MR PARAMOR SELITTELEE
Mrs Pendyce, joka miehensä toivomuksen mukaisesti yhä asusti samassa huoneessa kuin tämä, valitsi mr Pendycen vuoteestanousun edellä käyvän kymmenen minuuttia esittääkseen hänelle Gregoryn päätöksen. Hetki oli suotuisa, sillä mr Pendyce oli vain puoleksi hereillä.
"Horace", virkkoi mrs Pendyce, ja hänen kasvonsa näyttivät nuorilta ja levottomilta, "Grig sanoo, että Helen Bellew'n ei pidä enää jäädä nykyiseen asemaansa. Tietysti minä kerroin hänelle, että se pahoittaisi sinua, mutta Grig sanoo, että hän ei voi edelleen olla näin, että hänen yksinkertaisesti pitää ottaa avioero kapteeni Bellew'sta."
Mr Pendyce makasi selällään.
"Mitä nyt?" hän virkkoi.
Mrs Pendyce jatkoi:
"Minä tiesin, että se pahoittaisi sinua; mutta minusta tosiaankin" — hän kiinnitti silmänsä kattoon — "meidän pitäisi ajatella vain häntä".
Kartanonherra nousi istumaan.
"Mitä sinä sanot Bellew'sta?" hän virkkoi.
Mrs Pendyce jatkoi raukealla äänellä ja silmiään liikuttamatta:
"Älä nyt suutu enemmän kuin on tarpeellista, rakas ystävä, se on niin ikävää. Jos Grig sanoo, että hänen pitää ottaa avioero kapteeni Bellew'sta, niin minä olen varma, että hänen pitää."
Horace Pendyce pudottautui tömähtäen pielukselle, ja hänkin makasi silmät kattoon kiinnitettyinä.
"Ottaako avioero hänestä?" hän virkkoi. "Luulisinpa niin! Se mies pitäisi hirttää, moinen lurjus. Kerroinhan sinulle, kuinka hän toissa iltana oli ajaa minun ylitseni. Hän elää aivan kuin häntä haluttaa ja on koko naapuristolle esimerkkinä paholaisen konsteissa. Ellen minä olisi pitänyt varaani, olisi hän kaatanut minut kuin keilan ja Been kaupanpäällisiksi."
Mrs Pendyce huokasi.
"Vaara oli lähellä", hän virkkoi.
"Ottaako avioero hänestä", päätteli mr Pendyce, "luulisinpa niin! Hänen olisi pitänyt ottaa avioero hänestä jo kauan sitten! Vaara oli niin lähellä kuin ikinä mahdollista; vain askel eteenpäin, niin jalkani olisi katkennut!"
Mrs Pendyce käänsi katseensa katosta.
"Ensin", hän virkkoi, "minä ajattelin, oliko se aivan — mutta minä olen hyvin iloinen, että sinä otat asian tältä kannalta".
"Otan asian! Voin sanoa sen sinulle, Margery, tämäntapainen asia panee ihmisen ajattelemaan. Koko ajan kuin Barter eilen saarnasi, minä ajattelin, mitä ihmettä tälle maatilalle olisi tapahtunut, jos — jos —" Ja hän katseli ympärilleen rypistellen kulmiaan. "Asioiden ollessa nykyiselläkin kannallaan minä saan vain kaiken menemään tasan. Mitä Georgeen tulee, niin hän pystyy tällä hetkellä sitä hoitamaan yhtä vähän kuin sinä; hän aiheuttaisi tuhansien tappioita."
"Minä pelkään, että George on liian paljon Lontoossa. Tästä syystä minä ajattelin — minä pelkään, että hän liian paljon seurustelee —"
Mrs Pendyce keskeytti; puna peitti hänen poskensa; hän oli nipistänyt itseään lujasti lakanoitten alla.
"George", virkkoi mr Pendyce, jatkaen omia mietteitään, "on vailla älyä. Hän ei koskaan selviytyisi sellaisesta miehestä kuin Peacock — ja sinä yllytät häntä! Hänen pitäisi mennä naimisiin ja kotiutua."
Mrs Pendyce, jonka poskien puna haihtui, sanoi:
"George muistuttaa paljon Hubert-raukkaa."
Horace Pendyce veti kellonsa pieluksen alta.
"Oh!" Mutta hän pidätti jatkon: "sinun sukusi!" sillä Hubert Totteridge ei ollut vielä ollut vuottakaan vainajana. "Kymmenen minuuttia vailla kahdeksan. Sinä pidätät minua puheillasi; minun pitäisi jo olla kylvyssä."
Verhottuna pyjama-pukuun, jossa oli hyvin leveät siniset juovat, silmät harmaina, viikset harmaina, hoikkana ja suoraselkäisenä hän seisahtui ovelle.
