II
Troijan sodan loppuessa kaupungin hävitykseen lähti Menelaos miekka kädessä tapaamaan Helenaa. Hän ei ollut vielä päättänyt työntäisikö säilänsä Helenan houkuttelevan rinnan lävitse vai katkaisisiko hänen joutsenkaulansa. Hän ei ollut nähnyt vaimoaan kotvaan aikaan. Tämä odotti miestään ikäänkuin he olisivat sopineet kohtauksen määrähetkeksi. Koruttomin elein hän paljasti rintansa Menelaoksen kostolle ja loi katseensa häneen. Mies katsoi vaimoonsa ja tuli hämilleen miekan vuoksi.
»Helena», virkkoi hän, »meidän on aika lähteä kotiin».
Toisellakin tavoin kerrotaan tämä kohtaus. Kerrotaan, ettei Menelaos ollut yksin tullessaan Helenan luokse tuohon sisempään huoneeseen. Saapuvilla oli sekä Agamemnon että toisia, jotka halusivat omin silmin nähdä pitkän sodan loppukohtauksen. Muutamat, jotka eivät olleet koskaan nähneet Helenaa, tunkeutuivat sisään katsellakseen ensimmäistä ja viimeistä kertaa sitä kaunotarta, jonka vuoksi olivat taistelleet. Nähdessään Helenan edessään huomasi Menelaos vasta, etteivät he olleetkaan kahden kesken. Viha ja tarmo haihtuivat hänestä, mutta nuo myötätuntoiset ystävät olivat saapuvilla voidakseen omin silmin todeta millä tavoin aviomies suoritti velvollisuutensa. Menelaos nosti miekkansa — hitaasti — mutta ei kyllin hitaasti. Silloin hän kuuli Agamemnonin äänen.
»Raivosi saisi aivan hyvin tyyntyä nyt, Menelaos. Olet saanut vaimosi takaisin — miksi siis tappaisit hänet? Priamoksen kaupunki on vallattu, Paris on kuollut, olet saanut kostetuksi. Jos surmaisit Helenan, joutuisivat ne ymmälle, jotka kyselisivät sodan syytä. Sparta ei ollut lainkaan vikapää rikokseen. Syy oli kokonaan Pariksen. Hänhän tuli käymään kotiisi ja loukkasi vieraanvaraisuuttasi.»
Menelaos ymmärsi miksi hänen veljeään sanottiin miesten kuninkaaksi. Mutta myöhemmin illalla hänen kuultiin selittävän, että hän olisi surmannut Helenan, ellei Agamemnon olisi tullut väliin.
Hänen oli vietävä vaimonsa laivaan yöksi toisten vankien kanssa, mutta hän ei saanut oikein selville mielessään missä järjestyksessä heidän olisi lähdettävä. Ei ainakaan vieretysten. Ehkäpä hän itse kulkisi edellä. Mutta tästä aikomuksesta hän luopui jo ennen kuin he tulivat kadullekaan. Tuommoinen mahtipontisuus ei ollut sittenkään paikallaan. Niinpä hän lähettikin Helenan etukäteen ottamaan kenenkään suojelematta vastaan ne solvaukset, joita utelias sotajoukko mahdollisesti sinkauttelisi hänelle. Mutta miehet tuijottivat Helenaan ääneti, melkein hiiskahtamatta. He eivät huomanneetkaan Menelaosta. Hän kuuli jonkun sanovan, että Helena oli kuin Aphrodite, joka oli tavattu alastomana Areksen sylistä, jolloin Hephaistos, hänen naurettava miehensä, heitti verkon rakastavain päälle ja kutsui paikalle toiset jumalat näkemään Aphroditen häpeää. Toinen mies huomautti, että hänestä tuntui nyt samalta kuin aikanaan noista jumalista, jotka selittivät olevansa valmiit millä hetkellä tahansa vaihtamaan paikkaa Areksen kanssa verkkoineen kaikkineen.