III
Kuten hänen isänsä ennen häntä, löysi Galahadkin tiensä penkereen poikki kuningattaren tornin ovelle. Ginevra oli pyytänyt Galahadia tulemaan. Turnajaisissa hän oli istunut hovinaistensa joukossa ja katsellut ottelua — pojan peloittava tarmo oli hämmennyttänyt toisen hovilaisen toisensa jälkeen. Lancelot oli pysäyttänyt hevosensa kentän päähän ja katsellut sieltä kamppailua.
"Arthur, haluaisin tutustua tuohon nuoreen mieheen", oli Ginevra sanonut, kun kaikki oli päättynyt. Ettard kohotti kulmakarvojaan ja koetti vaihtaa silmäyksen Anglideen kanssa.
"Ilmoittakaa ritari Galahadille, että kuningatar haluaa onnitella häntä", sanoi Arthur.
Galahad laskeutui hevosensa selästä ja käveli kuningattaren aitiota kohti. Kun he näkivät hänen kävelytapansa ja paljaat kasvonsa niinkin kaukaa, ajattelivat he kaikki samaa asiaa.
"Niin", sanoi Ginevra, "hän on Lancelotin poika".
He pitivät silmällä hänen lähestymistään.
"Kuningatar", sanoi Ettard, "luuletteko olevan oikein, todella siveellistä, että jokin syntyperältään hänenlaisensa osoittautuu niin ihailtavaksi?"
Kuningatar tuijotti häneen.
Galahad seisoi heidän edessään onnellisena päivätyöstään, kuitenkin hieman järkkyneenä äkillisistä ja ilmeisistä kunnianosoituksista.
"Olen iloinen saatuani katsella menestyksenne alkua", sanoi Ginevra. "Te polveudutte molemmilta puolin jalosta suvusta. Teistä tulee vielä yhtä kuuluisa mies kuin isännekin on."
"Ehkä", vastasi Galahad. "Mutta minun täytyy tunnustaa, että minulla on ollut hyvin helppo työ tänään iltapäivällä. Nuo miehet olivat niin ystävällisiä, etteivät viitsineet ahdistaa minua kovasti."
"Se ei ole lainkaan heidän tapaistaan", sanoi kuningatar.
"He koettivat parastaan, kuten tekin. Se on ainoa keino."
Ettard sanoi myöhemmin Ginevran suoriutuneen siitä melko hyvin, mutta
Anglides pahastui huomautuksesta.
"Siinä ei ollut mitään, mistä hänen olisi pitänyt suoriutua."
"Eikö? Etkö luule hänen olleen raivoissaan mustasukkaisuudesta nähdessään toisen naisen pojan ilmestyvän näyttämölle niin loistavasti?"
"Hän olisi ehkä ollut", vastasi Anglides, "ellet sinä niin julkisesti olisi muistuttanut hänelle Galahadin syntymää. Ensin luulin hänen yksinkertaisesti vain puolustavan itseään, mutta sinä pakotit hänet tulemaan Galahadin avuksi."
"En ajatellut kuningattaren suhdetta hänen isäänsä, vaan ihmettelin vakavasti, miksi niin synnissä syntyneet lapset, kuten meille on sanottu, ovat usein lahjakkaampia kuin —"
"Olen kuullut tuon kysymyksen ennenkin", sanoi Anglides, "enkä tiedä siihen vastausta, mutta toivoakseni asian laita on niin. Se pulma on vanhempien eikä lasten ratkaistava. Ainoa henkilö, jolla luullakseni oli hyvin tukala olo tänään, oli Lancelot. Eikä Galahadin äiti ollut täällä lainkaan."
"Mille kannalle luulet Ginevran asettuvan häntä kohtaan tämän päivän jälkeen?"
"Kuvittelen hänen jo olevan määrätyllä kannalla", vastasi Anglides.
"Etkö kuullut hänen kutsuaan huomisillaksi? Luulen hänen pitävän
Galahadista ja aikovan auttaa häntä kuuluisuuden saavuttamisessa."
"Siis vielä toinen mies innoitettavaksi", sanoi Ettard.
"Mutta tämä onkin melko nuori."
Nuori tai ei, hän seisoi kuningattaren edessä sovitulla hetkellä.
"Kun teillä on varusteet yllänne", sanoi kuningatar, "tullaan teille usein sanomaan, että olette kaunis. Niin minäkin ajattelin eilen. Tottukaa siihen älkääkä panko mitään huomiota ylistyksiin. Pidän teistä nyt paljoa enemmän, kun teillä ei ole yllänne tuota kimaltelevaa pukuanne. Tottukaa tähänkin ylistykseen. Saatte kuulla sitä vielä paljoa suloisemmilta ja nuoremmilta naisilta."