"Tytöillä ei ole hituistakaan mielikuvitusta. Mitä luulet Been sanoneen? 'Minä toivon, ettei hän myöhästynyt junasta.' Myöhästynyt junasta! Hyvä Jumala! Ja minä olin vähällä — olin vähällä —" Kartanonherra ei lopettanut lausettaan; mitkään muut sanat kuin raaoilta ja hillittömiltä tuntuvat eivät olisi riittävästi tulkinneet hänen käsitystään väittämänsä vaaran suuruudesta, ja hänen luontoaan ja kasvatustaan vastaan soti liioitella ruumiillista uhkaa.
Murkinalla hän oli tavallista ystävällisempi Gregorylle, joka aikoi lähteä ensimmäisessä junassa. Mr Pendyce kohteli yleensä häntä pikemminkin epäluuloisesti, kuten vaimon serkkua kohdellaan, varsinkin jos tällä on huumorin tajua.
"Oikein kelpo mies", oli hänen tapansa sanoa hänestä, "mutta radikaali läpikotaisin". Mitään muuta nimitystä hän ei keksinyt Gregoryn omituisuuksille.
Gregory lähti vihjaamatta sen enempää käyntinsä tarkoitukseen. Ratsupoika kyyditsi hänet asemalle vaunuissa, ja hän istui niissä hattu kädessään ja pää avonaisena akkunan ääressä, kuin tahtoen tuulen puhaltavan pois jotain hänen aivoistaan. Ja koko matkan ajan, kaupunkiin saakka, hän katsoi ulos akkunasta, ja puoleksi humoristiset, puoleksi huolestuneet ilmeet vaihtelivat hänen kasvoillaan. Kuin verkkaan aukikierretty panoraama ilmestyi hänen katseensa eteen herraskartano herraskartanon, kirkko kirkon jälkeen syksyisessä päivänpaisteessa, pensasrivien ja lehtojen välissä, jotka olivat ylt'yleensä ruskeata ja kultaa; ja kaukana kohoavalla kummulla kulki verkkaan kyntömies, varjokuvan lailla taivasta vasten näkyen.
Asemalta hän lähti ajurilla asianajajansa luo Lincoln's Inn Fieldsiin. Hänet vietiin huoneeseen, josta puuttuivat kaikki lainopilliset lisäkkeet, lukuunottamatta sarjaa Oikeudenpäätöksiä ja orvokkikimppua, joka oli tuoreella vedellä täytetyssä lasissa. Edmund Paramor, "Paramor & Herringin" vanhempi osakas, sileäksi ajeltu kuusikymmenvuotias, jonka teräksenharmaa tukka oli suittu ylös otsalta kuin kukonharja, tervehti häntä hymyillen.
"Ah, Vigil, kuinka voit? Tuletko maalta?"
"Worsted Skeynesistä."
"Horace Pendyce on minun asiakkaitani. Niin, miten voimme palvella sinua? Onko yhdistyksesi pulassa?"
Pehmeässä nahkatuolissa, jossa oli istunut niin monta avun hakijaa, viipyi Gregory Vigil kokonaisen minuutin puhumatta; ja luotuaan vieraaseensa tutkivan katseen, joka näytti tulevan suoraan sielun syvyydestä, mr Paramor myös istui liikkumattomana ja vakavana. Tällä hetkellä oli näiden kahden hyvin erilaisen miehen silmissä jotain yhtäläistä, samanlaista kunniallisuutta ja samanlaisia päämääriä ilmaiseva katse. Gregory puhui vihdoin.
"Asia on minulle tuskallinen."
Mr Paramor piirsi naaman imupaperilleen.
"Minä olen tullut puhumaan holhokkini avioerosta", jatkoi Gregory.
"Mrs Jaspar Bellew'nko?"
"Niin; hänen asemansa on sietämätön."
Mr Paramor loi häneen tutkivan katseen.
"Annas kun muistelen: hän on kai jonkin aikaa ollut miehestään erillään."
"Kyllä; kaksi vuotta."
"Tietenkin sinä toimit hänen suostumuksellaan?"
"Minä olen puhunut hänen kanssaan."
"Kai sinä tunnet avioerolain?"
Gregory vastasi vaivautuneesti hymyillen:
"Minä en ole erikoisen selvillä siitä; minä tuskin koskaan luen sellaisia asioita lehdestä. Minä vihaan kaikkea sellaista."
Mr Paramor hymyili taas, kävi heti vakavaksi ja sanoi:
"Meidän täytyy saada todistuksia erinäisistä seikoista. Onko sinulla mitään todistuksia?"
Gregory sohaisi kädellään tukkaansa.
"Luullakseni siinä ei synny mitään vaikeutta", hän virkkoi, "Bellew suostuu — he suostuvat molemmat!"
Mr Paramor näytti hämmästyneeltä.
"Mitä se tähän kuuluu?"
Gregory keskeytti:
"Tietenkään ei voi syntyä mitään vaikeutta, kun molemmat asianomaiset ovat halukkaat eikä mitään vastaväitteitä tehdä."
"Hyvä Jumala!" sanoi mr Paramor.
"Mutta minä olen tavannut Bellew'n; minä tapasin hänet eilen. Minä olen varma, että saan hänet myöntämään, mitä vain tahdot!"
