5. TAAKANKANTAJAT.
_Vuorhaaran vierasmaja Vuori-Merviassa, kauppavaltareittien risteyksessä. Hirsipirtti, oikealla ulko-ovi, oikeassa ylänurkassa kiuvas. Kiukaan ja vasemman seinän välillä perällä korokesillanne, siellä suuri kaappi, hylly, kaksi altaantapaista juomansäilytysastiata ja pieni pöytä. Pirtinpatsas lakeisaukkoineen korokesillan reunassa keskellä. Keskellä pirttiä maalattialla pitkä pöytä, molemmin puolin rahit. Seinävierellä pitkät rahit; ylempänä, lähellä kattoa makuulavalaudat. Vasemmalla ovi kylkeissuojaan.
Kiukaassa, jonka luona hyörii majan emäntä, palaa tuli—lakeisaukon lähistöllä leijailee vieno savu. On ilta, huonetta valaisevat muutamat soihdut._
VIERASMAJAN ISÄNTÄ Korjaa haarikoita pöydältä: Nyt saa pitää silmänsä auki!
EMÄNTÄ
No meikäläisellä ne pitää olla aina auki, nukkuessakin.
ISÄNTÄ
Tarkotin oikeastaan: nyt saa pitää suunsa kiinni!
EMÄNTÄ Kääntyy, kivakasti: Hä?
ISÄNTÄ Jaa-a—tarkotanpa että sinä puhut liian paljo, muoriseni, ja liian ykssukaan.
EMÄNTÄ
Siitä äskeisestäkö sinä nyt ääntä pidät?
ISÄNTÄ
Siitä.
EMÄNTÄ
Hy! Kun on reima luonnonlaatu niin on—vaikka tuon itsekin sanon!
ISÄNTÄ Tyynnytellen: No no! Ei hyvässä laittoa, mutta Vuorhaaran vierasmajan väellä ei tätä nykyä saa olla mitään luonnonlaatua—taikka oikeammin: täytyy olla vähän joka laatua…
EMÄNTÄ
Häpiä! Mervian puolesta minä olen—ja kun on jotain, niin on jotain!
ISÄNTÄ Lähtee kiivaasti astumaan: On jotain! Hitto ollen; jos minä ymmärrän mitä nuo kaikki keltaiset, siniset ja senkin seitsemän karvalliset ovat näinä vuosina olleet ja mitä ne nyt ovat. Nyt ne alkavat miekoista. Pysähtyy: Yksi hosuu: täytyy antaa; toinen: jos annat, olet konna! Ota sitten selvä, ole nyt jotain! Siihen likoon minä en pane mekkoani, en! Käy lähemmäksi, hiljemmin: Kuules! Minä olen kaiken varmuudeksi tänään ostanut toisenkin. Jos vaativat, niin annan sen huonomman, toisen piilotan. Mutta jos se toinen puoli voittaa, niin voin aina näyttää että minulla on miekka—
Ulkoa kuuluu ääniä ja oven haparoimista. Rientää ovea kohti: Hoi hoi! Täälläpäin se on ovi—käydään sisään vaan.
Kolme matkustajaa: Imari, veeni-runoniekka Flöide ja eräs kolmas tulee—viittoihin puettuina, märkinä, miekka vyöllä.
IMARI
Terve tupaan!
ISÄNTÄ
Jumalain terve, hyvät vieraat! Taitaa olla pimeä.?
IMARI
Ja sataa.
ISÄNTÄ Vai satamaan rupesi. Antaapas nyt tänne päällysvaatteet… Ja tuolla on tuli—panes, muori, istuimia!
IMARI
Antaa olla, emäntä, ei meidän ole vilu.—Mutta kuules, isäntä!
Asuuhan täällä muuan Puonnin Keltti niminen?
ISÄNTÄ
Asuu oikein, hyvä vieras!
IMARI
Tämä kolmas kävisi tapaamassa, kun saisi opasta.
ISÄNTÄ
Saapi, saa. Huutaa ovesta ulos: Hoi, pojat, hoi! Tuleppas Uvas tänne
ja joutuun! Vieraille: Ei sinne pitkältä ole, ei. Sisään tulevalle
Uvaalle: Vie tämä vieras Puonnin Keltin luo, kylläs tiedät?
