6. KUOHILAITTEN TANSSI.
Urmaan pirtti.—Urmas ovenpuolella tervehtää Roukaa, Halloa ja erästä kolmatta vanhinta Hämeriä.
ROUKA
Huonoa! Metsä-Merviasta on saatu tuskin kolmatta osaa.
URMAS Kiivaasti: Tuskin kolmatta saa…? Nousevat sillanteelle.
HÄMERI Minun kuulumiseni ovat vielä huonommat. Viiron kulmalta ei ole saatu sitäkään.
URMAS Polkee jalkaa: Mutta sen täytyy onnistua! Kuin anteeksi pyytäen: Istukaa, ystävät!—Minä en tätä ymmärrä…?
ROUKA Monet pienet seikat vaikuttavat. Jo vanhimpainpirtin polttaminen heitä suuresti rohkaisi. Sitten parjaus—
URMAS Kuohuen: Niin, se parjaus—sitä vastaan ovat jumalatkin voimattomat!
HALLO Olkapäitään kohauttaen: Parjaus ei paljon paina—toimekkaat miehet tässä kolttoset tekevät! Imari-heittiö Änetsässä on villinnyt kokonaisen kulmakunnan.
HORMA Tulee kiireisesti: Terve! Myöhästyin, vaan tuonpa sitten uutisiakin!
KAIKKI
No…? Nousevat uteliaina. Urmas käy vastaan.
HORMA Malttakaa, malttakaa! Tervehtii Urmasta. Riemukkaasti: Veenit lähtevät tästä maasta, ja ainiaaksi!
TOISET Hämmästyneinä: Mitä…? Älä!
HALLO Nauraa myrkyllisesti: Hyh hyh hyh hy-hy-hy… Vai sankarit käpälämäkeen, hy-hy-hy-hy-hy-hy-hy.
HÄMERI Viipottaa kättään: Jumalat tuulta purjeisiin pullistakoot!
URMAS Joka on seisonut mietteissään, Hormalle tiukasti: Leikkiäkö lasket, mies?
HORMA Kaukana siitä! Muuttavat aina Itariaan saakka. Ensimäistä alusta jo varustetaan ja tietoa levitetään kansaan.
URMAS Vai Itariaan…? Raivostuneena: Kun menisivät,—mutta he eivät mene! Sillä aluksissa ei kule ne maat, ne pirtit, kaikki se hyvyys, minkä he täällä ovat koonneet. Mutta: tietoa levitetään kansaan! Niin juuri, te maineensairaat suupaltit, se oli oiva temppu! Taas röyhkeys nousee, taas muutamia kymmeniä-satoja miekkoja maahan kaivetaan—koska sankarit pääsevät meren taa turviin. Horna!
SÄTENE
Sanantuoja Vuori-Merviasta kiireisellä asialla!
URMAS
Anna astua! Käy sillanteen reunalle.
SANANTUOJA Tulee pölyisenä ja hengästyneenä: Olen Veitaan sanantuoja. Meidät yllätti onnettomuus—
URMAS Kärsimättömästi: Sen näen päältäsi! Etkö osaa kertoa?
SANANTUOJA Meiltä kaikki ryöstettiin Siiranteen ahteessa. Päällemme hyökkäsi aseellinen joukko—
URMAS
Manala! Miksette pitäneet puolianne?
SANANTUOJA
Meitä oli liian vähän. Emme arvanneet—
URMAS
Tyhmät, pöllöt!—Missä isäntäsi, eikö hän uskaltanut itse tulla!
SANANTUOJA Isäntäni makaa haavottuneena. Yksi kuoli, kaikki muut ovat haavottuneet pait minä.—Minkä tiedon saan viedä isännälleni?
URMAS Hurjistuneena: Sen tiedon että hän on… Malttuu: Mene lepäämään, saat myöhemmin tietosi. Sanantuoja lähtee.
Varro! Paljoko teillä oli?
SANANTUOJA
Vähän kahdeksatta sataa.
URMAS Huutaen: Kahdeksatta sataa? Koko Vuori-Merviasta? Mitä te olette tehneet, miehet?
SANANTUOJA
Kaikki mitä ihmisestä irti saa! Siellä tietäjät villitsivät.
URMAS
Tietäjät..?—Saat mennä.
Nousee korokesillalle, kiihtyneenä: Tietysti, tietysti heidänkin pitää Hiittä palvella, kun maa on vaarassa!
HORMA
Sen pahempi he ovat koskemattomat.
URMAS He eivät saa olla koskemattomat! Riistämme niskottelevilta uhrintoimituksen!
HALLO
Ja siihen loppuu uhriannit, heidän hengenpitimensä—tepsii, tepsii!