Mr Paramor veti henkeä hampaiden lomitse.
"Oletko koskaan", hän virkkoi kuivasti, "kuullut puhuttavan niinsanotusta salaisesta yhteisymmärryksestä?"
Gregory nousi ja käveli edestakaisin huoneessa.
"En tietääkseni koskaan ole saanut mitään oikein tarkkaa selontekoa asiasta", hän sanoi. "Minä vihaan koko aihetta. Minä pidän avioliittoa pyhänä, ja kun — minkä Luoja estäköön — se näyttäytyy häväistyksi, on kauheata ajatella kaikkia noita muodollisuuksia. Onhan tämä kristillinen maa ja me kaikki lihaa ja verta. Mitä lokaa se on, Paramor?"
Tämän purkauksen jälkeen hän taas vaipui tuoliin ja nojasi pään käteensä. Ja omituista kyllä, mr Paramor ei hymyillyt, vaan katsoi häneen vaivautunein silmin.
"Ei saa näyttää siltä, kuin onnettomat aviopuolisot haluaisivat erota toisistaan", hän sanoi. "Toisen täytyy olla pidättävinään toista ja esiintyä vääryyttä kärsineenä. Täytyy olla todistuksia aviollisesta hairahduksesta, ja tässä tapauksessa pahoinpitelystä tai karkaamisesta. Todistuksien täytyy olla jäävittömiä. Näin säätää laki."
Gregory virkkoi kohottamatta katsettaan:
"Mutta miksi?"
Mr Paramor otti orvokkinsa vedestä ja kohotti ne nenälleen.
"Mitä sinä sillä tarkoitat?"
"Tarkoitan: miksi tuo salakähmäinen kiertotie?"
Mr Paramorin vaivautunut katse vaihtui hämmästyttävän nopeasti takaisin hymyksi.
"Niin", hän sanoi, "kai siveellisyyden säilyttämistä varten. Vai mitä sinä luulet?"
"Sanotko sinä siveelliseksi sellaista ihmisten kahlehtimista, että heitä pakotetaan tekemään syntiä päästäkseen vapaiksi toisistaan?"
Mr Paramor pyyhki pois naaman imupaperistaan.
"Minne sinä olet kadottanut huumorintajusi?" hän virkkoi.
"Minusta tässä ei ole mitään pilan aihetta, Paramor."
Mr Paramor kumartui eteenpäin.
"Rakas ystäväni", hän sanoi vakavasti. "Minä en hetkeäkään väitä, ettei meidän järjestelmämme aiheuta suurta määrää vallan tarpeetonta kärsimystä; minä en suinkaan sano, ettei se ole uudistuksien tarpeessa. Useimmat lakimiehet ja kaikki ajattelevat ihmiset kyllä myöntävät, että niin on laita. Mutta se on lavea kysymys, joka ei tässä auta meitä. Me hoidamme puolestasi tämän jutun, jos se vain käy laatuun. Sinä olet huonosti pannut sen alkuun, siinä kaikki. Meidän ensimmäinen tehtävämme on kirjoittaa mrs Bellew'lle ja pyytää häntä tulemaan meitä tapaamaan. Meidän täytyy saada Bellew vartioiduksi."
Gregory sanoi:
"Se on inhoittavaa. Eikö asiaa voida toimittaa ilman sitä?"
Mr Paramor puri etusormeaan.
"Eipä juuri", hän virkkoi. "Mutta älä ole huolissasi; me hoidamme kaiken."
Gregory nousi ja meni akkunan luo. Hän lausui äkkiä:
"Minä en voi sietää tuota salakähmäistä tietä."
Mr Paramor hymyili.
"Jokainen kunniallinen mies tuntee niinkuin sinä", hän sanoi. "Mutta, näetkös, meidän täytyy ajatella lakia."
Gregory huudahti taas:
"Eivätkö siis ketkään voi saada avioeroa, tekemättä itsestään raakimuksia tai vakoojia?"
Mr Paramor lausui vakavasti:
"Se on vaikeata, kenties mahdotonta. Laki, näetkös, pohjautuu erinäisiin periaatteisiin."
"Periaatteisiin?"
Hymy henkäili mr Paramorin huulilla, mutta haihtui heti.
"Kirkollisiin periaatteisiin, ja niiden mukaan henkilö, joka haluaa avioeroa, ipso facto menettää yhteiskunnallisen asemansa. Että heidän täytyy tehdä itsestään vakoojia tai raakimuksia, ei tämän rinnalla ole tärkeätä."
Gregory palasi pöydän ääreen ja peitti taas pään käsiinsä.
"Älä huoli laskea leikkiä, Paramor", hän virkkoi, "se on kaikki niin tuskallista minulle".
Mr Paramorin katse viipyi hänen vieraansa kumartuneella päällä.