UVAS
Tiedän. Menevät.
ISÄNTÄ Vieraat käyvät istumaan. Ja milläs minä saan palvella? Ollaanhan sitä yötä?
IMARI Ei ole aikaa! Mutta haarikka olutta ei olisi hullummaksi, ja hiukan palasta.
FLÖIDE
Minulle simaa—hiisi teidän oluvianne juokoon!
IMARI Nauraen: Tämä, näes, on runoniekka—ne juovat ainoastaan linnunpiimää!
ISÄNTÄ Ahaa—heti, heti! Rientää sillanteelle ja ottaa kaksi haarikkaa: Muori hoi, pötyä pöytään! Vieraille: Nyt on paljo matkantekijöitä…
IMARI
Ai! Käy sillanteen luo, alennetulla äänellä: Onkos tästä mennyt
äskettäin … kuinka sanoisin … muutamia pitkän matkan tekijöitä?
Sen näköisiä?
ISÄNTÄ Vilkuttaa silmää: Rajalle päin?—On, pari hetkeä sitten. Tuo haarikat.
IMARI
Hyvä, hyvä! Vieraat vaihtavat merkitsevän silmäyksen, juovat.
IMARI Laskien haarikan pöydälle: Nyt on kovat ajat Merviassa!
ISÄNTÄ
Kovat on, kovat.—Kuuluukos maailmaan mitä?
IMARI Ei päivää, ettei uutta. Jokos olette kuulleet että vanhimpainpirtti poltettiin?
ISÄNTÄ
Jo kuultiin—jotain huuhua. Vaan minkäs tautta?
IMARI
Minkä tautta? Hm. Katsoo pitkään: Mutta mikäs sinä olet miehiäsi?
ISÄNTÄ Jaa minäkö, jaa? Hm … jaa… Olen, niinkuin näet, vierasmajan pitäjä…
IMARI Tiukasti: Vaan oletko myöskin mies, se on: seisotko Mervian puolesta?
ISÄNTÄ Käsiään hykertäen: No nyt sattui … että satuttiin samaa mieltä! Mervian puolesta seison, lujasti, molemmin jaloin, ja vaikka juoksenkin —siitä oli juuri tässä eukon kanssa puhe…
IMARI Hyvä on!—Vanhimpainpirtti poltettiin, selvällä mervankielellä haastaen, koska se oli kettujen pesä!
ISÄNTÄ
Kettujakos siellä olikin…?
IMARI Rajusti: Mitä muuta sellaiset ovat! Antavat riistametsät, kalavedet, maat mannut ja lopuksi sen viimeisenkin miehuuden merkin, mikä kansalla vielä on—miekat. Toiset eivät suostuneet, mutta Urmas miehineen! Kerskuivat etteivät mitään pelkää—silloin se pistettiin pesä tuleen!
ISÄNTÄ
Armias! Paloivatkos ne nekin?
FLÖIDE Purevan ivallisesti: Koskas sinä, hyvä mies, olet kuullut ketun omia häntäkarvojaan polttaneen!
IMARI Kun olisivatkin, jumal-avita, palaneet! Muronni, oikein meitä pilkatakseen, vaatii miekat—veronalainen ei muka tarvitse miekkoja, he muka suojelevat. Ja nämä harmaapartaiset jänissielut pääpättävät— marisevan matkivasti: se on väärin, se on väärin, mutta kun väkisin, niin … ottakaa. Surma!
EMÄNTÄ Tuoden ruokia pöytään: No sitä samaa minä olen aina sanonut, että kun kerran on mies, niin käyköön housut jalassa!—Ottakaas, hyvät vieraat, nyt olisi!
FLÖIDE Siin' on emäntää, taar-avita! Sellaisia eukkoja kun olisikin vanhimpainpirtissä ollut, ei meidän nyt tarvitsisi tässä hävetä!
ISÄNTÄ Hymähtäen: No no!—Mutta minkäs luulette tästä lopuksi tulevan?
IMARI Tulisesti: Tulee tulenkiukkunen taistelu! Ja se on jo käymässä—me olemme nyt niillä asioilla. Kansa on nostettava, emme anna ainoata miekan kahvaa!—-Milläs mielellä tämän puolen miehet ovat?
