ja rasittuneelta, puhelee kahden oven luona seisovan matkapukuisen miehen kanssa. Omituisesti liikutettuna:
Kiitän tiedonannoistanne. Ikävätkin viestit ovat tätä nykyä maalle tärkeät. Me ehkä taas pian teitä tarvitsemme—jääkää hyvästi! _Miehet kumartavat ja poistuvat.
Urmas nousee sillanteelle ja kävelee kuohuvan kiihottuneena edestakaisin. Pysähtyy_: Se vielä puuttui! Olen niellyt tyynenä kaikki ne sapet ja oksennukset, mitä he ovat päälleni syytäneet. Sillä ne koskivat ainoastaan minua, mutta nyt—polkee jalkaa—nyt!
Käy kiivaasti kerran edestakaisin: Millaista ihmeitten aikaa nämä kaksikymmentä vuotta ovatkaan olleet! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja Mervia olisi seisonut lujana liitoksiltaan—pakosta, kutka eivät halusta! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja nämä katalat salajuonet olisivat olleet mahdottomat. Jää synkästi eteensä tuijottamaan.
HELJÄ On tullut omasta suojastaan ja seisoo avoimen sivuoven luona. Hiljaa: Urmas!
URMAS Säpsähtää, koettaa tyyntyä: Sinäkö, Heljä…? Käy häntä kohti: Olin niin ajatuksissani…
HELJÄ Käy vastaan, hiljaisen värähtävästi: Sinä olet nykyään niin paljon poissa… Ja kun olet kotona, niin täällä on aina muita … miehiä, asioita—minun pirttini sinua turhaan odottaa.
URMAS
Totta. Emme ole näinä aikoina joutaneet itseämme muistamaan.
HELJÄ Lämpimästi: Minä niin sydämestäni toivon, että tänään pääsisitte yksimielisiksi. Tuo onneton Rajakorven yö! Me emme tätä enää kestä, Urmas. Ja sinä olet ainoa mies koko Merviassa, joka voit kaikki liittää—
URMAS Kuohahtaen: Kaikki…? Tarkotatko veenitkin?
HELJÄ Ihmetellen: Tietysti… Sehän oli sinun elämäntyösi ajatus…
URMAS Katkeran naurahtavasti: Niin, oli, oli, oli, mutta… Niellen kiihtymystään: Sinun sydämesi voittaa järkesi, Heljä. Uskotko sinä että niitä, jotka ovat yksinpä sinua häväisseet ja »petturin-vaimoa» huudelleet, että niitä voisi yhdistää, vaikka itse Ukko pilvistä astuisi keskellemme? Kääntyy närkästyneenä syrjin.
HELJÄ Älä kiivastu, Urmas! Juuri sen vuoksi, että kaikki on niin… Katsoo pitkään: Mutta miksi sinä olet noin…? Onko jotain tapahtunut…?
URMAS Astuu kiivasti muutamia askeleita edestakaisin: Ei—ei mitään! Pieni viesti—
HELJÄ
Mikä sitten…?
URMAS
Ei mitään erikseen, puhumme toiste. Lähtee taas astumaan.
HELJÄ Kuin itsekseen: Kun palaisivat taas ne entiset ajat! Sinä taas istuisit minun lieteni ääressä, minä taas ymmärtäisin … eläisin. Urmaaseen kääntyen, hiljaa: Minä toivoin tästä päivästä niin paljon, Urmas. Minä aamulla kävin uhraamassa—
SÄTENE Tulee ulko-ovesta: Vieraat tulevat!
URMAS Hyvä! Heljälle, liikutettuna: Niinkö…? Niin, Heljä—tahdon olla niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun vaan mervit pitävät yhtä, silloin … niin, he tulevat.
HELJÄ Nyökäyttää lämpimästi: Niin, yksimielisyyttä … kaikkien kesken. Menee.
ROUKA Tulee Kovaksen, Kurkian ja useiden muiden kanssa: Terveppä taloon!