"Minä en laske leikkiä", hän sanoi. "Jumala varjelkoon! Luetko sinä runoja?" Ja avaten laatikon hän otti sieltä punaisiin nahkakansiin sidotun kirjan. "Tämä mies on minun mieleeni:
"Vaahtoa on elämämme. Patsaan lailla kestää vaan osanotto toisen tuskaan, urhoollisuus omassaan.
"Se on minusta kaiken filosofian huippu."
"Paramor", lausui Gregory, "holhokkini on minulle hyvin rakas, rakkaampi kuin kukaan toinen nainen, jonka tunnen. Minä olen tässä mitä kauheimmassa pulassa. Toisella puolen on tämä kauhea salakähmäinen puuha, joka tietysti herättää yleistä huomiota, ja toisella puolen hänen asemansa — kaunis, hilpeää elämää rakastava nainen, joka elää yksin tässä Lontoossa, missä joka miehen vaistot ja joka naisen kieli pitää häntä sopivana uhrina. Siitä minä olen äskettäin saanut vain liiankin tuskallisen todisteen, Jumala suokoon minulle anteeksi! Jopa minä olen neuvonut häntä menemään takaisin Bellew'n luo, mutta se ei näytä voivan tulla kysymykseen. Mitä minun on tekeminen?"
Mr Paramor nousi. "Tiedän", hän sanoi — "tiedän. Rakas ystäväni, tiedän!" Ja kokonaisen minuutin hän pysyi liikkumatonna, Gregorystä vähän pois kääntyneenä. "Hänen on parempi", sanoi hän äkkiä, "päästä erilleen miehestään. Minä menen itse häntä tapaamaan. Koetamme säästää häntä niin paljon kuin mahdollista. Minä menen jo tänä iltana ja annan sinulle tiedon tuloksesta."
Kuin keskinäisestä vaistosta he tarttuivat toistensa käsiin ja pudistivat niitä katsomatta toisiinsa. Sitten Gregory hattuunsa tarttuen asteli ulos huoneesta.
Hän meni suoraan yhdistyksensä huoneistoon Hanover Squaren varrelle. Se sijaitsi ylimmässä kerroksessa, korkeammalla kuin minkään muun yhdistyksen huoneisto tässä talossa, niin korkealla, että sen akkunoista, jotka olivat viisi jalkaa lattian yläpuolella, oikeastaan saattoi nähdä vain taivasta.
Tyttö, jolla oli luisut olkapäät, punaiset posket ja tummat silmät, työskenteli nurkassa kirjoituskoneen ääressä, ja kirjoituspöydän edessä, johon valo lankesi sivulta ja joka oli täynnä valmiiksi kirjoitettuja kuoria, vastaamattomia kirjeitä ja muutamia kappaleita yhdistyksen julkaisuja, istui harmaahapsinen nainen, jolla oli pitkänomaiset, laihat, ahavoituneet kasvot ja hehkuvat silmät. Hän luki kulmat rypyssä erästä käsikirjoitusta.
"Oh, mr Vigil", sanoi hän, "olen hyvilläni teidän tulostanne. Tämä kohta ei menettele sellaisenaan. Se ei kelpaa ensinkään."
Gregory otti käsikirjoituksen ja luki puheenalaisen kohdan.
"Tämä Eva Nevillin tapaus on niin peloittava, että me kysymme naislukijoiltamme, jotka asuvat turvallisissa, kenties ylellisissä, varmasti rauhallisissa kartanoissaan, mitä he olisivat tehneet, jos he äkkiä olisivat joutuneet tämän tyttöparan asemaan — suureen kaupunkiin, vailla ystäviä, vailla rahaa, melkein vailla vaatteita ja alttiina kaikille niille juonille, millä ihmisen hahmossa esiintyvät pedot vaanivat naisiamme. Kysyköön kukin heistä itseltään: Olisinko minä kestänyt, missä hän lankesi?"
"Ei käy ensinkään laatuun julkaista tätä", lausui nainen taas.
"Mikä vika siinä on, mrs Shortman?"
"Se on liian henkilökohtainen. Ajatelkaa lady Maldenia tai useimpia tilaajiamme. Te ette voi edellyttää, että he saattaisivat kuvitella olevansa Eva-raukan asemassa. Olen varma siitä, ettei se miellytä heitä."
Gregory siveli tukkaansa,
"Onko mahdollista, etteivät he voi sietää sitä?" virkkoi hän.
"Se johtuu vain siitä, että te olette esittänyt niin kauheita yksityiskohtia Eva-parasta."
Gregory nousi ja käveli edestakaisin huoneessa.
Mrs Shortman jatkoi:
"Siitä on niin kauan, kun te olette asunut maalla, mr Vigil, että te ette muista kuinka asiat ovat. Minä tiedän, näettekös. Ihmiset eivät halua tulla vaivatuiksi. Ajatelkaa sitä paitsi, kuinka vaikea heidän on kuvitella olevansa sellaisessa asemassa. Se vain loukkaa heitä ja vahingoittaa julkaisuamme."
Gregory sieppasi paperin ja ojensi sen tytölle, joka istui kirjoituskoneen ääressä nurkassa.