ISÄNTÄ Salaperäisesti: No niin luulen että vastaan—vaikka puhutaan hiljaa…
IMARI Ei, kovasti nyt pitää puhua! Ja niin pitää sinunkin, joka miehelle joka täällä käy. Sillä ketut ovat myös liikkeellä.
FLÖIDE Katkeran ivallisesti: Oikein jumalien nimissä ja valkoisissa tietäjänviitoissa—horna!
ISÄNTÄ
Älä! Onkos tuo totta?
IMARI Totta. Urmas panee jumalat ja manalat liikkeelle, saadakseen miehet käymään—hameissa!
FLÖIDE Ylenkatseellisesti: Koiralla on koiran polku! Lemmittynsä surmaamisella alotti, kansansa murhaamisella lopettaa—hyi!
IMARI Älä viitsi, Flöide … siitä kerrotaan niin monella tavalla! Isännälle: Katsos Mertsi, Urinaan ensimäinen lemmitty, katosi tietämättömiin, niinkuin luullaan: hukutti itsensä rakkaudesta. Nyt kerrotaan Urmaan surmauttaneen hänet orjillaan ja sitten omin käsin—
ISÄNTÄ
Ai ai ai—
FLÖIDE Iskee nyrkkinsä pöytään: Lopeta, taar-avita! Joka ei Mertsistä taida sen soreammin kertoa, ei saa puhua samana päivänäkään! Siitä on monta surunihanaa runoa laulettu.
IMARI Minähän, veliseni, en ole runoniekka ja minusta tuommoinen vanha naisjuttu—
FLÖIDE Nousee kuohahtaen: Tietysti, tietysti—vanhoja juttujahan ne kaikki ovat, jotka meitä koskevat! Joko merveillä nyt on tarpeeksi laivoja—vanha juttu! Joko te maanmyyrät nyt osaatte kauppareiteillä kulkea—vanha juttu! Joko täällä nyt on järjestystä ja ihmistapoja— vanha juttu! Mutta on, taar-avita, sentään yksi uusikin juttu, joka meidän täytyy teidän päähänne ajaa—miehuus ja kunniantunto!
IMARI Isännälle: Runoniekka, niinkuin näet! Käy Flöiden luo ja lyö häntä olalle: Heitä hornaan nuo vanhat, niistä emme koskaan sovi! Ja voisinpa muistuttaa, että se teidän ruumisarkkujuttunne oli jokseenkin tyhmä juttu. Mutta menneistä ei sanaakaan. Nykyisestä olemme yksimielisiä ja urhokkaita olette miehiä!
ISÄNTÄ
No minustakin niin peijakkaan karskia poikia!
IMARI Karskia miehiä, ja veljiä ollaan! Ne sateessa ja myrskyssä täällä ponnistelevat Mervian vapauden puolesta, kun nämä hirtehisen tosimervit makaavat taljojensa alla ja myyvät maansa muronneille.—Terve, runoniekka! Juo.
FLÖIDE
Olkoon menneet—terve, Imari! Juo.
ISÄNTÄ Uteliaasti: Mutta mitäs sinä, hyvä vieras, siitä myymisestä puhuit?
IMARI Niin siitä? Kuinkas sanottiin: kukaan ei myy murenneille maata. Katso nyt ympärillesi kutka myyvät—Urmaan miehet suurista rahoista! Ymmärrätkös yskän…? Ja miksi ne nyt taas miekat antavat? Siksi että saavat jokainoasta miekasta—muronneilta maksun!
ISÄNTÄ Päätään viipottaen: Oh hoh hoh!
IMARI Sellainen on tämän kurjuuden pohja. Muuan noita jo silloin uhrikivellä oli tämän kaiken Urmaasta ennustanut. Tekee ensin paljon hyvää, niin oli sanonut—mutta varokaa: sitten hänestä tulee tämän maan kirous! Ja tuli—
KOLMAS MATKUSTAJA Palaa. Luoksensa rientävälle Imarille ja Flöidelle: Kunnossa on! Oiva mies—vaikka kyventä konnien nurkan alle, jos tarvitaan!
