V
Lancelot ja Arthur ratsastivat turnajaispaikkaa kohti tasangon laitaa pitkin metsän varjossa. Tasangon poikki vei toinenkin polku Lonazepiin päin, ja polun takaa alkoi toinen metsä. Auringonpaisteessa he saattoivat nähdä pari asestettua miestä, joiden välissä ratsasti nainen.
"Nuokin henkilöt ovat matkalla turnajaisiin", sanoi Arthur.
"Ovat varmasti", sanoi Lancelot.
"En tunne vaakunaa", sanoi kuningas, "ja näin kaukaa on mahdotonta nähdä, kuka tuo nainen on. Hänen tukkansa on musta."
"Niin onkin", myönsi Lancelot. "Hän on Iseult. Toinen ritari lienee Tristram, ja koska toinenkin näyttää yhtä voimakkaalta, luulen häntä saraseeni Palomidekseksi, Iseultin toiseksi rakastajaksi."
"Et suinkaan tarkoita, että hänellä on kaksi samalla kertaa?" kysyi
Arthur. "Jos olisin sen tiennyt heistä —"
"Ah, en!" vastasi Lancelot. "Tristram on hänen rakastajansa, mutta Palomides jumaloi häntä ja luulen häntä jalommaksi mieheksi, jos muuten on eroa, koska hän ei saa mitään korvausta — eikä vastedeskään saa."
"Iseult ei tietystikään voi herättää toiveita saraseenissa", sanoi
Arthur.
"Siinä on sittenkin jotakin", sanoi Lancelot. "Epäilenpä, koettaako Tristram kovastikaan kääntää häntä oikeaan uskoon. Mutta jos Palomides vaihtamalla uskontoaan voisi voittaa Iseultin omakseen, tunnustaisi hän syntinsä ensimmäiselle tapaamalleen papille. Mutta kristitty tai ei, hän on silti ihmeellinen ritari."
"Olen kuullut sanottavan Iseultia tavattoman kauniiksi", sanoi Arthur.
"Hän onkin kaunis, mutta oma puolisonne on paljon suloisempi."
He ratsastivat muutamia minuutteja äänettöminä.
"Olet siis nähnyt hänet?" kysyi Arthur.
"Olen nähnyt heidät molemmat", vastasi Lancelot.
"Itse olen nähnyt vain Ginevran", sanoi Arthur. "Minkä näköinen Iseult on?"
"Hänen tukkansa on musta, kuten huomasittekin, ja hänen ihonsa on valkoinen. Hänellä on huomiotaherättävät siniset silmät. Pitkät tummat silmäripset. Ne näyttävät kosteilta, ikäänkuin uisivat."
Nyt he ratsastivat jälleen parisataa kyynärtä ääneti.
"Haluanpa melkein ratsastaa tuon seuraavan kentän poikki", sanoi
Arthur, "ja lausua molemmat ritarit tervetulleiksi turnajaisiimme".
"En tekisi sitä, jos olisin sijassanne", sanoi Lancelot. "Jos tervehditte heitä nyt, on teidän pakko ratsastaa matkan loppu heidän kanssaan, jolloin muut turnajaisiin saapuneet loukkautuvat kuullessaan teidän kunnioittaneen paria taistelijaa suojeluksellanne, kahta muukalaista, joista toinen on saraseeni."
"Olet tapasi mukaan ihan oikeassa, Lancelot. Silloin on parasta, ettemme ilmaise heille, keitä olemme. Olen sellaisella tuulella, että tahdon liittyä heidän seuraansa tuntemattomana, kypärinsilmikko ummessa, lausua kohteliaisuuteni naiselle ja hänen molemmille rakastajilleen ja ratsastaa sitten heidän edellään."
"Jos ratsastatte noiden miesten luo kypärinsilmikko ummessa ja jos
vielä kaiken lisäksi puhuttelette naista ilmaisematta itseänne ensin
Tristramille, aloitatte turnajaiset siinä paikassa. Tristram tai
Palomides heittää teidät maahan satulasta."
"Tokkohan", sanoi Arthur. "Mutta minäpä pidänkin varani."
Hän ohjasi hevosensa kentälle iskien kannukset sen kylkiin.
"Jumalan nimessä, Arthur!" huusi Lancelot kiiruhtaen hänen jälkeensä. "Ajatelkaa, mitä teette! Vaikka voisittekin käsitellä noita miehiä, loukkaisitte Iseultia. Mutta ellette halua kunnioittaa häntä, ajatelkaa sentään hieman Ginevraa. Tämä ei tuottaisi hänelle vähääkään kunniaa. Ja paholainen vain tietää, mitä etuja siitä saatte. Katkenneen niskan ehkä."
"Tulen takaisin tuossa tuokiossa", vastasi Arthur. "Tarkoitukseni on hyvä, eikä kukaan ymmärrä sitä väärin."
"Olen seurannut teitä silloinkin, kun olitte järkevä", sanoi Lancelot.
"Minun pitää auttaa teitä nytkin."
