III
Ritari Bromel ratsasti Corbinin linnaa kohti. Hän oli niin vaipunut ajatuksiinsa, ettei nähnyt mitään tien vierillä ennenkuin saapui melkein portille. Silloin lentävä kivi sattui hänen hevoseensa pannen sen hyppimään. Ritari Bromel pysäytti ratsunsa ja katsoi taakseen nähdäkseen, mistä kivi oli heitetty. Pitkässä ruohikossa, noin kymmenen jalan päässä siitä paikasta, mihin hän oli ratsastanut, seisoi muuan pieni poika, joka oli ihan lapsi vielä.
"Miksi teit niin, poikaseni?" kysyi Bromel.
Poika tuijotti kylmästi häneen hieroen vieläkin pois käsistään kivestä tarttunutta multaa. Bromel käänsi hevosensa, ja poika odotti häntä nähtävästi iloisena.
"Sinäkö heitit tuon kiven?"
Lapsi nyökkäsi.
"No, miksi?"
Lapsen kasvot vääntyivät iloiseen hymyyn.
"Pannakseni hevosesi hyppimään!"
"Ah, halusit siis panna hevoseni hyppimään, vai mitä?" Lapsi nyökäytti päätänsä jälleen, ikäänkuin olisi iloinnut niin täydellisestä ymmärtämyksestä.
"Kaikki hevoset", sanoi hän.
"Jos ymmärrän oikein tarkoituksesi", sanoi Bromel, "heittelet kivillä kaikkia hevosia, jotka kulkevat ohi. Olet oivallinen nuori lurjus. Olen enemmän kuin puolittain taipuvainen laskeutumaan maahan heti ja antamaan sinulle selkään, ennenkuin käyt vieläkin pahemmaksi."
"Hyppää maahan", sanoi lapsi.
"Kunniasanallani", vastasi Bromel, "tule tänne, nuori mies, että saan ravistella sinua hieman".
Lapsi tuli heti.
"Hyppää maahan", sanoi hän. "Anna minun ratsastaa."
Bromel katsoi noihin pieniin kiihkeihin kasvoihin. Silmien erikoinen kirkkaus ja rohkea käytös auttoivat häntä arvaamaan, kuka tuo poikanen oli.
"Asutko sinä tuolla?"
Lapsi katsoi linnaan ja nyökkäsi.
"No niin, tartu käteeni ja kiipeä satulaan. Ratsastamme sinne yhdessä."
"Hyppää maahan", komensi lapsi. "Tahdon ratsastaa yksinäni."
"Jos luulet minun luovuttavan sinulle hevosen, että voisit taittaa niskasi sillä aikaa kun jatkan matkaani jalkaisin, on sinulla jotakin opittavaa. No, tulehan nyt ja kiipeä taakseni."
"Enkä tule."
"Olet tällä kertaa oikeassa, kun et tahdo", sanoi Bromel kääntäen hevosensa vielä kerran linnaa kohti. Hän melkein odotti pojan purskahtavan itkuun, mutta pettyikin. Lapsi painautui vain takaisin ruohikkoon, ikäänkuin odottamaan toista matkustajaa.
Bromel ratsasti linnan pihalle hieman hämmentyneenä. Ilman tätä kummallista kohtaustakin olisi tuon lapsen näkeminen vaivannut häntä.
"Tulin tapaamaan lady Elainea", sanoi hän portinvartijalle.
"Hän ei ole nyt täällä, ritari Bromel, vaan hovissa", vastasi mies.
"Hovissako? Onko hän siellä nyt?"
"On vieraisilla", vastasi mies. "Hän on ollut poissa jo jonkun aikaa emmekä tiedä, milloin hän palaa, mutta luullakseni piakkoin."
"Eikö hän vienyt poikaansa mukanaan, vai mitä?"
"Herrainen aika, ei; poikahan on vallan lapsi vielä! Me pidämme häntä silmällä täällä."
"Ah, vai pidätte te!" sanoi Bromel. "Haluaisin tavata lapsen ellei teillä ole mitään sitä vastaan."
"Alice, Alice!" huusi mies. "Tuokaa nuori herra Galahad tänne, jotta ritari Bromel saa puhutella häntä."
Portailta kuului melko epäröiviä askeleita, ja muuan pelästynyt nainen tuli näkyviin. Jotakin oli vasta äskettäin tapahtunut hänen toiselle silmälleen, koska sen ympärillä oli musta rengas.
"En voi löytää häntä, ja se on totta", sanoi hän. "Olen tarkastanut koko talon."
"Juokseeko hän karkuun usein?"
"Melkein aina, ritari. Useimmiten talleihin, mutta hän ei ole siellä nyt."
"Ei olekaan! Löydätte hänet ruohikosta tien viereltä juuri porttien ulkopuolelta", sanoi Bromel.
"Taivaalle, kiitos!" sanoi nainen lähtien juoksemaan porttia kohti.
"Alice oikein jumaloi häntä", sanoi portinvartija. "Kuta pahempi hän on, sitä enemmän he pitävät hänestä."
"Onko hän vaikeasti hillittävä lapsi?" kysyi Bromel.