IMARI
Hyvä!—No niin isäntä, nyt lähdemme! Maksaa: Olkaa avullinen Puonnin
Keltille ja muistakaa mistä on kysymys: Mervian tulevaisuuden taakka on
nyt meidän hartioillamme. Jos ne pettävät, silloin on kaikki hukassa.
Kansan kunnian ja vapauden edestä kaikki!—Näkemiin. Lähtevät.
Kaksi matkustajaa, muuan mervi ja eräs tietäjä, tulee. Sattuvat ovessa lähtijäin kanssa vastakkain.
TOINEN TULIJA
Oh!
IMARI
Oho!
TULIJA Touhukkaasti: Sinäkö se oletkin, veli hopia? No se sattui—terve, terve! Kättelevät. Samoilla asioilla tietysti—katsos minäkin jo jätin sen kirotun veenijoukon ja olen nyt tosi-sininen Urmaan mies!
IMARI Tuiki hämmästyneenä: Vai niin…? Purevasti: Minäkin jo jätin— maansamyyjät! Menevät.
TOSISININEN Ällistyneenä: Vai niin…? Katsoo pitkään heidän jälkeensä. Sylkäsee: Hyi horna! Ryökäleen veeniheittiö!—Hyvät illat, hyvä isäntäväki! Koiran ilma ulkona—ja koirat juoksevat ovissa vastaan. Hieroo käsiään: Hei, emännällä on lämmintä, hyvä juttu!—Mutta kuules, isäntä! Tämän minun toverini pitäisi saada muuttaa kuivaa. Minä kyllä kestän, minä tuulenpurema tervaskanto, mutta—
ISÄNTÄ Ehättäen: Ja meillä kun sattuu olemaan juuri niinkuin teitä varten tämä toinen suoja. Niin että jos suvaitset, arvon tietäjä… Vie tietäjän tavaroineen kylkeissuojaan.
TOSISININEN
Katsos, emäntä, se riippuu mielialasta! Kaikki riippuu mielialasta.
Housut märkinä, mutta aina iloinen mieli! oli minun isävainajani sana.
Ja niin on nyt näissä suurissakin asioissa. Kas, isäntä jo palaa! Panes
nyt, taatto, pöytä koreaksi—nyt ollaan isänmaan asioilla!
ISÄNTÄ Vai niillä, minä juuri arvasin.—Hei eukko, joudutappas ruokaa tälle isänmaan miehelle!
TOSISININEN Oikein, sinulla on isänmaallinen mieli! Nyt on kovat ajat, hiton kovat! Katsos, muronni ahdistaa, ja veeni-lurjuksia ja tuommoisia noin isännättömiä koiria juoksee joka nurkassa. Tuokin roisto! Isänmaan mies oli ennen, nyt möi itsensä veeneille.
ISÄNTÄ
Älä hulluja! Onkos se totta? Tuo haarikan: Terveydeksesi!
TOSISININEN Isänmaan ja merviläisyyden tosi onneksi! Juo pitkään. Myyvät, myyvät koko maan Veenialle että roikaa, siksi ne täällä yhdessä juoksevat.— Kas, emäntä … kiitos vaan! Istuu syömään. Ja myyvät toisellekin taholle—saavat murenneiltakin rahaa!
ISÄNTÄ
Nyt en usko enää korviani!
TOSISININEN Totta joka sana! Katsos, se on tyhmyyttä. Siellä on muka ystäviä, antavat rahaa, hokevat: pankaa lujasti vastaan—että saisivat, juukelit, lähettää tänne sotamiestä niinkuin salkoa. Mutta meidän Urmas sanoi: ei pojat! Meitä ei pistetä veenien ruumisarkkuun, eikä meitä pistetä muronnien. Odotetaan pojat—henki ja merviläisyys se on pääasia. Kun se säilyy, niin aina sitä—Hei, heilautappas lisää!
ISÄNTÄ Totisesti, kun oikein aattelee, niin eihän henkeä paitsi tule ensinkään toimeen!
TOSISININEN Ei ei.—No, tämän hölmökin ymmärtää, mutta ymmärrätkös sinä mies— älytikkaa?
ISÄNTÄ Hölmistyneenä: Älytikkaa…? En ole edes kuullut.