ROUKA Urmaalle: Mutta, hyvä ystävä, eihän meillä ole oikeutta—
URMAS Rajusti: Sen oikeuden otamme, Mervian nimessä! Vastustus on murrettava—miekkoja, miekkoja, vaikka maan alta!
SÄTENE
Kaksi orjaa pyrkii puheille!
URMAS Orjia…? Katsoo kysyvästi toisiin. No, anna tulla. _Käy sillanteelta alas.
Kaksi vanhahkoa orjaa tulee, kumartavat._
TOINEN ORJA Minä olen Jolma, Horhojan isäntäorja ja niinkuin orjain johtomiehiä … tämä kumppani on Jönkä. Me tultiin puhumaan siitä, että asiat nyt ovat hullusti—
URMAS
Orjainko asiat…?
JOLMA
Niin. Muronni yllyttää ja lupaa vapauden—
URMAS Kivahtaen: Hullujako olette? Ovatko he vapauttaneet omat orjansa?
JOLMA
Jaa, jaa, mutta se vapauden asia—
JÖNKÄ
Siinä se juuri on solmu!
JOLMA Ja me kuultiin että sinä olisit sen puolesta, että orjat vapaiksi..
URMAS
Minä olen sen asian puolella, mutta aika ei ole nyt sopiva.
JOLMA Meidän mielestämme se on nyt juuri kaikkein sopivin. Katsos, se vapauden ja vastaaniskemisen henki, joka nyt on maassa, on meissäkin—
URMAS Kiivaasti: Vastaaniskemisen…?
JOLMA Välttelevästi: Tarkotin että meidän keskuudessamme asiat ovat nyt niinpäin … kuinka sanoisin … että me emme tiedä mitä tuleva on…
URMAS Nousee sillanteelle toisten luo. Neuvottelevat hiljaa keskenään, josta kuuluu ainoastaan katkonaiset: ei koskaan—täytyy, täytyy!
Palaa orjain luo: Me otamme asian harkittavaksi. Ehdotamme että kaksikymmentäviisi täyttäneet pääsevät heti vapaiksi ja muut sitä mukaa kuin tämän ijän täyttävät. Siis kahdenkymmenenviiden vuoden päästä ovat kaikki vapaat.
JOLMA Korvallistaan raapien: Se on joteskin pitkä aika. Me kuolemme ennen sitä me…
URMAS Kiusaantuneena: Mutta itsehän te pääsette heti! Hyvä jos saamme tähänkään suostumaan. Menkää, menkää, ja selittäkää tämä kaikille!
JOLMA Kumartaa, hätäisesti: Kyliähän me… Jöngälle: Niin, kyllä kai me … hiljemmin: ei me muronnien kautta kuitenkaan…—Niin, kyllähän me koetetaan. Mutta ilmottakaa nyt pian, sillä me … emme tiedä mitä tuleva on… Menevät.
URMAS Kaikki yhtaikaa, sakeana ja sekaisena kuin kevättulva! Vaikka minulla ei ole mitään vastaan, se vain vahvistaa sukumme voimaa.
HALLO Olkapäätään kohauttaen: Haaveilet, kuin runonruikuttaja kanteleen ääressä! Joukot ovat joukkoja ja pysyvät joukkoina. Osottaa maahan: Tuolla on niiden paikka, kansan varallisuuden maaperänä, josta se itse kohoaa korkeana ja kauvas näkyvänä!
URMAS
Heitä—emme sovi siinä yksiin.—Mutta miekkoja, miekkoja!
ROUKA
Paljoko meidän pitäisi vähintään saada?
URMAS
Ainakin puolet.
HALLO Lyhyesti: On etsittävä kätköpaikat, on annettava palkkio niille, jotka ovat avullisia!
URMAS Oh jumalat tätä kurjuutta! Lauhtuen: Niin niin—onhan parempi että me etsimme, kuin että muronnit tulevat etsimään.
HALLO
Mitä aijot ryöstettyjen miekkojen suhteen?
URMAS
On koetettava saada takaisin.
HALLO
Anna takoa yhtä monta sijaan—se on kohtuus!
HÄMERI Ihastuneeena: Oiva keksintö!
URMAS
No niin, no niin—kunhan pääsemme rauhaan.
HALLO Olkansa yli: Antaisin saman tien takoa minkä kerkiävät!
URMAS Kiivaasti: Ei, siihen en suostu!—Mutta meidän täytyy vielä tänään kokoontua. Kutsukaa vanhimmat koolle, käyn itse tietäjäin vanhimman luona.—Näkemiin! Toiset menevät.
Urmas yksikseen: Jumalat varjelkoot pientä joutumasta suuren jalkoihin! Se on kuin painajainen—ei saa edes huudetuksi.
Nousee sillanteelle: Kuinka pahuus on voimakas, kun se on kokonainen! Katkerasti: Te luopiot, te luopiot! Miksi te säritte minun aatteeni, miksi te tämän suvun uudelleen pirstasitte!