Tällainen vastaanotto mykistytti Galahadin. Hän ei ollut tavannut muita naisia kuin äitinsä ja Alicen. He eivät olleet koskaan jutelleet hänelle tällä tavalla — ei ainakaan Alice. Ginevra näytti niin erinomaiselta, ja Galahad tavoitteli sanoja vannoakseen, ettei voinut olla ketään nuorempaa eikä kauniimpaa naista, mutta Ginevra ymmärsi hänen tarkoituksensa ja nauroi hänelle.
"Älkää sanoko niin, Galahad. Olkaamme aina rehellisiä toisiamme kohtaan, te ja minä, ilman kohteliaisuuksia."
Galahad oli kummallisesti mielissään siitä, että heistä tuli niin hyvät ystävykset heti ja että he olivat aloittaneet liittonsa kohteliaisuuksitta.
"Nyt", sanoi Ginevra, "haluaisin mielelläni tietää, mitä te aiotte itsestänne tehdä, jos teistä ei ole vastenmielistä kertoa minulle".
"Minä tahtoisin kehittyä samanlaiseksi ritariksi kuin isäni ja kuningas
Arthur!"
"Siinäkö kaikki?"
"Eikö se riitä? He ovat komeimmat miehet, mitä tunnen."
Kuningattaren hymy, joka näytti kunnioituksen puutteelta, loukkasi
Galahadia.
"Komeimmat, mitä minäkin tunnen", lausui kuningatar, "mutta maailman ei tarvitse loppua meihin. Olen toivonut, että ilmestyisi vielä komeampia miehiä."
"En ymmärrä, kuinka se olisi mahdollista", vastasi Galahad. "Ja sitäpaitsi myöntänette, ettei meillä vielä ole tarpeeksi heidänlaisiaan."
Ginevra nauroi sydämellisesti ensi kerran moniin vuosiin. Galahadin mielestä hän näytti nyt vielä suloisemmalta, äkkiä onnelliselta, mutta hän ihmetteli, mikä kuningatarta saattoi huvittaa.
"Niin", sanoi Ginevra, "vielä on sijaa monelle, mutta uskon teistä tulevan kuuluisamman kuin kenestäkään muusta, kun vain kerran näette uran".
"Kuningatar, näettekö te sen?"
"En itseäni varten, Galahad, vaan näen sen teille — uuden ritarillisuuden uran."
Galahad näytti hämmentyneeltä.
"Isä on opettanut minua käsittelemään hevosta ja aseita, ja jos ratsastan jonnekin kuningas Arthurin asioille, luulen löytäväni itsellenikin pari kolme tehtävää. Isä sanoo kunkin oppivan enimmän vaikeuksista, kun niitä sattuu."
"Mitä tällainen varustautuminen ja taisteleminen hyödyttää, Galahad?"
"Sehän turvaa luullakseni valtakunnan rauhaa ja rankaisee vääryyttä!" vastasi Galahad. "Ja se on sitäpaitsi tavattoman hauskaakin."
"Hauskaa!" huudahti kuningatar. "Harvat heistä ovat niin rehellisiä, että tunnustaisivat sen. Haluatte turvata valtakunnan rauhaa ja rangaista vääryyttä. Entä sitten?"
"Eikö siinä ole jo kaikki?"
"Toivoakseni ei. Jos onnistutte, ettekö huomaa, kuinka joutilasta elämää saatte viettää? Jonakin päivänä voitte tulla iloiseksi siitä, että vääryys pääsee jälleen niin suureen valtaan, että saatte ryhtyä korjaamaan sitä."
Galahad tunsi pahastuvansa, mutta ei keksinyt sopivaa vastausta.
"Isänne ja kuningas rauhoittivat tämän maan ja pitävät sitä nyt mainiossa kunnossa. Epäilemättä tarkoituksenne on lähteä johonkin villiin maahan ja tehdä sama palvelus siellä."
"Ei", vastasi Galahad, "minä en ole koskaan ajatellut villejä maita.
Ehkä minun pitäisi lähteä, mutta haluan mieluummin pysyä täällä.
Halusin liittyä kuningas Arthurin hoviin."