"Olkaa niin ystävällinen ja lukekaa tämä, miss Mallow."
Tyttö luki kohottamatta katsettaan.
"No, onko asia niin kuin mrs Shortman sanoo?"
Tyttö antoi sen punastuen takaisin.
"Se on tietysti täydellinen sinänsä, mutta luullakseni mrs Shortman on oikeassa. Se kenties loukkaa joitakuita."
Gregory meni nopeasti akkunan ääreen, tempasi sen auki ja tuijotti taivaaseen. Molemmat naiset katsoivat hänen selkäänsä.
Mrs Shortman lausui hiljaa:
"Minä tahtoisin vain muuttaa sen 'kartanoissaan' sanan jälkeen näin kuuluvaksi: 'eivätkö he tunne sääliä ja anteeksiantoa tätä tyttö raukkaa kohtaan, joka suuressa kaupungissa, vailla ystäviä, vailla rahaa, melkein vailla vaatteita, on joutunut alttiiksi kaikille juonille, millä ihmisen hahmossa esiintyvät pedot vaanivat naisiamme', ja lopettaisin siihen."
Gregory palasi pöydän luo.
"Ei 'anteeksiantoa'", hän sanoi, "ei 'anteeksiantoa'!"
Mrs Shortman kohotti kynäänsä.
"Te ette tiedä", sanoi hän, "kuinka ankaria siellä ollaan. Muistakaa, että se menee moniin pappiloihin, mr Vigil. Meidän periaatteemme on aina ollut olla hyvin varovainen. Ja te olette ollut tavallista suorasukaisempi esittäessänne tätä tapausta. Itse asiassa he eivät voi asettautua hänen asemaansa; se on mahdotonta. Ei yksikään sadasta naisesta voi sitä, varsinkaan niistä, jotka asuvat maalla eivätkä koskaan ole nähneet elämää. Minä olen itse kartanonomistajan tytär."
"Ja minä papin poika", sanoi Gregory hymyillen.
Mrs Shortman katsoi häneen moittivasti.
"Leikki sikseen, mr Vigil. Lehtemme tuskin kannattaa; meillä ei todellakaan ole varaa panna sitä alttiiksi. Minä olen viime aikoina saanut lukuisia kirjeitä, jotka valittavat, että me esitämme tapaukset tarpeettoman räikeästi. Tässä yksi."
Bournefieldin pappilassa 1 p. marrask.
Hyvä rouva!
Vaikka minä tunnenkin myötätuntoa teidän hyvää työtänne kohtaan, pelkään, etten voi tilata lehteänne sen nykyisessä muodossa, se kun ei minusta aina ole sopivaa luettavaa tytöilleni. Minusta on yhtä vähän viisasta kuin oikein tutustuttaa heitä sellaisiin kauhistaviin elämänkohtaloihin, olkoot ne kuinka tosia tahansa.
Kunnioittaen Winifred Tuddenham.
J. K. — Minä en myöskään koskaan voisi olla varma siitä, etteivät palvelustyttöni saisi sitä käsiinsä ja kenties turmeltuisi siitä.
"Tämä on vain tämänaamuinen."
Gregory kätki kasvot käsiinsä, ja niin istuessaan hän oli siinä määrässä rukoilevan miehen näköinen, ettei kukaan puhunut mitään. Vihdoin hän kohotti kasvonsa sanoakseen:
"Ei 'anteeksiantoa', mrs Shortman, ei 'anteeksiantoa'."
Mrs Shortman pyyhkäisi kynällään sanan.
"Hyvä on, mr Vigil", hän sanoi; "se onkin uskallettua".
Kirjoituskoneen pysähtynyt ääni alkoi taas kuulua nurkasta.
"Mitä tuohon juoppoustapaukseen tulee — Millicent Porteriin — niin pelkään, että meillä on hyvin vähän toiveita."
Gregory kysyi:
"Mitä nyt?"
"Langennut taas; viidennen kerran."
Gregory käänsi kasvonsa akkunaan päin ja katsoi taivaaseen.
"Minun täytyy mennä tapaamaan häntä. Antakaa minulle hänen osoitteensa."
Mrs Shortman luki eräästä vihreästä kirjasta:
"'Mrs Porter, Bilcock Buildings n:o 2, Bloomsbury.' Mr Vigil!"
"Niin."
"Mr Vigil, minä toivon toisinaan, että te ette käsittelisi niin kauan näitä toivottomia tapauksia, ne eivät koskaan näytä johtavan mihinkään tulokseen, ja teidän aikanne on niin arvokas."
"Kuinka minä voisin jättää ne sikseen, mrs Shortman? Ei siinä ole mitään valitsemista."
"Mutta, mr Vigil, miks'ei siinä ole mitään valitsemista? Jostakin teidän täytyy vetää raja. Suokaa anteeksi, kun sanon, että minusta te joskus haaskaatte aikaanne."
Gregory kääntyi konekirjoittajattareen päin.