SÄTENE
Joukko niitty-mervejä pyytää puheille!
URMAS
Taas…? Ei hengähdyksen lomaa!—Niin niin, anna tulla! _Käy vastaan.
Joukko vanhoja miehiä tulee._
URMAS Lämpimästi: Tulkaa terveinä, kansan miehet!
VANHA NIITTY-MERVI Niin että sinä se sitten olet se Urmas. Emme ole koskaan nähneet, mutta kuultu on. Tulimme nyt näkemään ja puhumaan, kun emme ole enää elämästä selvillä.
URMAS Kättelee: Raskasta, raskasta on elämä. Istukaa! Viittaa istumaan rahvaanpenkille, tuo itselleen istuimen kiukaan luota.
NIITTY-MERVI Puhumme sinulle niinkuin isälle. Luonnon järjestys on vierähtänyt, rajutuulet puhaltaa ja rankkasateet lankee, kuun ympärillä säärii kuuma sappi! Eilisvuotena poltti kuivuus, tänä vuonna vesi viepi. Jo keväällä tulvi Auree, nyt itse Ilmoka nousi ryntäilleen, kaikki niityt peitti—
URMAS
Onko kansa joutunut hätään…?
NIITTY-MERVI Ei se hätä olisi pahin, toinen on pahempi. Sopu on hävinnyt, kiistan ja vainon henki sijalla. Tämä miekkajuttu oli pahin.
URMAS Kiihkeästi: Onko, onko annettu miekat…?
NIITTY-MERVI On annettu ja on pidetty—kahakäteen on. Ja siinä se juuri on. Veli antaa, toinen pitää, naapuri luovuttaa, toinen kaivaa, vaimo on eri mieltä kuin mies. Osa poikiamme piileksii metsissä, pirttejä poltetaan —ja on huonoja miehiä joukossamme, käyvät vieraan asioita. Jumalat meitä armahtakoot!
URMAS Kiivaasti: Siinä nyt näette mihin veenien yllytys vie!
NIITTY-MERVI
Ei ole veenejä nähty ei kuultu, vaan tämä eri mieli on meidän kesken.
Sanottiin taas olevan jotain tulossa, niin käytiin kysymään että mitenkä
ne asiat oikein ovat.
URMAS Tehän viivytte huomiseen?—Nousee: Niin, minä selitän illalla kaikki. Sanon nyt vaan, että mitään uutta ei ole tulossa—kun saamme tämän miekka-jutun loppuun, on rauha maassa. Mutta miekat on annettava! Ja teidän täytyy luottaa, sillä omat miehenne ovat nyt ohjaksissa.
NIITTY-MERVI Nousevat: Kyllähän me… Ja hyvä on, että on omat miehet.
Mutta kun me emme tiedä mitä nämä omat miehet—
URMAS Niin niin, selitän kaikki illalla. Levätkää terveydeksenne! _Miehet menevät.
Urmas nousee sillanteelle_: Kaikki sekasorrossa! Voisin tehdä rikoksen, voisin takoa noita kirottuja miekkoja yöt päivät, voisin niitä varastaa ja ryöstää. Sen täytyy perille! Kärsimystä on, mutta pohja säilyy. Miltei riemukkaasti: Kauppareitit ovat nyt hallussamme, vanhimpainpirtissä ei ole enää yhtään veeniä—pohja säilyy, pohja säilyy! Käy patsaan luo ottaakseen vyönsä ja päähineensä.
ULKOA Kentältä kuuluu meluista puhelua ja hihkuvia huutoja, jotka yltyvät hurjaksi lauluksi ja tanssin töminäksi:
Hah hah hah, hih hih hih,
hauskoja poikia ollaan!
Heh heh heh, hih hih hih,
Mervian poikia ollaan—hih!
URMAS Ryntää ovelle ja huutaa Sätenen: Ketä ne? Mikä elämä siellä?
SÄTENE
En tunne, näyttävät nuorilta miehiltä.
URMAS
Kuinka ne uskaltavat!? Käske paikalla tiehensä!
HELJÄ Tulee suojansa ovelle, hätäisenä: Mitä ääniä ne? Ketä siellä, Urmas?
URMAS En tiedä. Lähetin juuri Sätenen poiskäskemään. Ulkoa kuuluu hälinää, puheen sorinaa.
SÄTENE Palaa: Eivät lähde. Ne ovat miekanviejiä, ovat kauhean päihdyksissä.
ULKOA
Hurjasti: Hah hah hah, hih hih hih,
Mervian poikia ollaan!
Heh heh heh, hih hih hih,
Mervian puolesta ollaan—hih!