URMAS
Terve! Käy vastaan, kättelevät.
ROUKA Katsoo pitkään: Mikä noin on mielesi liikuttanut, ystävä? Onko—
URMAS Oh, mielialat ovat tätä nykyä monet, mutta asiat samat! Nousevat sillanteelle: Ja uusia karttuu…
KOVAS
Uusia karttuu!—Oletteko huomanneet orjainne keskuudessa mitään?
USEAT Orjainko…? Urmas kääntyy uusia tulijoita tervehyttämään, miehet jäävät hiljalleen puhelemaan. Urmas palaa Hallon, Horhojan y.m. kanssa.
ROUKA Tulijoille: Kovas täällä tietää kummia, miehet! Vuori-Merviassa kuuluu olevan jotain orjain kesken.
HORHOJA
On laaksossakin.—Terve!—Kuisketta, supinaa ja salaisia silmäniskuja.
HORMA Outoja miehiä hiipii öisin heidän luonaan. Asiasta en vielä ole päässyt selville.
KURKIA Painokkaasti: Muronnien salaisia yllyttäjiä ovat—se on asia!
URMAS Hämmästyneenä: Ollaanko todesti niin pitkällä…?
KOVAS
Niin pitkällä ollaan.
KURKIA Änetsän orjilla oli toissa yönä salainen kokous. Niissä haudotaan meille pahoja pajuja. Siksi olisi sinun ajatuksesi, Urmas, nyt toteutettava ja Mervian orjat vapautettava.
USEAT
Orjatko vapaiksi…? No no!
TAARO Hätäilette pojat, sanon minä. Orjat ovat maailman ajan supisseet omia supinoitaan. Minulla on kolmekymmentä ostettua orjaa—kysynpä kuka ne minulle maksaa?
HALLO Hiukan pistävästi: Tahdon sitä pait huomauttaa, että puhe meikäläisistä orjista tuskin on paikallaan—moni ei enää edes polta heihin merkkiään.
KURKIA Nuorekkaan tulisesti: Se on heillä polttamatta! Sitä häpeällisempi että se poltetaan satojen omien veljiemme ja sisariemme otsaan, vaikka orjattarilla synnytettyjen!—Mutta mitä sanoo Urmas? Tämä on sinun ajatuksesi.
URMAS Joka on seisonut mietteissään: Hm, taas yksi asia.—Mutta istukaa, miehet! Tulijat istuutuvat pöydän molemmin puolin raheille. Urmas yhä seisoo noja-istuimen vieressä: Se oli minun nuoruuteni ajatus, mutta elämä usein tinkii rakkaimpiakin ajatuksiamme. Mervi ei saa tehdä mitään, ei vihasta eikä rakkaudesta, aina kysymättä mitenkä se vaikuttaa sukumme asiaan. Mikäli näinä taistelun vuosina aloimme orjia hankkia, sikäli varallisuutemme karttui ja asiamme voitti. Emme ole vielä kyllin varakkaita, ei ole taistelumme loppuun suoritettu. Asia olisi siis lykättävä tuonnemmaksi ja tyytymättömyyden aiheet mieskohtaisesti poistettava.
USEIMMAT Innostuneesti: Oikein! Hyvä! Urmas istuutuu. Kovas ja Kurkia puhuvat hiljaa keskenään, Hallo tarkastaa heitä vaanivin katsein toiselta puolen pöytää.
KURKIA
Niin, yksimielisyys ennen kaikkea—käykäämme asiaan.
URMAS Olemme joutuneet jatkuvien ahdistusten kiiraisiin. Siksi kutsuin teidät neuvottelemaan, ennenkun asia joutuu vanhimpain pirttiin. Mikä on, miehet, mielenne muronnien uusien vaatimusten suhteen?
TAARO Huokaa: Verojen korottaminen kolmannella osalla on aivan liian ankara köyhälle maalle—aivan liian ankara.