"Miss Mallow, onko mrs Shortman oikeassa! Haaskaanko minä aikaani?"
Konekirjoittajatar punastui kovasti ja sanoi katsomatta ympärilleen:
"Kuinka minä voisin sen sanoa, mr Vigil? Mutta se kuluttaa teitä."
Humoristinen ja hämillinen hymy karehti Gregoryn huulilla.
"Nyt minä tiedän parantavani hänet", hän sanoi. "'Bilcock Buildings n:o 2.'" Ja hän tuijotti edelleenkin taivaaseen. "Mitenkä on teidän hermosärkynne laita, mrs Shortman?"
Mrs Shortman hymyili.
"Hyvin huonosti."
Gregory kääntyi nopeasti.
"Silloin te tunnette vetoa tästä akkunasta, suokaa anteeksi."
Mrs Shortman pudisti päätään.
"En, mutta kenties Molly tuntee."
Konekirjoittajatar sanoi:
"En suinkaan; älkää vain, mr Vigil, sulkeko sitä minun takiani."
"Kunniasana?"
"Kunniasana", vastasivat molemmat naiset. Ja he kaikki kolme katsoivat jonkin aikaa taivaaseen. Sitten mrs Shortman sanoi:
"Nähkääs, te ette voi päästä käsiksi pahan juureen — tuohon hänen mieheensä."
Gregory kääntyi.
"Oh", hän sanoi, "sitä miestä! Jos hän vain pääsisi siitä irti. Se olisi pitänyt saada aikaan jo kauan sitten, ennenkuin mies sai hänet juomaan tällä lailla. Miks'ei hän jättänyt miestään, mrs Shortman, miks'ei hän jättänyt häntä?"
Mrs Shortman kohotti katseensa, jossa oli erikoinen henkevä hehku.
"Ei kai hänellä ollut rahaa", hän sanoi, "ja hän mahtoi silloin olla hyvin hyvä vaimo. Hyvää vaimoa ei miellytä avioero —"
Gregory katsoi häneen.
"Mitä, mrs Shortman, oletteko tekin farisealaisia?"
Mrs Shortman punastui.
"Hän tahtoi pelastaa miehensä", hän sanoi; "hän varmaan tahtoi pelastaa miehensä".
"Silloin te ja minä —", mutta Gregory ei lopettanut lausettaan, vaan kääntyi uudelleen akkunaan päin. Myöskin mrs Shortman katsoi levottomana taivaaseen huultansa purren.
Miss Mallow oli pelästyneen näköinen kirjoituskoneensa ääressä ja nakutti sormillaan nopeammin kuin koskaan.
Gregory puhui ensimmäisenä.
"Teidän täytyy suoda minulle anteeksi", hän sanoi hiljaa. "Sehän on henkilökohtainen asia; minä erehdyin."
Mrs Shortman käänsi katseensa taivaalta.
"Oh, mr Vigil, jos olisin tiennyt —"
Gregory hymyili.
"Kaikin mokomin!" hän sanoi; "me olemme aivan pelästyttäneet miss
Mallow'n".
Miss Mallow katsahti Gregoryyn, ja tämä katsoi häneen; ja taaskin kaikki kolme käänsivät silmänsä taivaaseen. Se oli tämän pikku seuran suurin virkistys.
Gregory työskenteli lähes kello kolmeen, sitten hän meni leipuriin, missä hän aamiaisekseen nautti leivoksen ja kupin kahvia. Hän nousi omnibussiin, istuutui katolle ja ajoi länteenpäin hymy kasvoillaan ja hattu kädessään. Hän ajatteli Helen Bellew'ta. Hänelle oli tullut tavaksi ajatella tätä sukunsa valiota ja kaunokaista — tapa, jonka keralla hän oli harmaantunut ja josta hän sen vuoksi ei voinut päästä. Ja naiset, jotka näkivät hänen istuvan paljain päin, hymyilivät ja ajattelivat:
"Mikä hienon näköinen mies!"
Mutta George Pendyce, joka näki hänet Stoalaisten klubin akkunasta, hymyili toisella tavalla; Georgen oli aina hieman vastenmielistä nähdä häntä.