TOSISININEN Ohhoh miesparka, et sitten paljo ymmärrä! No, minä selitän. Katsos, kun joku ahdistaa, niinkuin nyt muronni meitä, niin pannaan suu edessä makeaksi, että joo-joo-joo. Mutta takana onkin semmoinen hienokärkinen älyn tikka että: älä nokkase ennenkun tipahtaa!
ISÄNTÄ Viekkaanvälkkyvin silmin: Ahaa, nyt minä alan ymmärtää!
TOSISININEN Heittää syöntinsä, nousee innostuneena: Et veikkonen vielä mitään ymmärrä! Katsos nyt, tulee muronni, sanoo: anna miekat! No, nämä yks-oikeat pässinpäät heti: ei, kunnia, miehuus! Mutta meidän Urmas sanoo: joo pojat, kunniata ne ovat sonnin suuret sarvet, mutta kun niistä peijakkaista tarttuu kiinni! Vaan nupopää, pojat, se puikahtaa vaikka aidanraosta. Antaa sarvien mennä, keihäät jääpi, ja jos me joskus nostamme jymyn, niin jumal-avita me hutkimme muronneja keihäillä niin vietävästi!
ISÄNTÄ Käsiään hykertäen: Mutta tottatotisesti, siinä Urmaassa on poikaa!
TOSISININEN Siin' on. Katsos, me ollaan sen kanssa hyvät tutut. Sanoo kerran: karhu on suuri ja vahva, Veitas … ei ole äimällä pistelemistä. Mutta peijakkaan tyhmä—nenä näppien väliin, ymmärrätkös? Ymmärrän, sanon minä —ja me vedetään nenästä niin vietävästi!
ISÄNTÄ Innostuneena: No niin-niin-niin-niin vietävästi!
TOSISININEN Ei sinulla, ystävä, ole älytikasta vielä kuin pikkusen hajua. Alennetulla äänellä: Katsos, siihen tarvitaan salatietoja. Siell' on kummat jutkut, sadat paulat. Nämä urhoolliset sarvipäät vapisevat kuin haavanlehti, mutta meidän Urmas, joka kaikki tietää, se poika vaan sipasee noinikään pehmeällä kädellä, ja taas on vaara ohitse.—Ai, kuules! Kenenkäs me saamme tähän kylään semmoisen tosi-isänmaanmiehen, joka rupeaa toimimaan ja lähettämään tietoja?
ISÄNTÄ
Minkälaisia tietoja?
TOSISININEN Ihan kaikkia: kutka ovat vastaan, mitä tekevät, mitä aikovat tehdä —se on älytikkaa! Katsos, ei sitä kaikki ymmärrä. Alennetulla äänellä: Tuokin tietäjä tuolla, se poika vaan paukuttaa sitä suoraa köyttä. No no, hyvä mies, mutta ilman älytikkaa on niinkuin olisi aina märät housut jalassa ja täytyisi niitä kuivatella toisessa huoneessa, kun älytikkamies sillaikaa toimittaa paljon asioita.—No, mihinkäs me jääriinkään? Ai niin, Urmas sanoi että koeta nyt, Veitas, saada sinne Vuori-Mervian kulmalle sopivat miehet. Niin että kyllä kai sinä, hyvä ystävä, rupeat?
ISÄNTÄ Hätääntyneenä: Jaa minäkö…? Ei, ei—kun en minä oikein ymmärrä sitä älytikkaakaan—
TOSISININEN
Älä lörpöttele, sinä olet jo oikein hyvällä alulla!
ISÄNTÄ Mutta sittenkin … ei, ei minulle sovellu. Hiljemmin: Vaan minä hankin jonkun toisen, sillä asiaa minä kyllä kannatan … näin hissuksiin.
TOSISININEN No, hyvä sekin. Katsos, meill' on sadat raudat tulessa, sillä Mervian tulevaisuuden raskas taakka painaa nyt meidän hartioitamme. Hätäisenä: Mutta tulen turkanen, ne koirathan ennättävät ennen meitä! Minnekkäspäin ne menivätkään?
ISÄNTÄ
En minä vaan—
TOSISININEN
Älä viisastele, mies! Eivätkös ne menneet Änetsään päin?