"Hyvä Jumala!" vastasi portinvartija.
He vaikenivat kuunnellakseen portin ulkopuolelta kuuluvaa kinastelua.
Hetkisen kuluttua Galahad tulla laahusti linnan pihalle, hoitajattaren
koettaessa turhaan kiirehtiä hänen askeliaan. Poika tuli suoraan
Bromelin luo, ikäänkuin tervehtiäkseen vanhaa toveriaan.
"Haluatko katsella uutta koirankoppia?"
"En tällä haavaa", vastasi Bromel. "Tahdon vain tietää, kuinka pääsit tuonne tielle, vaikka äitisi väen luullaan vartioivan porttia?"
"Minäkin haluaisin mielelläni tietää sen", sanoi portinvartija. "Eikä tämä suinkaan ole ensi kerta. Ihmettelenpä, onko hän löytänyt muurista jonkun reiän."
"Menin tielle portista", vastasi Galahad.
"Olet ilkeä poika", sanoi Alice. "Ritari Bromel on jo katsellut sinua tarpeekseen, ja nyt sinä tulet kanssani yläkertaan. En päästä sinua näkyvistäni, ennenkuin äitisi tulee takaisin."
"Enkä tule!" vastasi Galahad.
"Etköhän sinä sentään tule", sanoi hoitajatar nostaen hänet syliinsä. Kun he katsoivat ovesta, näki Bromel Galahadin panevan kovasti vastaan. Kaikki hänen ruumiinsa muut osat vääntelehtivät, paitsi sitä, jonka ympärille nainen oli kiertänyt käsivartensa. He olivat jo varmasti päässeet portaitten puoliväliin, kun Bromel kuuli kovan huudahduksen. Ääni oli Alicen eikä Galahadin.
"Nyt oli varmasti toisen silmän vuoro", sanoi portinvartija.
"Ette suinkaan tarkoita hänen lyövän hoitajatarta?"
"Kun hän on sillä tuulella, lyö hän kaikkea, mikä eteen sattuu, ritari."
"Ei suinkaan äitiään, toivoakseni", sanoi Bromel.
Mies ei näyttänyt kuulleen kysymystä.
"Voitte ilmoittaa emännällenne minun käyneen täällä", sanoi Bromel. "Siitä on jo pitkälti aikaa, kun viimeksi kohtasin hänet, ja mieltäni pahoittaa, että hän on poissa. Kertokaa hänelle että olen nähnyt hänen poikansa pahimmalla tuulellaan."
"Ah, ette suinkaan ole, ritari", vastasi mies.
"Sanokaa minulle suoraan", sanoi Bromel, "kasvattaako häntä kukaan? Eikö täällä ole ketään sellaista henkilöä, joka voisi kurittaa häntä hänen ansioittensa mukaan?"
"Epäilen, tahtoisitteko koettaa sitä itsekään, ritari. Ja hänen äitinsä on sitä mieltä, että pitää turvautua taivuttelemiseen."
"No niin, toivon, ettei hän tapa ketään ilkivaltaisuudellaan tai puhkaise hoitajattaren silmiä… Katsokaa tuonne nyt."
Galahad seisoi ovella, missä hän oli kuunnellut monta sekuntia.
"Haluatko katsella uutta koirankoppia?"
Portinvartija nauroi.
"Teidän ei pitäisi nauraa", sanoi Bromel. "Lapsi turmeltuu, kun hänen ilkeille huomautuksilleen nauretaan. Eikä teidän pitäisi näyttää tuollaiselle lapselle, että te kiinnitätte niin suurta huomiota häneen."
"Uutta koirankoppia?" toisti Galahad.
"Mitä hän tarkoittaa?"
"Rakennamme tilavaa koppia uudelle verikoiralle", vastasi portinvartija.
"Mihin ihmeeseen Elaine tarvitsee verikoiraa?" kysyi Bromel. "Tämä ei kuulosta lainkaan siltä kuin metsästäisitte villikarjuja valtakunnan tässä osassa."
"Nuoriherra Galahad näki sellaisen pedon ja tahtoi sen omakseen", vastasi mies. "Hänen äitinsä vastustaa kyllä niin vihaisen koiran hankkimista taloon. Ehkä Galahad unohtaa sen vielä, niin ettei sitä tuoda tänne ollenkaan. Sillä välin ei kopin rakentamisesta ole suurtakaan vahinkoa."
Galahad tuli hevosen viereen ja tarkasteli tavattoman innostuneena
Bromelin kengän haarniskoitua kärkeä.
"Luulen hoitajattaren hautovan vieläkin kasvojaan", sanoi Bromel portinvartijalle. "Teidän on pidettävä silmällä tuota poikaa… Kun tulen takaisin, nuoriherra Galahad, jos näet joskus niin teen, toivon näkeväni sinussa joitakin parantumisen merkkejä. Jos Arthurin kuningaskunnan tässä päässä on ilkeämpää poikaa —"
Galahad päästi Bromelin kengän irti niin kovalla tyrkkäyksellä, että kannus tunkeutui hevosen kylkeen.
"Mene kotiisi!" sanoi hän.