Luonto, joka oli tehnyt Gregory Vigilistä miehen, oli kauan sitten havainnut, että hän oli päässyt sen käsistä ja että hän eli selibaatissa, saamatta mitään iloa naisista, edes niistä poloisista olennoista, joiden hyväksi hän teki työtä. Ja luonto, joka ei siedä, että kukaan vapautuu sen valvonnasta, kosti hänen hermojensa ja verensä välityksellä, joka helposti syöksi hänen päähänsä. Hillittömyyttä, se sanoi, minä en harrasta, ja kun minä loin tämän miehen, tein minä hänet kyllin hillittömäksi. Sillä hänen temperamenttinsa on syntynyt seitsemän jalan korkeudella (mikä ei ole harvinaista usvaisessa ilmanalassa); ja kuten mies ei voi lisätä kyynärääkään pituuteensa, niin ei hän myöskään voi ottaa sitä siitä pois. Gregory ei voinut sietää ajatusta, että keltaisen ihmisen täytyy aina pysyä keltaisena ihmisenä, vaan uskoi huomion ja huolen avulla kerran saavansa nähdä hänet valkoisena. Ei ole ketään kuolevaista, jonka filosofia ei poikkeaisi yhtä suuresti jokaisen muun kuolevaisen filosofiasta kuin hänen kasvonsa poikkeavat heidän kasvoistaan; mutta Gregory uskoi, että filosofit, jotka valitettavasti ajattelivat toisella tavalla kuin hän, vähitellen alkaisivat lähetä häntä, jos hän vain kyllin usein huomautti heille, että he olivat erehtyneet. Oli muitakin ihmisiä täällä Suur-Britanniassa, jotka uskoivat samalla tavoin.
Gregoryn uudistusinnolle tuotti alituista murhetta se, että hän oli syntynyt hienostuneena. Ei ollut vältettävissä, että luontainen hienotunteisuus vaikutti häiritsevästi hänen jaloimpiin pyrintöihinsä. Siitä ne epäonnistumiset, joita mrs Pendyce valitteli lady Maldenille tanssiaisiltana Worsted Skeynesissä.
Hän jätti omnibussin lähellä mrs Bellew'n asuntoa; kunnioittavasti hän käveli rakennukseen saakka ja taas takaisin. Hänellä oli jo kauan ollut sääntönä, jota vastaan hän ei koskaan rikkonut, että hän kävi tapaamassa mrs Bellew'ta vain kerran kahdessa viikossa; mutta saadakseen kulkea hänen akkunoittensa ohi hän melkein joka päivä poikkesi tavallisilta teiltään. Ja suoritettuaan tämän kävelyn ja tajuamatta tehneensä mitään naurettavaa, yhä hymyillen hattu polvellaan, kenties todellisuudessa onnellisempana, kun ei ollut nähnyt häntä, hän ajoi itäänpäin, sivuutti vielä kerran George Pendycen Stoalaisten klubin akkunasopessa ja viritti tämän kasvoille vielä kerran ivallisen hymyn.
Hän oli ollut kotona klubissaan Buckingham Streetillä puoli tuntia, kun klubilähetti toi mr Paramorin lupaaman kirjeen.
Hän avasi sen kiireesti.
Nelson-klubi, Trafalgar Square.
Parahin Vigil!
Olen juuri käynyt tapaamassa holhokkiasi. Asia on ikävällä tavalla mutkistunut viime yönä sattuneen tapauksen vuoksi. Käy ilmi, että sitten kun sinä kävit mr Bellew'n luona toissa iltana, tämä tuli kaupunkiin ja ilmestyi vaimonsa huoneistoon kello yhdentoista tienoissa. Hänen tilansa lähenteli juoppohulluutta, ja mrs Bellew'n oli pakko pitää hänet luonaan yö. 'Minä en olisi', sanoi hän minulle, 'voinut torjua koiraakaan luotani sellaisessa tilassa'. Käynti kesti tähän iltapäivään saakka — mies oli juuri lähtenyt, kun minä saavuin. Tässä ilmenee hieman kohtalon ironiaa, jonka merkitys minun täytyy selittää sinulle. Muistaakseni kerroin sinulle, että avioerolaki pohjautuu erinäisiin periaatteisiin. Eräs näistä tekee mahdottomaksi, että avioeroa hakeva puoli koskaan voisi antaa anteeksi kärsimiään loukkauksia. Tällainen anteeksianto tai suopeus tekee mahdottomaksi kaiken jatkuvan toiminnan sillä hetkellä. Tuomioistuin on hyvin tarkka siitä, että tätä periaatetta noudatetaan, ja siinä herättää vakavia epäilyksiä jokainen loukatun puolen askel, jonka voidaan katsoa sisältävän anteeksiantoa. Minä pelkään, että se, mitä holhokkisi kertoi minulle, tekee mahdottomaksi käyttää avioeroa varten mitään menneisyyden tarjoamia todisteita. Se on liika uskallettua. Toisin sanoen, tuomioistuin tulisi melkein varmasti käsittämään asian niin, että mrs Bellew on antanut anteeksi tähän saakka kärsimänsä loukkaukset. Jokainen uusi loukkaus on kuitenkin 'herättävä eloon' menneisyyden, ja vaikka nykyisten olojen vallitessa ei voidakaan mitään tehdä, niin onhan kuitenkin toiveita tulevaisuuteen nähden. Käytyäni tapaamassa holhokkiasi käsitän täysin huolestumisesi tässä asiassa, vaikka minä en suinkaan ole varma siitä, että sinä olet oikeassa neuvoessasi tähän avioeroon. Jos kuitenkin edelleen pysyt samalla kannalla, tahdon omistaa asialle kaiken henkilökohtaiset harrastukseni, ja neuvoni on: älä ole huolissasi. Tämä asia ei ole omiaan maallikolle, varsinkaan ei sellaiselle kuin sinä, joka arvostelee asioita sen mukaan kuin niiden pitäisi olla eikä sen mukaan kuin ne ovat.
