IV
Lancelot oli jalkeilla ennenkuin hovikunta oli valmis tarjoamaan hänelle aamiaista. Elainekin nousi ennen isäänsä. Hän tuli alakertaan, lihava viiriäiskoira kintereillään, ja näki Lancelotin kävelevän puutarhassa edestakaisin juuri ikkunan kohdalla.
"Toivon teidän nukkuneen hyvin", sanoi Elaine.
"Mainiosti. Entä te?"
"En ole nukkunut koko yönä."
"Mitä ihmettä te sitten olette tehnyt?"
"Olen ajatellut."
"Ajatellutko?" sanoi Lancelot. "Isänne kertoi minulle teidän menevän siinä liiallisuuksiin, mutta ei ilmaissut teidän tekevän sitä öisin. Mitä te ajattelitte?"
"Teitä, ritari Lancelot. Tein kaksi päätelmää teistä. Ja nousin varhain kertoakseni teille toisen niistä."
"Miksi ei molempia?"
"Ensimmäisen jälkeen haluaisitte tuskin kuunnella toista."
"Millainen on ensimmäinen?"
"Rakastan teitä, ritari Lancelot."
"Te tarkoitatte —"
"Juuri sitä. Koska ette ehkä tule tänne enää ikinä, otaksuin parhaaksi, että kerron sen teille. Ellette rakasta minua, en joudu sen huonompaan asemaan, ja kaikissa tapauksissa tahdon mielelläni ilmaista sen teille… Oletan, ettette todella rakastakaan minua?"
"Puhuakseni suoraan", sanoi Lancelot, "niin en".
"En ehdotakaan avioliittoa", sanoi Elaine. "Vaatisin silloin tietysti liikaa. Mutta vain lempenne vähäksi aikaa?"
"En voi."
"Ettekö koskaan?"
"En koskaan."
"No niin, en aio luopua ajattelemasta teitä. Se kai on teille samantekevää?"
"Olen pahoillani tämän vuoksi", sanoi Lancelot.
"Teidän ei tarvitse olla. Tällaistahan saattaa tapahtua vaikka kelle."
Hän kumartui taputtelemaan vieressään seisovaa viiriäiskoiraa. Lancelot puolestaan katseli hänen auringon valaisemaa tukkaansa.
"Käyttäydyn tuskin soveliaasti huomauttaessani siitä", sanoi Lancelot, "mutta te olette kiihoittanut uteliaisuuttani. Sanoitte tehneenne toisenkin päätelmän."
Elaine suoristautui ja nauroi. "Niin, olen pahoillani, että olette rakastunut Ginevraan."
"Kuka kertoi minun olevan?"
"Se tekee pulmani ratkaisun niin vaikeaksi minulle — ymmärrätte kai sen?"
"Minkä pulman, Elaine?"
"Hyväinen aika, sen pulman, kuinka voittaisin rakkautenne — tai teidät.
Luullakseni en minäkään voi saada kaikkea."
Kuningas Pelles tuli ovesta niin nopeasti, että hänen jalkansa luiskahtivat, ja hän horjui, ennenkuin saavutti jälleen tasapainonsa.
"Olen pahoillani, että tulen näin myöhään, ritari Lancelot. Määräsin, että aamiaisenne piti olla valmiina puoli tuntia sitten, mutta he eivät herättäneet minua ajoissa. Mutta nyt se on jo pöydällä älkääkä missään tapauksessa menettäkö minuuttiakaan. Milloin teidän pitää tavata Arthur?"