ISÄNTÄ Salaperäisesti myhäillen: No taisivat.—Mutta ettekös te yöksi—
TOSISININEN Vai makailemaan tämmöisenä aikana! Huomaa tietäjän, joka on tullut sisään: No niinkuin suuhun ja käteen! Meidän täytyy heti lähteä, muuten ne veenilurjukset… Odottelehan, kun laitan hevoset kuntoon. Menee kiireisesti ulos.
ISÄNTÄ Tietäjälle, joka kävelee mietteissään: Nyt on vaikeat ajat. Mitäs sinä tästä ajattelet, jumalien mies?
TIETÄJÄ Pysähtyy: Vaikeat ovat ajat, ystävä. Minäkin kauvan tutkistelin ja jumalien neuvoa tiedustelin. Nyt olen varma. Vilja arvostellaan jyväinsä laadusta. Toisella puolella murhapoltot ja omankäden oikeus, miekanusko, röyhkeys ja kansan villitseminen johtomiehiä vastaan, jotka ovat jumalilta. Toisella totinen nöyryys ja usko korkeampien voimien sallimukseen. Helppo on valita.
ISÄNTÄ
Jaa, jaa, kun se noin syvästi selitetään.
TOSISININEN Tulee: No nyt on kaikki kunnossa! Tarttuu haarikkaan, hartaan innostuneesti: Olkoon toimillamme menestys, vahvistukoon isänmaa ja tosimerviläisyys! Juo. Hei, päin tuulta isänmaan puolesta! Eletään tervennä!
ISÄNTÄ
Samoin. Raapii korvallistaan: Mutta tuotanoin: minun maksuni…?
TOSISININEN Katsos peijakasta! Siinä nyt näet kuinka isänmaana ajatus viepi kaikki muut ajatukset.—Tässä… No terveppä terve! Menevät.
EMÄNTÄ Sen minä vaan sanon, etteivät tuommoiset miehet minua miellytä, olkoot ne älytikkoja taikka mitä hälyhippoja!
ISÄNTÄ Hy, pitäisikö sinun sitten kaiken maailman miehiin mielistyä—hy, sanon vieläkin!
_Oven takaa kuuluu vienoa tiukujen helinää—joku haparoi ovea. Tulija avaa, mutta ei pääse sisään, sillä hänellä on selässä jotain, joka ei mahdu. Pääsee vihdoin kylittäin—sisään astuu käräjämäen Tuntematon. Hän on kovin vanha ja laiha, tukka ja parta valkosissaan. Kymäräisillä hartioillaan hän kantaa tuohiköysin kiinnitettyä, pölkystä veistettyä raskasta taakkaa. Taakan tasaisella laella on turpeessa kasvava kuusennäre, sen vieressä toisella puolella altaantapainen, toisella kasa turkisnahkoja ja puusta kyhätty pieni talo. Taakan sivuilla riippuu kaksi pitkää miekkaa, jotka liikkuessa hiljaa narisevat rautahahloissaan. Hatun reunassa on kauttaaltaan pieniä tiukuja, jotka liikkuessa vienosti soivat._
EMÄNTÄ Pelästyneenä: Jumalat, mikäs se!?
TAAKANKANTAJA Läähättäen, värjyvän kuiskaavasti: Taakankantaja! Ihmisten auttaja! Mikäs emäntää painaa? Nauraa outoa, äänetöntä, ihmishengen yöpuolen mailla harhailevaa naurua.
ISÄNTÄ Epäröivänä: Mutta mitäs vieraalla oikein on…?
TAAKANKANTAJA Taakkaa! Ihmisillä on niin paljon taakkaa. Kun kuun sarvet ovat näin ja Otavan häntä noin … silloin on aina taakkaa. Osottaa taakkaansa: Rajakorven metsä putosi alas, eikä ihmiset jaksa kantaa. Tuolla on se suuri kalajärvi, joka juoksi ylös. Ja tuolla istuu Mervian veronahat. Näetkös tuota Hiiden taloa? Hiisi ostaa nyt taloja ja muuttaa hornan Merviaan. Ja nämä miekat täytyy viedä Hiiden linnaan. Hiisi pelkää miekkoja … nyt ne ovat kahleissa … kuulkaas kuinka ne itkevät, Mervian miekat… Ah, painaa, painaa, painaa… Lyyhistyy läähättäen, tuskanhiki otsalla.