Ystäväsi Edmund Paramor.
Jos tahdot tavata minua, niin olen klubissani koko illan. — E.P.
Luettuaan tämän kirjeen Gregory astui akkunan ääreen ja seisahtui katselemaan virran lyhtyjä. Hänen sydämensä sykki rajusti, hänen ohimonsa olivat hehkuvan punaiset. Hän meni ulos ja lähti ajurilla Nelson-klubiin.
Mr Paramor, joka juuri aikoi syödä päivällistä, pyysi vierastaan tekemään seuraa.
Gregory pudisteli päätään.
"Ei kiitos", hän sanoi, "minä en halua syödä päivällistä. Mitä tämä nyt on, Paramor? Varmaan siinä on jokin erehdys? Tarkoitatko tosiaan, että koska hän toimi kristityn tavalla tuota miestä kohtaan, pitää häntä siitä rangaistaman tällä tavoin?"
Mr Paramor puri sormeaan.
"Älä sotke asiaa sekoittamalla siihen kristillisyyttä.
Kristillisyydellä ja lailla ei ole mitään yhteistä."
"Sinä puhuit periaatteista", sanoi Gregory, "kirkollisista periaatteista —"
"Kyllä, kyllä; tarkoitin vanhasta kirkollisesta avioliittokäsityksestä johtuvia periaatteita, jonka mukaan mies ja nainen eivät voi erota. Laki on luopunut tästä käsityksestä, mutta periaatteet vielä kummittelevat —"
"Minä en ymmärrä."
Mr Paramor lausui verkkaan:
"Sitä minun tietääkseni ei kukaan tee. Se on meidän tavallista sekasotkuamme. Mutta sen minä tiedän, Vigil — sellaisessa tapauksessa kuin tämä sinun holhokkisi on, meidän täytyy menetellä hyvin varovasti. Meidän täytyy 'pelastaa fasadi', kuten kiinalainen sanoo. Meidän täytyy väittää, ettemme suinkaan halua tätä avioeroa, mutta että meitä on niin loukattu, että meidän on pakko astua eteenpäin. Ellei Bellew puhu mitään, on tuomarin tyytyminen siihen, mitä hänelle tarjotaan. Mutta sitten on otettava huomioon prokuraattori. Mahdatko tietää mitään hänestä?"
"En", sanoi Gregory.
"No niin, jos hän havaitsee jotain, joka puhuu avioeron saamista vastaan, niin hän käyttää sitä hyväkseen. Minun ei ole tapana mennä oikeuden eteen jutun kera, josta kuka tahansa voi löytää mitä heikkouksia tahansa."
"Tarkoitatko —"
"Tarkoitan, että hänen ei pidä anoa avioeroa vain siksi, että hän on onneton tai joutunut sellaiseen asemaan, mihinkä minkään naisen ei pitäisi joutua, vaan ainoastaan siksi, että häntä on loukattu määrätyllä lainopillisella tavalla; ja jos hän — esim. suomalla anteeksiantonsa — on antanut tuomioistuimelle lainopillisia syitä kieltää häneltä avioeron, niin se kielletään häneltä. Avioeron saadaksesi, Vigil, pitää sinun olla kova kuin teräs ja viekas kuin kissa. Ymmärrätkö nyt?"
Gregory ei vastannut.
Mr Paramor katsoi häntä tutkivasti ja melkein säälivästi kasvoihin.
"Minä en tahdo panna juttua käyntiin tällä hetkellä", sanoi hän. "Oletko vielä avioeron puolella? Minä sanoin sinulle kirjeessäni, etten ole varma siitä, oletko sinä oikeassa?"
"Kuinka saatat kysyäkään, Paramor? Tuon miehen viimeisen käytöksen jälkeen minä olen enemmän kuin koskaan sen ajatuksen puolella."
"Siinä tapauksessa", sanoi mr Paramor, "on meidän pidettävä tarkoin silmällä Bellew'ta ja toivottava parasta".
Gregory ojensi kätensä.
"Sinä puhuit siveellisyydestä", hän sanoi, "minä en voi selittää sinulle, kuinka kuvaamattoman viheliäinen koko asia minusta on. Hyvää yötä."
Ja kiivaasti kääntyen hän lähti pois.
Hänen mielensä oli myrskyinen ja hänen sydämensä haavoittunut. Hän kuvitteli Helen Bellew'n, hänelle naisista rakkaimman, olevan suuren, limaisen käärmeen silmukoissa, ja tieto, että jokainen onnettomissa naimisissa oleva mies ja nainen oli, joko omasta, kumppaninsa tai ei kenenkään syystä, samassa syleilyssä, ei tuottanut hänelle minkäänlaista huojennusta. Hän kulki kauan tuulisilla kaduilla, ennenkuin meni kotiinsa.