URMAS Tuskaisena: Mene, Heljä, omaan suojaasi! Sulkee ikkunan juoksulaudan —huone käy hämäräksi. Käy korokesillalle ja laskee lakeisaukon sulkulaudan—huone käy miltei pimeäksi, vain lakeisaukon ja ikkunan seuduilla kumottaa heikot valovirrat. Ulkoiset äänet himmenevät, sorinan keskeltä kuuluu kuitenkin:
MIEHEN ÄÄNI
Hei, tulkaas tytöt karkeloimaan!
NAISEN ÄÄNI
Teidän kanssanne!? Hävetkää—kuohilaat, miekkanne myyjät!
MIESTEN ÄÄNIÄ
Mitä se sanoi…?—Jumal-avita!
NAISEN ÄÄNI
Kuohilaita, kuohilaita! Miehuutenne myyneitä raukkoja!
MIEHEN ÄÄNI
Tuosta saat, hornan kämäleuka! Kuuluu kimeä naisen kirkasu.
MIESTEN ÄÄNIÄ!
Se oli oikein!—Veenien koina!—Me ollaan Mervian miehiä, me ollaan
Urmaan poikia—hih!
NAISTEN ÄÄNIÄ
Kuohilaita, kuohilaita, kuohilaita!—Hyppikää, hullut!
MIEHEN ÄÄNIÄ
Mitäs me tuommoisista!
TOINEN
Niin, iloitaan pojat! Hauskempi onkin näin—hah hah hah…
Hurjasti: Hah hah hah, hih hih hih, urheita poikia ollaan! heh heh heh, hih hih hih, miekkojen viennistä tullaan—hih!
HELJÄ Joka on hämyssä katsellut kuinka Urmas kävelee etualalla ja väänteleksen tuskissaan, menee kiireisesti ulos. Laulu ja tanssi taukoo. Kuuluu hetkisen puheen sorinaa, sitten kaikki vaimenee hiljaiseksi. Heljä palaa ja työntää ikkunan juoksulaudan syrjään: heikko valo virtaa huoneeseen. Astuu sitten Urmasta kohti, joka istuu pää käsien varassa sillanteen reunalla:
Älä ole enää murheellinen, Urmas! He jo menivät…
URMAS Kuin itsekseen: Ja sittenkin on parempi että he hyppivät, kuin että täällä hyppisivät muronnien asestetut pedot.
HELJÄ Läheten: Epäilemättä.. He sitäpaitsi olivat päihdyksissä..
URMAS
Me olemme kaikki päihdyksissä! Tämän kansan sisus on sairas.
HELJÄ Liikutettuna: Niin, sairaita me olemme. Ystävämme Lyylykin——Keskeyttää pelästyneenä.
URMAS Kavahtaen: Mitä Lyylystä…?
HELJÄ Välttäen: On .. sairastunut… Luultavasti sentään paranee.—Minun täytyy nyt lähteä, Urmas…
URMAS Lujasti: Miksi salaat minulta jotakin? Tahdon kuulla—tule, Heljä!
HELJÄ Tulee vitkaan ja istuutuu hänen luokseen alimmalle korokeaskelmalle. Hiljaa: Ystävämme Lyyly on … surmannut itsensä mielenhäiriössä…
URMAS Lyyly…? Manalla? Omin käsin?—Jumalat, millaisia uhreja tämä aika vaatii!
HELJÄ Silittää hiljaa hänen kättään, katselee pitkään: Me olemme kaikki ajan uhreja. Kuinka sinä olet vanhettunut, Urmas! Kuinka kansasi kohtalo on sinut harmaaksi purrut.
URMAS Kuin havahtuen: Olenko minä jo niin vanha…?
HELJÄ Silittää hänen kättään: Me olemme jo vanhoja.
URMAS Mutta mihinkä meidän nuoruutemme on mennyt? Milloinka me olemme itsellemme eläneet?
HELJÄ Silittää hiljaa: Silloin kun olemme eläneet muille…
SÄTENE Tulee: Rouka-vanhin!
URMAS
Saata sisään! Nousevat.
ROUKA Katselee oudostellen ympärilleen: Onpa täällä hämärä…?
URMAS
Hämärä, ystävä, ympäröi meitä joka taholla!
ROUKA
Totta puhut—Muronniasta on taas saapunut sanantuojia!
URMAS ja HELJÄ
Taas…? Jäävät kuin kivettyneinä paikoilleen.
ROUKA Hiljaisen kiivastuneesti: Taas! Tahtovat lähettää eri veronhaltijan, joka kerää verot. Nahat ja taljat muka alamittoja. Mutta se on ilmetty vale! Tarkastin jok'ainoan omin käsin, ennenkun ne laitettiin. Kavaluus, kavaluus takana! Tästä täytyy tulla loppu!
URMAS Vääntelee neuvottomana käsiään: Ja kuitenkin..