"Yhä vain pahempaa", sanoi Ginevra. "Se on ihan luonnollista, mutta teidän täytyy myöntää, että se on myös hyödytöntä. En suosittele noita villejä maita, mutta te kulutatte elämänne turhaan, ellette saa aikaan jotakin uutta, jotakin kokonaan omintakeista. Isänne ja kuningas loivat todellakin kerran valtakunnan ja hallituksen. Teidänkin pitäisi luoda."
"Mitä?"
"En ole vielä ajatellut sitä loppuun", vastasi Ginevra, "mutta tunnen aatteen tulevan. Ehkä te itsekin näette siitä vilahduksen?"
"Ainoa aatteeni oli tehdä ratsastusretkiä kuninkaan hyväksi ja auttaa silloin tällöin kauniita naisia."
Ginevra nauroi.
"Ei naisia. Ehkä se on muuan noista uusista merkeistä, joita haluamme.
Jättäkää naiset pois siitä."
"En ymmärrä, kuinka se kävisi päinsä", sanoi Galahad.
"Te edistytte", vastasi kuningatar. "Se on kyllä kovaa, mutta jonakin päivänä se on tehtävä, ja miksi ette voisi ryhtyä uranuurtajaksi? Älkää rakastuko keneenkään heistä ja varokaa erittäinkin, ettei kukaan heistä saa tilaisuutta rakastua teihin. Se vain häiritsisi tarkkaavaisuuttanne."
"Tämä saattaa minut ymmälle", sanoi Galahad. "Vastustatte taistelemista ja kiellätte minua rakastumasta keneenkään. Mitä silloin jää jäljelle?"
"Se, mikä meidän pitää ajatella valmiiksi… Ette suinkaan ole rakastunut keneenkään?"
Galahad katsoi häneen melkoisesti hämmästyneenä.
"Äitinikin tekee samanlaisia kysymyksiä", sanoi hän. "En, kuningatar, en luullakseni ole — en ainakaan siten kuin olen kuullut puhuttavan siitä; mutta toivon joskus rakastuvani."
"Heti, kun teillä on siihen aikaa, luullakseni. Niin he kaikki tekevät", sanoi Ginevra. "Haluaisitteko kuulla, miltä se näyttää naisen kannalta? Rakastaja suorittaa ihmeellisiä tekoja hänen kunniakseen, ja hän on tyytyväinen. Sitten mies jatkaa näiden ihmeellisten tekojen suorittamista, kunnes se muuttuu hänelle ja hänen naiselleen tavaksi. Mutta tavat eivät suo meille huvia. Nainen tulisi surulliseksi, jos mies lopettaisi ne, mutta tuskin huomaakaan, jos mies jatkaa."
"Sepä kumma. Luulin teidän, jos kenenkään —"
"Mitä sitten?"
"Ehkä minun ei sovi sanoa sitä."
"Sanokaa vain — ilmoitan teille ajatukseni jälkeenpäin."
"Olette enemmän innoittanut miehiä sellaiseen palvelukseen kuin useimmat muut naiset — ettekä kuitenkaan usko siihen!"
"Galahad, miehet sanovat meidän innoittavan heitä, mutta se ei tunkeudu heihin kovinkaan syvälle. He eivät jatka edistymistään. Jos he kauneutemme lumoissa, kuten he sanovat, huomaavat jonkun mainion asian suoritettavakseen, suorittavat he sen yhä uudestaan, kunnes maailma saa siitä kyllikseen, ja joku yleinen hyväntekijä pysäyttää heidät. He ovat taistelleet toisiaan vastaan ja kunnioittaneet naisiaan jonkun aikaa. Senvuoksi teidän pitää antautua uudelle uralle — olla rehellinen ja alkuperäinen."
Galahad oli hetkisen vaiti.
"Saanko tehdä teille persoonallisen kysymyksen?"
"Kyllä."
"Luulin ritari Meliagrancen tehneen teille jotakin vääryyttä, ja te lähetitte hakemaan isääni, ja hän tuli avuksenne."
"Se on totta."
"No niin, ettekö ajatellut isäni taitoa aseiden käytössä melko hyödylliseksi?"
Kuningatar hämmästyi eikä hänellä ollut valmista vastausta ja kuitenkin
Galahadin terävyys näytti miellyttävän häntä.
"Pidän isäänne suuressa kunniassa, Galahad, ja olen hänelle suuressa kiitollisuuden velassa monesta asiasta. En arvostele häntä — en ainakaan perinpohjaisesti. Mutta hänen taitonsa aseiden käytössä, teidän pitää myöntää se, oli hyödyksi vain senvuoksi, että Meliagrance haastoi kamppailuun elämästä ja kuolemasta. Väitän Meliagrancen käyttämää keinoa viattomuuteni tai syyllisyyteni toteamiseksi tyhmäksi ja vääräksi."