ISÄNTÄ
Istu jumalien laupeuden nimessä, miesparka, ja levähdä!
TAAKANKANTAJA Ei ole aikaa… Täytyy auttaa … kaikki muut kiroovat poloisia. Ah, painaa… Katsos, tuolla toisella puolella on enemmän, mutta kyllä taas kohta tulee toiselle lisää … nauraa outoa naurua.—Istuu sitten pöydän ääreen. Lempeästi: Mikäs teitä nyt painaa, ystävät?
ISÄNTÄ
Laske, hyvä mies, taakkasi siksi aikaa alas, kun levähdät—minä autan.
TAAKANKANTAJA Torjuen: Ei, ei … silloin se painaa ihmisiä. Valittaen: Minun täytyy näin nukkuakin…
EMÄNTÄ Tarjoo oluthaarikan: Juo, vierasparka, juo! Koettaa sillävälin nostaa taakkaa molemmin käsin, mutta ei saa hievahtamaankaan: Kaikki hyvät haltiat armahtakaa! Kääntyy poispäin.
TAAKANKANTAJA Keskeyttää äkkiä juontinsa, kuuntelee: Äh … äh … äh! Kuuletteko, kuuletteko kuinka ne ulvovat ja huutavat apua? Minä kuulen kaikki ihmisten äänet koko Merviassa. Pudottaa haarikan, ryntää ylös: Apuun, apuun! Menee kiireisesti, miekat narisevat, tiuvut soivat.—Pitkä äänettömyys.
ISÄNTÄ
Oh-hoh! Korjaa haarikan lattialta.
EMÄNTÄ Silmiään pyyhkien: Hoh-hoi-jaa!
Ulkoa kuulua laulaa:
Heliheli, heliheli, heliheli hei! Vuorilla nuoria kuusia suoria, heliheli, heliheli hei!
Joukko nuoria miehiä ryntää iloisesti huudahdellen sisään.
ENSIMÄINEN
Hyvät illat, kuin Mervian sillat!—Hei altaantappi, annas herua!
ISÄNTÄ
Olkaa siivolla, en ole nyt sillä päällä…
MUUAN VANHEMPI
No no! Me vaan tultiin hiukan juttuamaan.
ISÄNTÄ No, kun siivolla istutte. Menee laskemaan. Nuoret miehet istuvat pöydän ympärille.
ENSIMÄINEN Osottaa toiselle puolelle pöytää: Ja nuo raukat aikovat antaa miekkansa! Jumal-avita, tästä puoleen ei vuorilla enää tarvita housuntekijää!
TOINEN Vastakkaisella puolella pöytää: Ja nuo raukat aikovat kaivaa miekkansa maahan—ne, jumal-avita, miehiä ovat! Mutta me pojat, me uskalletaan lyödä miekka pöytään ja sanoa: siin' on rauta, mutta—mies on täällä!
JOUKOSTA
Hyvä, hyvä! Naurua ja pakinaa. Isäntä tuo haarikat.
KOLMAS Hei, terveeks pojat! Oli mitä oli, mutta meistä se nyt riippuu Mervian tulevaisuus! Juovat innostuneesti. Laulavat:
Heliheli, heliheli, heliheli hei! Vuorilla nuoria poikia suoria, heliheli, heliheli hei!
Ulkoa kuuluu meluisia ääniä ja askeleita—ovi reväistään auki. Sisään ryntää mies, jonka pään ympärillä on verinen side. Hänen jälessään kaksi miestä kantaa verta valuvaa kolmatta, jälessä tulee vielä yksi mies. Vievät haavotetun penkille.
ENSIMÄINEN TULIJA Näin nyt kävi, isäntä! Tulkaas apuun, että saadaan sidotuksi. Vettä emäntä, joutuun! Urmaan miehet hirtehiset! Väijyivät metsässä juuri kun rajan yli ajettiin. Sillä ne koiransielut ovat vannoneet, että Merviä on nyt Manan hurtille myytävä!
EMÄNTÄ
Jumalat meitä armahtakoot! Rientävät apuun.