Päästyään kentän poikki he ratsastivat kovaa vauhtia Iseultin ja hänen miestensä jälkeen. Tristram ja Palomides kuulivat heidän tulevan ja pysähtyivät. Kun he näkivät Arthurin ja Lancelotin laskeneen kypärinsilmikkonsa alas, peittivät hekin kasvonsa ja odottivat hyökkäystä. Mutta Arthur hämmästytti heitä hidastuttamalla hevosensa vauhtia. Hän ratsasti käymäjalkaa tirkistellen silmikkonsa raoista Iseultia, ja Lancelot ratsasti hänen kintereillään katsellen tiukasti molempia keihäitä. Arthur unohti kokonaan tervehtiä ritareita.
"Hyvää huomenta, kaunis lady", sanoi hän.
"Hyvää huomenta", vastasi Iseult.
Arthur oli jo melkoisen matkan päässä, ennenkuin Tristram huusi hänelle.
"Kuulkaahan nyt, kuka sitten lienettekään, tämä ladyn kärsimä loukkaus koskee minuakin. En haluaisi mielelläni pistää teitä selkään. Kääntykää ympäri!"
Lieneekö Arthur kuullut vaiko ei, hän ratsasti vain tyynesti eteenpäin.
Lancelot tiukensi polviensa otteen lujaksi ja piti keihästä valmiina.
"Olette raukkamaisen epäkohtelias!" huusi Palomides. "En minäkään haluaisi pistää teitä selkään, mutta ellette käänny, suuntaan iskuni siihen."
Arthur sai takaisin mielenmalttinsa niin ajoissa, että kuuli kavioiden kapseen, ja kääntyi ympäri juuri sillä hetkellä, kun Palomideksen onnistui syöstä hänet satulasta ja pudottaa ruohikkoon. Vihoissaan Palomides oli kannustanut hevostaan niin kovasti, ettei aluksi saanut sitä pysähtymään. Kun hän tuli takaisin, näki hän Tristramin kiipeävän satulaan ja Lancelotin puhelevan hänelle melko ystävällisesti. Arthurkin oli noussut satulaan jälleen, mutta näytti koko lailla huumaantuneelta. Nähdessään Palomideksen Lancelot houkutteli Arthurin syrjään.
"Mihin he ovat menossa, Tristram? Miksi laskit hänet menemään niin helposti?"
"No niin, ensiksikin", vastasi Tristram, "ellet olisi ratsastanut kentän poikki, olisit nähnyt pitkän ritarin käsittelevän minua ihan samalla tavalla kuin sinä hänen ystäväänsä. En ollut sellaisessa asemassa, että olisin voinut pidättää heitä. Sitäpaitsi selitti pitkä ritari, etteivät he olleet aikoneet olla epäkohteliaita. Hänen ystävänsä, sinun vastustajasi, kuuluu korkeaan säätyyn. Varmaankin he hirttävät sinut Lonazepissa senvuoksi, että kohotit kätesi Jumalan valittua vastaan, sinä kun olet vielä pakana."
"Mitä tarkoitatkaan?"
"Ritari, joka heitti minut satulasta, oli Lancelot. Tiesin sen samassa silmänräpäyksessä, kun hänen keihäänsä sattui minuun. Hänen anteeksipyyntönsä oli hänen luonteensa mukainen. Nyt voit kai arvata, kuka toinen oli."
"Kuka sitten?"
"Arthur, tietysti. He ovat eroamattomat."
"Se ei ole mahdollista", sanoi Palomides. "Arthur ei puhuttelisi naisia tiellä noin loukkaavalla ja tuttavallisella tavalla."
"Se mies oli Arthur", sanoi Tristram.
"Miksi hän ei puhutellut sinua tai minua?"
"Hän piti Iseultin ulkomuodosta enemmän."
* * * * *
Lancelot ja Arthur ratsastivat ääneti hyvän matkaa.
"Minun pitää tavata heidät jälleen", sanoi Arthur vihdoin.
"Keitä tarkoitatte?"
"Tristramia ja Iseultia."
"Teitä on vaikea tyydyttää", sanoi Lancelot. "Luulin teidän saaneen tarpeeksenne heistä koko iäksenne."
"Ei", vastasi Arthur, "minun pitää korjata väärinkäsitys. Saan kyllä tilaisuuden käydä heidän luonaan turnajaisten jälkeen."
"Pyydän, ettette tekisi sitä Se on vain pahaksi."
"Mutta ei varmaankaan miksikään vahingoksi. Tekoni oli tyhmä — vähin, mitä nyt voin tehdä, on selittää heille vaikutteeni. Menen heidän luokseen yksinäni muutamiksi hetkiksi."
"Yhä pahempaa", sanoi Lancelot. "Minun täytyy tulla mukananne sinne."
"Sanon jälleen", sanoi Arthur, "että menen puhuttelemaan heitä yksinäni".
"Ja minä toistan jälleen vielä paremmalla syyllä", vastasi Lancelot, "että minunkin pitää lähteä sinne katsomaan, että pääsette sieltä hengissä takaisin".