"Kuningatar, ette suinkaan tarkoita menettäneenne uskoanne kaksintaisteluun jumalantuomiona?"
"Mikäli voin muistaa", vastasi Ginevra, "en ole koskaan siihen uskonut".
"Todellako kuningatar? Sehän on taistelija-ammattimme huippu — tämä usko, että viaton mies kykenee voittamaan sellaisen miehen, joka on väärässä!"
"Toivoisin sen olevan totta, Galahad, mutta sittenkin luulen, että voiton vie väkevin käsivarsi, virein ratsu, terävin silmä ja suurin taito ja kokemus. Viattomuudella ja hyveellä ei ole siinä mitään tekemistä."
"Ette varmaankaan tiedä, kuinka hirmuista se on!… Ette voi tietää!
Teidän ei sopisi puhua tuolla tavalla."
"Miksi ei, jos se vain on totta?"
"Koska se tarkoittaa, että isäni, joka aina voittaa, on ehkä joskus ollut väärällä puolella — jopa silloinkin, kun hän puolusti —"
"Kuunnelkaa minua hetkinen, Galahad. Isänne on opettanut teidät taistelemaan niin hyvin, että luultavasti kykenette voittamaan kaikki muut paitsi häntä. Luuletteko olevanne täydellinen — tarkoitan, aina oikeassa, paitsi silloin, kun taistelette isäänne vastaan?"
"En luule itseäni täydelliseksi."
"Mutta luullakseni tulette aina voittamaan."
"Tämä on hirveintä, mitä minulle koskaan on tapahtunut!" sanoi Galahad.
"Se on muuan uusi aate", sanoi Ginevra. "Aatteet tulevat vastoin tahtoammekin!"
"Luulen sentään, ettei asia olekaan niin paha, kuin ensin ajattelin", sanoi Galahad. "Isäni voittaisi tietysti. Hän on sellainen, jota sanoisin täydelliseksi mieheksi, tai ainakin hyvin lähellä sitä käsitettä. Ettekö tekin sanoisi niin?"
"Galahad", vastasi kuningatar, "isänne ja minä olemme viettäneet melkein puolet elämästämme yhdessä mieheni hovissa. Nyt en kykene arvostelemaan häntä puolueettomasti. Mutta sanani eivät tarkoittaneet erityisesti häntä — te vain tulkitsitte ne niin."
"Kuningatar, en tiedä, millä kannalla nyt olen — en ole varma, voinko enää taistella oikein taitavasti… Mutta jollei siinä sittenkään ole mitään, miksi onnittelitte minua eilen?"
"Rakas poika", vastasi Ginevra, "olin iloinen nähdessäni teidän voittavan — en lainkaan sanonut, että olitte oikeassa. Liittyikö eiliseen kamppailuun jotakin, minkä vuoksi teidän olisi pitänyt olla oikeassa? Mutta jos tämä vaivaa teitä, miksi ette voi asettua sille kannalle, että olitte oikeassa kaikissa tapauksissa? Tehän voitte siihen sovittaa erään näistä uusista tavoista. Te voitatte aina, mutta ennenkuin aloitatte, koettakaa päästä varmuuteen siitä, että olette oikeassa. Silloin ei ehkä taistelua enää tarvitakaan."
Ettard tuli huoneeseen tyynesti ja kuitenkin sennäköisenä kuin hänellä olisi tärkeä asia.
"Kuningatar, sitten kun pääsette vapaaksi, haluaa kuningas puhutella teitä."
"Hetkisen kuluttua, Ettard."
Ettard poistui huoneesta.
"Nyt, kun hän on mennyt, sallikaa minun varoittaa teitä", sanoi Ginevra. "Älkää salliko Ettardin panna päätänne pyörälle. Huomaan hänen valmistautuvan siihen yritykseen."
"Siitä ei ole pelkoa", vastasi Galahad. "En pidä hänestä ollenkaan.
Hänellä on terävä kieli."
"Niin onkin", sanoi kuningatar, "ja lämmin sydän. Ja pahinta kaikesta, hän on teille liian vanhakin. Siitä saattaa ehkä tulla hänen suurin viehätyksensä. Teidänlaisenne nuoret miehet alistuvat useinkin pari kertaa heitä vanhempien naisten tahtoon. Mutta en halua, että pilaatte elämänne rakkausseikkailulla."