KOVAS Meidän mielestämme—puhun muidenkin vuori-mervien puolesta, sillä olemme asiasta tuumailleet—
HALLO Purevasti: Vai oikein te pidätte omia tuumianne siellä vuorilla…?
KOVAS Oi-kein … ja se onkin hyödyllisempää kuin muutamanlaiset ihmettelemiset ja kyselemiset!—Meidän mielestämme on annettava jyrkkä epuu kumpaankin kohtaan. Emme halua veronlisäystä, ja vielä vähemmin voimme myöntää ahdistajillemme lupaa hankkia täällä maaomaisuutta, sillä mikä sen juonen takana on, arvaa helposti. Tämä on kantamme. Mutta ellei täyttä yksimielisyyttä muuten saavutettaisi, voisimme veroasiaa toki harkita, eri mieliä kun on omassakin keskuudessamme ja veenien jyrkän kannan tiedämme vanhastaan.
URMAS Lyhyen kuivasti: Toivon ettemme puhuisi veeneista, vaan asiasta!
KOVAS Sovittavasti: Unohda, Urmas, nuo veenien häpeämättömyydet! Nehän ovat enimmästään olleet ajattelemattomien poikasten tekoja.
HALLO Pistävän ivallisesti: Mielestäni se »veeni» puhui liiaksi hyvää mervaa, joka vaati käräjämäelle vanhimpia erottamaan—kuka »poikanen» lie ollutkaan!
KOVAS Nousee kiivaasti: Hallo! Miksi pistelet peitetyin sanoin? Jokainen tietää että se olin minä. Enkä sitä häpeä—päinvastoin: jos silloin käräjämäellä kävimme, meidän ei nyt tarvitsisi tässä istua! Istahtaa. Tyyntyneenä: Äläkä sinä, Urmas, välitä tuommoisista—et ole ennenkään.
URMAS Enkä välitä nytkään. Iskee nyrkkinsä pöytään: Mutta siitä minä välitän, että he itse tahtovat kulkea omia polkujaan—meidän selkämme takana!
MUUT
Mitä…? Mitä se…?
URMAS Nousee tulistuneena: Minä kysyn: tietääkö kukaan, onko kukaan osallinen niissä salaisissa sopimuksissa, joita paraikaa hierotaan Veenian kanssa?
MUUT Ei! Sopimuksia Veenian kanssa…? Useat nousevat kiihkeästi liikutettuina.
ROUKA
Onko se mahdollista!?
URMAS On. Puoli hetkeä sitten sain tarkat viestit. He aikovat vielä kerran tehdä tässä maassa hyvät kaupat! Veenia auttaa meitä muronneja vastaan —Veenia saa korvaukseksi pienen veron—ja vuosikymmenen päästä veenit ovat tämän maan ainaisia isäntiä. Manala! Lähtee kiihtyneenä astumaan. Monet muutkin nousevat liikkeelle.
HALLO Riemukkaasti: Joko nyt uskot, Urmas!
KOVAS Huoahtaen: Se ei ollut heidän ensimäinen, tokko viimeinenkään kolttosensa!—Urmaalle: Mutta kutka ovat puuhan takana? Nuo samaiset nulikatko?
URMAS Tuimasti: Onko Karkilskin nulikka?
KOVAS
Ei, se myönnettäköön. Entä muut?
URMAS
Enimmästään nuorempia, mutta salajuonet ovat käymässä!
KOVAS Sanoisinpa: muutamien hullujen puuhia, joista ei tule mitään—kun vaan me olemme yhtä. Käydään rauhassa tuumimaan!
URMAS Pienen, jännittävän äänettömyyden jälkeen: Hyvä! Tahdon olla niinkuin heitä ei olisi olemassa. Istuutuu, samoin muut.
KURKIA Ja minä voisin sinulle, Urmas, kertoa että siellä on monta kelpo miestä, jotka ymmärtävät työsi ja tajuavat nykyisen ajan.
