I
Asianlaita on todellisuudessa niin, että Paris antoi Aphroditelle ensi palkinnon hänen kauneutensa vuoksi eikä suinkaan siitä syystä, että tämä olisi lahjonut hänet. Kilpailuhan koski joka tapauksessa kauneutta, vaikka Athene ja Hera panivat vireille väittelyn viisaudesta ja vallasta. Hehän juuri koettivatkin houkutella Parista. Tosin heillä oli omat ansionsa ja todisteluperusteensa, mutta Aphrodite oli yksinkertaisesti kaunein.
Kun Aphrodite mainitsi, että Paris ottaisi jonakin päivänä Helenan puolisokseen, ei se herättänyt Pariksessa muita tunteita kuin jonkinlaista uteliaisuutta ja halua nähdä toteutuisiko jumalattaren ennustus. Kenties tapahtuisi niin, kenties ei. Todennäköisesti ei jumalatar ollut tarkoittanut asiaa sillä tavoin kuin Paris oli ymmärtänyt, mutta vaikka viisas mies uskookin oraakkeliin, odottaa hän aina nähdäkseen täyttymyksen.
Hän tuumi kuitenkin mielessään minkä näköinen Helena oikein oli. Hänen oli tarvis päästä matkustamaan. Yhtä hyvin hän voisi käydä Spartassa kuin jossakin muussa maassa. Kassandra kielsi häntä lähtemästä, mutta niinhän hän aina teki. Oinone varoitti, mutta hänhän olikin Pariksen vaimo.
Pariksen saapuessa Menelaoksen taloon päästi portinvartija hänet sisään, ja koska hän oli ulkomaalainen, ei hänen nimeään eikä asiaansa kysytty ennen kuin hän oli syönyt ja levännyt. Menelaos lykkäsi tuonnemmaksi erään matkan, jota oli suunnitellut, ja rupesi kestitsemään muukalaista vieraanvaraisena isäntänä. Mutta saadessaan selville kuka matkalainen oli hän kehoitti Parista olemaan kuin kotonaan ja pyydellen kohteliaasti lähtöään anteeksi matkusti Kretaan niinkuin oli aikonutkin.
Näin oli kaikilla hyvä tarkoitus. Mutta Paris näki nyt Helenan kasvoista kasvoihin.