HALLO Minusta tuntuu niinkuin täällä olisi eräitä, joilla on hyvin ikävä noiden »kelpo miesten» seuraa!
ROUKA Harmistuneena: Ei kelpaa tämä, käykäämme asiaan!—Kovas on esittänyt vuori-mervien kannan.
TAARO Kovas on, ja komiasti—kaikki vuori-mervit ovat komioita. Mutta minä, vanha mies, tahtoisin sanoa kaikille komioille: karhua ei ole äimällä pistelemistä!
USEAT
Oikein! Karhua ei ole pistelemistä!
URMAS Kovaksen kanta on miehen kanta. Mutta voimmeko me veronalaiset asettua sille kannalle—nyt on siitä kysymys?
KOVAS
Voimme. Vero on vero eikä velvota muuhun!
URMAS
Entä seuraukset?
KOVAS Seuraukset! Rajakorven asiassa meitä petettiin pelottamalla. Niin tässäkin. Tänään maata, huomenna mekko, ylihuomenna miekka. Ei!
URMAS
Mutta jos saamme ryöpyn niskaamme—tiedät kuinka käy.
KOVAS Se ei ole niinkään tiettyä! Linnota sinä, Urmas, salaa Valdun rotkot—siellä on kiviä. Päästä sinä orjat vapaiksi—
TAARO
Siitä ei tule mitään!
KOVAS Päästä sinä orjat vapaiksi, anna ase käteen, ja me emme ole mikään kourallinen mekään!
JOTKUT Innostuneesti: Emme, emme!
LYYLY
Ei aseita, ei aseita, nuoret miehet! Kaikki on jumalien sallimuksesta.
Kärsimyksien ja kovien koettelemusten kautta he sallivat meidän näille
onnen maille kulkea. Kuinka nyt voisivat meidät hyljätä.
URMAS Väkevä on aseiden voima, mutta on toinen väkevämpi. Se on kansan sisällisen yhteistunnon voima. Siihen ainoaan olen nuoruudestani luottanut. Lietsokaamme se voima niin väkeväksi, että jos todella joku muronni tänne pyrkii, kukaan mervi ei myy hänelle maata, ja jos joku myy, niin ne tulokkaat me sulatamme itseemme niinkuin raudan tulisessa ahjossa.
KOVAS Samaa voimaa mekin tarkotamme. Ojentaa nyrkkinsä: Mutta tuolla, jo käsivarren päässä, eikä vasta sitten kun polkevat jo ryntäitämme. Usko minua, Urmas: kansa, joka ei mitään uskalla, menettää lopulta uskon itseensä.
URMAS Ei, juuri sitä uskoa me tahdomme hiljaisuudessa lietsoa! Mutta kun tunnen käsivarteni liian heikoksi, silloin on minun tieni varovaisen viisauden tie.
HALLO Näppiä lyöden, välähdys silmissä: Se oli johtajan sana, Urmas! Hiisi on väkevä, mutta hiittä voi vetää nenästä. Kumartaen: Tehkää hyvin!—mutta selän takana huolehdimme ettei kukaan myy tilkkuakaan, sieppaamme saaliin aivan nenän edestä. Ja niin me, pieni orava, painiskelemme älyn voimilla metsien suurimman korpikarhun kanssa, hypellen ehjinä oksalta oksalle. Useat nyökäyttävät ihastuneina päätään.
KOVAS Kääntyy syrjin Halloon, Urmaaseen päin. Liikutuksesta värähtäen: Viisaus, Urmas, niinkuin edessämme nähdään, vie … »oravanpoluille»! Urmas! Sinä tämän suvun nostit ja kokosit, älä nyt päästä painumaan ja hajoamaan. Tahdon muistuttaa mitä kerran käräjämäellä lausuit—olin silloin lapsi, mutta sieluuni se jäi. Tahdon muistuttaa mitä vanhimpainpirtin portailla lausuit siitä, koska sanoisimme »seis». Se aika on nyt tullut. Sano »seis», ja kansa seisoo ympärilläsi! Jotkut osottavat hyväksymistään.
KURKIA Ja jos omia voimiamme epäilemme, voimme aina selkämme tueksi tehdä aseliiton läntisten naapuriemme Liittuan ja Kasarrian kanssa.
URMAS Nousee liikutettuna: Ette näy vieläkään minua käsittävän, ja vaaran suuruuden te liiottelette. Minä sanon »seis», vaikka toisella äänellä kuin te haluaisitte. Kaiken vieraan tuen minä hylkään, sillä lännen ystävyys on meille vaarallisempi kuin idän kavaluus! Kaiken kunnian kiillon ja aseiden kalistuksen minä jätän veeneille, sillä he voivat mennä samaa tietä kuin ovat tulleetkin, mutta meille tämä maa on ainoa paikka maailmassa. Kaiken varomattoman uhmailun minä hylkään, sillä me emme enää tahdo työntyä verisinä ja revittyinä uusia soita ja korpia kohti. Lyhyesti: alistumme välttämättömyyteen, kunnes onnellisempi päivä koittaa!
USEAT Innostuneesti: Hyvin puhuttu, hyvin!
KOVAS Liikutettuna: Onko tämä sinun järkähtämätön mielesi, Urmas?
URMAS
On. Pitkähkö äänettömyys.
KOVAS Nousee, raskaasti: Sillä tiellä emme voi sinua seurata! Eräitä muitakin nousee.
URMAS Hämmästyneenä: Ette voi…?
KOVAS
Emme, sillä sitä tietä astuen ei Mervialle koskaan päivä koita.
HORHOJA Värisevällä äänellä: Täytyykö meidän nyt erota, Urmas? Me olemme liian kauvan rinnan vetäneet… Äänettömyys.
KOVAS Käy Urmaan luo, lämpimästi: Ei, näin ei saa tapahtua, tämä ei saa olla viimeinen sana! Mutta olemme liian kiihtyneitä, jatkakaamme huomenna. Te tuumitte täällä, me muualla, ja me ehkä puhumme joidenkuiden malttavien veenienkin kanssa.
URMAS Kuohahtaen: Veenien!?
KOVAS Tuskaisen kuohuvasti: Jumalain armo meitä suojelkoon, Urmas—täytyyhän meidän koettaa yksimielisyyttä rakentaa! Hyvästi huomiseen!
URMAS Mietteissään, katsettaan kohottamatta: Hyvästi! _Kovas, Horhoja, Kurkia ja kolme muuta menee. Jälelle jääneet ovat nousseet ja seisovat äänettöminä.
Urmas, joka on seisonut syvän mielenliikutuksen valtaamana, katsahtaa etsien jälellejääneihin_: Menikö Horhojakin…?
HALLO Ilkkuvasti: He menivät, eivätkä koskaan palaa, sillä heitä on jo kauvan odottanut veenien avattu syli!
URMAS Käy muutamia kertoja kiivaasti sillanteen poikki, pysähtyy: Ei, se ei ole mahdollista! He palaavat ja me tahdomme olla yksimielisiä! Miehille: Totta, jätämme nyt kaikki huomiseen, tuumimme kukin tyynesti kotonamme.
SÄTENE Tulee: Muutamia puheille pyrkijöitä!
URMAS
Anna tulla!
Neljä nuorukaista kantaa suurehkoa, upeaan kirjovaippaan käärittyä esinettä.
TUOJAIN JOHTAJA
Lahja Urmaalle, mervien johtajalle! Minne saamme laskea?
URMAS Iloisesti hämmästyneenä: Lahja! Osottaa korokesiltaa: Tänne nostakaa. Hilpeätä hiljaista puhelua. Miehet nostavat.
TUOJAIN JOHTAJA Joukko Mervian miehiä tahtoo näin ilmaista mitä he elämäntyöstäsi ajattelevat!
URMAS
Sano heille kiitokseni! Tuojat menevät.
HALLO Nyt, Urmas, näet mitä ne ajattelevat, joiden puolesta olet ikäsi taistellut!—Saammehan avata?
URMAS
Avatkaa, avatkaa!
Irrottavat hopealla kirjaillun vyön peitteen ympäriltä.
HALLO
No nyt, ystävät! _Vetää peitteen pois.
Kaikki jäävät kivettyneinä tuijottamaan: edessä on leveä, puunrungosta veistetty ruumisarkku, jommoisia varakkaiden hautaamisessa käytetään—arkun kannella irvistävä pääkallo. Seisovat pitkän aikaa sanattomina._
URMAS Syöksyy patsaan luo ja kumauttaa kurikalla kiivaasti siellä riippuvaan metallikilpeen. Sisääntulevalle Sätenelle: Huuda kantajat takaisin!
SÄTENE
En tavota enää, lähtivät juosten.
URMAS Kasvot mustanpuhuvina, kamalan raivon kuohuttamana: Hyvä, te veenien kyykäärmeet! Teidän myrkkynne on virrannut kuin hornan tyhjentymätön lähde. Te tiedätte tarkalleen mistä hinnasta minä Mervian muronneille möin, vaikka teidän omat vanhimpanne istuivat saman pöydän ääressä. Minä veljeni myrkytin, vaikkei minulla ole veljeä ollutkaan—minä Mertsin surmautin—isäni minut kuolinvuoteellaan kirosi—äitini sortui surusta hautaan—ei ole sitä konnantekoa, jossa en olisi päämiehenä ollut. Sekään ei riittänyt. Mutta te valmistitte liian aikaiset hautajaiset—minä vielä elän, vielä elää merviläisyys!
JOTKUT Tarttuvat suuttuneina arkkuun: Heitämme ulos!
URMAS Kammottavasti naurahtaen: Ei, ei lahjaa niin—nostakaa se tuonne kunniapaikalle! Polkee jalkaa: Se joka hetki siellä muistuttakoon minkä jo olimme unohtaa, että niin kauvan kun sen lähettäjillä on pasman vertaa sanansijaa tässä maassa, he veistävät tämän kansan tulevaisuuden ruumisarkkua. Minä kerran vannoin: mervit ovat nostettavat isänniksi omassa pirtissään! Kohottaa kätensä: Minä tänä hetkenä vannon: veeneillä ei pidä tässä maassa oleman orjankaan osaa!—Osottaa arkkua: Niin, se on ruumisarkku, mutta siitä tuli—teidän ruumisarkkunne!
Astuu kiivaasti sillanteen reunalle, viittaa kädellään: Ja menkää, menkää te Kovakset ja Kurkiat, te äitinnepettäjät äpärämielet! Rientäkää kilvan sen vanhan tuliporton pehmeälle vuoteelle, joka on ennenkin mervan miesten miehuuden vienyt. Me vannomme teitä vastaan saman taistelun kuin heitä, me tästä päivästä nimitämme teitä sillä nimellä, mikä teille kuuluu—te salaveenit!
ROUKA Mutta, vanha ystävä, eiväthän he veenejä ole, vaikka ovatkin tuossa asiassa eri mieltä.
TOISET
Ovat, ovat! Johtajansa hylkäsivät!
URMAS Porton kiharat ovat porttoa! Joka ei ole meidän kanssamme, hän on meitä vastaan—muuta jakoa ei tässä maassa ole ollut eikä ole!
USEAT
Ei, ei!
HALLO Riemuiten: Nyt, Urmas, olet entisesi! Olemme taas merviläisyyden selvällä polulla.
URMAS Ja nyt, ystävät! Osottaa arkkua: Saattakaa tämä teko kansan tietoon, saattakaa heidän tietoonsa mistä lopullisesti on kysymys. Huomenna päätämme tarkemmin mitä tietä astumme—me astumme nyt omaa tietämme!